Jos jokin seurue saa sanallisella tai fyysisellä uhkailulla minut luovuttamaan automaatista nostamani rahat kaveruksille, en tee sitä vapaasta tahdosta. Minut uhkailemalla pakotettiin antamaan rahat anastajille. En oikeastaan olisi voinut toimia toisin, koska halusin välttyä mukiloinnilta tai muilta ikäviltä seurauksilta. Terve itsesuojeluvaisto varmaan neuvoo useimpia mieluummin antamaan rahat kuin ottamaan selkään. Varmaa on, että en itse ollut senkertaisten tekojen alkuperä tai lähde, vaan itsemääräämistäni loukattiin räikeällä tavalla.

Mahdollisesti uhkailijat ja rahan anastajat saadaan myöhemmin kiinni.  Entäpä jos he myöntävät teon, mutta kieltävät vastuunsa sillä perusteella että heidän oli pakko saada rahat keinolla millä hyvänsä. Koska heiltä omasta mielestään puuttui vapaus valita, heillä ei voi olla vastuutakaan. Jos perehtyisimme ryöstäjien elämänhistoriaan ja pienryhmän sisäiseen dynamiikkaan, voisi löytyä elementtejä, jotka saisivat meidät epäröiden puhumaan vapaudesta. Yhden ryöstäjän taustalta voi löytyä esimerkiksi huumeaddiktio, joka ”pakottaa” henkilön hankkimaan rahaa vaikkapa anastamalla. Toinen taas voi vedota siihen, että hän ei olisi itse halunnut koko ryöstämistä, mutta muu seurue ”pakotti” hänet mukaan. Pakottamisen ei tarvitse olla ulkoista, se voi olla myös sisäistä. Voisimmeko siis todeta, että valitettavasti ryöstäjät eivät olisi voineet toimia toisin, koska he eivät toimineet vapaasta tahdosta?

Henkilö pohtii, kumman lomamatkan hän valitsee, hiihtoloman Lapissa vai aurinkoloman Espanjassa. Hän puntaroi eri vaihtoehtoja, miettii Lapin kaunista luontoa tai sitten aurinkoa ja vettä jossain lomaparatiisissa.  Hän onkin jo mielessään valinnut aurinkoloman kun hän yhtäkkiä muistaa lääkärin varoittaneen häntä liiallisen auringon ottamisen vaaroista. Hän päättääkin rationaalisesti totella järjen ääntä ja valita Lapin hiihtoloman. Silloin jostakin hämärän rajamailta, kenties varhaislapsuudesta, tulee puolittain alitajuntaisia muistoja, jotka saavat lomamatkan suunnittelijan paiskaamaan matkaesitteet roskiin, sillä hän tajuaa että hän ei kykene tekemään lomamatkaa niin kauan kuin ei ole päässyt sopuun ahdistavien ja alitajuntaisten haamujensa kanssa.  Matka ei onnistuisi, koska hän ei pääsisi lomatunnelmaan vaan surisi koko loma-ajan. Vaikka henkilöllä ei ollut mitään ulkopuolelta tulevia pakotteita, voimme varmaan todeta, että hän ei lopulta vapaasta tahdosta eikä vapaaehtoisesti luopunut lomamatkasta. Esteet olivat henkilön sisäisiä, mutta ne olivat todellisia. Eri vaihtoehtoja puntaroiva rationaalinen valitsija olikin menneisyyden vanki. Yleisesti voidaan todeta, että vaikka vapauden esteet ovat usein ulkoisia, vapaan tahdon esteet voivat yhtä hyvin olla ihmisen sisäisiä.

Pakottaminen voi olla tietenkin erilaistakin, ajatellaanpa, että tiedemies on saanut kaikki kaupungin ihmiset nauttimaan lääkettä, joka saa ihmiset käyttäytymään toivotun yhdenmukaisesti. Kaikki voivat vapaasti valita elämässään mitä vain haluavat, mutta manipuloinnin tuloksena kukaan ei valitse muuta kuin sen minkä tiedemies tai manipulaattori on ennalta ohjelmoinut. Eikö tajunnantäyttöteollisuus yksipuolisine ideologioineen toimi juuri näin? Tällöin luulemme olevamme vapaita, vaikka itse asiassa olemme menettäneet vapautemme, erityisesti kyvyn itse pohtia arvojamme ja niiden  perusteella tehtyjä valintojamme. Vapauteen kuuluu valintojen lisäksi myös mitä olennaisimmin harkintaa ja kykyä pohtia valintojen perusteita.

