Sunnuntaina 23.4.2017 Kemin sarjakuvakeskuksessa toteutui mielenkiintoinen pohjoisen kirjallisuuden keskustelutilaisuus. Tapahtumassa julkistettiin kaksi uutta teosta: Juha Drufva; ”Suomen hevosen ilonpidon mahdollisuuksista Suomi-yhtiössä – Topeliaaninen suomalaisuus karnevalismin hengessä” sekä Voitto Kuosmanen; ”Kaamoksen jälkeen kevät. Katseita muutoksen maisemiin”.

Teokset on kustantanut Nordbooks ja molemmat kirjat koostuvat 208 sivusta. Niiden sisältämät ajatukset nostattavat esiin kysymyksen filosofian käytännöllisyydestä: Miten filosofia voi olla käytännöllistä? Millä tavoin filosofinen puhe ja kirjoittamien voivat muuttaa tapahtumista? Voitto Kuosmanen ja Juha Drufva jatkavat eri yhteyksissä esittämiensä näkemystensä uudistavaa viljelyä. Niin on hyvä.

Filosofisen puheen satuttavuus on luoneeltaan suuresti tilanneriippuvaista. Läsnäolijoiden intressit, mielialat ja myös yleissivistys vaikuttavat sekä sanotun vastaanottamiseen, innostumiseen että ajatusten ja vastaväitteiden viriämiseen. Vääränä hetkenä tai väärin sanoin esitetty syvämietteinen ajatus tyhjenee vaikutuksessa alkuunsa. Paikallaolijoilla on taipumus kehystää punnitut mietelmät itselleen sopiviin kehyksiin ja käyttää niitä sanallisissa mittelöissä omien intressiensä edistämiseen. Kuitenkin ajoittain kirjalliset ajatukset putkahtavat keskusteluissa esille kirkkaan sytyttävästi ja jopa arkea muuttavasti.

Juha Drufva ja Voitto Kuosmanen soittelevat sanojaan ikään kuin eri instrumenteilla sekä eri äänilajeissa. Drufva turvautuu satiiriin, ironiaan ja paradokseihin, Kuosmanen suoraan kritiikkiin ja argumentaatioon. Molemmat hakevat vaihtoehtoa vallitsevalle. He kyseenalaistavat asenteita, vallitsevia näkemyksiä ja tulkintojamme tapahtuneesta ja tapahtuvasta. Drufva kohdistaan huomionsa suomalaisuuden taustavirtauksiin ja omaksuttuihin tulkintoihin niin menneestä kuin nykyisyydestä. Drufvan ilottelut ja leikkimäiset toteamukset ovat omiaan tuottamaan arvaamattomia seurauksia, vääristelyjä ja todennäköisiä väärinkäsityksiä. Kuosmanen kirjoittaa vakavaan äänensävyyn, taustalla tuntuu olevan vahva, mutta paikoin säröilevä luottamus järjenkäytön mahdollisuuksiin. Tässä kirjoitustyylissä on se etu, että hänen tekstinsä eivät houkuttele ajattelemattomiin kannanottoihin tai yksioikoisesti virheellisten tulkintojen esittämiseen. Mutta kumpikaan kirjoittaja ei voi välttää tekstiensä torjumista eikä lukijoiden lukuhalujen hiipumista. Kirjat tarvitsevat puolestapuhujia nykyisessä mediakeskeisessä elämäntyylissä.

Ihminen on käpertynyt jokapäiväiseen olemiseensa. Hänen on vaikea käynnistää oman elämänsä rakentumista koskettavia muutoksia silloinkaan, kun vallitsevassa elämäntavassa on ahdistusta tuottavia prosesseja, epäoikeudenmukaisuutta ja kasaantuvia ekologisia ongelmia. Tuntuu ylivoimaiselta korjata sosiaalisen todellisuuden rakentumista, muovikeskeistä ja hiilivetyjä polttavaa elämisen arkea.

Aikamme ärsyketulvassa, markkinapaimentamisessa ja pirstaloituneessa elämäntavassa on vaikeaa käsittää toimimisen perustoja, lähtökohtia ja periaatteita sekä ymmärtää kokonaisuuksia. Tapahtumisen hahmottamisessa on omat vaikeutensa. Vaikka itse kukin etenee tiedonpyrkimyksissään, silti tiedostamisessa tuntuu yleisesti olevan rajansa. On kaksi suurta estettä: vaikeus tiedostaan sekä kyvyttömyys korjata ahneudessa tehtyjä kollektiivisiksi muodostuneita sosiaalisia ja ekologisia virheitä. Nykyisyydessä radikaalinen, juurin menevä ja universaalinen, rajoja ylittävä kriittisyys joutuu pehmeään ymmärtämättömään syleilyyn. Sivistyspuhe ja kulttuurikritiikki jäävät sisäpiirien keskusteluiksi. Jotenkin kaivataan filosofisesti sytyttäviä teatteriesityksiä sekä runouden ynnä musiikin filosofiahenkisiä kahvilatapahtumia, joissa pienistä iduista kasvaa purevaa oikeaa teknistyneen barbarian kritiikkiä.