Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä ja hyvä yleisö,

Lars Levi Laestadiuksen toiminta ajoittuu valistuksen, romantiikan ja modernin ajan vaikutuspiiriin, jolloin tieteen ja tekniikan edistys sekä uudet aatevirtaukset vaikuttivat voimakkaasti ruotsissa.  Laestadius opiskeli Uppsalan yliopistossa kasvitiedettä ja teologiaa valmistuen papiksi vuonna 1825. Hän toimi pappina kahdessa pohjoisen Ruotsin seurakunnassa, ensiksi Karesuvannossa vuoteen 1849 saakka ja sen jälkeen Pajalassa kuolemaansa saakka vuoteen 1861.

Laestadius on yleisesti tunnettu voimakkaana herätyssaarnaajana ja lestadiolaisten liikkeiden alkuun saattajana, mutta hänet tunnetaan kansainvälisesti myös kasvitiedettä ja saamelaisten uskomusperinnettä koskevista tutkimuksistaan. Kuva Laestadiuksesta on välittynyt erilaisten lestadiolaisten liikkeiden tai lestadiolaisuutta käsittelevän tutkimustiedon välityksellä. Hänen psykologiansa ja filosofiansa on jäänyt vähemmälle huomiolle akateemisessa tutkimuksessa.

Kun Laestadiuksen näkemyksiä ja oppeja on selvitetty, usein on oikein korostettu luterilaisuuden, pietismin ja saamelaisen kulttuurin vaikutuksia. Laestadius myös seurasi tarkasti aikaansa ja tutki psykologiaa kirjoittaakseen filosofis-teologisen teoksen – Hulluinhuonelainen: Silmäys armon järjestykseen – pohjoisen pietistisen kristillisyyden puolustukseksi ja oikeuttamiseksi ruotsin valtiohallinnon ja luterilaisen puhdasoppisuuden puristuksessa.

Väitöstutkimukseni on filosofinen ja aatehistoriallinen selvitys Lars Levi Laestadiuksen ihmisen olemusta ja uskoa käsittelevästä teoreettisesta ajattelusta. Laestadiuksen pietismiä puolustava teos – Hulluinhuonelainen – on hänen systemaattisin antropologiaa ja uskonnonfilosofiaa käsittelevä lähde, johon tutkimuksessani olen perhetynyt. Tutkimusmetodini on ollut perinteinen aatehistoriallinen kontekstualisointi, filosofinen analyysi ja fenomenologis-hermeneuttinen tulkinta. ((Käytännössä tämä on tarkoittanut filosofista ja aatehistoriallista taustoitustyötä sekä Hulluinhuonelaisen lähilukua, jossa psykologisesti ja filosofisesti keskeinen aines on nostettu analyysin kohteeksi.))

Filosofian ja psykologian näkökulmasta Hulluinhuonelaisen keskeisiä aiheita ovat käsitykset ihmisestä, sielusta, ruumiillisuudesta, tietoisuudesta ja tietoisuuden kyvyistä, uskosta, uskonnollisesta kokemuksesta, Jumalasta sekä sovituksen tapahtumasta. Tutkimuksessani olen selvittänyt kaikkia näitä Laestadiuksen teorian teemoja. Samalla olen analysoinut sitä, millä tavalla Laestadiuksen teoreettiset näkemykset asettuvat kriittiseen suhteeseen hänen aikansa rationalistista ja metafyysistä ajattelutapaa kohtaan. Näin olen pyrkinyt jäsentämään kokonaiskuvaa Laestadiuksen teoreettisen ajattelun taustoista, luonteesta ja sisällöistä.

***

Laestadiuksen pääteos Hulluinhuonelainen kytkeytyy Luterilaisen pietismin ja valistuksen ja romantiikan tieteen perinteisiin ja kulminoituu pietistisen uskonnollisen kokemuksen ja sovituksen analyyseihin.

