Tiivistelmä

Artikkeli käsittelee saamelaislasten historiaa Suomessa saamelaisten ja Suomen 100-vuotisen juhlan kunniaksi. Tekstissä kuvaillaan lasten elämää ja kokemuksia lasten historian näkökulmasta. Artikkeli perustuu arkisto- ja haastatteluaineistoihin, joita täydennetään tutkimuskirjallisuudella. Tavoitteena on piirtää kuva saamelaisten lasten tilanteesta kansallisvaltion rakentamisprosessissa. Historialliset tapahtumat ja sodat sekä globaalit kehityssuunnat ovat muuttaneet saamelaislasten elämää väistämättä. Suomalainen organisaatiokulttuuri on vaikuttanut ja vaikuttaa esimerkiksi koulujärjestelmän synnyn kautta saamelaislasten tilanteeseen. Saamelaislasten koulutus on eri aikoina tuottanut yhtäältä kielen menettämistä ja sukupolvet ylittäviä traumoja, toisaalta se on myös mahdollistanut kielenelvytyksen ja itsemääräämisoikeuden toteuttamispyrkimyksiä. Tulevaisuudessa painotetaan taitoa elää moninaisten yhteisöjen jäseninä.

Avainsanat: kouluhistoria, saamelaislapset, lasten historia, assimilointi, kielenelvytys

---

Johdanto

Saamelaiset juhlivat vuonna 2017 satavuotista demokraattista taivaltaan. Vuonna 1917 järjestettiin Trondheimissä Norjassa ensimmäinen yhteissaamelainen kokous, joka keräsi noin 150 osallistujaa keskustelemaan saamelaisten oikeuksista. Vuonna 2017 Suomi juhli itsenäisyytensä satavuotisjuhlaa. Haluamme opettajainkouluttajina ja tutkijoina tarkastella, millaisia kehityspolkuja saamelaislasten satavuotisessa historiassa on nähtävissä.

Lähdeaineistona käytetään kirjallisuus- ja arkistolähteitä sekä haastatteluaineistoja. Artikkelissa myös tehdään yhteenvetoa aiemmasta erikseen ja yhdessä tehdyistä saamelaisten kouluhistorian tutkimuksista (Keskitalo 2017; Keskitalo & Paksuniemi 2017; Keskitalo, Lehtola & Paksuniemi 2014; Keskitalo ym. 2016; Keskitalo ym. 2017; Keskitalo ym. 2018; Linkola 2000; Paksuniemi 2014; Paksuniemi & Keskitalo 2018a, 2018b; Paksuniemi, Turunen & Keskitalo 2015).

Vuosina 2011-2014 työstettiin Suomen saamelaista kouluhistoriaa, johon osallistui 29 kirjoittajaa (Keskitalo ym. 2014). Antologia kokosi Suomessa tehdyn saamelaisten kansanopetuksen ja kouluhistoriatutkimuksen kokonaisuudeksi. Saamelaisten institutionaalinen kasvatushistoria on pitkä; siihen liittyy niin kirkollinen käännytystoiminta kuin kansallisvaltion nationalistinen sivistyspyrkimys sekä myöhemmin saamelaisten kulttuurisen itsehallinnon toteutuminen.

Lasten elämään ovat vaikuttaneet Suomea koetelleet sodat (sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota) sekä niiden jälkimainingit. Toisen maailmansodan aikaisten lasten kokemuksista ja niistä selviäminen on ollut yksilöllistä (Paksuniemi, Turunen & Keskitalo 2015). Tautien ja sotien seurauksena lapset joutuivat eroon perheistään tai menettivät vanhempansa tai koko perheensä. Näitä seikkoja Merja Paksuniemi ja Pigga Keskitalo (2018a, 2018b) ovat esitelleet Riutulan lastenkotilapsia käsittelevässä tutkimuksessaan ja Ruotsiin sotalapsina lähetettyjen kokemuksia käsittelevässä artikkelissaan (Paksuniemi, Turunen & Keskitalo 2015). Kansakoulun aikojen ja asuntoloissa vietetyn ajan kokemuksien kuvailuissa korostuu ero kodeista ja etääntyminen saamen kielestä ja kulttuurista (Keskitalo ym. 2016; Keskitalo ym. 2017; Linkola 2000). Lisäksi he ovat osallistuneet uudemman ajan peruskoulun historian kirjoittamiseen oppilaiden ja koulutuksen tasa-arvon näkökulmasta (Keskitalo & Paksuniemi 2017). Vuodesta 2016 kyseiset tutkijat ovat osallistuneet yhteissaamelaiseen kouluhistoriaprojektiin, joka pohjautuu Sámi allaskuvlassa (Sámi University of Applied Sciences) marraskuussa 2016 järjestettyyn saamelaiseen kouluhistoriakonferenssiin (Keskitalo ym. 2018). Artikkeli perustuu näiden prosessien synteesiin ja kokoaa soveltuvin osin muun aiemmin tehdyn tutkimuksen.

