Johdanto

Moni filosofi tuntuu suhtautuvan jokseenkin epäilevästi deskriptiiviseen eli kuvailevaan etiikkaan – tai ehkä olisi osuvampaa sanoa, että useat heistä eivät vain ole kiinnostuneita deskriptiivisestä etiikasta. Juhani Pietarisen (2015) mukaan deskriptiivinen tai komparatiivinen etiikka on empiiristä tutkimusta moraaliin kuuluvista ilmiöistä. Hän jatkaa: ”Deskriptiivisiä etiikan teorioita tuottavat esimerkiksi psykologia, sosiologia, antropologia ja biologia, tunnettuna esimerkkinä Lawrence Kohlbergin lasten ja nuorten moraalikäsitysten kehittymistä koskevat tutkimukset.” (Pietarinen 2015).

Lukuisat filosofit ovat kiinnostuneita deskriptiivisen etiikan sijaan filosofisesta etiikasta, jota harjoitetaan ensisijaisesti ajattelun keinoin. Tämän tekstin kirjoittaja on urheilufilosofian tutkija, joka on hyödyntänyt pääosin filosofista etiikka tarkastellessaan urheilun eettisiä kysymyksiä. Olen kuitenkin päässyt kokeilemaan deskriptiivisen etiikkaa MORE-tutkimushankkeessa, jossa tarkastelemme johtamista ja päätöksentekoa suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa. Hankkeessa olemme kiinnostuneita eettisistä kysymyksistä, mutta tutkimuskohdetta ei kuitenkaan lähestytä pelkästään ajattelun keinoin. Tärkeässä asemassa on aineistolähtöisyys. Tutkimusryhmämme on haastatellut oikeita ihmisiä kasvokkaisissa kohtaamisessa ja tallentanut keskustelut nauhurille. Analyyttisen filosofian kasvattina tällainen lähestysmistapa etiikkaan on ollut minulle uusi – mutta kuten myöhemmin tässä kirjoituksessa osoittautuu – antoisa.

Tämän kirjoituksen yleisenä pyrkimyksenäni on selventää, mitä on deskriptiivinen etiikka. Henkilökohtaisesti kirjoitukseni auttaa minua ymmärtämään ja jäsentämään, millaista tutkimusta olen harjoittanut deskriptiivisen etiikan projektissamme. Muita tutkijoita taas haluan rohkaista harkitsemaan yhteistyötä erilaista tutkimusotetta hyödyntävien henkilöiden kanssa, mikäli tähän tarjoutuu sopiva mahdollisuus. Lisäksi kirjoituksellani on ylevä tavoite: yritän totuttaa meitä toimimaan ihmisten kanssa, joilla on erilaiset lähtökohdat ja taustaoletukset. Tämä on tärkeä taito nykyisessä maailmassa, jossa kansalliset, paikalliset ja henkilökohtaiset näkemykset voivat törmätä herkästi.

Kirjoitukseni tausta-oletus tai lähtökohta on se, että filosofinen etiikka ja deskriptiivinen etiikka soveltuvat eri tarkoituksiin. Päämääränä ei ole siis asettaa etiikan osa-alueita yleispätevään paremmuusjärjestykseen, vaan pohtia, mitä ne ovat ja mitä niillä voidaan saada aikaan: mihin tarkoituksiin eri etiikan alueet sopivat. Erityisesti minua kiinnostaa, mihin tarkoitukseen deskriptiivinen etiikka käy.

Etenen kirjoituksessani seuraavasti: Aluksi käyn lyhyesti läpi filosofisen etiikan osa-alueet. Sen jälkeen sukellan syvemmälle deskriptiiviseen etiikkaan. Esittelen kolme erilaista versiota deskriptiivisestä etiikasta ja pohdin niiden mahdollisuuksia ja rajoitteita. Nämä kolme versiota ovat moraalikartoitukset, kokeellinen etiikka ja kontekstuaalinen etiikka. Tarkastelen sen jälkeen, millainen deskriptiivisen etiikan tutkimus MORE-hanke on. Lopuksi tiivistän kirjoituksen annin.