Vapaus ja vastuu

Vapaan tahdon  tärkeyttä perusteellaan usein vastuun käsitteellä. Jotta meitä voidaan pitää filosofisessa mielessä vastuullisina, meidän täytyy olla myös vapaita. Jos maailma onkin fatalistinen, ei kukaan voi välttää kohtaloaan eikä voi olla vastuuta filosofisessa mielessä. Samaa voidaan epäillä ainakin vahvasta determinismistä. Jos koko maailma tähänastiseen hetkeen saakka on ollut syiden ja seurausten päättymätön ketju, eikö silloin ole hieman turhaa puhua vastuusta, sillä vapaudelle ja vastuulle ei jää oikein tilaa. Vaikka rikolliset tuomitaan yhteiskunnan lakien ja määräysten perusteella, voimme ainakin periaatteessa pohtia sitä, että rikollisina tuomitut eivät voineet välttää kohtaloaan, heidät oli ikään kuin ”tuomittu” rikollisen rooliin jo ennen kuin kykenivät itse tekemään päätöksiä.

Vapaa tahto ja determinismi eivät sovi yhteen, mutta eivät myös vapaa tahto ja sattuma. Jos valintatilanteissa meillä ei ole rationaalisia perusteita, kyse on mitä suurimmassa määrin sattumasta ja erilaisista satunnaisista tekijöistä. Valitsemme mitä kulloinkin huvittaa jos valitsemme ylipäätään mitään. Voimme ajatella, että jos olisi kaksi täsmälleen saman elämänhistorian omaavaa olentoa, A ja A’, jotka valintatilanteessa tekisivät kumpikin erilaisen valinnan, kyse olisi puhtaasta sattumasta, ei rationaalisista syistä. Kummallakin olisi vapaus valita, mutta se vapaus muistuttaisi hyvin paljon sattumaa.  Toisin sanoen puhe vapaudesta olisi sisällöltään tyhjää.

Harry  Frankfurt esitti kiintoisia ajatuskokeita vapauden ja vastuun yhteydestä. Ajatellaanpa, että kaverini J on saanut minut ylipuhuttua ampumalla tappamaan paikallisen merkkihenkilön. Minulle toimitetaan tarvittavat välineet ja suunnitellulle murhalle löytyy sopiva  aika. J kuitenkin pelkää, että viime hetkellä en aiokaan tai en kykene noudattamaan omaa osuuttani sopimuksesta. Minulle ei kuitenkaan ole kerrottu, että J on tiedemies K:n avustuksella manipuloinut aivojani. vaikka viime hetkellä haluaisin tehdä toisin ja perääntyisin salamurhasta, J ja K voivat ulkopuolelta ohjata minua niin, että jatkan suunnitellun hankkeen toteuttamista. Jos käy ilmi, että en aiokaan noudattaa sopimusta, toimieni hallinta siirtyykin J:lle ja K:lle. Näin ollen voimme kaiketi sanoa, että todellisuudessa minulla ei ole vaihtoehtoja, joko teen salamurhan sopimuksen mukaan tai teen salamurhan, koska J ja K tarttuvat ohjaimiin. Kiinnostava kysymys kuuluu, vaikka minulla ei olisi ollut vaihtoehtoja toimia toisin, kannanko filosofisessa mielessä joka tapauksessa täyden vastuun.

Halujen hierarkia

Itsensä kanssa sovussa eläviä ihmisiä saatetaan luonnehtia tasapainoisiksi ja kokosydämiksi. He viettävät elämäntapaa, joka tyydyttää myös heidän sisimpänsä vaatimuksia. He eivät riitele itsensä kanssa sen paremmin julkisesti kuin salassakaan. Heitä voidaan kutsua autonomisiksi, sillä he pystyvät elämään määrittelemiensä elämänarvojen mukaan, elämän tuulet ja myrskyt eivät hevin heiluttele heitä. Vapauden filosofian kannalta voidaan todeta, että todennäköisesti tällaisilla ihmisillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut tai toiveet ovat yhtenevät.

Ajatellaanpa sitten että noudatat elämäntapaa, johon et ole itsekään tyytyväinen. Monet addiktiot ovat tyypillisiä esimerkkejä. Kukaan ei pakota meitä nauttimaan huumaavia lääkkeitä, meillä on ainakin näennäisesti vaihtoehtoja, mutta vaikka ensimmäisen kertaluvun vapaus täyttyy, meidän sisäinen äänemme sanoo, että jos voisin oikeasti valita, lopettaisin itseäni orjuuttavan addiktion. Tarkastellessamme haluja hierarkiana päällisin puoli vapaalta toiminnalta näyttävä voikin paljastua pakoksi. Pakottajina eivät ole ulkopuoliset ihmiset tai tekijät, vaan ihmisen omat addiktiot.