Yleisesti teologiassa keskeinen erottelu uskonnollista kokemusta koskien on tehty pään uskon ja sydämen uskon välillä, jossa sydämen uskolla painotetaan enemmän sielun tuntevan osan merkitystä kun puolestaan pään uskolla korostetaan sielun järkevän osan merkitystä. Erottelulla on juurensa syvällä länsimaisen ajattelun historiassa ja se nousi esille Lutherilla ja oli reformaation yleinen keskustelunaihe. Yksinkertaistaen kyse on siitä painotetaanko moraalisuuden ja Jumalasuhteen keskeisenä tekijänä tunnetta ja kokemusta vai järkeä ja tietoisuutta. Lutherin näkemys uskon ja armon kokemuksen ensisijaisuudesta asettui katolista intellektualismia vastaan, jossa ihminen ajateltiin korostuneen rationaalisena olentona ja ihmisen moraalisuuden ja jumalasuhteen välittäjänä nähtiin järjen ja vapaan tahdon kyvyt.

Sittemmin Luterilaiset pietismit vaalivat Lutherin ajattelun niitä puolia, joissa painotettiin uskonnollisen kokemuksen, sydämessä koetun armon, ja yksilöhurskauden merkityksiä. Nämä pietistiset painotukset näkyvät Laestadiuksen ajattelussa, mutta muotoiltuna hänen oman aikansa intellektuaaliseen ja hengelliseen kontekstiin.

1800-luvulla valistuksen ja romantiikan perintö merkitsi myös ruotsin Luterilaisessa teologiassa sitä että yhä useammin korostettiin ihmistä järkevänä ja tahdoltaan vapaana olentona ja näin ollen itsemääräytyvänä ja hyveellisenä ihmisenä. Tämä ei tietenkään sopinut Laestadiuksen pietistis-vitalistiseen näkemykseen ihmisen moraalisesta luonteesta.

Laestadiuksen pietistinen painotus asettui aikansa luterilaisen puhdasoppisuuden metafyysistä rationalismia vastaan (tähän kuului taustafilosofioina mm. Wolffilaisuus, Kantilaisuus, ja Hegeliläisyys). Valistuksen hengessä rationalisoitunut teologia tukeutui usein tietoisuuskeskeiseen metafyysiseen spekulaatioon jolloin ilmoitus, uskonnolliset kokemukset ja ihmeet painettiin vähempiarvoiseen asemaan järjen periaatteiden tieltä, ja puhuttiin yleisesti järkeisuskosta (deismi ja neologia). Laestadius puolestaan tukeutui ruumiillista kokemusta painottavaan vitalistiseen psykofysiologiaan ja filosofiaan. 1800-luvun ruotsissa Luterilaisen ortodoksian avulla rakennettiin myös yksinoikeutetusti yhtenäistä kansakuntaa, mikä vaikeutti pietismin asemaa.

Laestadiuksen filosofia ja psykologia on pietistisen uskonkäsityksen tieteellis-teoreettista jäsentämistä. Pietismissä katsotaan uskonnollisen ja moraalinen kehittymisen edellyttävän ihmisen oman subjektivistisen kaikkivoipaisuuden illuusion murtumista elämänkoettelemusten myötä, katumusta vääristä teoista sekä nöyrtymistä sovittavan armon ja elämän vastaan ottamiseen puhtaana lahjana. Suoraan sanoen Laestadiuksen antropologiset ja filosofiset teoriat syntyvät tuon uskonnollisen kokemusrakenteen eli “armon järjestyksen” jäsentämiseksi ja oikeuttamiseksi ruotsissa. Filosofisesti kiinnostavaa onkin juuri Laestadiuksen tieteellis-filosofiset tavat selittää ihmiskäsitystä ja uskonkäsityksiä, jolloin ne saavat yleisemmän teoreettisen ulottuvuuden. Erityisesti vitalistinen psykologia oli tärkeä näkökulma. Laestadiuksen uskontofilosofian keskeiset käsitteet heräys, sydämen usko ja sovitus saavat psykologis-filosofiset perustelut, joissa muotoillaan ihmisen ruumiillisen itsetietoisuuden ja tietoisen suunnistautumisen (intentionaalisuuden) periaatteet kokonaisvaltaisesti uudelleen kokemusta painottavaksi teoriaksi.

