1. Vähemmän tunnettu tiedemies ja ajattelija

1688-1772 välillä eläneen ruotsalaisen tiedemiehen ja teologin Emmanuel Swedenborgin esittämää ratkaisua mielen ja ruumiin väliseen ongelmaan on tutkittu suhteellisen vähän tähän mennessä. Erityisen mielenkiintoista Swedenborgin ratkaisusta tekee hänen kytkeytymisensä 1600- ja 1700-luvun polttavaan keskusteluun rationaalisen psykologian kautta. Swedenborg tunnetaan varsin hyvin hänen teologisten ja mystisten kirjoituksiensa osalta, josta tutkimusta on tehty mm. kirjallisuuden ja uskontotieteen parissa. Mutta hänen filosofinen ja psykologinen kirjallisuutensa on jäänyt valitettavan olemattomaksi. Hänen työnsä monialaisena tiedemiehenä on jäänyt hyvin pitkälti hänen teologisten ja mystisten kirjoitustensa varjoon luoden pimennon, joka vähentää tutkijoiden intoa perehtyä Swedenborgiin sen enempää. Swedenborg tunnetaan filosofiankentällä  enimmäkseen Kantin poleemisesta teoksesta Träume eines Geistersehers ; Henkien näkijän unet (1766). Kant hyökkää teoksessaan Swedenborgin unennäkijän ja profeetan lahjoja vastaan hyvin usealla tapaa, päätyen kieltämään intellektuaalisen intuition mahdottomuuteen. Edellisestä tutkimusta on tehnyt Gottlieb Florschütz, joka  osoittaa tutkimuksessaan Emanuel Swedenborgin vaikutuksesta ((Gottlieb Florschütz 2014: Swedenborg’s Hidden Influence on Kant. Trans. J. Durban & Kurt P. Nemitz.))   Kantiin mielenkiintoisella tavalla, kuinka Swedenborg teki vaikutuksen mystisillä lahjoillaan jo nuoreen Kantiin. 

Swedenborgin vaikutus Kantiin on nähtävissä yllättävissä kohdissa koko hänen filosofisen toimintansa aikana. Kant palaa monessa kohtaa ja lopulta jopa kunnioittavin argumentein  luennoillaan rationaalisesta psykologiasta Swedenborgin nimeen. Onkin tutkittu, missä määrin Swedenborg vaikutti oletetusti epäsuoraan Kantin filosofian rakentumiseen ja kypsymiseen. Sillä ei tiedetä varmaksi muuta kuin Kantin henkilökohtaisen kirjeenvaihdon perusteella, mitä hän on Swedenborgin tuotannosta lukenut. Varmaksi tiedetään, että Kant hankki Swedenborgin laajan teossarjan Arcana Coelestia (Taivaallisista salaisuuksista) omaan kirjastoonsa, mikä johti yllättävällä tavalla poleemiseen hyökkäykseen Swedenborgia kohtaan. ((Julkinen polemiikki ja Kantin teoksen aiheuttamaa reaktiota on pidetty yhtenä syynä Swedenborgin maineen menettämiseen ja hänen tieteellisen työnsä varjoon jäämiseen yhtenä syynä Swedenborg tutkimuksessa.))

Luettaessa Swedenborgin varsin laajaa tieteellistä tuotantoa ja erityisesti kirjoituksia sielun ja ruumiin vuorovaikutuksen avautuu tutkijalle ja teoksien lukijalle yllättävä horisontti 1600- ja 1700-luvun keskusteluun sielun ja ruumiin vuorovaikutuksen ongelmasta. Swedenborgin ratkaisu sielun ja ruumiin väliseen ongelmaan nostaa esille uusia kulkemattomia teitä niin filosofian, kuin psykologian historiaan. Swedenborgin rationaalisen psykologian kytkeytyminen aikansa johtaviin käsityksiin tuo esille uuden aikaisempaa syvemmän, tai ainakin erilaisen ratkaisuyrityksen yhteen uuden ajan polttavaan kysymykseen.

2. Keskeisistä käsitteistä

Swedenborgin käyttämät käsitteet ovat kytköksissä useassa kohtaa 1600- ja 1700-luvun filosofiseen, anatomiseen ja biologiseen käsitteistöön. Kuitenkin monet hänen käyttämistään ja muotoilemistaan käsitteistä on esitetty nimenomaisesti hänen omien keskeisten kirjoitustensa käsite määritelmien pohjalta. Swedenborgin luonnonfilosofiaa ja rationaalista psykologiaa värittävät pitkälti Aristoteelisesta metafysiikasta ja Leibniz-Wolffilaisesta metafysiikasta peräisin olevat vaikutteet. Pyrin käsittelemään seuraavaksi Swedenborgin käyttämiä keskeisiä käsitteitä.

Sielu, sielulla Swedenborg tarkoittaa yksinkertaista henkistä substanssia joka on ylimpänä ja täydellisimpänä substanssina ylin vaikuttava syy, mutta myös ensimmäinen periaate ja voima ihmisen psykofyysisessä kokonaisuudessa. Sielu toimii myös tiedollisena a priori ylimpänä periaatteena, joka sisältää itsessään kaiken mahdollisen  tiedon sekä virtaa sille alisteisiin sielun tietoisuuden kykyihin. Swedenborg kirjoittaa rationaalisessa psykologiassaan sielun asemasta ylimpänä substanssina: ”..It is the soul that sensates; that is to say, that sees, that tastes, that perceives, thinks, understands, wills, judges. In other words, that is from the soul that the body derives its power of sensating and acting. “ (Swedenborg 1950, 174.). Järkeen ja sensoriseen tietoisuuteen antaen tiedonvalon ja suunnan järjelle ja ruumiin toiminnalle. Sielu on itsetietoisuus ylimmillään, jonka mentaalisia osia ovat järki, sensorinen tietoisuus ja vastaanottavat aistit sekä aistin elimet.

Aura, auran käsitteellä Swedenborg tarkoittaa luonnonfilosofiassaan neljää luonnon perusvoimaa. Auran käsitteestä Signe Toksvik kirjoittaa: ” As a physicist we know he had decided that there were four kinds of ”forces of the nature of the universe.”  (The first, or the universal, and the source of gravity; the second, or the magnetic, and the source of magnetism; the third, or ether, and the source of electricity, light, heat; the fourth, the air.) Although these forces originally had started through the setting in motion and finiting of the ”mathematical point” by the Uncreated Infinite, they were inanimate, but they were the means by which life streaming from the Infinite could embody itself. The ”soul,” or particle of life from the Infinite, Swedenborg said, must descend into matter by the same number of degrees as there are ”auras” or forces — that is, by four degrees —and adapt itself to each, and form a kind of organism corresponding to each.” (Toksvik 1948, 112.)

Järki, (Mens rationalis) – tietoisuuden kyky, joka antaa kyvyn ymmärtää, ajatella ja toimia tietyn logiikan ja järjen loogisten periaatteiden mukaisesti. 

Sensorinen tietoisuus, (Animus) sensorinen kyky tietoisuudessa, joka asettaa itsetietoisuuden määreelliseen asemaan, tietoiseen asemaan suhteessa havaittavaan todellisuuteen. Monessa kohtaa voidaan ymmärtää myös sensoriseksi itsetietoisuudeksi. Animus on myös ruumiillisten passioiden ja halujen tyyssija ihmisen tietoisuudessa ja vaikuttaa valintoihin. ((

Swedenborg määrittelee rationaalisessa psykologiassaan ruumiillisten passioiden ja halujen luettelon hyvin laajana. Passiot ja halut ovat ihmisen valintoihin ja ajatteluun tietoisesti ja alitajuisesti vaikuttavia tekijöitä. Tässä kohtaa Swedenborgin syvällinen perehtyminen Leibnitzin Teodikeaan tulee esille. Leibnizin mukaan valintoihimme vaikuttavat alitajuiset, tiedostetut ja tiedostamattomat halut ja passiot, jotka määrittävän valintojamme.))

Forma, muoto ja formaalinen syy ja substanssi. Swedenborg perustaa käyttämänsä forman käsitteen varsin monimutkaiseen määritelmään. Forma ja erityisesti formaalinen syy ovat tärkeässä osassa hänen rationaalisessa psykologiassaan ja luonnonfilosofiassaan. Ensimmäinen osa forman määritelmää viittaa selkeästi Wolffin ontologiaan, missä substanssin forma määritellään substanssin olemusta määritteleväksi syyksi. Olemuksellinen forma määrittää substanssin syyn, ja sen mikä substanssi on. Swedenborg antaa formalle seuraavan määritelmän substanssin olemusta määrittävänä tekijänä: ” Essential determinations are what is commonly called form, likewise also formal cause.” (Swedenborg 1880, 8.) Lisäksi forma on Swedenborgin ajattelussa jaettu fyysiseen ja metafyysiseen. Metafyysinen forma viittaa olion tai entiteetin koko olemukseen tai sen koko luontoon ” Metaphysical form, in the sense of essence, is the whole essence of a substantial thing, or, according to others, its entire nature.” (Swedenborg 1880, 7.) Metafyysinen forma liittyy substanssin olemassa oloon välttämättömyytenä. Fyysinen forma on syy, joka on substanssin tai olion olemuksen ulkopuolella, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti materiaalista ja aksidentaalista muotoa, joka määrittää muuttuvia ominaisuuksia joista substanssi ei ole olemassa olonsa kannalta riippuvainen.