Artikkeli jakautuu viiteen osaan. Käsittelemme 1900-luvun alkupuolta, toisen maailmansodan sekä jälleenrakennuksen aikaa ja tilannetta 1980-luvulta nykypäivään. Taustamateriaalina hyödynnetään aihetta käsittelevää aiempaa kirjallisuutta ja tutkimuskirjallisuutta (esim. Itkonen 1941; Schefferus 1674; Tornæi 1983/1772), joissa käsitellään tai sivutaan lasten elämää. Lisäksi peilaamme tuloksiamme tutkimuksiin, joissa käsitellään saamelaista kouluhistoriaa (esim. Erkkilä & Estola 2015; Rasmus 2008). Riutulan lastenkotia käsittelevän tutkimustyön yhteydessä on koottu aineisto Riutulan lastenkodin arkistosta. Haastatteluaineistona puolestaan käytetään 1950-1990-lukujen saamelaisia koululaisia. Arkistolähteenä on käytetty myös Utsjoen koulun arkistossa säilytettäviä oppilaiden kouluarvosanoja peruskoulun vuosilta 1979-1996. Monipuolisia lähteitä tutkimalla luodaan kokonaiskuva saamelaislasten tilanteesta satavuotiaan Suomen historiassa.

Saamelaislasten historiaa käsitellään tässä artikkelissa laajana kokonaisuutena. Artikkelissa on metateoreettinen ote, mikä tarkoittaa sitä, että artikkelissa rakennetaan synteesiä saamelaislasten historiasta valitulla ajanjaksolla.

Vanhemman ajan kuvailu

Kuvauksia saamelaislasten elämästä löytyy esimerkiksi arkistolähteistä, tutkimusteksteistä, romaaneista ja muista lähteistä sekä valokuvista. Jo 1600-luvulta lähtien löytyy kuvauksia saamelaislasten elämästä (Schefferus 1674; Tornæi 1983/1772). Schefferuksen Lapponia eli Lapin maan ja kansan uusi ja todenmukainen kuvaus -teoksessa kuvaillaan saamelaislasten kasvatusta ja leikkejä. T. I. Itkosen ”Lappalaisten leikit ja ajanvietot” -kirjan kuvaukset lasten elämästä ovat vuodelta 1941, ja antavat varsin yksityiskohtaista tietoa saamelaislasten elämästä ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen. Lasten elämään pääsee tutustumaan myös arkistoaineistoja lukemalla. Arkistolähteitä tutkiessamme, havaitsimme että vaikka Riutulan  aineisto kuvaa lasten elämää varsin erityisessä tilanteessa, kodin ulkopuolella ja institutionaalisesti organisoiduissa olosuhteissa, voidaan siitä kuitenkin saada tietoa lasten elämästä ja tehtävistä kyseisenä aikana. Riutulan lastenkoti perustettiin vuonna 1907 ja se lakkautettiin vuonna 1978. Toiminnasta vastasi Nuorten Naisten Kristillinen yhdistys. (Paksuniemi & Keskitalo 2018a, 2018b.)

Kutsumme tässä artikkelissa aikaa ennen toista maailmansotaa niin sanotuksi vanhaksi ajaksi. Lasten elämään kuului tuolle ajalle tyypillisesti perinteisiin töihin ja niihin liittyviin sukupuolirooleihin valmistava kasvatus. Saamelainen perinteinen lastenkasvatus valmensi lapsia elämään ja pärjäämään haasteellisissa olosuhteissa – tässä tapauksessa vaativissa luonnonolosuhteissa (Aikio 2010). Myös esimerkiksi Riutulan lastenkodin arkistoaineistossa tulee esiin, että lapsia kasvatettiin hallitsemaan pohjoinen elämäntyyli siihen kuuluvine töineen. Tytöt kasvatettiin tyttöjen töihin ja pojat poikien töihin. Myös Itkosen (1941) teoksessa piirtyy kuva saamelaislasten elämästä, joka sisältää leikkiä työnteon ohessa. Lasten leikkien tarkoituksena näyttää olleen pärjäämisen vahvistaminen, sillä vanhimmille leikeille oli tyypillistä kilvoittelu ja voimien koettelu. Kuvauksissa on mukana myös yhdessäoloon keskittyvät leikit, eli leikkien sosiaalinen näkökulma. Merkillepantavaa leikeissä oli se, että niihin osallistuttiin sukupolvien yli. Kaikki osallistuivat leikkimiseen, perheen nuorimmista vanhimpiin saakka.