Tutkimuksessani olen nähnyt tärkeänä nostaa esille Laestadiuksen teorian kokemuksen ruumiillisuutta painottavia puolia, koska ne yhtyvät monilta osin nykytieteen ja filosofian ajattelutapoihin. Näin olen myös rekonstruoinut Laestadiuksen ajatteluun sisältyvän näkemyksen ihmisen persoonakohtaisesta ruumiillisesta suuntautuneisuudesta eli intentionaalisuudesta. Laestadius korosti ihmisen organismin kautta vaikuttavia ruumiillisia passioita sekä affektien, tunteiden ja viettien merkitystä, jotka ovat ainutlaatuisia jokaisella ihmisellä. Laestadiuksen ajatteluun sisältyy näkemys, ettei ihmisen suhde todellisuuteen tai Jumalaan ole ensisijaisesti tietoisuuden ja tietämisen kautta rakentunut suhde vaan kokonaisvaltaisemmin ruumiillisen kokemuksen myötä välittänyt suhde, (jossa myös ruumiillisella tiedostamattomalla on tärkeä merkitys).

Laestadius korostaa esi-reflektiivistä ja esi-käsitteellistä ruumiillisen kokemuksen tasoa välttämättömänä perustana korkeammille tietoisuuden kyvyille. Samoin kuin koko sielu, myös ihmisen järki, tahto ja ymmärrys ja kaikki yleensä henkisiksi mielletyt kyvyt toimivat orgaanisten elämänvoimien – intohimojen, tunteiden, affektien ja viettien – vaikutuksenalaisuudessa. Näin ollen Laestadiukselle näyttäytyy ”rakastettu vapaus” ja ”ihmisen luontainen hyveellisyys” toiveajatteluna.

Ruumiillisen kokemuksen ja uskon perustavaa tasoa kutsutaan yleisesti Laestadiuksen teoriassa subjektiiviseksi tajunnaksi, usein myös sydämeksi ja joskus alitajunnaksi tai tiedostamattomaksi. Ihmisen elämä, usko ja käsitteellinen kyky perustuvat orgaaniselle elämälle ja on sille alisteinen. Laestadiuksen psykologian yleisenä näkemyksenä on, että juuri tämä subjektiivisen ruumiillisen kokemuksen taso, johon kuuluu psykofysiologiset ilmiöt kuten passiot, tunteet ja omatunto, pohjustavat ja suuntaavat objektiivisen tajunnan maailmaan suuntautuvia toimintoja ja näin ollen koko mielen tietoista sfääriä. Subjektiivisen tajunnan laajaa merkitystä kuvaa myös se, että Laestadius ajatteli sen tarkoittavan ihmisen varsinaista minuutta.

Uskontofilosofian kannalta Laestadiuksen holistinen persoonakäsitys merkitsi, että itseksi tuleminen edellytti itsensä tuntemista juuri lihallisena ja passionaalisena ihmisenä. Näin myös ajatus puhtaasta tietoisesta ajattelevasta minästä näyttäytyi epätotuudellisena kuvitelmana ihmisen minuudesta. Orgaanisesta ruumiillisuudesta ja intohimoista vapaa minuus tai ego filosofisena lähtökohtana ja varmuuden perustana näyttäytyikin Laestadiukselle vääränä ja harhaanjohtavana kuvitelmana niin ihmistutkimuksessa kuin teologiassakin. Tämä subjektin viraltapano ja kartesiolaiselle ajattelevalle minälle (ego cogitolle) vaihtoehtoisen tuntevan ja ristiriitaisen minän lähtökohdan teoreettinen muotoileminen oli aikanaan radikaali ajatus. Laestadius siis etsi ihmisen mahdollisuutta tunnistaa itsensä elävänä ruumiillisena ja passionaalisena persoonana. Teologian suunnassa tämä tarkoitti sellaisen itsetietoisuuden heräämistä, jossa ihminen tunnistaisi, ettei hänen ajatteluaan ja toimintaansa ohjaavat tunteet ja intohimot yleensä ole viattomia vaan hyvin usein itsekkyyden, kunnianhimon ja ahneuden eli perustavan syntisen taipumuksen turmelemia. ((Tämä tarkoitti myös vastuun käsitteen laajentamista koskemaan kaikkia persoonakohtaisia taipumuksia. Samalla ajatus yksilöllisesti vastuullisesta subjektista näyttäytyi mahdottomana, koska ihminen ei voinut tietoisen mielensä kautta täysin hallita passioita, himojaan ja viettejään.  Tästä seurasi johtopäätös, että moraalisen motivaation syntyminen tai syyllisyydestä vapautuminen edellytti muutosta esi-reflektiivisellä orgaanisella intohimojen ja sydämen tasolla. Tutkimuksessani olenkin tulkinnut esimerkiksi moraaliseen ja uskonnolliseen kokemukseen viittaavaa heräyksen ilmiötä sekä olemassaoloa yksilöivänä positiivisena psykopatologisena tilana, moraalisen motivaation alkuehtona että reflektiivisen itsetietoisuuden syntymisenä.  Samoin itsetietoisuus nähdään perustuvan psykofysiologisten tilojen ajalliseen vaihtelevuuteen, jolloin itsetietoisuus ei edellytä mitään ulkopuolista sielullista prinsiippiä vaan sisältyy pyskofyysisiin tiloihin itseensä ja niiden vertailuun ruumiillisessa itse-tietoisuuden sisällä. Näillä Laestadiuksen näkemyksillä voidaan katsoa olevan myös yleisempää filosofista ja psykologista merkitystä.))