Metafyysinen forma  viittaa Swedenborgin ajattelussa myös henkiseen formaan ja sieluun, joka määrittää ulkoista materiaalista formaa korrespondenssina, korreloivana sisäänvirtaamisena. Metafyysinen forma virtaa ruumiilliseen formaan sitä määrittävänä voimana (syynä).  Swedenborg määrittelee metafyysisestä tai henkisestä formasta ontologiassaan: ” Yet in spiritual forms there must be understood a certain determination, yea also an ordination of entities and of forces flowing thence, which bear an analogy and a certain correspondence to those which exist in bodies” (Swedenborg 1880, 10.) Kaikella olemassa olevalla täytyy Swedenborgin mukaan olla muoto, joka määrittelee sen ulkoista ja sisäistä, muutosta, liikettä, ja muita ominaisuuksia. Rationaalisen psykologian suhteen merkille pantavaa on, että metafyysinen ja fyysinen forma asettuvat hierarkiseen suhteeseen missä edellinen määrittää jälkimmäistä. Tässä tapauksessa sielun henkinen forma moninaisuudessaan määrittää materiaalisen ja orgaanisen formaa korreloiden. Korrespondenssista Swedenborg kirjoittaa: ” Thus internal and external forms will correspond.”, “Everything must have its own form, that there may be something from whence is derived its actuality or essence, its quid’ dity (a word I would like), its quality, causality, and its very faculty of acting and being acted upon. Thus a thing without form is an atom of no principle, that is nothing. Each thing, mode, sense, or force has its own form.” (Swedenborg 1880, 11.) 

Esimerkiksi sielun henkinen forma määrittelee muutoksia materiaalisessa ruumiissa ja sen aksidentaalisissa ominaisuuksissa korrelaation, korrespondessin periaatteen mukaisesti. Swedenborg antaa vielä hyvän esimerkin forman merkityksestä ontologiassaan  formaa käsittelevän luvun lopussa: ” as, for instance, the human form impressed or engraved upon wax, marble, or brass. That a form may be truly human, in every smallest part there must be something human, or inspired with a human soul.” (Swedenborg 1810, 11.) ((

Swedenborgin forman käsitteessä on huomattavissa vaikutteita Wolffin ontologiasta sekä Aritoteleen ontologioasta. Erityisesti käsitys formasta metafyysisenä periaatteena joka derterminoi intrasubstanstiaalisesti substanssin sisältä oman olemuksensa. Formasta oleva määrittää oman olemuksensa, kuten sen mitä sukua ja lajia se on ja millä tavalla se on liikkeessä sekä toimii todellisuudessa. Swedenborg referoi Wolffilaisittain edelliseen: ” From form also an ens derives the power of acting in a given manner.”.)) Sielu ja ruumis asettuvat korrespondenssin suhteen formaaliseen jatkuvaan syy-seuraus suhteeseen missä henkinen virtaa materiaaliseen, mutta missä myös materiaalinen virtaa henkiseen sieluun aiheuttaen siinä liikettä. Edelliseen liittyen löydämme vielä esimerkin Swedenborgin ontologiasta: ” Thus the rational mind is an internal form, while the body is an external form ; or, cause is internal form and effect is external form : since, indeed, effect reveals, as in an image, its own cause.” (Swedenborg 1880, 10.)

3. Swedenborgin rationaalisen psykologian taustasta  

Swedenborgin sielu-ruumis ratkaisun kehittymisen suhteen nousevat erityisesti esiin kolme 1600- ja 1700-luvulla mielen ja ruumiin väliseen ongelmaan kantaa ottanutta teoriaa: 1. Skolastisesta ja aristoteelisesta perinteestä nouseva influxus physicys-teoria, 2. kartesiolaisesta perinteestä nouseva okkasionalistinen teoria ja 3. G.W Leibnizin oppi ennalta-asetetusta harmoniasta. Ennalta-asetetun harmonian teorian kohdalla merkittävästi esille nousevat myös Leibnizin ajattelun systematisoija Christian Wolff. Swedenborg ei tyytynyt kolmen edellä mainitun teorian ratkaisuihin vaan rakensi oman ratkaisunsa kolmen edellisen teorian pohjalta. Swedenborgin mukaan kaikki kolme ratkaisua ovat liian yksinkertaistettuja. Kaikkia kolmea vaivaa ongelma sielun suhteesta ruumiiseen, muotoutuivatpa sielun vaikuttavat voimat sielussa itsessään sisäisesti vaikuttavana voimana sielusta ulos päin, tai jonkin kolmannen vaikuttavan syyn ihmeellisenä väliintulona. Sielu ja ruumis suhteutetaan toisiinsa hyvin suoranaisesti tai erotetaan toisistaan kokonaan.

Swedenborgin omassa ratkaisussa selkeitä vaikutuksia on nähtävissä aina Aristoteleesta Leibniz-Wolffilaiseen ja kartesiolaiseen filosofiaan. Swedenborgin teoriassa on nähtävissä hänen pyrkimyksensä löytää sielun olemassaololle ja sijainnille aposteriorisia todisteita tavanomaisten a prioristen metafyysis-käsitteellisten käsiterakennelmien sijaan. Swedenborgin projektia ohjaa selkeästi hänen tutkimuksellisen mielenkiintonsa suunnansiirtyminen luonnonfilosofiasta kohti ihmisen fysiologiaa, anatomiaa ja sielua. Swedenborg pyrki systemaattisesti löytämään ratkaisun sielun ja ruumiin väliseen ongelmaan yhdistämällä rationaalisen psykologian oman aikansa keskusteluun varsin syvällisen anatomisen ja fysiologisen tutkimuksen kautta. Erityisesti fysiologisten ja anatomisten tutkimuksien poikkeuksellinen merkitys luo pohjaa ymmärtää hänen tavoitteensa esittää empiiriset aposterioriset todisteet sielun olemassaololle,  sijainnille ja toiminnalle. Swedenborg ryhtyi rakentamaan siltaa sielun ja ruumiin välille universumin yleisten prinsiippien tarkastelun kautta, mikä tarkoittaa ontologian ja luonnonfilosofian perustavaa roolia hänen rationaalisen psykologiansa rakenteellisena pohjana. Tarpeellista oli löytää teoria, joka todistaa materiaalisen substanssin ja henkisen substanssin välisen koherenssin. Syvällisyys ja poikkeavuus aikansa valtavirrasta nousee esille Swedenborgin ajatuksessa, missä fyysinen ruumis elimien kokonaisuutena luo monimutkaisen koherenssin sielun kanssa. Esim. aivot ja aivojen eri alueiden toimintojen hahmottaminen on hyvin suuressa asemassa Swedenborgin rationaalisessa psykologiassa. Aivot ovat monimutkaisena sensorisena ja motorisena keskuksena myös järjen, mielikuvituksen ja passioiden istuin isona kokonaisuutena rakentaen laajan ykseyden eri alueineen. Sen vuoksi esim. ihmisten yksilöllisen erot ajattelussa ja sieluissa ovat Swedenborgin mukaan erilaisia. 

Swedenborg syventyy sielun ja ruumiin ongelmaan kolmea edellistä teoriaa tarkemmin syventyen tutkimuksiaan poikkeuksellisen laajoihin anatomisiin ja aivofysiologisiin tutkimuksiin. Mielenkiintoa herättää jo se seikka, että Swedenborgin ratkaisut  ovat luoneet hypoteettista pohjaa vasta huomattavasti myöhemmin vahvistetuille neurologisille ja aivofysiologisille läpimurroille. Swedenborg perustaa oman teoriansa aivojen fysiologian erityisyyteen eräänlaisena tietoisuuden, rationaalisen sielun ja ajattelun yhdistymispisteenä. Ulottuvan mielestä erillisen fyysisen maailman ja ei-fyysisen sielun maailman välillä. Swedenborgin rationaalinen psykologia kytkeytyy tässä kohtaa erittäin mielenkiintoisella tavalla mielenfilosofian ohella myös 1700-luvun aivojen fysiologian tutkimukseen ja anatomiaan. ((

Merkittävistä vaikuttajista Swedenborgin fysiologisiin, biologisiin ja anatomisiin tutkimuksiin mainittakoon muutamista: Vieusses, Bartholohin, Thomas Willis, Boerhaave.))

Merkityksellistä Swedenborgin filosofisesta ajattelusta vielä nykyäänkin tekee hänen kääntymisensä luonnonfilosofiasta kohti mielen ja ruumiin välistä ongelmaa. Ja se, kuinka hän pyrkii rakentamaan oman sarjojen ja asteiden oppinsa pohjalta kokonaisvaltaisen esitykset rationaalisesta psykologiasta, sielun ja ruumiin välisestä vuorovaikutuksen mahdollisuudesta. Ihmisestä psykofyysisenä kokonaisuutena.

