Helsingissä pidettiin tammikuun 19. ja 20. päivinä Nuorten filosofiatapahtuma (Nufit) 17. kerran. Lyseonpuiston lukio osallistui tänä vuonna neljättä kertaa Nufitin päätapahtumaan, Sokrates-väittelykilpailuun, viisihenkisen joukkueen voimin. Vuosina 2015 ja 2016 Lyseonpuiston lukio voitti väittelykilpailun, jolloin teemoina olivat Rakkaus ja Tuho.

Nufit-tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2002 alkaen aina Helsingin Paasitornissa. Ilkka Taipaleen aloitteesta lähteneen tapahtuman tarkoituksena on ollut tarjota nuorille tilaisuus filosofisen ja yhteiskunnallisen ajattelun kehittämiseen ja näin ollen edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista. Vapaaehtoisvoimin järjestettävän tapahtuman kävijämäärä on noussut vuosien saatossa muutamasta sadasta noin tuhanteen.

Nuorten keskustelu yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa on ollut Nufitissa aina keskiössä. Tapahtumassa ovat käyneet luennoimassa mm. presidentit Tarja Halonen ja Sauli Niinistö, kirjailija Kaari Utrio ja filosofi Pentti Linkola. Nufitin teemoja ovat olleet mm. Valta, Ihmisyys, Harha ja Rakkaus. Tänä vuonna tapahtuman kantava teema oli Absurdi.

2018-1-1

Kaksipäiväiseen ohjelmaan kuului Sokrates-väittelykilpailun lisäksi kaksi työpajaa ja yhteensä 20 luentoa teemasta Absurdi eri alojen asiantuntijoiden toimiessa luennoitsijoina. Seuraavassa muutamia poimintoja niistä esityksistä, joita pääsimme ja ehdimme seuraamaan. Harmitti se, ettemme millään ehtineet seuraamaan kaikkia tämänvuotisen tapahtuman alustuksia ja keskusteluja.

Luentojen sarjan aloitti tapahtuman aloituspuheenvuorojen jälkeen Erkki Tuomioja aiheella Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia! Tuomioja keskittyi puheenvuorossaan yhteiskunnallisen muutoksen ongelmaan ja erityisesti kysymykseen siitä, millaisin keinoin muutoksia on mahdollista saada aikaan. Pitkän uran tehnyt poliitikko toi esille yhteiskuntafilosofisia ajatuksia, jotka toivat uusia näkökulmia vaikuttamisen uusista muodoista, muutoksen aikaansaamisesta ja kuinka mahdottomalta tuntuvat ajatukset voivat muuttua mahdollisiksi ajan saatossa.

Tuomioja toi esityksessään esille sen kuinka suomalainen yhteiskunta on 1960-luvulta lähtien muuttunut parempaan suuntaan, sellaisissa asioissa joita hänen nuoruudessaan olisi pidetty mahdottomina toteuttaa. Esimerkkinä hän mainitsi tasa-arvoisen avioliittolain. Suurimmat muutokset ovat koskeneet ihmisen yksilöllistä elämää, mutta sen sijaan yhteiskunnan rakenteet eivät ole muuttuneet parempaan suuntaan samaan tahtiin ihmisen henkilökohtaisen elämänpiirin laajentumisen kanssa.

Hallitsemattomat markkinavoimat ovat lisänneet eriarvoisuutta ihmisten välille. Politiikan konkari vielä täsmentää: “Mahdottoman vaatiminen on edesauttanut mahdottoman muuttumista realistisuudeksi.” Historiallisten rasitteiden käsitteleminen ja niistä ylipääseminen ovat Tuomiojan mielestä tärkeitä konfliktien ratkaisussa. Konfliktien ratkaisussa, nykyisten toimintamallien ja niiden mahdollisuuksien rajoitteena on raha, mutta Tuomioja päättää esityksensä sanoihin: “Yhteiskunta muuttuu pienin askelin, mutta askelten pituudesta voidaan keskustella.”

 

2018-1-2

 

Yleisökysymyksen innoittamana Tuomioja puhui lopuksi ”valinnanvapauden” ja ”valinnanpakon” käsitteistä. Esimerkkinä hän otti taksifirmat, jotka kilpailevat lentokentältä tulevista turisteista asiakkaina; tietyssä tilanteessa monien taksiyhtiöiden tarjoama “valinnanvapaus” turistin näkökulmasta on illuusio, jos todellisuudessa turisti epäsuorasti pakotetaan matkustamaan ainoastaan tietyllä taksifirmalla, joka on “ainoa” mahdollinen vaikka useampia vaihtoehtoja löytyy. Tällöin “valinnanpakon” periaate valintatilanteessa vallitsee “valinnanvapauden” illuusion takana.  Myös SOTE-uudistuksessa Tuomioja näki huonona asiana sen, että ”valinnanvapauden” hienolta kuulostavan periaatteen varjolla suomalaiseen yhteiskuntaan tuodaan vapautta valita vain niille, joilla on varaa maksaa.