***

Laestadiuksen teoria ihmisestä ja Jumalasta vielä kuuluu sittemmin harvinaisiin systeemiteorioiden joukkoon, joiden parissa ei yleensä tehty jyrkkää erottelua filosofian ja teologian välillä, ja jotka pyrkivät hahmottamaan kokonaisteoriaa ihmisen elämästä suhteena olemassaoloon sinänsä, absoluuttiin tai Jumalaan. Näissä muotoiluissa myös sovituksen käsite oli usein keskeinen.

Parhaiten Laestadiuksen teorian systeeminen luonne tulee esille kun hän yhdisti ihmistä koskevan jäsennyksen teologiseen Jumalan kolminaisuuden eli triniteetin ongelmaan. Tämän Laestadius teki tulkitsemalla Jumalan kolmen persoonan suhteen toisiinsa samankaltaiseksi kuin ihmisen kolmen osan välillä vallitsevan suhteen. Ihmisen orgaaninen ruumis oli Laestadiukselle lähtökohtaisesti sielullista eli elävää; teoreettisesti sanottuna ruumiin elämä lepäsi elämänvoiman varassa. Ihmisen tajunnallisuus ja tietoisuus ei myöskään ollut erillään tajunnan ja tietoisuuden elimistä eli orgaanisesta hermo- ja aistielämästä, jonka funktioita aivot ja aistielimet palvelivat. Tästä elämänvoiman, orgaanisen elämän ja hermoelämän keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta Laestadius päätteli, että myös Jumalan kolme persoonaa – Isä (tai Laestadiuksen tapauksessa myös Äiti), lihaksi tullut Poika että ihmisille tietoisuuden herätteeksi annettu Pyhä Henki – olisivat samanlaisessa erottamattomassa ja välttämättömässä suhteessa toisiinsa. Kyse on eräänlaisesta vitalistisesta sisäisestä suhteesta tai korrelaatiosta Jumalan ja ihmisen välillä, mikä muodostaa Laestadiuksen kokonaissysteemin. ((Ihmisen henki (EP) korreloi Isän Jumalan kanssa, ruumis (OE) Pojan kanssa ja mieli/Sielu (HE) Korreloi Pyhän Hengen kanssa.))  Tähän ihmisen ja Jumalan välillä vallitsevaan olemukselliseen sukulaisuuteen tai kaltaisuuteen sekä osaltaan perhepsykologiseen pohdintaan perustuu Laestadiuksen omaperäinen vaihtoehto metafyysisille triniteetti spekulaatioille sekä hänen sovituspsykologiansa.

Länsimaisen metafyysisen rationalismin kritiikistä

Laestadiuksen luonnontieteelliseen ajatteluun taipuvasta teoretisoinnista voidaan puhua vitalistisena naturalismina, joka pyrkii löytämään moraalisille ja hengellisille kokemuksille luonnolliset selitykset fysiologisen lääketieteen avulla. Laestadiuksen reduktionismi tai naturalistinen pyrkimys ei kuitenkaan ollut nykyisin suosittua fysikalistista naturalismia, vaan se sisälsi kokemuksen merkityssisältöä ymmärtävän tason; kokemusta itseään ei Laestadiuksen mukaan saanut redusoida tai abstrahoida pois.