Filosofisen etiikan osa-alueet

Etiikan johdantoteoksissa luetellaan usein kolme filosofisen etiikan osa-aluetta: normativiinen etiikka, soveltava etiikka ja metaetiikka (ks. esim. Copp 2006; LaFollette, & Persson 2013; Singer 1993). Normatiivinen etiikka tarkastelee moraalisia kysymyksiä yleisesti eli kysymyksiä oikeasta ja väärästä. Se pyrkii esimerkiksi muotoilemaan yleisiä moraalisia ohjeita ja periaatteita sekä myös etsii perusteluja näille ohjeille ja periaatteille. Esimerkkejä normatiivisista etiikan teorioista ovat deontologia eli velvollisuusetiikka ja utilitarismi, joka on seurausetiikan eräs muoto. Soveltava etiikka tarkastelee moraalisia kysymyksiä jollakin tietyllä elämäalueella, kuten lääketieteessä. Se yrittää selventää näitä kysymyksiä ja antaa usein myös moraalisia ohjeita tai suosituksia. Tavallisesti soveltava etiikka on siis normatiivista. Metaetiikka ei suoraan osallistu keskusteluun siitä, mikä on oikein tai väärin. Se tutkii näissä keskusteluissa käytettäviä moraalisia käsitteitä ja väitteitä.  Voivatko esimerkiksi moraaliarvostelmat olla totta?

Deskriptiivinen etiikka

Deskriptiivinen etiikka edustaa kuvailevaa lähestymistapaa moraalin tutkimukseen. Deskriptiivinen etiikka ei ole kuitenkaan yksi yhtenäinen suuntaus vaan joukko lähestymistapoja, jotka tutkivat moraalia empiirisesti. Deskriptiivisyys ei myöskään tarkoita, että deskriptiivisen etiikan lähestymistavat olisivat pelkästään kuvailevia. Ne voivat sisältää myös normatiivisia kannanottoja, ohjeita ja suosituksia. Kuvailulla tai empiirisellä näkökulmalla on silti hallitseva tai tärkeä osa näissä tutkimuksissa. Deskriptiivistä etiikkaa ovat harjoittaneet sekä filosofit että muiden alojen edustajat. Tässä kirjoituksessa jaan deskriptiivisen etiikan kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat 1) moraalikartoitukset tai -selvitykset 2) kokeellinen etiikka ja 3) kontekstuaalinen etiikka.

Moraalikartoitukset

Moraalikartoituksia tai -selvityksiä tehdään erityisesti tieteenaloilla, jotka tarkastelevat ihmisen toimintaa ja käyttävät empiirisiä menetelmiä. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi sosiologia, historia, kauppatieteet ja antropologia. Moraalikartoitusten tekijät ovat usein kiinnostuneet ihmisten tai yhteisöjen moraalisista käsityksistä tai näkemyksistä, ja yrittävät selvittää niitä muun muassa kyselyillä, haastatteluilla tai kirjalliseen materiaalin paneutumalla. Ensisijaisena päämääränä on ymmärtää ja selittää ihmisen toimintaa. Tutkijoita kiinnostaa esimerkiksi, minkälaiset normit ohjaavat ihmisten toimintaa. Toisin sanoen moraalikartoitusten tekijät eivät yleensä pyri luomaan normeja säätelemään ihmisten toimintaa (ks. Hämäläinen 2016, 1; Pietarinen 2015).

Suoraviivaisen (tai yksisuuntaisen) ajattelumallin mukaan moraalikartoitukset tuottavat faktoja, joita voidaan hyödyntää normatiivisessa argumentoinnissa (ks. Haimes 2002, 91; Nelson 2000, 13). James Lindeman Nelson mainitsee, että suoraviivaisen mallin mukaan esimerkiksi yhteiskunta- tai luonnontieteet voivat tuottaa tietoa siitä, miten pysyvästi sairaat kokevat sairautensa, ja tätä tietoa bioeetikot voivat käyttää normatiivisissa argumenteissaan (Nelson 2000, 13).

Nelson näkee suoraviivaisen ajattelumallin puutteellisena. Mallin yhtenä heikkoutena on hänen mukaansa se, että empiiristen tieteiden tuottamiin faktoihin ovat vaikuttaneet tutkimusten tekijöiden arvostukset: faktat eivät ole jotakin sellaista, jotka vain löydetään (Nelson 2000, 13).