Lasten leikkien kuvauksista voi päätellä leikin paikalliseen elämäntapaan ja yhteisöön sosiaalistavan roolin, sillä leikeissä lapset hyvin varhaisessa iässä alkoivat matkia aikuisten töitä, kuten kalastusta ja poronhoitoa. Myös vanhemmat kannustivat tällaiseen toimintaan ja tukivat lapsia sosiaalistumaan elinkeinoharjoitteiden kautta. Toisin sanoen vanhemmat antoivat lapsille erilaisia pikkutehtäviä. Oli myös luonnollista, että leikin lomassa lapset tekivät myös oikeita ikäänsä sopivia kotitöitä. He kantoivat vettä, polttopuita ja ruokkivat ja paimensivat kotieläimiä. Kun lapset hieman varttuivat, heille opetettiin metsästystä, kalastusta ja muiden töiden tekoa. He myös huolehtivat nuoremmista perheenjäsenistä. Lapset piikoivat, toimivat renkeinä sukulaisille ja naapureille ja joskus jopa etäämpänä sijaitsevissa paikoissa. Piikomisen ja renkinä olemisen kautta lapset tienasivat perheelle lisätuloja, ja samalla oppivat myös uusia taitoja ja itsenäisyyttä. Lapset elivät perhe- ja kyläyhteisöjen jäseninä, tosin talojen välimatkat olivat usein pitkiä mikä tarkoitti sitä, että kontakteja muihin asukkaisiin ei ollut päivittäin.

Köyhyys, ruoan puute, perheenjäsenten sairastelu ja kuolema toivat perheille ja myös lapsille huolen ja surun lisäksi myös muita murheita. Saamelaislapset saattoivat joutua eroon perheestään pitkiksi ajoiksi tai jopa lopullisesti. Tämä vaikutti osalla lapsista siihen, että he kokivat häpeän ja menetyksen tunteita, mitkä toivat vaikeuksia elämään myös myöhemmällä iällä (ks. Wesslin 2017). Selviytymisstrategioihin vaikuttavat lasten oma selviytymiskyky ja se, miten lasta kohdellaan vaikeuksien kohdatessa (Paksuniemi, Turunen & Keskitalo 2015). Myös ympäristössä olevien aikuisten suhtauminen vaikeuksiin vaikutti lasten selviytymiseen (Solantaus 2002).

Toisen maailmansodan vaikutuksia saamelaislasten elämään

Toinen maailmansota merkitsi Lapin lapsille evakkoaikaa ja suuria muutoksia evakosta paluun jälkeen. Osa lapsista ja perheistä lähetettiin Ruotsiin (Paksuniemi, Turunen & Keskitalo 2015). Toisen maailmansodan aikainen saamelaisten evakuointi vaikutti voimakkaasti ihmisten elämään. Lapin sodan seurauksena menetettiin kodit (Lehtola 2004). Kolttien evakuointi päättyi uudelleenasuttamiseen uusille seuduille, millä oli moninaisia seurauksia sekä elämäntapaan ja perheen sisäiseen dynamiikkaan sekä sukuyhtyksien ylläpitoon osan yhteisöstä jäädessä toiselle puolelle rajaa. Evakuointi Ruotsiin tai Pohjanmaalle muutti saamelaislasten elämää vuosikausiksi. Lapset joutuivat eroon perheestä tai saattoivat myös menettää vanhempansa tai muita läheisiä. Kun sota loppui, olivat isät vahingoittuneet usein sekä henkisesti ja fyysisesti monin tavoin ja perhe oli menettänyt kaiken omaisuutensa. Evakkoaika toi kaikkien elämään uuden ja erilaisen kulttuurin kohtaamisen ja sen armoilla elämisen. Toisaalta lapset ystävystyivät uusien ihmisten kanssa ja solmivat pitkiä ystävyyssuhteita ja tutustuivat uusiin tapoihin. Toiset kokivat kiusaamista  ja yksinäisyyttä. (Paksuniemi 2014.)

Saamelaisyhteisöjen murros jälleenrakennuksen Suomessa

Sotavuosien jälkeisinä vuosikymmeninä poismuutto ja modernisaatio toivat uutta järjestystä Saamenmaahan. Koulu- ja asuntolajärjestelmä ja uusi maailmanjärjestys saivat aikaan Saamenmaalla vähittäistä saamelaisyhteisön hajoamista ja uudelleenjärjestystä modernisaation ja poismuuton seurauksena. 1960-luvulla Jälleenrakennuksen jälkeen perinteinen saamelainen elämäntapa korvautui osittain myös modernilla ansiotyöllä. Toisin sanoen uusi aika tuli Saamenmaahan. Se muutti perheitä, sukukuntia ja vaikutti myös lasten elämään monin tavoin. Esimerkiksi Sompiossa ihmiset joutuivat muuttamaan pois kodeistaan patohankkeiden tieltä (Linkola  1967). Myös tiiviit kyläyhteisöt ja sukukunnat alkoivat jossain määrin hajota uudelleenasutuksen, muuttoliikkeen ja modernisaation seurauksena.