Filosofisesti ja psykologisesti kiinnostavaa Laestadiuksen teoreettisessa ajattelussa on erityisesti hänen ratkaisuyrityksensä sielun ja ruumiin suhteen ongelmaan sekä siihen kiinnittyvät jäsennykset tietoisuuden synnystä, kehityksestä, toiminnasta ja ylipäänsä psykosomatiikasta ja ihmisen maailmassa-olemisen tavasta.

Laestadius esittää terävää substantiaalisen ja dualistisen sielukäsityksen kritiikkiä, ja sen uudelleenmäärittelyn. Hänen mukaansa ihmisen sielua ei voida käsittää substantiaalisena, erillisenä olemuksena tai olevana, eikä myöskään pelkkänä käsitteellisenä Ideana, esimerkiksi puhtaana ajattelevana minänä. Ihmisen alkuperäinen sielu onkin Laestadiuksen teoriassa käsitetty pikemminkin orgaanisessa ihmisessä vaikuttavana vitalistisena voimana. Laestadius korostaa, että ”sielu on ruumiin elämää” ja jopa ruumiin habituaalisuutta pikemmin kuin ruumiista erillinen aineeton periaate. Saman vitalistisen logiikan mukaisesti Laestadius katsoo että myöskin Jumala voidaan tuntea ja käsittää kohdallisemmin voimana kuin absoluuttisesti tuonpuoleisena oliona tai puhtaasti käsitteellisenä ensimmäisenä Ideana. Tämä vitalistinen dekonstruktio merkitsee Laestadiuksen teoriassa siirtymää substantiaalisesta sieluoliosta tai Jumalan Ideasta hahmotelmaan, jossa sekä ihmisen sielua että lopulta Jumalaa pyritään ajattelemaan vitaalisena voimana, tapahtumisena ja liikkeenä, joka vaikuttaa luonnossa, historiassa ja ruumiillisen ihmisen psyykkisenä olemuksena.

Laestadius esitti filosofisesti kiinnostavan väitteen siitä, että juuri rationalistinen ja spekulatiivinen metafysiikka mystifioi kristillisen uskon, koska se ei tarjonnut käsitteellisiä välineitä ymmärtää ihmisenä olemisen ja uskonnollisuuden kokemuksellista perustaa. Tähän liittyen Laestadiuksen näkemys onkin, että kaikkea käsitteellistä teologista tai antropologista dogmatiikkaa täytyy edeltää eletty kokemuksellisuus tai uskonnollinen kokemus. Valaisevana esimerkkinä Laestadius piti rakkauden ilmiötä, jota ei voi käsittää pelkällä kokemuksesta riippumattomalla järjellä; Rakkaus voidaan tavoittaa ainoastaan kokemuksellisen intohimon ja tunteen avulla samoin kuin uskon ilmiö. Myöskään Rakkaudesta ei voi kirjoittaa kohdallisesti ilman kokemusta rakkaudesta. Tässä suunnassa Laestadiuksen vitalistis-eksistentialistinen kokemuksen painotus tulee lähelle fenomenologista ajattelutapaa. Joka tapauksessa Jumala, elämä, rakkaus ja usko eivät koskaan tule tietoisuudelle käsitteellisesti läpinäkyväksi ja jäävät sinänsä mysteereiksi, jokaisen henkilökohtaisen kokemisen asiaksi.

Pyydän Teitä arvoisa professori emeritus Timo Airaksinen Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä esittämään ne muistutukset ja huomautukset, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta. ((Väitöstilaisuuden kustoksena toimi professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta ja vastaväittäjänä Professori emeritus Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta. Lisätietoja väittelijästä ja väitöstutkimuksesta The Physical, Moral and Spiritual: A Study on Vitalist Psychology and The Philosophy of Religion of Lars Levi Laestadius: https://www.ulapland.fi/news/Vaitos-Lars-Levi-Laestadius-oli-myos-filosofinen-ajattelija/38013/446f423c-5e91-4ddb-91e2-20743c913314))