Yhdysvaltalainen taiteilija Michael Marnin Jacobs (s.1958) on opettanut Lapin yliopistossa valokuvausta päätoimisesti jo 23 vuotta. Tuona aikana hänen oman taiteensa lähestymistavaksi on kasvanut historiaan ja valokuvauksen filosofiseen olemukseen pohjautuva menetelmä. Hänen mukaansa manipuloimaton valokuva on erikoinen taiteen väline, joka väistämättä pelaa outoa peliään ajan kanssa.

”Ennen kuvan ottamista kuvaaja ennakoi tulevaisuutta ja tekee valinnat kuvan tulevaa katsomistilannetta arvioiden. Hän painaa nappulaa ja saa taltioitua nyt-hetken, joka kuitenkin muuttuu saman tien menneisyydeksi, jota sitten katsotaan myöhemmin aina kulloisessakin nykyisyydessä.”

Jacobsin varttuminen juutalaisessa perheessä sai hänen taiteellisen ajattelunsa suuntautumaan tietyn emotionaalisen kypsymisen jälkeen valtavaan aiheeseen: juutalaisvainoihin. Teema oli hänen mukaansa läsnä elämässä kaiken aikaa, ikään kuin avaamattomana pakettina. Kukaan ei osannut puhua siitä. Taiteen kieli tuntui soveltuvan sen käsittelyyn.

”Mitä enemmän opin tietämään tästä aiheesta, paradoksaalisesti sitä vähemmän ymmärsin sitä. Oivalsin kuitenkin, että tällä suunnattomalla tragedialla oli valtansa tässäkin hetkessä, kokemus siitä tuntui olevan kollektiivisessa alitajunnassa, kenties jopa geeneissä. Oivalsin, että minunkin juureni ovat niissä tapahtumissa.”

Vuosien aikana Jacobs on matkustanut ja kuvannut paikoilla, joilla on historian saatossa tapahtunut eristämistä ja tuhoamista. Hän on kokenut menevänsä takaisin katsomaan olisiko tapahtumista mitään havaittavaa jäännöstä jäljellä. Mikä on paikkojen olemus nyt? Korreloiko se mitenkään menneen, tai tiedon ja kokemuksen kanssa?

Jacobs vertaa holokaustin vaikutusta näkemäämme tähteen, jota ei tällä hetkellä ole enää olemassa mutta jonka muinaisen valon silti näemme. Holokaustin maailmaan jättämät värähtelyt ovat aalto, joka tulee aina uudestaan ja tuo mukanaan energiaansa. Tai sitten se on kuin pilvi, joka yhä kelluskelee ympäriinsä kaiken lomassa.

Henkilönä Jacobs ei koe olevansa uskonnollinen eikä halua tulla määritellyksi juutalaiseksi taiteilijaksi. Hän ei halua, että hänen taiteensa nähdään ainoastaan sakraalina, uskonnollisena tai mystisenä, vaan toivoo voivansa tiettyä kapea-alaista aihepiiriä käsittelemällä osua yleismaailmalliseen inhimillisen olemisen tragediaan.