1. Lyhyt esittely: Kuka olet ja mitä teet? 

Olen Niko Aslak Peltonen, Helsingissä asuva, rovaniemeläistaustainen kirjailija ja kriitikko. Lisäksi minulla on varsinainen päivätyö, jonka ohessa kirjoitan.

2. Mikä on historiasi taitelijana ja mitä olet tehnyt?

Jos taiteilijuus määritellään väljimmän kautta, on se historia hyvinkin pitkä, sillä aloin kirjoittaa “omia tarinoita” jossain ala-asteen viidennen luokan paikkeilla, lähes 30 vuotta sitten. Oikeastaan olen kirjoittanut fiktiota siitä asti, vaikka välillä on ollut taukoja. Näihin vuosiin mahtuu tietysti melkoinen määrä suunnanmuutoksia, vaiheita ja puhdasta tekstimassaa ihan helvetisti, jos ilmaus sallitaan. Suurta osaa siitä minulla itsellänikään ei ole tallella. Mutta esimerkiksi tallella olevia romaanikäsikirjoituksia parikymppisestä alkaen minulla on muistaakseni 12. Enimmäkseen nämä ovat tietysti nykyään tarkasteltuina sellaisia, joita, no, ei viitsi lähemmin tarkastella.

Tavallaan sellainen kirjoittamiseni “nykyinen vaihe” alkoi viime vuosikymmenen taitteessa, jolloin aloin kirjoittaa novelleja, joista osa julkaistiin ns. spekulatiivisen fiktion alaan kuuluvissa antologioissa ja Usva-verkkolehdessä. Silloin aloin vähitellen löytää sellaista kirjallista ilmaisua, joka tuntuu nykyään omimmalta. Silti tuonkin jälkeen oli vielä pitkä pätkä vaiheilua, jonka jatkuessa kirjoitin niin aikalaisproosaa kuin kauas vähintään puolifiktiiviseen historiaan sijoittuvan Erämaan morsian -pienoisromaanin. Ja sen jälkeen päädyin sitten vähitellen tähän lähihistorialliseen fiktioon, josta nyt on kyse.

3. Onko työssäsi sulautunut jollain tavoin yhteen taiteen eri ”osa-alueita”?

No, jollain tavalla kaikessa varmaan näkyy aina se, että kirjallisuuden ohella populaarimusiikki on toinen ja oikeastaan tasavertainen intohimojeni kohde. Minulla ei tosin itselläni ole lahjoja musiikin tekemiseen, mutta tämän tosiseikan huomioiden olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan yhdistelemään näitä harrastuksiani. Olen ollut joissakin musiikkiprojekteissa sanoittajana ja muutenkin mukana, mutta koska tästä ei ole seurannut virallisia julkaisuja, ei niistä kannata sen enempää puhua. Mutta esimerkiksi Katse aurinkoon -romaanille oli olemassa selviä “soundtrack-biisejä”, ja ilokseni kirjan julkaisubileissä tuntemieni muusikoiden muodostama kokoonpano soitti näitä.

Näiden samojen muusikoiden kanssa esiinnyin kesällä 2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja samana syksynä Helsingissä yhdellä keikalla – meillä oli show, joka koostui muusikkojen vetämistä biiseistä ja minun runoistani musiikkisäestyksellä. Jo tuota ennen olin esiintynyt jonkin kerran lavarunoustapahtumissa ilman säestystä, mutta musiikin kanssa se oli erityisen palkitsevaa.

4. Näkyvätkö aikaisemmat taiteelliset ansiosi tai tekemisesi nykyisessä toiminnassasi?

Kaikki aiempihan vaikuttaa aina kaikkeen myöhempään. Sama ihminen sen kaiken on tehnyt. Olen kyllä varmaan ollut keskimääräistä herkempi vaihtamaan tyylistä toiseen ajatusteni ja esteettisten näkemysteni muuttuessa, mutta jokin siellä taustalla aina pysyy samanakin. Sanotaanko näin, että minut hyvin tuntevat ihmiset varmasti tunnistavat minut kaikesta, mitä kirjoitan.

5. Teoksesi ”Erämään morsian”, ”Lähiöromaani” ja ”Katse aurinkoon” ovat pintapuolisesti hyvin erilaisia. Onko näistä kolmesta teoksesta nähtävissä, että mitä taiteilijana kaipaat tai mihin pyrit työlläsi?

Tämä liittyykin edelliseen kysymykseen. Ne tosiaan ovat kaikki hyvin erilaisia teoksia, mutta toki jokaisesta niistä on nähtävissä jokin osa siitä, mihin olen pyrkinyt ja mitä olen kaivannut. Osittain ne ovat teosten kirjoitusaikaan liittyviä asioita, mutta osa on pysyvääkin. Voisiko sanoa, että laajasti ymmärretty realismin ja romantiikan dikotomia on varmaan kaikessa kirjoittamassani keskeistä.