Nelson kannattaa vuorovaikutteista mallia, jossa deskriptiivisen ja normatiivisen välille ei vedetä tiukkaa rajalinjaa. Empiirisiä havaintoja tuottava yhteiskuntatieteellinen tutkimus on Nelsonin mukaan osittain normatiivista, mutta myös bioeetikoiden harjoittama normatiivinen tutkimus sisältää arvostuksia. Esimerkki tällaisesta arvostuksesta olisi ihmisten autonomia. (Nelson 2000.)

Nelsonin esittämä kritiikki on muistutus siitä, että moraalikartoituksen antama kuva tutkimuskohteesta ei ole neutraali tai riippumaton. Se ei ole pelkkä kuvailu vaan sisältää valintoja ja tulkintaa. Tavallisesti tutkijat tukeutuvat johonkin teoriaan, joka ohjaa heidän tulkintaansa aineistosta. Myös ääneen lausumattomat taustaoletukset, -teoriat ja -käsitykset vaikuttavat aineistovalintoihin ja rajauksiin. Nelsonin esittämä kritiikki näyttää siis vievän kohti postmodernistisia tai postkonstruktivistisia ajatuksia tiedon rakentumisesta: tutkijat eivät ole vain poimimassa tai löytämässä faktoja aineistosta vaan faktat rakentuvat tutkijan asettaessa kysymyksiä, kerätessä aineistoa ja työstäessä sitä. Tämän kirjoituksen kannalta olennaisin seuraus Nelsonin ajatuksista on se, että moraalikartoitus ei ole pelkkä raportti tutkimuskohteen moraalista, vaan tietty näkökulma tutkimuskohteen moraaliin.

Moraalikartoitus on käypä työkalu, kun halutaan ymmärtää paremmin jonkin yhteisön, ryhmän tai yksilön moraalisia näkemyksiä ja käsityksiä.

Kokeellinen etiikka

Kokeellinen etiikka (experimental ethics) tutkii moraalin liittyviä intuitioita empiirisin menetelmin ja hyödyntää tuloksia filosofisessa pohdinnassa. Joshua Alexander ja Jonathan M. Weinberg ehdottavat, että tämä etiikan osa-alue voidaan nähdä kritiikkinä perinteiselle tavalle tehdä filosofiaa, jossa filosofit vetoavat usein intuitioihin argumentoidessaan. Alexanderin ja Weinbergin mukaan monet filosofit ovat uskoneet ja uskovat edelleen, että heillä on riittävän kattava käsitys tavallisten ihmisten intuitioista ilman järjestelmällisiä empiirisiä kokeita. Kokeellisen etiikan edustajien mukaan tavallisten ihmisten intuitioihin pääsee kuitenkin paremmin käsiksi tarkastelemalla intuitioita empiirisesti, ei nojatuolissa pohtimalla. (Alexander & Weinberg 2007, 56–57.) Kokeellinen etiikka nykymuodossaan on noussut näkyville 2000-luvulla, ja alaa harjoittavat filosofien lisäksi muun muassa neurotieteilijät ja kogniitiviset psykologit (Dworazik & Rusch 2014, 38; Luetge 2014, 26).

Thomas Nadelhoffer ja Eddy Nahmias (2007) ovat erotelleet kokeellisen filosofian kolme osa-aluetta, ja samaa jaottelua voidaan soveltaa kokeelliseen etiikkaan. Kokeellisen etiikan osa-alueet olisivat täten: 1) intuitiokartoitukset, 2) intuitioselitykset ja 3) intuitioskeptisismi (vrt. Kauppinen 2007 sekä Alexander & Weinberg 2007).