Saamelaislapset ja suomalaiset sivistys- ja opetuslaitokset

Saamelaislasten opetus ja koulutus itsenäisessä Suomessa on järjestetty eri aikoina eri tavoin. 1900-luvun alussa, samanaikaisesti kun suomalaista koululaitosta rakennettiin, katekeettakoulut jatkoivat toimintaansa saamelaislasten parissa. Katekeettojen tarkoituksena oli levittää kristinuskoa ja sivistystä kansan pariin kiertokoulun avulla, jossa opettaja kulki kylästä kylään. Katekeetta asui samassa kodassa perheen kanssa siinä kylässä, jonne oli tullut lapsia opettamaan. Opetuksen sisältö oli uskonnollispainotteista. Lasten tuli hallita mm. virsikirjojen sisältöjä. Näitä harjoiteltiin lukemalla yhteen ääneen. (Kylli 2014.) Saamelaisten kohtelu vaihteli eri alueilla pappien kielitaidon ja asenteiden mukaan (Keskitalo, Lehtola & Paksuniemi 2014).

Kirkon järjestämän opetuksen aikana saamelaiset joutuivat kirkon toimenpiteiden ja sivistämisen kohteiksi. Nationalismin aikakaudella 1800-luvun puolivälistä 1950-luvulle saakka painotettiin ”yksi kieli, yksi mieli” -periaatetta, jossa suomen kieli ja suomalaisuus olivat keskiössä. Vähemmistöjen kysymykset eivät olleet relevantteja. Snellman ja Cygnaeus olivat mukana rakentamassa Suomen koululaitosta. Suomenkielinen koulutettu väestö oli tämän kansallisen sivistysideaalin keskiössä. (ks. Paksuniemi 2009.) Nationalismin aika huipentui toisen maailmansodan jälkeen, jolloin saamen käyttö jopa kiellettiin kouluissa tai saamenkielisiä opettajia ja saamenkielistä opetusmateriaalia ei ollut. Saamenkielisetkään opettajat eivät kuitenkaan opettaneet saameksi kuin poikkeustapauksissa. Jopa saamelaiset itse vastustivat saamenkielistä opetusta, kuten Veli-Pekka Lehtola (2012) toteaa. Myös virkamiehet saattoivat vastustaa saamenkielistä opetusta. Suomen kielen suosimista kuvaa aineistossamme sitaatti:

Kun lähdin kansakouluun, niin osasin jo suomea. Olin oppinut naapureilta. Suomen kieli tuntui olevan itsestäänselvyys koulussa. Koulussa oli mukavaa, vaikka kuri olikin kovaa. Liikuntatunnilla saattoi saada karttakepistä selkään, jos ei seisonut suorassa. Jotkut lapsista saivat karttakepistä sormille. Saamenkielinen opettaja piti opetusta suomeksi. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Minna Rasmus (2008) kirjoittaa, että saamen kielen käyttökielto ei ollut absoluuttinen, mutta saamen kielen käyttö kuitenkin koko ajan väheni koulun takia. Syynä olivat negatiiviset asenteet saamea kohtaan, varsinkin saamen kielen käyttöä kohtaan opetuskielenä.

Koululaitos on ollut vaikuttamassa kielenvaihdon toteutumiseen. Assimilointi sai vauhtia modernisaatiosta, modernin yhteiskuntarakenteen, urbanisaation ja poismuuton seurauksena. Assimilaatioon vaikuttavat myös yksilötekijät, kuten henkilön adaptaatiotarve silloin, kun yhteisön tuki vähemmistökieleen ja –kulttuuriin puuttuu. Marjut Anttonen (2010) toteaa, että kielenvaihto pitää sisällään paljon tunteita ja ikävän kokemuksia, vaikka se olisikin ollut tietoinen valinta. Kun koulussa ei käytetty vähemmistökieltä saamea, se vahvisti kielenvaihtoa:

Käytimme kansakoulussa vain suomea. Ei ollut mahdollisuus käyttää saamea. Kun peruskoulu alkoi, niin yläasteella pystyi opiskella saamea kaksi viikkotuntia. Nämä tunnit olivat inarin- tai pohjoissaamea. Kolttasaamea ei voinut opiskella. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Muissa kouluaineissa ei ollut paljoa saamelaissisältöjä:

Inarinjärvi-laulu oli saameksi ja yksi joululaulu koulussa. Käsityössä oli enemmän saamelaissisältöjä: valmistimme luhkat ja paulanauhat ja sisnapussin. Poikien tunneilla tekivät sarvitöitä. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Kielen menettämisen lisäksi turvattomuus ja kodin menettämisen tunteet sekä henkisen väkivallan kokemukset olivat tuttuja koulukokemuksia. Vaikka katekeettakoulu loppui, niin siirtyminen kouluihin ei tuonut parannusta koulutilanteeseen.