4. Swedenborg 1700-luvun murroksessa

Kuinka sielu ollessaan immateriaalinen pystyy vaikuttamaan materiaaliseen ruumiiseen? Ja toisin päin, kuinka materiaalinen ruumis voi vaikuttaa vastaavasti immateriaaliseen sieluun? Edellinen oli yksi suurista kysymyksistä mikä nousi  1600- ja 1700-luvun filosofisen keskustelun yhdeksi kiistellyimmäksi aiheeksi. 1600- ja 1700-luvulla keskenään kilpailleita teorioita sielun ja ruumiin vuorovaikutuksesta olivat: 

I ) Aristoteleen filosofiaan pohjaava skolastisessa tulkinnassa syntynyt influxus-physicus teoria. Tai paremmin fyysinen sisään virtaaminen jonka mukaan substanssien välillä on olemassa reaalinen vuorovaikutus substanssien välisenä syy-seuraussuhteena intersubstantiaalisuutena. Substanssi A, voi vaikuttaa substanssiin B, luovuttamalla kausaalisessa vuorovaikutuksessa ominaisuutensa substanssille joka on vaikutuksen kohteena. Ongelmaksi jää luovutetun ominaisuuden katoaminen substanssin A ominaisuutena. Mihin ominaisuus häviää edeltävästä substanssista? Swedenborg nostaa Oeconomia II teoksen alussa esille influxys-physicus teorian: ”The communication of operations between the soul  and the body must be explained either by Physical Influx, by Occasional causes or if by neither of these, a third is assumed, as only alternative, namely, that of Pre-established Harmony.” (Swedeborg 1886, 6.)

II) Kartesiolaisuuteen perustuva tiukan dualistinen käsitys kahdesta täysin olemukseltaan erillisestä substanssista. Kartesiolaista teoriaa kutsutaan tarkemmin okkasionalismiksi. Okkasionalismin eteenpäin viejinä tunnetaan erityisesti ranskalainen filosofi Nicolas Malebranche (1638-1715) ja Arnold Geulincx (1624-1669). Okkasionalismin käsityksen mukaan sielun ja ruumiin välillä ei ole olemassa minkäänlaista suoranaista  vuorovaikutusta. Muutoksen ja liikkeen todellisena vaikuttavana syynä on Jumala, joka muuttaa mielen ulkoista materiaalista todellisuutta tehtyjen valintojen mukaan. Suurena okkasionalismin ongelmana on erityisesti kartesiolaisen  ontologian määrittelemä radikaali ero kahden substanssin olemuksesta. Sielu ja ruumis, ei-ulottuva ja ulottuva substanssi ovat olemukseltaan täysin erillisiä, joten niiden välillä ei voi olla minkäänlaista vuorovaikusta. ((

Tulkinnat okkasionalismin ja Descartesin filosofian välillä ovat ainakin kolmen tunnetun tulkinnan temmellyskenttänä. Toisten tulkintojen mukaan fyysisten substanssien välillä ei ole minkäänlaista kausaalista vuorovaikutusta. Toisten mukaan fyysisillä substansseilla on erityisiä kausaalisia itsenäisiä sisäisiä voimia.))

III) Käsitykset yhdestä ainoasta substanssista ideaalisena tai materiaalisena substanssina esittivät saksalaiset filosofit G.W Leibniz (1646-1716) ja J. C. Wolff (1679-1754). Leibnizin ja Wolffin teoria tunnetaan tarkemmin ennalta-asetun harmonian oppina. Ennalta-asetetun harmonian opin mukaan substanssien välillä ei ole intersubstantiaalista, substanssien välistä kausaliteettia. Kausaalinen vuorovaikutus  tapahtuu substanssin[sien] sisäisenä intrasubstantiaalisena muutoksena. Tämä tarkoittaa, että sielu ja ruumis eivät ole yhteyksissä toisiinsa laisinkaan vaan ongelma ratkeaa ennalta-asetetun harmonian periaatteen kautta. Kaikki mitä universumissa tulee tapahtumaan on ennalta-asetettu täydelliseen harmoniaan keskenään. Ilmiö ja kokemus omista vapaista valinnoista ja niiden vapaudesta syntyy täydellisen harmonian kautta. Valinnat ilmenevät vapaina, koska muutokset materiaalisessa sielun ulkoisessa todellisuudessa korreloivat rationaalisen substanssin tekemien valintojen kanssa täydellisesti. ((

Tulkinnat valinnan vapaudesta Leibnitzin ennalta-asetetun harmonian parissa vaihtelevat myös merkittävästi. Oman varsin vähälle huomiolle jääneen tulkinnan löytää jo saksalaiselta rationalistilta Georg Bernhard Bilfingeriltä jonka mukaan ennalta-asetettu harmonia koskee vain osaa luoduista substansseista. Tässä tapauksessa materiaalisen ja immateriaalisen suhde näyttäytyy jälleen uudessa valossa. Myös tulkinnat Leibnizin kolmesta kausaliteetista ja niiden välisestä suhteesta vaihtelevat hyvin suuresti. Edellisessä tapauksessa keskustelua käydään rajallisen vapauden, kontingenssin ja välttämättömyyden välisistä suhteista.)) Sielu ja ruumis ovat täysin erillisiä substansseja toisistaan, mutta ne ovat täydellisessä harmoniassa keskenään, kuin kaksi samaan tahtiin täydellisesti käyvää kelloa. Tämän vuoksi kokemus subjektin valintojen vapaudesta sekä sielun ja ruumiin välisestä vuorovaikutuksesta ilmenee käytännössä totena kokemuksena.

Swedenborgin ajattelun vertailu ja hänen muodostama synteesi aikansa johtavien ratkaisujen syntetisoijana voidaan nähdä poikkeuksellisena. Erityisesti Swedenborgin tulkinnat Leibnizin ja Wolffin ajattelusta luovat myös uusia kysymyksiä koskien Leibniz tutkimusta liittyen substanssien olemukseen. Synnyttikö Swedenborg ensimmäisen fenomenalistisen tai realistisen tulkinnan Leibnizin metafysiikasta? Kysymys nousee relevantiksi erityisesti Wolffin opissa olleen G.H Billfingerin  Leibnizia koskevien kirjoituksien pohjalta. Billfingerin ajatuksien vaikutus on löydettävissä selkeästi mm. Swedenborgin henkilökohtaisista tutkimusmuistiinpanoista missä Swedenborg lainaa ja kommentoi Billfingeriä useassa kohtaa. On kiistattoman selvää, että Swedenborgin ajattelun kehittyminen kohti uutta synteesiä oli moninaisessa suhteessa niin kartesiolaiseen dualismiin, Leibniz-Wolffilaiseen idealismiin, kuin myös aristoteeliseen skolastiikkaan. 

Swedenborgin suhde 1600- ja 1700-lukujen mielen ja ruumiin välisen ongelman keskusteluun tuo uutta valoa hänen tulkintojensa pohjalta rakentaen uudenlaisen esityksen rationaalisesta psykologiasta, hänen korrespondenssi teorian ja  sarjojen ja asteiden opin kautta. Edelliseen viitaten mielenkiintoisen kysymyksen nostaa esille Swedenborgin käsitteellisten metaforien merkityksestä ja ihmisen tiedollisesta suhteesta todellisuuteen. Swedenborgin rationaalisessa psykologiassa, kuten myös luonnonfilosofiassa, on huomattavissa subjektin tietoisuuden käsitteellis-metaforinen suhde suhteessa mielen sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Uutta käsitteellis-metaforiseen suhteeseen tuo myös Swedenborgin tulkinnat Leibniz-Wolffilaisen filosofin G.H Billfingerin ajattelusta. Toisena merkittävänä tekijänä on myös Leibnizin moraali filosofian vaikutteet Swedenborgin rationaaliseen psykologiaan.  Subjektin eettisten käsityksien merkityksen korostaminen osana käsitteellis-metaforista rakennelmaa tiedollisessa suhteessa nousevat erityiseen asemaan rationaalisen psykologian passioita käsittelevässä luvussa. Millä tavalla sielu subjektiivisen tietoisuuden ja ajattelun perustana asettuu tiedolliseen suhteeseen ulkoisen todellisuuden kanssa? Millä tavalla henkinen korreloi materiaalisen kanssa? 

5. Luonnonfilosofiasta sielun ja ruumiin väliseen ongelmaan

Swedenborg perustaa luonnonfilosofian käsityksensä ajalle tyypilliseen mekanistiseen selitysmalliin. Hänen luonnonfilosofiset kirjoituksensa luovat pohjan varsinaisesti hänen substanssi käsitykselleen, jonka hän esittää teoksissa: Principia volume 1 (1734) ja volume 2 (1734) ja Prodromus Philosophiz Ratiocinantis de Infinito, et Causa Finali Creationis; deque Mechanismo Operationis Animae et Corporis  (1734). Rationaalista psykologiaa,  sielun ja ruumiin välistä ongelmaa hän käsittelee ensisijaisesti teoksissa: Oeconomia Regni Animalis volume I (1740) volume II (1741), ja Regnum Animale (1742). Teoksessaan Regnum Animale, Pars Septima De Anima (1743),  ja hänen muistiin panoissaan Psychologica (1734) ja Observanda in Scribendis (1741-1744), jotka ajoittuvat edellisten teosten kirjoitusajankohtien välille. ((

Uusia luonnostelmia eri aiheista on löydetty Swedenborgin muistiinpanoista vasta myöhemmin 1900-luvun alku puolella. Kokoelma käsittää n. 20 000 sivua kirjoitettua tekstiä mikä tuottaa haasteita kirjoituksien täsmällisten valmistumisajankohdan määrittelemisessä.)) Edellisissä teoksissa Swedenborg keskittyy erityisesti sielun ja ruumiin väliseen ongelmaan. Luoden pohjaa omalle ratkaisulleen joka huipentuu varsinaisesti hänen postuumisti julkaistussa teoksessaan ja rationaalisen psykologian kannalta tärkeimmässä teoksessa Regnum Animale, Pars Septima De Anima (1743).