Intuitiokartoituksissa (experimental analysis) pyritään selvittämään tavallisten ihmisten intuitioita, jotka liittyvät yleensä moraalisiin tilanteisiin. Käytössä ovat empiiriset menetelmät, kuten kyselyt. Sen lisäksi tutkijat pohtivat, miten tulokset vaikuttavat filosofisten kysymysten tarkasteluun ja ratkaisuihin. (Nadelhoffer & Nahmias 2007, 126.) Esimerkiksi Joshua Knobe (2003) on testannut intentioihin ja sivuvaikutukseen liittyviä intuitioita. Knoben kuvailee esimerkin, jossa yrityksen hallituksen puheenjohtajan päättää investoinnista uuteen, taloudellisesti tuottoisaan ohjelmaan. Esimerkin ensimmäisessä versiossa ohjelman käyttöönotto vahingoittaa ympäristöä, mutta puheenjohtaja tekee päätöksen uuden ohjelman käyttöönotosta ympäristöseurauksista huolimatta, pelkästään taloudellisin perustein. Esimerkin toisessa versiossa ohjelman käyttöönotto sen sijaan hyödyttää ympäristöä, mutta edelleen puheenjohtaja tekee päätöksen uuden ohjelman käyttöönotosta pelkästään taloudellisin perustein kiinnittämättä huomiota ympäristöseurauksiin. Knobe havaitsi, että useimmat vastaajat pitivät ympäristön saastuttamista intentionaalisena, kun taas ympäristön auttamista useimmat vastaajat eivät nähneet intentionaalisena. Knoben esimerkissä puheenjohtaja suhtautui kumpaankin seuraukseen kuitenkin yhtä välinpitämättömästi.  Alexander ja Weinberg (2007, 61) toteavat, että Knoben johtopäätös tarkoittaisi, että tavallisilla ihmisillä on seuraavanlainen intuitio: Teon A moraaliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, onko toimijan teko A intentionaalinen. Toisin sanoen se, aikooko toimija tehdä teon A, ei yksinään ratkaise, onko teko A intentionaalinen.

Intuitioselityksissä (experimental descriptivism) selvitetään tavallisten ihmisten intuitioita samalla tavoin kuin intuitiokartoituksissa, mutta intuitioselityksissä pyritään myös tarkastelemaan intuitioiden alkuperää (Nadelhoffer & Nahmias 2007, 127; ks. Greene 2003). Tutkijat voivat selvittää esimerkiksi intuitioihin liittyviä psykologisia prosesseja ja kognitiivisia mekanismeja. Käytössä ovat muun muassa neurologiset mittaukset. Tutkijat tyypillisesti myös tarkastelevat löydösten merkitystä eettisille kysymyksille. Intuitioselitys saattaa pyrkiä osoittamaan, että tietty filosofinen teoria antaa väärän kuvan mielen toiminnasta. (Nadelhoffer & Nahmias 2007, 127.)

Intuitioskeptisismi (experimental restrictionism) pyrkii osoittamaan, että intuitioilla voi olla vain rajallinen rooli filosofisessa argumentoinnissa. Intuitioskeptisismin edustajat voivat esimerkiksi argumentoida, että mikäli johonkin tiettyyn tapaukseen tai esimerkkiin liittyvät intuitiot vaihtelevat kulttuurin tai yhteiskunnallisen aseman perusteella, niin tällöin intuitioiden käyttö filosofisessa argumentoinnissa ei välttämättä tuota yleispätevää pohdintaa. (Nadelhoffer & Nahmias 2007, 128.) Joidenkin tutkimusten mukaan länsimaalaisilla ja itäaasialaisilla saattaa olla erilaisia intuitioita tiedon käsitteestä (Nadelhoffer & Nahmias 2007, 128; Weinberg, Nichols & Stich 2001).

Kokeellisen etiikan puolestapuhujat näkevät alan vahvuutena sen kyvyn tai ainakin pyrkimyksen paneutua todellisten ihmisten moraalitajuun ja intuitioihin. Perinteinen filosofinen tutkimus ei tätä tee. Niinpä Luetge (2014, 30) ehdottaa, että kokeellinen etiikka paikkaa perinteisen filosofian puutteita. Täten kokeellinen etiikka saattaisi olla hyödyllinen lisä filosofin työkalupakkiin, kuten Rusch ajattelee (Rusch 2014, 278–279).

Osa filosofeista ei ole yhtä innoissaan kokeellisen etiikan mahdollisuuksista kuin sen kannattajat. Esimerkiksi Kauppinen (2007) argumentoi, että kokeellisen filosofian empiiriset menetelmät eivät tuota tavallisten ihmisten intuitioista sellaista tietoa, joka olisi erityisen olennaista filosofisessa ajatustyössä. Hän kirjoittaa: ”Parhaimmillaan kyselyjen tulokset ruokkivat ajatuksia – mutta saamme parempaa ravintoa, jos keinotekoisten koeasetelmien sijaan kiinnitämme huomion todellisen elämän keskustelutilanteisiin, kuten tunnolliset filosofit jo ainakin Sokrateesta alkaen ovat tehneet.” (Kauppinen 2007, 140.)