Asuntolakokemukset olivat monelle traumaattisia, kuten seuraavassa aineistolainauksessa tulee ilmi:

Kansakouluaika oli kamalaa aikaa. Viikonloppuna käväisimme kotona. Lasten välillä oli kiusaamista. Se oli henkistä väkivaltaa. En pitänyt asuntolasta, sillä kuri oli kovaa. Mutta oli pakko olla asuntolassa. Jouduimme siivota yleisiä tiloja. Vanhemmat tukivat koulunkäyntiä ja hyvin varhain lähdin Etelä-Suomeen kouluun kansakoulun jälkeen. (Kouluhistoriahaastattelu.)

1950-1960-luvut merkitsivät monelle kielenvaihtoa ja kielensiirtämisen katkoa sukupolvelta toiselle.

Kävin kahdeksan kilometrin päässä koulussa. Koulussa oli 100 oppilasta ja sinne tuli oppilaita kaukaakin. Asuntola oli koulun yhteydessä ja siellä oli paljon oppilaita. Itse en halunnut olla siellä. Vain pakkasten aikaan tai hiihtokisojen aikaan yövyin asuntolassa. Kotona puhuimme kolttasaamea, mutta koulussa sitä ei saanut käyttää. Olihan se ikävää, kun kieli kiellettiin ja sen seurauksena osa lapsista jätti koltansaamen kokonaan pois elämästään. Suomalaisuudesta tuli se määrittävä tekijä. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Raija Erkkilän ja Eila Estolan (2014) mukaan koulunkäynti on merkinnyt sitä, että on joutunut olemaan loppuelämänsä poissa kotoa ja tämä tuli jo varhaisena lapsuuden aikana ajankohtaiseksi. Rasmus painottaa, että asuntolaelämä oli lapsille vaikeaa ja siellä lapset luopuivat saamen kielestä ja saamelaisuudesta. Asuntolan seurauksena lapset kohtasivat uuden maailman ja joutuivat omaksumaan uusia tapoja ja käyttämään uusia vaatteita sekä uutta kieltä. (Rasmus 2008.) Saamelaislapset joutuivat suuressa mittakaavassa asuntolaelämän tuoman muutospaineen kohteiksi.

Ero vanhemmista on lapsille vaikeaa. Oppilaille ero merkitsi sitä, että he etääntyivät sekä vanhemmistaan että kodistaan, ja heidän piti selvitä yksin. Koulun jälkeen nuoret kokivat kodin oudoksi ja he halusivatkin muuttaa pois kodeistaan. Myös työtilanne pakotti ihmiset lähtemään kotiseuduiltaan. Elinkeinorakenteen muuttuminen ja koulun saamelaiskulttuurista vieraannuttava vaikutus vahvisti poismuuttoa Saamelaisalueelta.

Kerran karkasin koulusta kotiin 30 kilometrin matkan kävellen, koska koti-ikävä oli niin kova. He palauttivat minut seuraavana päivänä takaisin hevoskyydillä. Asuntolaelämän jälkeen en enää viihtynyt kotona. Lähdin hyvin nuorena Etelä-Suomeen enkä ole palannut. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Lapset viettivät suuren elämän lapsuudestaan vieraissa oloissa asuntoloissa ja vieraiden ihmisten kanssa vieraissa kasvatusolosuhteissa, niinpä he kohtasivat monia vaikeita asioita elämänsä varhaisvaiheissa ja nuoruudessa: perheestä erossa oloa, kiusaamista, laitosmaisissa oloissa asumista, asuntolatyöntekijöiden välinpitämättömyyttä ja väärin kohtelua. Haastatteluissa tuli esiin ikäviä ja traumatisoivia kokemuksia kuten kiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Anni-Siiri Länsman (2007) tuo lisäksi esille, että koulu opetti lapsia katsomaan saamelaisuutta ulkopuolisin silmin. Tämä vahvisti ulkopuolisuuden tunnetta.

Asuntolassa joutui seksuaalisiin tekemisiin vanhempien lasten kanssa. Kukaan ei huolehtinut asuntolalapsista, sillä asuntolantyöntekijät eivät välittäneet seurata, mitä lapset tekivät. Lapset olivat keskenään. (Kouluhistoriahaastattelu.)