6. Kuinka kiinnostuksesi historiantutkimukseen on vaikuttanut kirjoitustyöhösi? Onko sinulla jotain muita kiinnostuksen kohteita / harrastuksia, jotka ovat tuoneet jotain kirjoittamiseen?

Pinnallisella tasolla se kiinnostus aiheutti tietysti sen, että aloin ylipäätään kirjoittaa historiallista fiktiota. Se ei ollut itsestäänselvyys, vaan piti perehtyä vuosia historiaan ja nimenomaan tähän tiettyyn aikakauteen, ennen kuin osasin edes ajatella, että voisin kirjoittaa fiktiota siitä. Merkittävämpi taso on ehkä se, että viimeistään ryhtyminen historialliseen fiktioon vapautti minut kaikista sellaisista ajatuksista, että minun pitäisi kirjoittaa itsestäni. Tosin esim.  jo Lähiöromaani oli tässä mielessä täyttä fiktiota, joten on vaikea sanoa, mikä muna tai kana tuli ensin.

Minulla on ylipäätään aika vähän perinteisessä mielessä ymmärrettyjä harrastuksia, mutta ehkä sellainen mikropaikkojen fiilisteleminen on yksi tärkeä. Tällä tarkoitan siis sellaista, että valitsen vaikkapa Helsingin kartalta jonkun aivan suppean alueen, jossa en ole aiemmin käynyt, ja menen sinne. Se saattaa olla aivan tavanomainen alue, mutta yleensä sellaisesta saa aina jotain sellaista, joka jää raksuttamaan päähän ja auttaa fiktiivisten ympäristöjen luomisessa.

7. Tarvitaanko kirjoitustyöhön jotain erityistä, kuten esim. tiettyä tunnetilaa tai tilannetta?

No, ei se minullekaan ihan missä tahansa tilanteessa onnistu, mutta kynnykseni on ehkä matalampi kuin jollakulla muulla. Se on vähän väistämätön pakkokin, sillä minun on kirjoitettava päivätyöltä jäävällä ajalla. Katse aurinkoon syntyi tarkan ohjelman mukaan: tietty määrä tekstiä kahtena päivänä viikossa. Ihminen ei ole robotti, joten aina se ei onnistunut, mutta sitten pyrin kompensoimaan kirjoittamalla paremmalla ajalla enemmän. Tiettyä tunnetilaa kirjoittamiseni ei vaadi, lähinnä ylettömän stressin ja väsymyksen kaltaisten tilojen poissaoloa. Perustilassani pystyn aina kirjoittamaan, jos olen miettinyt asiat etukäteen valmiiksi.

8. Syntyvätkö kirjoituksesi monimutkaisen prosessin kautta vai enemmänkin hetkellisistä inspiraatioista käsin?

Tähän pitää kai vastata, että sekä että. Ei se prosessi tunnu itsestäni monimutkaiselta, mutta on se kuitenkin prosessi: mietin, mihin pyrin, ja miten sen pyrkimyksen voisi parhaiten toteuttaa. Hetkellinen inspiraatio vaikuttaa kuitenkin lopputulokseen paljon. Kokonaisia merkittäviä henkilöhahmoja on syntynyt ex tempore -pohjalta. Mutta ne ovat sitten sopineet valmiiseen kehykseen. Sellaista ei ainakaan viime aikoina ole tapahtunut, että jokin out of the blue -tyyppinen idea olisi pistänyt koko homman uusiksi. Oikeastaan voisi sanoa, etten edes antaisi sellaista tapahtua, sikäli olen järjestelmällinen.

9. Syntyvätkö kirjoitukset ”täysin omina” tuotoksina? Vai vaikuttaako niihin jollain tavoin ulkoiset tekijät?

Kaikkeen taiteeseen vaikuttaa ulkoisia tekijöitä, jos joku väittää muuta niin valehtelee. Omaa on sitten niiden vaikutteiden suodattaminen osaksi omaa teosta.

10. Entä kuinka työhösi vaikuttaa muiden kirjailijoiden työ? Onko esim. klassikoita, jotka ovat jättäneet ajattelutyöhösi pysyvän jäljen?

On, mutta nykyään osaan kaiketi jo kirjoittaa niin, etten ota “lennosta vaikutteita”, vaan tiedostan omat vaikutteeni ja osaan vähän leikkiäkin niillä. Ja jos nyt satun kesken kirjoitustyön törmäämään uuteen upeaan romaaniin (sitäkin onneksi tapahtuu), niin enää se ei samalla tavalla vaikuta omaan kirjoittamiseeni kuin parikymppisenä.