Swedenborgin teoriaa (harmonia constabilita) voidaan pitää hyvin samankaltaisena Leibnizin-Wolffilaisen ennalta- asetetun harmonian opin kanssa. Swedenborg kuitenkin  hylkää varsinaisen ennalta-asetetun harmonian jyrkän erottelun mielen (anima) ja ruumiin välillä (corpus). Swedenborgin mukaan sielu (anima), järki (mens), sensorinen tietoisuus (animus), ja aistit  ovat jatkuvassa suorassa harmonisessa yhteydessä keskenään jatkuvuuden periaatteen (contiguum) mukaisesti muodostaen tietoisuuden neljä funktiota. Erona Leibnizin harmoniaan on, että jokainen tapahtuma etenee sille asetetun jatkuvuuden kautta koherenttina kokonaisuutena. Tämä todistaa Swedenborgin mukaan sarjojen ja asteiden keskinäisen jatkuvuuden olemassaolosta. Sielu asettuu suhteessa ruumiillisiin muodollisiin asteisiin formaalisen jatkuvuuden kautta. 

Tämän jatkuvuuden mahdollistaa Swedenborgin mukaan erityisen hienojakoinen henkinen neste (Fluidum Spiritiosum) tai sielu, kuten hän henkistä nestettä itse nimittää useassa kohtaa. Swedenborg päätyy Oeconomian ensimmäisessä osassa kutsumaan henkistä nestettä myös organismien formaaliseksi substanssiksi. Henkinen neste on vastaavasti suhteessa hienojakoisesti aivojen eriosiin veren ja sen eri asteisen kautta. Eriasteet sielusta (anima) asteittain rationaalisen järjen kautta (mens rationalis) aina fyysiseen ruumiiseen (corpus) asti ovat asteittain suhteessa olemukseltaan aina hieno jakoisempaan vähemmän osia sisältävään substanssiin[seihin]. ((

Erityisesti Swedenborgin oppia asteista ja sarjoista voidaan lähestyä Leibnizin ja Wolffin metafyysisten kirjoituksien kautta. Leibnizin ja Wolffin vaikutus Swedenborgin ontologiaan ja luonnonfilosofiaan on esillä selkeästi ennalta-asetetun harmonian käsitteen ja substanssi käsityksen kohdalla.)) Tämän vuoksi substanssit muodostavat yhden suuren substanssien kokonaisuuden, jossa kaikki substanssit sarjoissa ja asteissa ovat suhteessa toisiinsa.  Kuten huomataan Swedenborgin ontologia rakentuu korrespondenssista, sarjoista ja asteista. On kuitenkin tärkeä huomata että Swedenborg käyttää nimitystä: oppi sarjoista ja asteista useasti lähes synonyymina korrespondenssi teorialleen. Swedenborgin mukaan kaikki todellisuudessa rakentuvat sarjoista ja sarjojen asteista, jotka ovat kaikki substantiaalisessa yhteydessä toisiinsa, mutta myös omien sarjojensa asteisiin. Maailmassa ei ole mitään mikä ei kuuluisi sarjoihin tai asteisiin.

Sarjojen ja asteiden ontologisessa hierarkiassa substansseja yhdistää erityinen muodollinen jatkumo (contiguum) tai muodollinen formaalinen voima (vis formatrix). Swedenborgin ontologiassa ja luonnonfilosofiassa on huomattavissa tässä kohtaa yhtenevyyttä skolastikkojen fyysisen sisään virtaamisen oppiin (influxus-physicus) ja Aristoteleen metafysiikan erotteluun muodon ja materian välillä. Swedenborgin mukaan sarjojen ja asteiden välillä on muodollinen yhteys, joka mahdollistaa formaalisen kausaalisen vuorovaikutuksen eri asteisten ja eri olemuksellisten substanssien välillä. Muodollinen jatkuva yhteys rakentaa perustan Swedenborgin henkisen nesteen dualistiselle kausaalisuudelle, mutta myös hänen luonnonfilosofiansa kausaliteetin käsitykselle. Vis formatrix voidaan käsittää Swedenborgin luonnonfilosofiassa ja ontologiassa jyrkästi materiaalisena ja orgaanisena vaikuttavana syynä. Mutta myös Aristoteelisen metafysiikan muodollisena formaalisen syyn periaatteena, joka on parhaimmillaan jotain täysin abstraktia tai ei-materiaalista. Aristoteleen mukaan substanssin muodollinen syy (causa formalis) on syynä substanssin olemukselle tai muodolle yleensä määrittäen substanssin tietynlaiseksi. Formaalinen syy määrittää, millainen jokin substanssi on tai millainen sen tulisi olla. Esim. tuolin syynä on tuolin käsite tai idea määrättynä substanssina, tuoli on tuolin idean tai mallin mukainen.  

Swedenborgin Aristoteles tulkinta tulee kuitenkin ymmärtää 1600- ja 1700-luvun mekanistisen luonnonfilosofian käsityksen pohjalta. Aristoteleesta poiketen Swedenborg, kuten monet muut hänen aikalaisensa, rakentavat oman luonnonfilosofiansa mekanistiselle käsitykselle mikä erottaa muodollisen syyn ymmärtämisen sen aristoteelisesta ja skolastisesta tulkinnasta. Toinen tärkeä huomio, joka koskee Swedenborgin muodon käsitystä on sen erottaminen Aristoteleen puhtaan muodon käsitteestä, joka on muuttumatonta ja ensisijaista substanssien olemuksessa. Mekanistisen käsityksen mukaan syy ymmärretään syy- seuraus suhteena, kuten mahdollisena substanssien vuorovaikutuksena, mikä tuo esille skolastiikan perinteessä syntyneet in fluxus-physicus fyysisen sisään virtaamisen kausaalikäsityksestä peräisin olevan forman käsiteen. Swedenborgin vis formatrix tulee ymmärtää fyysisenä orgaanisena ja materiaalisena vaikuttavana voimana, mutta myös henkisenä vaikuttavana syynä. Swedenborg kirjoittaa rationaalisessa psykologiassaan formasta: ” (1) There is no entity and no substance in the universe without form. That it is something, and that it is what it is, this it derives solely from its form. Whatever the essences which are determined, this cannot be conceived of without an idea of parts or substances; and the determination cannot be conceived of without an idea of fluxion or coexistence. Substances themselves are called determinants: and that which is determined by substances is a new substance, but compound within which is the form” (Swedenborg 1950, 102-3).

Swedenborgin muodollinen vis formatrix tarkoitta voimaa tai syytä mekanistisena syy- seuraus suhteena, missä henkinen neste tai formaalinen vaikuttava voima  aiheuttaa muutoksia ja liikettä substanssien sisäisissätiloissa ja ominaisuuksissa jatkuvana liikkeenä, jotka niille on asetettu. Esim. mielekkäästi viritetty instrumentti aiheuttaa värähtelyä eetterissä, joka kohtaa korvan, joka vastaavasti aiheuttaa liikettä havaitsijan hermoradoissa aina aivoihin ja aivoissa tietoisuuteen ja sieluun asti. Syy-seuraus suhteen loppu tuloksena on Swedenborgin esimerkin mukaan kokemus mielekkäästä ja kauniista musiikista, joka aiheutuu idean  ja harmonian aiheuttamasta laajasta harmoniasta. Swedenborgin formaalisen voiman pesäero Aristoteleen käsitykseen tulee selkeäksi. Jatkuvuus sarjojen ja asteiden substanssien välillä ilmenee luonnossa ja sen korrespondenssissa liikkeenä henkisen nesteen kautta sieluun asti. On huomattavaa, kuinka lähelle Swedenborgin henkisen nesteen käsite osuu Descartesin elonhengen käsitettä (spiritus animalis), kuitenkin erona on, että Swedenborg nostaa esille määritelmänsä ihmisistä mikrokosmoksena. Substanssina joka on pitkälti samassa linjassa Leibniz-Wolffilaisen substanssi käsityksen mukaan missä substanssi sisältää itsessään koko universumin representaationa. Tai paremminkin, substanssi on universumin representaatio. Henkinen neste ja sielu osana ruumista rakentaa mikrokosmoksen, joka on universumin representaatio sielun ulkoisen makrokosmoksen kanssa korreloivana kokonaisuutena. Sielu kuvastaa sen ulkoista todellisuutta ja on yhteydessä sen ulkopuoliseen todellisuuteen asteiden ja sarjojen harmonisen kokonaisuuden kautta. Sielu ja ruumis, ei-materiaalinen ja materiaalinen muodostavat yhden suuren koherentin kokonaisuuden.  