Vaikka kiusaamiskokemukset ja vaillinainen pedagogiikka eivät olekaan vähemmistöspesifejä kokemuksia, niin ne ovat kuitenkin merkittäviä, sillä saamelaislapset joutuivat systemaattisen negatiivisen kohtelun kohteiksi pitkäksi aikaa lapsuudessaan (Keskitalo ym. 2016). Lisäksi asuntolakokemukset koskettivat suurta osaa saamelaislapsia, kun taas suomalaislapsista vain pieni osa joutui asuntoloihin. Suomalaislapsi asui tavallisesti asuntolassa vain, jos hän oli vammainen tai toimintarajoitteinen.

Asuntolakokemukset ovat merkittäviä koko Saamen kansalle ja kulttuuriin. Tapahtumilla on kauaskantoiset ja laajat vaikutukset psykologisesti, ekonomisesti, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti nykypäivään saakka.

Saamen kielen ja kulttuurin nousu

Saamelaisten kansallinen herääminen 1960-luvulta lähtien sai aikaan saamen kielen ja kulttuurin nousun. Koululaitos ja -lait kehittyivät ja vakiintuivat 1980- ja 1990-luvuilla. Saamen kielten elvytys tuli ajankohtaiseksi 2000-luvulta lähtien. Koululait ovat Suomen saamelaisalueella saamen kielten ja kulttuurin suojana, mutta toteutus vaihtelee. Joissakin kouluissa saamenkielistä opetusta järjestetään lähes 100-prosenttisesti, kun joissakin kunnissa ylitetään niukasti 50 prosentin määrä. Varhaiskasvatuksen kielipesien ja kielikylpyluokkien  perustaminen on ajankohtaista. (ks. Aikio-Puoskari 2014.)

Saamelaiset ovat kokeneet uuden muuttoaallon 1990- ja 2000-luvuilla, kun uudet sukupolvet ovat muuttaneet pois saamelaisalueelta isojen 1960- ja 1970- ja 1980-lukujen muuttojen lisäksi. Toisen ja kolmannen polven sukupolvet asuvat kaupungeissa. Uudenlaiset tarpeet palveluihin, opetukseen ja varhaiskasvatukseen ovat olemassa sen vuoksi, että yli puolet saamelaisista ja 75 prosenttia saamelaislapsista asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Kielenelvytyksen tarpeet näissä paikoissa korostuvat, sillä koululaki laahaa jäljessä. Näille lapsille on tarjolla kerhomaista saamen kielen opetusta parin viikkotunnin verran maahanmuuttokielen päätöksen alaisena. Saamen kielen opetustilanne tarvitsee uudenlaisen lähestymistavan lakimuutoksineen. Lisäksi pitkät matkat ja opetushenkilöstön puute aiheuttavat ongelmia tähän uudelleenorganisoinnin tarpeeseen. Uudenlaiset tarpeet syntyvät, kun alkuperäiskansan lait vahvistuvat ja ihmiset kiinnostuvat elvytyksestä sekä saamelaisjuuristaan ja saamelaisuudesta. Koulutuksen yhdenvertaisuuden kannalta vaaditaan opettajainkoulutuksen vahvistamista ja lakien tarkentamista, jotta kulttuurisensitiivinen opetus ja lasten oikeudet toteutuisivat. Saamenkieliseen opetukseen osallistuineiden koulusaavutukset ovat tilastollisesti olleet heikompia kuin suomenkieliseen opetukseen osallistuineiden.  Tähän vaikuttavat kotitausta ja yksilölliset syyt. (Keskitalo & Paksuniemi 2017). Rovaniemellä aloitettiin Pohjoissaamen A2 kielen opetus syksyllä 2018. Pohjoissaamen opetusta annetaan 2 vuosiviikkotuntia. Opetus annetaan lähiopetuksena ja kaupunki tarjoaa kuljetuksen halukkaille.

Paine saamelaisperheille ja -lapsille on kova yhteiskunnan asenteiden ja vaillinaisen tuen takia. Oikeudet omakielisiin palveluihin toteutuvat vaihtelevasti. Yhteisön sisäiset konfliktit myös vaikuttavat lapsiin ja perheisiin. Perheet eivät aina pysty vaikuttamaan koulutustilanteisiin, vaan saamen kieltä koskevia varhaiskasvatuksen ja kouluopetuksen päätöksiä tehdään edelleen kuulematta vanhempia. Kokemus siitä, ettei voi hallita omien lastensa kielellisiä oikeuksia eikä päättää niistä, on edelleen nykypäivää Suomessa. Saamenkielisen varhaiskasvatuksen toteutuminen vaihtelee kunnittain. Tämä vaarantaa lasten saamen kielen, heidän äidinkielensä osaamisen ja aiheuttaa oikeuksien eriarvoisen toteutumisen. Koska suuri osa saamelaislapsista asuu kotiseutualueen ulkopuolella, tapahtuu heidän opetuksensa rajoitetuin resurssein esimerkiksi iltaisin ja tietokonevälitteisesti. Saamenkielinen opetus kehittyy, mutta hitaasti. Utsjoelle perustettiin ensimmäiset saamenkieliset luokat 1970-luvun lopussa. Helsinki aloitti saamenkielisen luokkaopetuksen elokuussa 2018.