On vaikea analysoida itse, mikä minuun olisi jättänyt pysyvän jäljen, mutta näissä yhteyksissä olen tottunut mainitsemaan Waltarin. Tuskinpa tekstini silti muistuttaa kovin paljoa hänen tekstiään, veikkaan että omaan tekstiini vaikuttaa enemmän jonkinlainen “Waltarin idea”, noin niin kuin platonilaisessa mielessä.

11. Pyritkö kirjoituksissasi tuomaan esille jotain erityistä sanomaa? Vai onko tarkoitus kenties sanoutua irti päivänpolttavista aiheista kohti omia fantasiamaailmoja?

Pitäisi varmaan vastata kysymyksen molempiin osiin kieltävästi. En käsittele päivänpolttavia aiheita, mutta eivät tekstini ihan eskapismiakaan ole. Ne kertovat asioista, joita ihmisille on historiassa tai nykyisyydessä voinut sattua. Mutta ei minulla ole sellaista agendaa, että “tämä kertoo nyt tästä”, vaan esittelen vain skenaarioita, ja lukijan tehtäväksi jää muodostaa mielipiteensä niistä.

12. Mitä kirjoittaminen ja kertomuksien luominen antaa sinulle?

Jotain vaikeasti määriteltävää tyydytystä. Tätä olen miettinyt usein. Studio Julmahuvi -vastaushan olisi: “Että saadaan huomiota ja päteä.” Mutta sillä, mitä minä teen, ei edes saa hirveästi huomiota tai päteä. Jostain syystä olen saanut kuitenkin päähäni, että minä voisin tehdä jotain, mitä kukaan muu ei tee. En tarkoita tällä parempaa kuin mitä muut tekevät, vaan erilaista. Jotain kai se kertoo, että tylsimpinä hetkinäni alan melkein automaattisesti kaavailla meneillään olevien kirjoitelmien seuraavia käänteitä. Ilmeisesti minulla ei vain ole parempaakaan tarkoitusta elämälleni.

13. Rovaniemellä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että olet ainakin joskus harjoittanut pop-kulttuurin kritikoimista. Voisitko kertoa tästä lisää?

Hyvinkin. Pop-kritiikkiä olen tehnyt vuodesta 2007 asti (muistaakseni) ja teen edelleen. Sen, mitä olen kirjoittamisesta rahaa saanut, olen saanut lähinnä siitä. Mutta rakkaudesta lajiin -hommaa sekin on. Päädyin musakriitikkohommiin sellaisessa elämänvaiheessa, jolloin fiktion kirjoittamiseen ei oikein ollut intoa, ja kun sitten sain tekemisistäni jonkin verran huomiotakin, jatkoin sitä. Vuosien varrella olen kirjoittanut esim. Hesarin Nyt-liitteeseen, Rumbaan, kahdesti edesmenneeseen Nuorgam-verkkomediaan ja tietysti Lapin Kansaan, johon olen jo seitsemän vuotta arvostellut lappilaisten artistien levyjä.

On ollut jotain tällaisia kohujakin. Olen ensinnäkin kirjoittanut pitkälti suomalaisten artistien levyistä, ja sitten  toisaalta olen myös koettanut olla hyvin kriittinen. Varsinkin Nuorgamin aikaan tämä aiheutti välillä “skandaaleja”, koska sillä oli suosittuna verkkomediana laaja linkkinäkyvyys. Mutta olen saanut niistä jutuista paljon kehujakin. En nyt varmaan ihan paskaa puhu, jos väitän olevani suomalaisten popkriitikoiden ahtaassa leikkikehässä ihan tunnettu nimi.

Vuoden 2016 aikana toteutin blogiprojektin, jonka yhteydessä kirjoitin lyhyet esseet mielestäni sadasta parhaasta koskaan tehdystä suomenkielisestä populaarimusiikkikappaleesta. Aloittaessani tuota projektia päätin, että se olisi tavallaan loppulausuntoni musiikkikritiikille, ja sen jälkeen kirjoittaisin Katseen aurinkoon ja keskittyisin siitä eteenpäinkin kaunokirjallisuuteen. Mutta olen kyllä sen jälkeenkin kirjoittanut välillä levyarvosteluja Rumbaan ja Lapin Kansaan.

14. Vapaat loppusanat. Mitä kirjallista aktiivisuutta sinulla tällä hetkellä on?

Nuoruus-sarjan toinen romaani tekeytyy hyvää vauhtia. Mutta pian minun on keskeytettävä se työ ja kirjoitettava muutama novelli, jotka ovat ideatasolla jo olemassa. Tarkoitus on nimittäin, että syksyllä 2019 julkaistaisiin novellivalikoima, jossa olisi muutama vanha ja muutama uusi juttu.