Kaikki substanssit ovat kausaalisessa yhteydessä linkittyneenä toisiinsa suurena universumina sarjojen ja asteiden kautta, jonka mahdollistaa formaalinen syy tai formaalinen voima substanssien välillä.  Jokaisella sarjalla on sille kuuluva määrittävä hierarkisesti ylempi substanssi, joka määrittää sille alempia substansseja jotka ovat ylemmän substanssin asteita. Ylempi substanssi toimii tässä tapauksessa formaalisena syynä, vaikuttava kausaalisena periaatteena sille alisteisille asteille ja substansseille.   Swedenborg valaisee asiaa teoksessa Oeconomia II seuraavasti :”It is a doctrine which expounds the nature of the veriest form itself, without which nothing which is predicable of anything can occur.” (Swedenborg 1886, 8).  

Kuten luonnonfilosofiassaan ja ontologiassaan, niin myös rationaalisessa psykologiassaan Swedenborg ajattelee sielun  ja ruumiin asteittaista vuorovaikutussuhdetta eräänlaisen harmonisen kokonaisuuden kautta. Ihmisen ruumiin fysiologia muodostaa eräänlaisen mikrokosmoksen sielun ja tietoisuuden kanssa rakentaen psykofyysisen kokonaisuuden. Pienoismaailman järjestelmän sielun ja ruumiin suhteellisena kokonaisuutena. Sielua ja ruumista sekä niiden asteittaista rakennetta vastaa korrespondenssi kokonaisuus makrokosmoksen kanssa missä kaikki sarjat ja asteet ovat harmonisessa suhteessa toisiinsa. 

Kuten Swedenborgin luonnonfilosofiassa niin myös vastaavasti hänen rationaalisessa psykologiassaan sarjojen ja asteiden oppi muodostaa koherentin kokonaisuuden ihmisen psykofyysisen mikrokosmoksen. Tarkemman tarkastelunsa sielun ja ruumiin välisestä suhteesta Swedenborg aloittaa liittyvissä tutkimuksissaan Oeconomia I ja II osassa. ((

Oeconomia Regni Animalis Vol I-II.)) Henkinen neste on suhteessa verenkiertoon ihmisen ruumiissa joka on vastaavasti erityisessä suhteessa hienompiin substansseihin ruumiinosiin, mieleen ja sieluun. Veri yhdistää ja toimii orgaanisena linkkinä, materiaalisena yhteytenä eriasteissaan  ruumiin eri elimien ja osien välillä. Yhtenä vertauskohtana Swedenborg pitää hänen luonnonfilosofiastaan peräisin olevaa käsitystä matemaattisesta pisteestä ensimmäisenä substanssina. Hänen luonnonfilosofisissa kirjoituksissaan matemaattinen piste on ensisijainen substanssi, joka toimii yhdistävänä tekijänä fyysisen ja henkisen todellisuuden välillä.

Kuten luonnonfilosofiassaan substanssien välillä, niin myös rationaalisessa psykologiassaan Swedenborg erottaa veressä useita puhtauden asteita materiaalisesta ja fyysisestä substanssista kohti henkistä substanssia. Henkinen neste toimii yhdistävänä tekijänä, sieluna materiaalisen ruumiin ja rationaalisen tietoisuuden ja täysin henkisen sielun välillä. Henkinen neste on jatkuva kommunikaatio yhteys sielun ja ruumiin välillä. ((

“Substantia enim corticalis est ipsum cerebrum, seu sensorium et motorium commune.” (Aivokuori on sensorisen ja motorisen toiminnan keskus). On kuitenkin hyvin tärkeätä erottaa Swedenborgin käsitys edellisestä yleisestä yksinkertaisemmasta mallista aivoista sensorisen, tietoisuuden ja motorisen toiminnan keskuksena. Swedenborg yhtyy edeltäjiensä näkemykseen aivojen ja aivojen rakenteen ensisijaisuudesta tietoisuuden ja motoristen valintojen sekä toiminnan keskuksena. Mutta poikkeaa ratkaisevasti edeltäjistään siinä suhteessa, että aivojen sisemmät osat, ja pienet aivot ovat yhdistyneinä toisiinsa monimutkaisena systeeminä aina koko ruumiiseen ja myös sieluun asti. Aivojen sisemmät osat ja myös pikkuaivot olivat Swedenborgin oman käsityksen mukaan erään laisia sisempiä aistinelimiä, jotka monimutkaisten aistihavaintojen asteisesta moninaisuudesta johtuen ovat yhteydessä toisiinsa muodostaen yksittäisiä perseptioita tietoisuudessa ja mielessä. Swedenborg kirjoittaa edellisestä ” rudior quicunque tactus a superficie totius per medios nervos in Medullam Spinalem aut Oblongatam et abinde in activissimum cinerem, et in circumfusum con ticem Cerebri emicet: Adeo ut extremi receptus modorum sint in cortice Cerebri, qui conscius redditur mutationum in seriebus et substantiis compositis usquam contingentium.”. Kuten edellisestä huomataan Swedenborg oli aikaansa edellä onnistuessaan paikallistamaan mm. koordinaation funktiot isojen aivojen rakenteeseen.)) Henkinen neste on formatiivinen muodollinen voima ruumiissa (vis formatrix). Swedenborg tulkitsee  tässä kohtaa voimakkaasti psykologisissa kirjoituksissaan muodollisen periaatteen käsitettään suhteessa Aristoteleen käsitykseen muodosta ja materiasta. Näin ollen puhdas henkinen neste saa erityisen aseman ollessaan olemukseltaan henkinen mutta myös fyysinen neste. Aristoteleen mukaan kaikella on muodollinen ja materiaalinen syynsä. Aristoteleen se, mitä jokin on määrittyy muodon ja materian yhdistelmänä. Samalla tavalla Swedenborgin henkinen neste toimii jatkuvana syy-seuraus suhteena, yhdistävänä tekijänä (contiguum) materian ja muodollisen välillä. Swedenborg selvittää henkisen nesteen tehtävää ja asemaa ihmisen psykofyysisessä rakenteessa seuraavasti ”There are two distinct principles that determine this spirituous fluid assumed as the soul; the one, natural by which it is enabled to exist and be moved in the world; the other, spiritual, by which it is enabled to live and be wise.” (Swedenborg 1886, 248.)

Swedenborgin (vis formatrix) luo eroa suhteessa kolmeen edellä mainittuun teoriaan. Swedenborg rakentaa oman ontologisen järjestelmänsä sarjojen ja asteiden opin pohjalle vis formatrix  käsityksensä kautta. Swedenborg luo oman uuden käsityksensä ihmisestä mikrokosmoksena Aristoteleen ja skolastisen perinteen, Leibniz-Wolffilaisen ennalta-asetetun harmonian ja kartesiolaisen okkasionalistisen teorian pohjalta. Swedenborg pyrkii kuromaan umpeen sielun ja ruumiin välisen kuilun rakentamalla ontologisen järjestelmän henkisen nesteen käsitteelleen. 

Swedenborg astuu sarjojen ja asteiden opissaan ei pelkästään Leibniz-Wolffilaisen metafysiikan ennalta-asetetun harmonian opin ja luonnonfilosofian alueelle, vaan menee tarkastelussaan Aristoteleen ja skolastisen perinteen muodon käsitteen kautta pidemmälle. Muoto ei koske ainoastaan fyysisiä substansseja vaan virtaa myös fyysisestä ei-materiaalisen rationaalisen sielun ja mielen valtakuntaan aiheuttaen muutoksia mielessä ja sielussa. Swedemborgin ajatus kulusta liittyen forman käsitteeseen voidaan esittää kolmena tasona. 

Ensimmäinen puhdas forma koskee substanssien olemukselle ja olemassa ololle välttämättömiä puhtaita muodollisia periaatteita ja on näine ollen hierarkiassa ensimmäinen vaikuttava forma. Näin ollen voimme samaistaa puhtaan forman käsitteen Swedenborgin ajatukseen oliolle tai substanssille olemuksellisesti välttämättömiin metafyysisiin muotoihin, jotka ovat muuttumattomia. Toinen ja kolmas forma ovat ensimmäisen puhtaan forman määrittelemiä aksidentiaalisia muuttuvia ominaisuuksia puhtaan forman määritteleminä. Toinen ja kolmas taso liittyvät näin ollen Aristoteleen käsitykseen formaan materian periaatteena ja kokonaisuutena. Ensimmäinen forma on henkinen puhdasta substanssi kuten sielu tai matemaattinen piste, joka määrittää sille alisteisia ja rinnakkaisia substansseja sarjoissa ja asteissa. Kuten myös Swedenborgin mukaan sielu on ylin intellekti, joka virtaa sille alisteisiin sielun kykyihin, järkeen ja sensoriseen tietoisuuteen. ((

Swedenborgin tulkinta formasta ei rakennu pelkästään dogmaattiseen Aristoteles tulkintaan vaan sen taustalla on nähtävissä varsin moninainen kirjo vaikuttajia. Teeman jäljille päästään hyvin hänen tutkimusmuistiinpanojensa kautta teoksessa: Observanda in scribendis. (Engl. Philosophers note book). Tausta vaikuttajista sieluun, orgaaniseen mieleen, muotoon ja formaan liityen mainittakoon suurimmista mm. Platon, Malebranche, Leibniz ja Wolff. Kysymys missä määrin Swedenborgin tulkintaan ja määritemään on vaikuttanut muut ajattelijat ei yhden artikkelin mittakaavassa ole mahdollista. Mutta tarkempi tarkastelu aiheen osalta erityisesti liittyen Platoniin on olennaista laajemmassa mittakaavassa.)) Puhdas forma henkinen tai intellekti forma määrittää kahta alempaa formaa ja näin ollen myös materiaa kyeten vaikuttamaan alempien kahden forman kautta substanssien muuttuviin ominaisuuksiin muuttaen substanssien tiloja. Swedenborg määrittelee edellisestä ratinaalisessa psykologiassaan: ”Within every form is its own state, which is the coexistence of the substances that are or have been determined” (Swedenborg 1950, 104.)

