Usein asian kielellinen ymmärrettävyys ja todellisuuteen kouriintuntuvasti kytkeminen vaatii sen kirjoittamista proosamuotoon. Näin on myös silloin kun halutaan ymmärtää työvoimapolitiikan vaikutuksia ihmisen jokapäiväiseen elämään. Kirjan inhorealistinen tyyli jo sinänsä oikeuttaa koko skaalan erilaisia tunnereaktioita lukijassa. Ensimmäisen osan yksityiskohtainen ja henkilökohtainen kerronta häivyttää tyylikkäästi sen metatason merkityksen minkä se lopulta saavuttaa olennaisena osana kokonaisuutta.

Tarina kuten kaikki hyvät tarinat kasvaa loppua kohti ja saavuttaa todellisen merkityksensä vasta kaikkien palasten loksahdettua kohdilleen. Palapelistä ei kuitenkaan koskaan tule täydellisen valmista koska täydellinen tarina vaatisi oman täydellisen maailmansa. Siihen todellisuus ei taivu. Minussa se lukijana herätti halun vaipua fantasiamaailmaan, jossa tarinaa voisi pitää täytenä fiktiona ja jatkaa sen luettuaan elämää onnellisena hyvinvointivaltion veronmaksajana.

 

2018-1-8