Halujen hierarkia-ajattelun ongelmallisuuskin käy nopeasti ilmeiseksi. Gestapon poliisit saattoivat elää sovussa itsensä kanssa, koska heillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut olivat tasapainossa. Ihminen voi viettää sisäisesti ja ulkoisesti tasapainoista elämää, koska hänet on aivopesty, manipuloitu tai käyttäytymisen insinöörit ovat sorvanneet hänen mielensä sellaiseksi, että hänelle ei koskaan tule tarvetta reflektoida tai arvioida omia halujaan. Hänelle riittää vapaudeksi halujen tasapaino riippumatta niiden sisällöstä. Lisäksi kaikki tasapainoista elämää viettävät eivät varmaankaan ole itse tietoisesti valinneet tai määritelleet toisen asteen haluja, silloin voimme kysyä, tarvitaanko vielä seuraava aste, jossa tietoiset vapaaehtoiset valinnat ovat tapahtuneet. Lisäksi onhan sekin mahdollista, että ihminen vapaasta tahdostaan tietoisesti valitsee sen minkä ymmärtää välttämättömyydeksi. Siitä tosin voi helposti liukua näkökulmaan, että joku muu tietää itseäni paremmin mitä todella tarvitsen ja minä annan jonkun tai joidenkin tehdä valinnat minun puolestani. Oma tehtäväni on vain ”vapaaehtoisesti” alistua minulle varattuun rooliin.

Lopuksi

Vapaan tahdon puolustajien mielestä ihmisillä on ollut tai on ainakin voinut olla elämässään sellainen hetki, jolloin he ovat vakaan harkinnan avulla tavalla tai toisella luoneet identiteetin tai ainakin sen alun, mikä myöhemmin kaikissa valintatilanteissa toimii kaikupohjana pohdittaessa eri valintoja ja vaihtoehtoja. Myöhempien valintojen kautta persoonamme on kasvanut ja muotoutunut nykyiseen muotoonsa. Tämän ajattelutavan ongelmallisuus on ilmeinen, sillä eikö alkuperäinen perusvalintakin ole perustunut kuitenkin sitä edeltäviin syihin.

Tarkasteltaessa mielenfilosofian näkökulmasta vapaan tahdon mahdollisuuden perinteinen puolustus on substanssidualismi. Jos mieli on täysin erillinen substanssi fyysisestä ja materiaalisesta kehosta, voimme ajatella sen olevan täysin vapaa, vaikka keho olisikin fyysisten lainalaisuuksien alainen. Tällöin kuitenkin törmäämme saman tien mielen ja kehon psykofyysiseen ongelmaan, miten mentaalinen voi vaikuttaa fyysiseen todellisuuteen, jonka pitäisi olla kausaalisesti suljettu.

Toinen vastaus kysymykseen vapaan tahdon olemassaolon mahdollisuudesta on indeterminismi fysikaalisella mikrotasolla. Hiukkasmaailman tapahtumia voidaan kuvata vain tilastollisten todennäköisyyksien avulla. Tämänkaltaisen kvanttifysiikan tulkinnan mukaan todellisuuteen todella sisältyy laskemattomia elementtejä, maailma ei ole mekanistinen. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kuten todettu, vapaa tahto ei voi perustua pelkkään satunnaisuuteen. Vapaa tahto tarkoittaa aina myös harkintaa.

Kantilainen näkemys on, että vapaa tahto on käytännöllisen järjen postulaatti. Rationaalinen ajatusolento on halutessaan causa sui, kausaalisen syysarjan aloittaja. Vapaa tahto on ikään kuin olettamus, joka on omaksuttava pyrkiessämme täyteen ihmisyyteen.  Kant puhui järjen kausaliteetista fyysisen todellisuuden kausaliteetin rinnalla.

Lopuksi voidaan sanoa, että passiivisen tapahtumakausaliteetin lisäksi on olemassa toimijakausaliteettiä, jossa fyysisen todellisuuden kausaliteettia ei hylätä, mutta ihminen voi antaa lisäarvon pelkkään fyysisten ja materiaalisten tapahtumien syyseurausketjuihin. Tämä on varmasti totta, sillä ihmisen toimintaa voidaan vain harvoin selittää ilman intentionaalisuutta ja tarkoitusta. Mikäli kuitenkin pitäydytään naturalistisen paradigman perusvaatimuksissa, on vaikea hyväksyä sitä, että olisi vapaan tahdon harkintaa ilman fysikaalisen tason syytä. Jos kaiken mentaalisenkin syyt perimmältään fyysisiä, vapaa tahto on lopulta aivojen fysiikkaa ja kemiaa. Luonnontieteellisen paradigman mukaan vapaa tahto on lähinnä ihmisen itselleen luoma illuusio.