6. Rationaalinen psykologia ja oppi sarjoista ja asteista

Swedenborgin filosofisen järjestelmän ytimenä voidaan pitää oppia sarjoista ja asteista sekä oppia korrespondenssista. Asteet ovat yksittäisiä linkkejä todellisuuden ontologisessa universaalissa ketjussa, jossa muoto linkittyy erilaisiin sarjoihin jatkuvuutena. Swedenborg määrittelee ontologiassaan kuusi erillistä hierarkiasta sarjaa, jotka jaetaan kolmeen ylempään sarjaan ja kolmeen alempaan sarjaan. 1. ylempi sarja muodostaa ensimmäisen substanssin luonnossa,  jota Swedenborg kutsuu myös matemaattiseksi pisteeksi, jonka kautta universumi on asettunut spiraali maiseen liikkeeseen. Ja jonka kautta kaikki alemmat substanssit on tuotu universumiin liikkeen jatkuvuutena. 2. toinen ylempi sarja muodostuu ensimmäisen ylemmän sarjan substanssista, jotka vapauttavat substanssien partikkelit liikkeeseen luonnossa 3. ylempi sarja muodostuu luonnon neljästä aurasta (neljästä voimasta.) 

Alemmat sarjat muodostavat Swedenborgin mukaan materiaalisten substanssien tasot 1. mineraalien maailma 2. kasvien maailma ja 3. eläinten maailma. Kaikki sarjat muodostavat  niille vielä alisteisia sarjoja aina alimpiin substansseihin asti. Jokaisella sarjalla on Swedenborgin mukaan olemassa oma primaarinen substanssinsa, joka on riippuvainen luonnon ensimmäisestä suuresta sarjasta. Ensimmäisen luonnollisensarjan muodostaa  matemaattinen piste, joka toimii syynä sille alisteisille sarjoille. Swedenborg antaa esimerkin Oeconomia II teoksen alkupuolella:

”In the mundane system there are series, both universal and less universal…The series which the world compromises , are three superior and three inferior. The superior series are those of the circumambient universe or world; the inferior are those of the world. Of the circumambient universe or the world, there is a series of substances simply derived from the first substance by the order of succession. The second series is that which the same substance constitute when left to themselves and their own nature, or when endowed with the liberty of gyrating. The third series is that of the auras of the mundane system. The general series of the earth, which in relation to the former ought to be denominated inferior, are themselves also three, commonly called kingdoms; namely; the mineral, vegetable and animal kingdoms.” (Swedenborg 1868, 10.)

Swedenborgin käsite Aura on muodollinen prinsiippi, joka ilmenee sen alemmissa sarjoissa substanssien luonnollisena liikkeenä, muutoksena ja substantiaalisena perustana. Esim. alemmassa hierarkisessa sarjassa Aura ilmenee mineraalien ja kasvien partikkeleiden formaalisina syinä, kuten gravitaationa, haihtumisena jne. Aura ilmenee puhtaana muodollisena periaatteena alempien sarjojen asteiden alemmissa substansseissa. Swedenborg antaa Oeconomiassaan seuraavan esimerkin: ”There is an aura purer than the common air, which contains the most volatile substances of nature, as the air contains the grosser”, ””aura is the variest form of the forces of the universe” (Oeconomia 1868, 372). Auran käsitteen tarkemman ja monimutkaisemman määrittelyn Swedenborg antaa Oeconomia regni animaliksen epilogissa. Neljä auraa viittaavat selvästi Swedenborgin määrittelyyn neljästä  luonnon peruselementistä todellisuuden ontologisena rakenteellisena periaatteena. Toisin sanoen, neljästä perustavasta luonnollisesta voimasta tai kuten Swedenborg puhuu Principiassa: ”Neljä ensimmäistä perustavaa ääreellistä substanssin ominaisuutta”, gravitaatio, elektromagneettinen, eetteri ja ilma”. Asiasta kirjoittaa osuvasti Signe Toksvik: ” The function of the first, or ”universal,” was gravitation. The function of the second, or ”magnetic,” was magnetism. The function of the third, or ”ether,” was to carry light, heat and electricity, while the function of the fourth, or the air, was to carry sound waves.” (Torsvik 1948, 72.)  On tärkeää erottaa Swedenborgin auran käsite sen uskonnollisesta ja esoteerisesta merkityksestä.

Matemaattisenpisteen käsitteen kohdalla Swedenborg lähenee ajatusta ensimmäisestä muuttumattomasta arkhesta, joka ilmenee maailmassa emanaationa. Aristoteleen oppi olioiden ja organismien hierarkiasta on myös vaikuttanut osaltaan Swedenborgin oppiin sarjoista ja asteista, jossa Swedenborgin tarkoituksena on päätyä tarkkaan kategorisointiin ylimpien sarjojen ja asteiden määrittelyssä ensimmäisenä prinsiippinä. Asteet ja sarjat muodostavat yhden massiivisen kokonaisuuden, jossa ylimmäiset sarjat determinoivat alempia sarjoja ja asteita. Aristoteleen ohella edellä esiin tulleiden saksalaisten ajattelijoiden Leibnizin ja Wolffin käsitys harmonisesta ykseydestä substanssissa on vaikuttanut ratkaisevasti Swedenborgin ajatteluun ja ontologiaan. 

Tämän takia Swedenborgin ontologisista ja psykologisista kirjoituksista syntyy helposti käsitys monismista ja pluralismista, kuitenkin mielenkiintoisella tavalla Swedenborg pitää koko tieteellisen kautensa läpi kiinni dualistisesta käsityksestä mikä johtuu hänen nuoruudenaikaisesta koulutuksestaan ja kartesiolaisuuden valtakaudesta Ruotsissa vielä 1600-luvun loppupuolelta aina 1700-luvun alkuun. Kuitenkin myöhemmin Wolffilainen filosofia alkoi rantautua myös Ruotsiin mikä tarkoitti Wolffilaisen filosofian aikakauden nousemista myös Ruotsalaisessa filosofiassa. Tämä näkyy myös Swedenborgin ajattelun moninaisessa sulatusuunissa, jossa kartesiolainen filosofia alkoi sulautua yhteen Leibiz-Wolffilaisen filosofian kanssa. Todisteena tästä ovat Swedenborgin henkilökohtaiset muistiinpanot teoksissa Psychologica (1734) ja Observanda in Scribendis (1741-1744). Joista ensimmäinen käsittää Swedenborgin muistiinpanot ja kommentit liittyen Wolffin teokseen Psychologia Empirica (1772). Swedenborgin Psychologicasta tekee äärimmäisen mielenkiintoisen jo se seikka, että hänen sarjojen ja asteiden oppinsa syntyi yhtaikaa julkaisussa olleen Principia Rerum Naturale  teoksen kanssa ja yhdistyy selkeästi ensimmäistä kertaa Psychologicassa rationaaliseen psykologiaan ja  ajatukseen sielun ja ruumiin välisestä vuorovaikutukseen henkisennesteen ja muodollisen jatkuvuuden periaatteen kautta. Psychologica antaa ensimmäisen kuvauksen sarjoista ja asteista, sekä orgaanisena materiaalisena vaikuttavana voimana, että  hienojakoisena vaikuttavana syynä sielun ja ruumiin välillä. Se mikä yhdistää orgaanista mikrokosmosta ja yhdistää sielun fyysiseen rakentaen psykofyysisen koneen on Swedenborgin mukaan jo aikaisemmin mainittu hienojakoinen henkinen neste.

Swedenborg kuitenkin pidättäytyy dualismin kannalla suhteessa monismiin rakentaen oman ratkaisunsa ensimmäisestä substanssista sarjojen ja asteiden välisenä harmoniana soveltaen sitä myös rationaalisessa psykologiassaan sielun ja ruumiin välillä. Swedenborgin ajatuksen mukaisesti edellinen vaikuttaa seuraavaan determinoiden alempia asteita ja tiloja jatkuvana virtauksena ketjusta toiseen ja asteesta toiseen. Eri asteiden välillä vallitsee muodollinen (vis fomatrix) korreloiva kausaalisuus (constabilita), joka luo formaalisen yhteyden sarjojen ja asteiden välillä. 

Poiketen Leibnizin ja Wolffin monadin, tai yksinkertaisen substanssin käsitteestä, Swedenborg luo oman tulkintansa kausaalisuudesta ollen kuitenkin paljon yhtenevässä linjassa Leibnizin ja Wolffin käsityksen kanssa. Poiketen saksalaisista aikalaisistaan Swedenborg ei ajattele ensimmäisten substanssien olevan täysin yksinkertaisia. Swedenborgin mukaan substanssit eivät ole luotu suoraan tyhjästä äärettömyydestä (ex nihilo). Vaan ensimmäisen luonnollisen substanssin kautta, jota hän kutsuu ensimmäiseksi tai ensimmäisiksi rajallisiksi (finites). Ensimmäiset rajalliset substanssit ovat myös lähellä hänen luonnonfilosofiassaan esiintyvää aikaisemmin mainittua matemaattista pistetä, joka toimii ensimmäisenä liikettä määrittelevänä periaatteena eri asteisten substanssien välillä.

