Lokakuun 13. päivänä Lapin yliopistossa pidettiin Lapin Tieteentekijät ry:n järjestämä ”Yliopisto yhteiskunnassa” -seminaari. Seminaari järjestettiin Tieteentekijöiden liiton 50-vuotisjuhlien kunniaksi.

Yliopiston yhteiskunnallinen asema oli näiden järjestöjen kiinnostuksen kohteena osittain myös siksi, että meneillään oleva yliopistoreformi koskettaa isoa osaa näiden järjestöjen jäsenistöstä. Järjestöihin kuuluu ns. yliopiston ”keskiportaan” väkeä, dosentteja ja tutkijoita, jotka koostavat jopa 30 % yliopistojen henkilökunnasta.

Yliopiston tehtäviksi julistetaan usein tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Näistä lähtökohdista käsin tilaisuutta alusti Lontoossa, Berliinissä ja Essexissä opiskellut, Helsingin yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori ja dosentti Emilia Palonen.

Palonen toi esille, kuinka yliopistot nähdään itseisarvoisuuden nykyisin sijaan menoeränä, jotka joutuvat perustelemaan jatkuvasti olemassaoloaan – jopa talouskielen mukaisesti kvartaaleittain. Yliopistoa ei voi ottaa annettuna, eikä pidä jäädä odottamaan ”parempien aikojen saapumista”, vaan yliopiston hyödyllisyyttä täytyy vallitsevassa nykyajassa jollain tavalla tuoda esille yleisölle.

Yliopiston esille tuomista Palonen piti samalla yliopiston puolustamisena. Puolustaminen ja esille tuonti lähtevät omasta toiminnasta, yliopiston viestintätoiminnasta ja toimittajakontaktien luomisesta (esille tuotiin ongelma nykyaikaisten toimittajien kouluttamattomuudesta ja jopa päätoimittajista, jotka eivät ymmärrä yliopiston arvoa). Yliopiston toimintaa täytyisi tehdä näkyvämmäksi: yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, tutkimuksen avaaminen kansankielelle sekä tutkimuksen hyödyn osoittaminen. Samanaikaisesti norsunluutorni täytyisi rikkoa, mutta rauha tutkijankammiossa säilyttää.

Yliopiston tehtäväksi nähdään tutkimuksen ja opetuksen ohella yhteiskunnallinen vaikuttaminen, mutta tämän tehtävän suorittaminen nähdään hankalaksi keskiportaan yliopistohenkilöstössä. Työ on määräaikaista ja heiltä mitataan tutkimusnäyttöjä, ei yhteiskunnallista vaikuttamista saatika opetustyötä.

Palonen pyrki aktivoimaan yleisöä muutamilla kysymyksillä, kuten siitä mikä on yliopiston ja keskiportaan henkilöstön rooli. Näiksi nähtiin yhteiskunnallisesti vaikuttava tutkimus ja opetus, mutta ne eivät onnistu, jos ei niihin ei anneta mahdollisuutta.

Paneelikeskustelu

Palosen esitelmöinnin jälkeen seminaarissa pidettiin pieni paneelikeskustelu, johon osaa ottivat professori Timo Aarrevaara, Lapin yliopiston alumnit Johanna Ikäheimo ja Taija Jurmu sekä YTT Minni Haanpää. Keskustelussa esillä kulkenut käsitteellinen vastinpari oli yritysyhteistyöyliopisto ja sivistysyliopisto.

Keskustelussa esitettiin, että yliopisto ei ole vielä tajunnut että sen rahoitus on pysyvästi muuttunut. Akateemisen vapauden esitettiin muuttuneen taloudelliseksi vapaudeksi. Tässä uudessa vapaudessa luovimiseen esitettiin menetelmiksi kaupallisuutta ja elinkeinoelämää palvelevia ”think thankeja”, jossa inhimillisen osaamisen ja ajattelun täytyisi kuitenkin pysyä mukana. Yliopisto ei saisi muuttua liian reflektoivaksi ja unohtaa omia sitoumuksiaan ja ihanteitaan. Jos yliopisto kritisoi elinkeinoelämää ja talousmekanismeja, elinkeinoelämä odottaa että kritiikin lisäksi esitetään myös ratkaisuja.

Kaiken maailman dosentteja Hostel Cáfe Kodissa

Yliopistolla järjestetyn tilaisuuden jälkeen oli iltapäivän ja alkuillan aikana mahdollisuus vapaamuotoisempaan keskusteluun dosenttien ja tutkijoiden kanssa Rovaniemen keskustassa. Hostel Cáfe Kodin sohvanurkkauksessa keskustelu soljui ainakin seuraavien aiheiden parissa:

– Kittilän kunnan puheenjohtajakiistan vaikutuksista matkailuun, elinkeinoelämään ja ylipäätänsä Lapin kuntien maineeseen

– Allekirjoittaneen kysymys siitä, missä määrin yliopiston pitäisi yhteistyön ja konsensuksen ohella olla valmis myös konfliktiin, jos markkinavoimat uhmaavat sivistystehtävää. Tähän vastaus kuului, että sivistys- ja markkinatehtävällä on oma logiikkansa ja funktionsa, eikä niitä pitäisi sotkea keskenään. Pilke silmäkulmassa esitettiin myös sivistysyrityksiä, joita huomattiinkin olevan jo olemassa mm. Teslan ja Googlen muodossa.

– Demokratian toimivuudesta ja puolueidentiteettien epäselvyydestä. Suomalaisen demokratian uskottavuudelle nähtiin pahana takapakkina kymmenen vuoden takainen vaaliraha, joka paljasti rakenteellisen korruption mahdollisuuden ja laski poliittisen päätöksenteon luotettavuutta. Esille tuotiin myös kuinka ylikansallinen markkinaviitekehys hallitsee demokraattista päätöksentekoa ja tosiasiallisesti valtio päättää vain paikallistason asioistaan. Toteutuvan demokratian ikkuna nähtiin jäävän pieneksi.