Lapin yliopistossa järjestettiin 26.–27.2.2015 seminaari ”UN Expert Seminar on the Promotion and Protection of the Rights of Indigenous Peoples with Respect to their Cultural Heritage”. Järjestäjinä olivat YK:n ihmisoikeuskomissio (Geneve) ja Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta sekä saamentutkimus (Rovaniemi). Lähtökohtana oli YK:n yleiskokouksen 13.9.2007 hyväksymä alkuperäiskansojen oikeuksien julistus. Seminaarin tehtävänä oli informoida ihmisoikeuskomission alaista asiantuntijaelintä (Expert Mechanism) alkuperäiskansojen oikeuksista niiden kulttuuriperinnön suojelun ja edistämisen kannalta sen mukaisesti, mitä ihmisoikeuskomissio on suositellut päätöksessään 27/13 syyskuussa 2014. Seminaari keskusteli asiantuntijaelimelle annettavan periaatepaperin luonnoksesta, jonka Expert Mechanism muotoilee lopullisesti heinäkuun 2015 istunnossaan luovutettavaksi ihmisoikeuskomissiolle sen 30. istuntoon syyskuussa 2015.

Seminaariin otti osaa ihmisoikeuskomission edustajia, mm. järjestäjänä ollut alkuperäiskansasektion johtaja Antti Korkeakivi, Lapin ja Oulun yliopiston tutkijoita sekä alkuperäiskansojen edustajia, mm. Etelä-Afrikan khoisan-kansan Willem Boezak, masai-kansan jäsen Samwei Nangiria Tansaniasta, Kanadan inuitteja edustava Violet Ford, Gladys Obelmejías (Venezuelan intiaanit), maoriprofessori Aroha Mead Wellingtonista sekä uusi alkuperäiskansojen oikeuksien raportoija Victoria Tauli-Corpuz, joka itse edustaa yhtä Filippiinien alkuperäiskansoista.

Saamelaisia edustivat mm. professorit Rauna Kuokkanen (Toronton yliopisto), Øyvind Ravna (Tromssan yliopisto) ja Veli-Pekka Lehtola (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto), Giellagaksen johtaja Anni-Siiri Länsman, Ruotsin saamelaisparlamentin puheenjohtaja Håkan Jonsson, muusikko Niko Valkeapää Saamelaisneuvostosta, Audhild Schanche Norjan saamelaiskäräjien oikeusosastosta. lehtori Irja Seurujärvi-Kari (Helsingin yliopisto) sekä koko joukko nuorempia saamelaistutkijoita Rovaniemeltä.

Monipuolisesta keskustelussa päivien aikana voi läpikäyvänä linjana havaita alkuperäiskansojen kulttuuristen oikeuksien haavoittuvuuden. Eroja on monenlaisia verrattuna länsimaiseen tietoon, joka on yksilöllistä. Alkuperäiskansat korostavat perintökulttuuria yhteisenä omaisuutena vastakohtana länsimaiselle yksilölliselle ja painopisteeltään innovoivalle kulttuurille.

Violet Ford esitti esimerkkinä Kanadan inuitien itsehallinnollisen Nunavut-alueen, jossa traditionaalinen tieto on yritetty kytkeä maankäyttöön. Sitä vaikeuttavat suuryritysten, varsinkin kaivosteollisuuden pyrkimykset tunkeutua alueelle ja väärinkäyttää sekä maata että alkuperäiskansojen henkistä perintöä. Kanadan liittovaltion hyväksymät YK-julistukset ja todellisuus ovat kaukana toisistaan.

Ford mainitsi hylkeen- ja valaanpyyntikiellon, joka on ollut kohtalokasta Nunavutin alueen inuittikulttuurille. Se on esimerkki siitä, miten länsimaiden edistyksellinenkin ajattelu voi olla ristiriidassa alkuperäiskansan ideaalien kanssa. Se mikä länsimaissa on oikein – rajoittaa ja kieltää laajamittaista hylkeenpyyntiä ja tehovalastusta, on tuhoisaa alkuperäiskansojen, myös Beringin salmen tšuktšien pienimuotoisella tarvepyynnille, joka on ekologista ja sopeutettua luonnon resursseihin.

Rauna Kuokkanen toi esiin maan ja pyhien paikkojen koloniaalivaltauksen. Alkuperäiskansojen osalta kyse ei ole mistään neokolonialismista, vaan vanhan siirtomaavaltauksen jatkuvuudesta. Kulttuuriperinnön vieraannuttaminen alkuperästään näkyy sen omaisuuskansojen piirissä, kun ne eivät voi kontrolloida kulttuurinsa hyödyntämistä, vaan sitä riistetään monin tavoin.

Suomessa tunnetuin esimerkki on saamenpuvun väärinkäyttö turismin palveluksessa lentokentillä ja turistikohteissa. Koska patenttia ja merkkisuojaa ei ole, riistäjät varastavat saamelaisilta puvut ja ennen kaikkea käyttävät niitä väärin kuosien ja koristeiden suhteen.

Myös perinteisen saamelaisen esineistön halpamuunnelmia ja jäljitelmiä myydään turistikohteissa Lapissa. Ja vaikka Sámi Duodji -merkein varustettuja tuotteita pyritään myymään, ne ovat usein luovina artsenaaniratkaisuina kalliimpia kuin lappalaiskitsi.

Maailman tekijänoikeusjärjestö WIPO (World Intellectual Property Organisation) on kyllä kehitellyt suojaa sopimusteitse traditionaalille tietämykselle, perinnekulttuurin ilmauksille ja geneettisille resursseille (perinteiset kasvilajikkeet jne.). Monet alkuperäiskansat ovat tässä toiminnassa mukana. Rovaniemen seminaarissa alusti Hai-Yuean Tualima Samoa-saarilta, joka työskentelee tällä hetkellä WIPO:n pääkonttorissa Genevessä. Hän kosketteli intellektuaalisen omaisuuden, kulttuuriperinnön ja traditionaalisen tiedon suhdetta.

Hän mainitsi esimerkkinä, kuinka intiaanien pyhiä merkkejä pannaan mattoihin tai koriste-esineisiin, kuinka kansanmusiikkia kopioidaan ja miksataan länsimaiseen musiikkiin vailla korvauksia, koska ne ovat ”trad.”, perinnemusiikkia ja sikäli ”ilman omistajaa”. Kollektiivista omistusoikeutta ei tunneta. Sama koskee länsimaissa yhä kysytympiä alkuperäis- ja juurikansojen lääkekasveja, nautintoaineita jne.

Loistava ironikko, Kapmaan khoisan-kansan päällikkö Wilhelm Boezak mainitsi esimerkkinä ylen suositun roibos-teen, joka on alun perin ”hottentottien ja bushmanien” innovaatio. ”Jos saisimme joka kupillisesta roibosta patentin mukaisen korvauksen, olisimme rikkaita, eikä monen kansamme jäsenen tarvitsisi asua slummien hökkeleissä”, veisti tohtori Boezak.