Kokeellinen etiikka soveltuu käytettäväksi silloin, kun ollaan kiinnostuneita todellisten ihmisten moraalisista intuitioista. Tutkijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, millä tavalla näitä tuloksia voidaan hyödyntää eettisessä pohdinnassa. Kokeellisella etiikalla on siis vähintään mahdollisuus tuottaa tietoa moraalisesta vaihtelusta, mutta vielä on epävarmaa, millaiseen käyttöön tämä filosofisessa keskustelussa kelpaa.

Kontekstuaalinen etiikka

Kontekstuaalisen etiikan mukaan moraalikäsitykset ja moraaliarvostelmat ovat riippuvaisia ajasta ja paikasta. Löyhimmillään kontekstuaalinen etikkaa tarkoittaa sitä, että moraaliarvostelmia tehdessä täytyy huomioida ympäröivä todellisuus. Kuulostaisi järjettömältä väittää, että Mika Häkkinen olis aiheuttanut Ayrton Sennan kuoleman kiilaamalla tämän radan seinämään San Marinon Formula 1 -osakilpailussa vuonna 1994. Senna menehtyi törmättyään seinämään, mutta kukaan ei kiilannut häntä. Senna sen sijaan menetti autonsa hallinnan mahdollisesti ohjausvarren katkettua. Löyhässä muodossa kontekstuaalinen etiikka on siis lähinnä reunaehto normatiiviselle ja soveltavalle etiikalle, koska näitä etiikan aloja on käytännössä lähes mahdotonta harjoittaa ilman minkäänlaista empiiristä tietoa maailmasta. Suurin osa moraalifilosofeista luultavasti hyväksyy kontekstuaalisen etiikan löyhässä muodossa.

Kontekstuaalisen etiikan vahvemmissa muodoissa deskriptiivinen lähestymistapa on olennainen osa moraalifilosofiaa. Se ei ole pelkkä apuväline moraaliarvostelmien ja -teorioiden muotoilussa vaan kuuluu moraalifilosofiseen ymmärrykseen. Esimerkiksi Nora Hämäläisen mukaan moraalifilosofien on tärkeää tuntea moraalinen nykyisyys. Heidän tulisi perehtyä yhteiskunnassa esiintyviin normeihin, arvoihin, käytäntöihin ja käsitteisiin. Moraalifilosofian keskiöön kuuluvat todelliset moraaliset elämät todellisessa historiallisessa kontekstissa. Tutkijan on myös sallittua hyödyntää henkilökohtaisia kokemuksiaan tutkimustyössä. Käsitteellistä erottelukykyä tarvitaan Hämäläisen mukaan edelleen etiikassa, mutta hän haluaa yhdistää siihen moraalisen nykyisyyden tuntemisen ja tutkimisen. (Hämäläinen 2016.)

Kontekstuaalinen etiikka löyhässä muodossa on reunaehto tai apuväline normatiiviselle ja soveltavalle etiikalle. Se on muistutus, että moraaliarvostelmia ei voi esittää tyhjiössä. Vahvassa muodossa kontekstuaalinen etiikka taas tarjoaa työkalun harjoittaa eettistä arviointia, joka kiinnittyy tiukasti arkipäiväiseen maailmaan ja huomioi moraalisen nykyisyyden.

Esimerkki deskriptiivisen etiikan tutkimushankkeesta

Keskityn tässä osiossa MORE-hankkeeseen ja pohdin, millainen deskriptiivisen etiikan tutkimus se on. Hankkeessa tarkastelemme johtamista ja päätöksentekoa suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa. Selvitämme muun muassa, millaisia käsityksiä ja kokemuksia suomalaisten huippu-urheiluorganisaatioiden johtajilla ja päätöksentekijöillä on eettisistä kysymyksistä urheilussa. Mitkä tekijät estävät tai edistävät eettistä päätöksentekoa? Millainen eettinen ympäristö huippu-urheiluorganisaatio on? Tutkimusta varten olemme haastatelleet nimettöminä 49 johtajaa ja päättäjää suomalaisista huippu-urheiluorganisaatioista.