Swedenborg puhuu erityisesti luonnonfilosofisissa kirjoituksissaan teoksessaan Principia Rerum Naturale partikkeleista ja niiden liikkeestä, joiden liikkeen aiheuttaa ensimmäisenä vaikuttavana syynä matemaattinen piste, joka ensin muodostaa ulottuvuuden ja etenee spiraalimaisena liikkeenä jakamattomasta hienojakoisesta substanssista kohti partikkeleita ja fyysisiä kokonaisuuksia. Partikkeleita  jotka vastaavasti muodostavat kiinteän kappaleen ja sen liikkeen energian kasautumana (agregatum). Swedenborg ajattelee, että kaikki luonnolliset elementit on tuotu epäsuorasti matemaattisenpisteen kautta todellisuuteen. Swedenborgin mukaan ensimmäinen substanssi sarjoissa sen muoto (vis formatrix) determinoi kaikkien alempien sarjojen ja asteiden kokonaisuutta ja liikettä ja energiaa. 

Swedenborgin mukaan luonnossa ei ole mitään, mikä ei kuuluisi johonkin kausaaliseen sarjaan tai asteeseen. Tarkemmin sanottuna, kuten luonnollisten substanssien, niiden partikkeleiden ja osien suhteen. Niin myös sielun ja ruumiin välisen sarjojen periaatteita ja suhteita yhdistää kausaalinen muodollinen harmonia liikkeen ja muodollisen korrelaation kautta. Kuten universumilla yleensä on omat sarjansa. Niin myös ihmisen psykofyysisen kokonaisuuden rakentaa Swedenborgin mukaan sille kuuluvat sarjat ja asteet. Ihmiselle kuuluvat sarjat muodostavat Swedenborgin mukaan neljä tietoisuuden funktiota tai kykyä: sielun (anima), järjen (mens rationalis), sensorisen tietoisuuden (animus) ja korreloivan fyysisen ruumiin aisteineen ja osineen. Swedenborgin psykologinen systeemi muodostaa hänen ontologiansa neljän auran kanssa korreloivan rakenteellisen järjestelmän neljänä tietoisuuden funktiona.

1)  Fluidum spirituosum tai anima. Sielu korreloi ensimmäisen ylemmän auran kanssa muodostaen sielussa universumin representaation. Sielun kyky on erottaa intuitiivisesti universumin päämääriä ja saavuttaa intuitiivista intellektuaalista tietoa sitä ympäröivästä todellisuudesta. Sielun korrelaatiota korkeimpaan auraan voidaan verrata Leibniz-Wolffilaiseen substanssi käsitykseen monadista, joka sisältää itsessään kaiken mahdollisen tiedon täydellisenä käsitteenä. Swedenborg määrittelee sielun korkeimmaksi abstraktiksi tietoisuuden voimaksi intellektiksi, joka konstituoi ihmisen koko psykofyysistä ruumista determinoivana voimana. Sielu elävöittää ruumiin ensimmäisenä vaikuttavana syynä. Erona kartesiolaiseen ja okkasionalistiseen käsitykseen sielun paikasta aivoissa Swedenborg määrittelee sielun ja sensorisen itsetietoisuuden istuimeksi pelkän käpyrauhasen sijaan koko aivojen monimutkaisena kokonaisuutena. Joka muodostaa yhdessä henkisen nesteen kanssa monimutkaisen koneiston. Aivot osineen muodostavat koko fysiologiansa pohjalta monimutkaisen koneen, missä aivojen eri alueet ja osat hermoratoineen muodostavat henkisen nesteeseen kanssa fyysisen koneiston sielulle. Swedenborg käsittelee hyvin laajasti rationaalisessa psykologiassaan sielun toimimista avoissa. Swedenborg valaisee sielun ja aivojen välistä suhdetta Oecenomiassa: ”But still, althought this cortical substance be the principal agent in its animal kingdom, yet it is not the prime determinant; for it is itself determined by, and built and woven of, the purest fibres: being thus the first determination of the spirituos fluid, by means of which determination the soul, as the universal force and substance, is able to flow into the actions of its body” (Swedenborg 1886, 197.) Swedenborgin rationaalinen psykologia ja teokset sielun piiristä käsittävät merkittävän paljon tarkastelua aivojen fysiologiasta ja elimien merkityksestä ruumiissa suhteessa sieluun ja ruumiiseen. Yhdistävänä linkkinä kaiken välillä on jälleen Swedenborgin yhä uudestaan esille nostama oppi sarjoista ja asteista, joissa aivot ja ruumis ovat keskenään yhteydessä henkisen nesteen ja aivojen monimutkaisen rakenteen kautta.   

2)  Mens rationalis. Järki korreloi toiseksi ylimpään auraan, magneettiseen voimaan. Järjen kyvyt ovat aktiivinen ymmärrys, ajattelu ja tahdon voima. Mens rationalis seuraa tiettyä järjen logiikkaa ja periaatteita, mikä tarkoittaa sen kykyä ajatella ja ottaa vastaan sensorisen tietoisuuden, animuksen sille välittämiä havainto kokemuksia. Rationaalisesta järjestä Swedenborg kirjoittaa Oeconomiasa: ”The next organ under the soul is the mind; whose office is to understand, to think and to will” (Swedenborg 1886, 259).

3) Animus. Sensoorinen tietoisuus korreloi eetterin auraan, missä näköhavainnot ja kuulo havainnot etenevät aaltoina, värähtelynä ja säteinä. Animus on tietoinen sensorisista perseptioista, mielikuvituksesta ja ruumiillisista passioista. Animus sensoorisena tietoisuutena voidaan hyvin ymmärtää myös Swedenborgin kirjoituksissa fyysisenä mielenä, joka vastaa myös määritelmää sensoorinen tietoisuus. Animus on aivoissa sielun ja rationaalisen järjen alaisuudessa toimiva orgaaninen ja fyysinen tietoisuus, joka vastaanottaa ruumiin liikkeitä ja muutoksia (aistihavaintoja, tuntemuksia ja passsioita). Formaalisen yhteyden kautta animus virtaa affektiivisena vaikuttavana syynä rationaaliseen järkeen ja vastaavasti rationaalinen järki virtaa animukseen. Animuksesta ja sen roolista Swedenborgin kirjoituksissa kirjoittaa William Woofenden: “Psychologia rationalis. pp. 234, folio, although written in 1741-42, was only published posthumously. The four main sections of the work are concerned with ”Sensation,” ”the Animus” (the physical mind), ”the Rational Mind,” and ”the Soul.”.” (*Woofenden 1970, 17.) Swedenborg itse kirjoittaa animuksesta lyhyesti:  ”The third in oder is the animus, whose office is to conceive, to imagine and to desire” (Swedenborg 1886, 260.)

4) Neljä sensorista aistinelintä ja niiden hermoratojen yhteyksiä aivoihin. Edellisestä Swedenborg kirjoittaa: ”The fourth or last is constituted of the organs of the five external senses, namely: sight, hearing, smell, taste and touch” (Swedenborg 1886, 261.)

Swedenborgin psykologinen järjestelmä asettaa hänen sielun ja ruumiin välisen vuorovaikutuksen mielenkiintoiseen synteesi asemaan suhteessa 1600- ja 1700-luvun empirismiin ja rationalismiin. Swedenborgin ajatus sielusta ylimpänä tiedollisena substanssina suhteutuu rationaalisen Leibniz-Wolffilaiseen substanssi käsitykseen, missä kaikki mahdollinen tieto on sisällytetty rationaaliseen sielu substanssiin sisäisinä ideoina. Swedenborgin anima ensimmäisenä muodollisena substanssina sisältää yhtenevästi edellisen käsityksen kanssa universumin representaationa kaiken alun, kuten sen korreloivan ontologisen ensimmäisen substanssin laita on hänen kosmologiassaan. Ensimmäinen  substanssi määrittää muiden alempien substanssien liikettä ja muutosta niille alisteisissa sarjoissa. Empirismiin Swedenborgin systeemin yhdistää hänen käsityksensä animuksesta sen tahdosta, ja sensorisesta tietoisuudesta. Swedenborg kirjoittaa sielusta: ”..it is the office of the soul to have intuition of ends; to be conscious of all things; principally to determine” (Swedenborg 1886, 257.)