Lopuksi

Artikkelissa osoitetaan eri lähteiden avulla, että yhteiskunnalliset tapahtumat, muutokset ja valtion tasolla tapahtuneet päätökset ovat vaikuttaneet saamelaislasten lapsuuden varhaisvaiheisiin ja myöhempään elämään.  Sotakokemukset ovat vaikuttaneet saamelaislapsiin lähtemättömästi, ja vaikutus on ylisukupolvinen. Lastenkodissa ja asuntolassa asuminen ja näiden myötä oman kulttuurin ja kielenmenetyksen kokemukset ovat aikaan saaneet irrallisuuden tunnetta, jotka ovat toiseuttavia tekijöitä. Myös nykyään saamelaislapsiin vaikuttaa yhteiskunnan ja paikallistasolla tehdyt päätökset, kuten lakien vaihteleva toteutuminen. Tämä lisää muun muassa eriarvoisuutta saamelaisten keskuudessa riippuen siitä, missä päin Suomea asuu.

Monien tekijöiden tuloksena saamelaisten pakkoassimilaatio jatkuu edelleen, joskin usein piilotetusti. Kielenmenetystä tapahtuu edelleen, koska varhaiskasvatuksen ja koululaitoksen palvelut eivät ole kaikkialla yhdenvertaiset. Tilanne saamelaisalueella vaihtelee ja saamelaisalueen ulkopuolella vasta aloitetaan saamenkielistä luokkaopetusta. Yleisesti voimme todeta, että läpi Suomen 100-vuotisen historian saamelaislapset ovat läpikäyneet eri prosesseja, jotka ovat vahingoittaneet heitä ja nämä traumat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Elämme aikakautta, jossa pitäisi olla mahdollista rakentaa saamelaisia voimauttava tilanne, laajan yhteistyön ja saamen kielten kukoistuksen kautta. Raskaasta ja traumatisoivasta historiasta huolimatta saamelaisten on löydettävä keinoja, jotka voivat tyydyttää ja joiden varaan voi elämänsä perustaa. Koululaitos on keskeisessä roolissa järjestäessään saamen kieltä tukevia toimenpiteitä. Myös poliittiset tahot ovat vastuussa siitä, että rakennetaan toivon diskurssia epätoivon sijaan. Yleiseen keskusteluun tarvitaan suunnanmuutos kohti toiveikasta ja mielekästä tulevaisuutta. Toivo, visiot ja toteutuvat koulutuksen ja varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuuden parannushankkeet rakentavat hyvän elämän perustaa.

 

Keskitalo, Pigga
Sámi allaskuvla ja Lapin yliopisto

Paksuniemi
Merja – Lapin yliopisto

Linkola-Aikio, Inker-Anni
Sámi allaskuvla

Lähteet:

• Kouluhistoriahaastattelut 5 kpl vuosilta 2014-2016 kansakoulukokemuksista.