Tutkimuksemme edustaa ensisijaisesti moraalikartoitusta. Yritämme saada selville tietyn joukon moraalisia näkemyksiä tietyssä historiallisessa tilanteessa: päämääränä on ymmärtää, millainen moraalinen tilanne suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa vallitsee haastatteluhetkellä. Tutkimus avaa silti vain rajallisen näkökulman tutkimuskohteeseen. Se sisältää tulkintaa ja valintoja. Moraalikartoitus ei lopulta ole pelkkä kartoitus, kuten olen edellä todennut.

Tutkimusaineistonamme on johtajien ja päätöksentekijöiden haastattelut, joissa puhutaan muun muassa urheilun eettisistä kysymyksistä. Osa näistä eettisistä kysymyksistä saattaa koskettaa suoraan joitakin haastateltavia, eli haastatteluissa voidaan keskustella aroista aiheita. Tällöin tutkijan täytyy miettiä, millaiseksi haastattelu rakentuu ja millaisessa vastuussa hän on haastateltavalle henkilölle. Olemme pyrkineet helpottamaan tutkimukseen osallistumista kolmella tavalla. Ensimmäiseksi haastattelumenetelmänä on virikehaastattelu. Virikehaastattelussa keskustelua viritetään aiheeseen liittyvien kuvien, esimerkkien ja väitteiden avulla (Törrönen 2001). Toiseksi haastattelut ovat nimettömiä. Kolmanneksi suhtaudumme mahdollisimman neutraalisti yksittäisten haastateltavien toimintaan urheiluorganisaatioissaan: päätarkoituksena ei ole moraalisesti paheksua tai kiittää heidän toimintaansa.

Deskriptiivisen etiikan, normatiivisen etiikan ja soveltavan etiikan tutkimukset nostavat kaikki esille moraalisesti arkoja aiheita, joiden onnistunut käsittely vaatii tutkijalta välillä hienotunteisuutta ja oikeanlaista eläytymiskykyä. Deskriptiivisen etiikan tutkimuksissa nämä sensitiivisyyshaasteet saattavat kuitenkin joskus olla erilaisia tai ilmeisempiä kuin normatiivisen tai soveltavan etiikan tutkimuksissa. Normatiivisen tai soveltavan etiikan tutkijat eivät välttämättä koskaan henkilökohtaisesti tapaa ihmisiä, joita heidän tutkimuksensa koskee. Esimerkiksi deskriptiivisen etiikan tutkija istuu todennäköisemmin keskustelemassa entisten lapsisotilaiden tai sotarikollisten kanssa kuin samaa aihepiiriä tarkasteleva soveltavan etiikan tutkija. Tällöin tutkijalta tarvitaan erilaisia kykyjä verrattuna siihen, jos hän käsitelisi aihetta pääasiassa argumentatiivisesti. Deskriptiivinen etiikka auttaa siis muistamaan, että tutkijan mahdolliset normatiiviset johtopäätökset koskettavat oikeita ihmisiä oikeassa monimutkaisessa maailmassa. Deskriptiivisen etiikan moraalikartoitukset ovat tietysti myös korvaamaton apu, kun halutaan tarkastella jonkin yhteisön, ryhmän tai yksilön moraalinäkemyksiä.

Lopuksi

Kirjoituksessani olen yrittänyt tarjota lukijoille tutkimusmatkan tai ainakin tutustumismatkan deskriptiiviseen etiikkaan. Olen erotellut deskriptiivisen etiikan filosofisesta etiikasta ja jaotellut deskriptiivisen etiikan kolmeen osa-alueeseen: moraalikartoituksiin, kokeelliseen etiikkaan ja kontekstuaaliseen etiikkaan. Moraalikartoituksissa yritetään selvittää esimerkiksi tietyn ryhmän tai yksilön moraalisia näkemyksiä ja käsityksiä. Kokeellisessa etiikassa tutkitaan ihmisten intuitioita empiirisin menetelmin ja hyödynnetään tuloksia filosofisten kysymysten käsittelyssä. Kontekstuaalinen etiikka korostaa sitä, että moraaliarvostelmien tulee ankkuroitua todellisuuteen tai ainakin perustua jonkinlaiseen ymmärrykseen maailmasta.