Kaikki tieto ja tietoisuus rakentuu lopulta sensorisista havainto kokemuksista. Erona Aristoteleen induktioon ja John Locken tieto-oppiin Swedenborg eroavasti yhdisti rationalistiseen perinteeseen tiedon ja tietoisuuden sisältymisestä sieluun sisäisinä ideoina ((

Engl. Innate ideas ” he is a rationalist insofar as he accepts innate ideas and denies that the mind is at birth a tabula rasa or blank slate. In terms of Leibniz’s classical allegiances, it is interesting to see that in the in Aristotelian (and Scholastic) terms but that in the realm of epistemology, he was a fairly open Platonist – at least in terms of the existence of innate ideas. Indeed, in the opening passages of his New Essays on Human Understanding, his book-length commentary on Locke’s Essay Concerning Human Understanding, Leibniz explicitly aligns himself with Plato on the fundamental question of the origin of ideas. (A VI 48/RB 48)” (artikkeli 1).realm of metaphysics, he often couched his philosophy)) sielu toimii  korkeimpana voimana substanssien psykologisissa sarjoissa. Swedenborg kirjoittaa sielun ja sensorisen tietoisuuden suhteutumisesta seuraavasti: ”The existence of a more general or common faculty we call the animus, very distinct from that of the mind and which we call animus, is a fact more evident to us than the existence of a soul distinct from the mind: the reason of which, that those things that occupy an inferior place, are comprehensible, and appear to the sensory of superior things as contiguous; whence we gain a nation of the degrees and moments, or of space and time: but still more evidently from the fact, that ideas at first enter a posteriori, or by way of the senses, as material ideas, before they are born into the higher ideas that we term intellectual or immaterial.” (Swedenborg 1886, 263.)

(Mens rationalis), rationaalinen järki toimii sielusubstanssin alaisuudessa sielun abstraktina mentaalisen kykynä ajatella tietyn järjen logiikan mukaisesti tuottaen yhdessä havainto kokemuksien kanssa yhdistynyttä intuitiivista tietoa. Sielu jää Swedenborgin omien määritelmien mukaan aina itsessään aktiivisen ja rationaalisen tietoisuuden ymmärryskyvyn ja sanojen ulkopuolelle. Siksi tietomme sielusta, sen täydellisyydestä ensimmäisenä tiedollisena substanssina ja determinoivana voimana jää puutteelliseksi rajalliselle inhimilliselle tietoisuudelle ja ymmärrykselle.   

Esim. Päätän: Nostan kirjan. idea kirjan nostamisesta kohtaa aktiivisen tietoisuuden ja ymmärryksen järjessä. Ajatus kirjan nostamisesta konkretisoituu jatkuvana syy-seuraussuhteena tahdosta ja ideasta aina kirjan nostamisen aktuaaliseen tapahtumaan. Vastaavasti puheen muodostaminen lähtee sielusta ja tahdosta korreloivana liikkeenä kohti ruumiin fyysistä mekaanista koneistoa aiheuttaen lopulta äänen tuottamisen ja puheen. Puhe vastaavasti aiheuttaa ruumiin koneiston tuottamana liikettä eetterissä aiheuttaen värähtelyä. Tässä kohtaa Swedenborg nojaa ajatukseen dualistisesti kahdesta täysin erillisestä substanssista tai maailmasta. Materiaalinen ja orgaaninen ovat suhteessa henkiseen sielun ja mielen todellisuuteen missä muoto korreloivana liikkeenä aiheuttaa liikkeen muodollisen jatkuvuuden kautta syy- seuraus suhteen kahden erillisen substanssin välillä. 

Ajatukset syntyvät sielun ja mielen yhteistoimintana ja lähtevät sielusta. Ideat kohtaavat rationaalisen ajattelun muodollisen liikkeen kautta. Syy- seuraus suhteena aina sielun ideasta konkreettiseen liikkeeseen ruumiissa, mikä vastaavasti aiheuttaa konkreettisen ja materiaalisen ilmiön eetterissä (ilmassa) äänenä. Vastaavasti äänen kuulevat subjektit ottavat aistimellisuutensa mahdollistamana vastaan ärsykkeen liikkeestä, joka korvan kautta (tai minkä muun aistin kautta tahansa) etenee hermostoa pitkin mekaanisesti aivoihin jatkuvana liikkeenä kohti henkistä nestettä. Henkinen neste värähtelee ja liikkuu kohti rationaalista mieltä aiheuttaen liikettä aina sieluun asti muodon (forman) jatkuvuutena, joka korreloi mielen kautta sielussa ja antaa ymmärrykselle sitä vastaavan idean aiheuttaen puhtaassa intelektissä ymmärryksen havaitulle ilmiölle. Yhteys kahden erillisen substanssin välillä on Swedenborgin mahdollista liikkeen jatkuvuuden, korrespondenssin ja sarjojen ja asteiden mahdollistamana.

7. Lopuksi 

Kuten edellisen tarkastelun pohjalta huomataan pyrki Swedenborg ratkaisemaan sielun ja ruumiin välisen ongelman luomalla rationaaliselle psykologialleen ontologisen pohjan ja järjestelmän ,joka nojaa kahden substanssin – materiaalisen ja henkisen – moni mutkaiseen oppiin sarjoista ja asteista. On kiistatta selvää, että Swedenborgin tyytymättömyys olemassa oleviin sielun ja ruumiin välisen ongelman ratkaisuihin muodosti poikkeuksellisen synteesin ja uuden tulkinnan influxus-physicus teorian, okkasionalismin ja ennalta-asetetun harmonian teorioiden pohjalta. 

Poikkeuksellisen uudesta sarjojen ja asteiden opista teki Swedenborgin uusi moninainen tulkinta sielun olemuksesta ja aivojen fysiologian esisijaisesta merkityksestä sielun ja ruumiin välisessä vuorovaikutuksessa. Ratkaisut rakentuivat uudelle ajatukselle orgaanisesta, materiaalisesta ja ei-materiaalisesta henkisestä voimasta jatkuvana formaalisena sukkessiona substanssien välillä substanssien ollessa edelleen olemukseltaan asteittain jakoisuudeltaan kiinteämpiä ja hienompia aina sieluun asti. Swedenborg meni aikalaisiaan pidemmälle hyvinkin rohkeasti samaistaessaan sielun henkisen nesteen käsitteeseen, joka toimii välittäjänä ruumiin ja sielun välillä. Henkinen neste, sielu tuli Swedenborgin käsittelyssä rajalliseksi ja fyysiseksi. Kuitenkaan ei voida väittää Swedenborgin onnistuneen projektissaan todistaa aisteillemme aposteriori sielun olemassaoloa ja kuolemattomuutta. Mutta hänen uusi ratkaisu yrityksensä yhteen suureen kysymyksiin toi täysin uuden monimutkaisen järjestelmän sielun ja ruumiin väliseen vuorovaikutukseen, joka pyrki vastaamaan kysymykseen aivojen toiminnasta ja merkityksestä sielun istuimena. Swedenborgin työskentely anatomian ja aivojen rakenteen parissa johti hypoteeseihin, jotka todistettiin oikeiksi vasta huomattavasti myöhemmin. Näin ollen Swedenborgin rationaalista psykologiaa ja sen tarkempaa tutkimusta ei tarvitse pitää pelkästään filosofisen mielenkiinnon kohteena vaan myös tieteen historian kannalta mielenkiintoisena tutkimuskohteena.  

Swedenborgin rationaalinen psykologia yhdessä sen ontologiaan sidotun järjestelmän kanssa vei kuitenkin keskustelua huomattavasti uusille vesille yrittäessään yhdistää korrespondenssin ajatuksen sielu-ruumis keskusteluun. Liekö liian uskaliasta puhua jopa ensimmäisestä synteesi hahmotelmasta 1600- ja 1700-lukujen rationalismin ja empirismin välille, joka huipentui myöhemmin Kantin kriittisen filosofian projektin kautta. Ainakin Swedenborgilla on huomattavia ansioita tuon synteesin siemenen kylvämisen yhteydessä. 

 

   Ytm. Olli Koskela

Väitöskirjatutkija Lapin Yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

 

Lähteet

Latinankieliset lähteet:

• Swedenborg, Emanuel: Principia rerum naturalium sive novorum tantemimum pheanomena mundi elementaris philsophice explicanda. Dresden and Leibzig 1954.
• Swedenborg, Emanuel: Oeconomia regni animalis in transactiones divisa. Vols. I-II. Philadelphia 1954. 

Englanninkieliset lähteet:

• Swedenborg, Emanuel: Economy of the Animal Kingdom, trans. Augustus Clissold. New York: New Church Press, undated. Intercourse of the Soul and Body. London: Swedenborg Society, 1947. 
• Swedenborg, Emanuel: A Philosopher’s Note Book, trans. and ed. Alfred Acton. Philadelphia: Swedenborg Scientific Assoc., 1931  Posthumous Theological Works. New York: Swedenborg Foundation, 1954. 
• Swedenborg, Emanuel: Rational Psychology, trans Norbert H. Rogers and Alfred Acton, Swedenborg Scientific Association. Philadelphia 1950.
• Swedenborg, Emanuel: Ontology. trans. Philip B. Cambell. J. B. Lippincot & Co. Philadelphia 1880.
• Lamm, Martin. Swedenborg. Stockholm: Hugo Gebers Verlag, 1915. 
• Toksvig, Signe, Emanuel Swedenborgr: Scientist and Mystic. New Haven: Yale University Press, 1948.
• The Principia, trans. James R. Rendell and Isaiah Tansley; 2 vols.. London: Swedenborg Society, 1912.  Psychological Transactions, trans. and ed. Alfred Acton, Philadelphia: Swedenborg Scientific Assoc., 1955.  
• https://plato.stanford.edu/entries/leibniz/#InnIde , otettu 2.12.2019
• Woofenden, William Ross: Swedenbor’s philosophy of causality. Univesit of  St. Louis. 1970.