Kirjallisuus

• Aikio, A. (2010). Olmmošhan gal birge – áššit mat ovddidit birgema [Ihminen kyllä pärjää – asioita jotka edistävät pärjäämistä]. Kárášjohka: ČálliidLágádus.
• Aikio-Puoskari, U. (2014). Saamelaisopetus peruskoulusäädöksissä – palapelin rakentamista kansallisen koulutuspolitiikan marginaalissa. Teoksessa P. Keskitalo, V.-P. Lehtola & M. Paksuniemi (toim.) Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 214-240.
• Anttonen, M. (2010). Menetetty koulunkäynti: Norjan valtion hyvitykset saamelaisille ja kveeneille (Vol. A 33). Turku: Siirtolaisuusinstituutti.
• Erkkilä, R. & Estola, E. 2014. Pitkä koulumatka – saamelaislapsen muistoja kansakoulun aloittamisesta 1960-luvulla. Teoksessa P. Keskitalo, V.-P. Lehtola & M. Paksuniemi (toim.) Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 263-269
• Itkonen, T. I. (1941). Lappalaisten leikit ja ajanvietot (Vol. n:o 9). Helsinki: Lapin sivistysseura.
• Keskitalo, P. (2017). Saamelaislapset satavuotiaassa Suomessa. Luento. Suomi 100 -seminaari 21.9.2017. Inari: Saamelaisarkisto, Suomen Historiallinen Seura ja Oulun Historiaseura.
• Keskitalo, P., Lehtola, V.-P. & Paksuniemi, M. (toim.). (2014). Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti. http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/A50.pdf
• Keskitalo, P., Nyyssönen, J., Kortekangas, O., Paksuniemi, M., Kotljarchuk, A. & Sjögren, D. (toim.) (2018, tulossa). All-Sámi and Cross-national Perspectives on School History of Indigenous Peoples. Cham, Switzerland: Palgrave Macmillan.
• Keskitalo, P., Nyyssönen, J., Paksuniemi, M., Linkola, I.-A., Turunen, T. & McIntosh, L. (2016). Saamelaisten ja Australian alkuperäiskansojen kouluhistorian erityispiirteet. Ennen ja Nyt: Historian Tietosanomat, 3.
• Keskitalo, P. & Paksuniemi, M. (2017). Pupils’ primary school achievements in Northern Finland. International journal of research studies in education, 7(2), 25-39.
• Keskitalo, P., Sarivaara, E., Linkola, I.-A. & Paksuniemi, M. (2017). From the Shadows of Civilisation and Racist Ideologies Towards Post-assimilation. Teoksessa A. A. Alemanji (Ed.), Antiracism Education In and Out of Schools. Research in Multicultural Education and International Perspectives. Cham, Switzerland: Palgrave Macmillan 15-44.
• Kylli, R. (2014). Pois pakanallisesta pimeydestä. Teoksessa P. Keskitalo, V.-P. Lehtola & M. Paksuniemi (toim.) Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 30-43.
• Lehtola, V.-P. (2012). Saamelaiset suomalaiset: kohtaamisia 1896-l953 (Vol. 1351). Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
• Lehtola, V.-P. (2004). Saamelainen evakko. Inari. Kustannus-Puntsi.
• Linkola, A. (2000). Kolttasaamelaisten nykyisyys. Teoksessa J. Pennanen & K. Näkkäläjärvi  (toim.) Siiddastallan. Siidoista kyliin, Luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen. Oulu: Kustannus Pohjoinen, 254-256.
• Linkola, M. (toim.) (1967). Entinen Kemijoki. Helsinki: Weilin+Göös Ab.
• Länsman, Anni-Siiri. (2007). Saamelaislasten elämää 1960-luvun asuntolakoulussa – katkelmia ainekirjoitusvihkojen sivuilta. Teoksessa J. Ylikoski ja A. Aikio (toim.) Sámit, sánit, sátnehámit. Riepmočála Pekka Sammallahti. Suomalais-Ugrilaisen seuran toimituksia 253. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen seura, 269-278.
• Paksuniemi, M. (2014.) Vahvoiksi kasvaneet. Lapin lapset sodan jaloissa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti.
• Paksuniemi, M. (2009). Tornion alakansakoulunopettajaseminaarin opettajakuva lukuvuosina 1921-1945 rajautuen oppilasvalintoihin, oppikirjoihin ja oheistoimintaan. Lapin yliopisto. Akateeminen väitöskirja.
• Paksuniemi, M. & Keskitalo, P. (2018a, arvioinnissa). Education in the Riutula Children’s Home in Northern Finland. Nordic Journal of Education History.
• Paksuniemi, M. & Keskitalo, P. (2018b, tulossa). Operations, Tasks and Measures of the Riutula Children’s Home. Teoksessa P. Keskitalo, J. Nyyssönen, O. Kortekangas, M. Paksuniemi, A. Kotljarchuck & D. Sjögren (toim.) All-Sámi and Cross-national Perspectives on School History of Indigenous Peoples. Cham, Switzerland: Palgrave Macmillan.
• Paksuniemi, M., Turunen, T. & Keskitalo, P. (2015). Coping with Separation in Childhood: Finnish War Children’s Recollections about Swedish Foster Families. Procedia: Social and Behavioral Sciences, 185, 67-75.
• Rasmus, M. (2008). Bággu vuolgit, bággu birget: sámemánáid ceavzinstrategiijat Suoma álbmotskuvlla ásodagain 1950-1960-logus [Pakko lähteä, pakko pärjätä: saamelaislasten selviytymisstrategiat Suomen kansakoulun asuntoloissa]. (Vol. vol. 10). Oulu: Giellagas.
• Schefferus, J. (1674). The history of Lapland: wherein are shewed the original, manners, habits, marriages, conjurations, &c. of that people. Oxford: At the Theater in Oxford And are to be sold by George West and Amos Curtein.
• Solantaus, T. (2002). Kehitysympäristöjen merkitys lapsen kehitykselle ja mielenterveydelle. Teoksessa I. Kangas, I. Keskimäki, S. Koskinen, K. Manderpacka, E. Lahelma, R. Prättälä & M. Sihto. Kohti terveyden tasa-arvoa. Helsinki: Edita Prima Oy, 193–206.
• Tornæi, J. (1983 [1772]). Berättelse om lapmarckerna och deras tillstånd. Umeå.
• Wesslin, S. (2017). Kielensä kadottaneet lapset – näin saamen kieli pestiin pois. Yle. https://yle.fi/uutiset/3-9579558