Deskriptiivisen etiikan tutkimushankkeessamme tarkastellaan johtamisen ja päätöksenteon eettisiä kysymyksiä suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa. Olemme haastatelleet tutkimusta varten 49 johtajaa ja päätöksentekijää suomalaisista huippu-urheiluorganisaatioista. Tutkimus edustaa ensisijaisesti moraalikartoitusta: se tuottaa tietoa moraalisista käsityksistä ja näkemyksistä suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa. Päämääränä on ymmärtää, millainen moraalinen kenttä on kyseessä ja etsiä eettisen päätöksenteon esteitä tai hidasteita. Olemme myös kiinnostuneita tekijöistä, jotka edistävät moraalista päätöksentekoa.

Tutkijana olen hankkeen aikana kehittynyt vähintään kolmella tavalla: Ensimmäiseksi minulla on paremmat valmiudet tehdä aineistopohjaista tutkimusta. Toiseksi olen herkempi huomioimaan ja havainnoimaan tutkittavia koskevia tutkimuseettisiä kysymyksiä. Kolmanneksi näen enemmän tieteenalojen välisiä tutkimus- ja yhteistyömahdollisuuksia, jotka voisivat toteutua esimerkiksi uusina tutkimushankkeina.  Voinkin todeta, että oma matkani deskriptiiviseen etiikkaan on ollut antoisa. Analyyttisen filosofian käsitteellisistä pohdinnoista saan silti edelleen samat ”akateemiset kiksit” kuin aikaisemmin.

VTT Mika Hämäläinen

urheilufilosofian tutkija

Lähteet

  • Alexander, Joshua ja Weinberg, Jonathan M. 2007. Analytic Epistemology and Experimental Philosophy. Philosophy Compass 2 (1), 56–80.
  • Copp, David. 2006. Introduction: Metaethics and Normative Ethics. Teoksessa David Copp (toim.) The Oxford Handbook of Ethical Theory. Oxford University Press: Oxford ja New York, 3–35.
  • Dworazik, Niklas ja Rusch, Hannes. 2014. A Brief History of Experimental Ethics. Teoksessa Christoph Luetge, Hannes Rusch ja Matthias Uhl (toim.) Experimental Ethics. Toward an Empirical Moral Philosophy. Palgrave Macmillan: Hampshire, 38–56.
  • Greene, Joshua. 2003. From neural ‘is’ to moral ‘ought’: what are the moral implications of neuroscientific moral psychology. Nature Reviews Neuroscience 4, 847–50.
  • Hämäläinen, Nora. 2016. Descriptive Ethics: What does Moral Philosophy Know about Morality? Palgrave Macmillan: New York.
  • Kauppinen, Antti. 2007. The Rise and Fall of Experimental Philosophy. Philosophical Explorations 10 (2), 95–118.
  • Knobe, Joshua. 2003. Intentional Action and Side Effects in Ordinary Language. Analysis 63 (279), 190–3.
  • LaFollette, Hugh ja Persson, Ingmar. 2013. Introduction. Teoksessa Hugh LaFollette ja Ingmar Persson (toim.) The Blackwell Guide to Ethical Theory. Toinen laitos, Wiley Blackwell: Malden, Oxford ja Chichester, 1–13.
  • Nadelhoffer, Thomas ja Nahmias, Eddy. 2007. The past and future of experimental philosophy. Philosophical Explorations 10 (2), 123–149.
  • Nelson, James Lindemann. 2000. Moral Teachings from Unexpected Quarters: Lessons for Bioethics from the Social Sciences and Managed Care. Hastings Center Report 30 (1), 12–17.
  • Pietarinen, Juhani. 2015. Etiikka. Filosofia.fi. Luettu 29.11.2017, http://filosofia.fi/node/6985
  • Rusch, Hannes 2014.  Philosophy as the Behaviorist Views It? Historical Parallels to the Discussion of the Use of Experimental Methods in Philosophy. Teoksessa Christoph Luetge, Hannes Rusch ja Matthias Uhl (toim.) Experimental Ethics. Toward an Empirical Moral Philosophy. Palgrave Macmillan: Hampshire, 264–282.
  • Singer, Peter (toim.). 1993. A Companion to Ethics. Blackwell Publishers: Oxford ja Malden.
  • Törrönen, Jukka. 2001. Haastatteleminen virikkeillä: virike johtolankana, pienoismaailmana ja/tai provosoijana. Sosiologia 3/2001, 205–217.
  • Weinberg, Jonathan M.; Nichols, Shaun ja Stich, Stephen. 2001. Normativity and epistemic intuitions. Philosophical Topics 29 (1/2), 429–460.