Tapahtuman toisena esityksen otsikko oli Epänormaalin diagnoosi – kulttuurin vaikutus mielenterveysongelmiin. Tuomas Vesterinen on psykiatrian filosofiaan keskittynyt väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta. Hänen mielestään psykiatria tarvitsee kipeästi filosofiaa. Ihmisten mielikuvat mielenterveydestä vaikuttavat itse mielenterveystyöhön ja miten  kulttuuri vaikuttaa “normaalin” käsitteeseen mielenterveyden näkökulmasta. Yksilön arvot eli käsitykset normaalista ja epänormaalista vaikuttavat mielenterveyshäiriöiden luokitteluun. Toisin sanoen Vesterisen mielestä “hyvän” ja “normaalin” käsitteet ovat linkittyneet aikojen saatossa toisiinsa ikään kuin samaa tarkoittaviksi määritelmiksi.

Mielenterveyshäiriöiden määritelmät ovat siis arvoriippuvaisia. Vesterinen viittasi psykologi Ian Hackingin lanseeraamaan käsitteeseen ”silmukkavaikutus”. Silmukkavaikutus syntyy, kun luokitus muuttaa ihmisiä, jotka vuorostaan muuttavat luokitusta, joka muuttaa taas ihmisiä. Sen mukaan yksilön mielenterveydelliseen diagnosointiin liittyy leimautumisen aspekti: yksilön ympäristön käytös yksilöä kohtaan muuttuu negatiiviseksi ihmissuhteiden viilenemisenä tai syrjimisenä. Vesterisen mukaan silmukkavaikutuksen seurauksena yksilö menettää osan toimijuudestaan ja samalla myös inhimillisyydestään.

Mielenterveyshäiriöt ovat kulttuurisidonnaisia; kulttuuri antaa ikään kuin “ymmärryksen ja oikeutuksen” mielenterveyshäiriöiden oireille. Intiassa ääni- ja aistiharhat on selitetty positiivisiksi asioiksi yhdistämällä ne “jumalallisen ja yliluonnollisen kohtaamiseen”, kun taas läntisessä kulttuurissa ”äänet” ovat yleensä mielletty pahantahtoisiksi. “Erilaisuuden” ja “normaalin” käsitteiden piiriä tulisi laajentaa: kaikkea erilaisuutta ei tarvitse pitää sairautena ja normaalin mielikuvitusta tulisi laajentaa koskemaan myös ‘erilaisia asioita’ ja erilaisuutta itsessään. Tavoitteena tulisi olla sellainen, että “yksilöllä tulisi olla oikeus tulla tunnetuksi kuin muutkin: erilaisena mutta normaalina, ei hyvänä eikä huonona”. Kun käsitteiden arvosidonnaisuutta saataisiin purettua, ihminen voisi suhtautua itseensä ja omiin tekemisiinsä paremmin.

Helsingin yliopiston matematiikan professori Jouko Väänäsen esityksen otsikkona oli ”Cantorin paratiisi ja matematiikan totuudet”. Georg Cantor (1845-1918) oli kuuluisa saksalainen matemaatikko, joka tunnetaan erityisesti joukko-oppia ja ääretöntä koskevista tutkimuksistaan. Cantor antoi äärettömän käsitteelle täsmällisen, matemaattisen merkityksen, mikä on suuresti vaikuttanut nykyaikaisen matematiikan kehitykseen.

Cantorin paratiisi on metafyysinen ulottuvuus, jossa matemaattiset entiteetit elävät. Cantorin paratiisiin liittyvät myös irrationaalisilta vaikuttavat matemaattiset ongelmat, kuten Hilbertin ääretön hotelli, ovat matematiikan lakien mukaan täysin järkeviä ja mahdollisia. Hilbertin hotellin ideana on ajatusleikki, jossa Hilbertin hotellin kaikki huoneet ovat täytettyjä. Uuden asiakkaan tullessa hakemaan hotellista huonetta itselleen, jokaisessa huoneessa olevaa vanhempi asiakas siirretään uuteen huoneeseen. Tällöin aina uusi asiakas saadaan majoitettua Hilbertin hotelliin, vaikka kaikki huoneet ovatkin täynnä matematiikan lainalaisuuksia hyödyntäen. Väänäsen selkeä, maanläheinen ja rauhallinen puhetyyli vetosi meihin, ja hän sai meidät ajattelemaan matematiikan lainalaisuuksia ja matemaattisen ajattelun mahdollisuuksia niin eri aloihin soveltaen kuin myös arkielämään.

Lauantaipäivän esitykset Karl Lindahl- salissa alkoi Elisa Aaltolan esityksellä ”Ajatteleva eläin”. Aaltola on eläin- ja ympäristökysymyksiin sekä moraalipsykologiaan keskittynyt filosofi. Häntä on uransa aikana kiinnostanut sekä eläimiä koskeva moraaliteoria että sittemmin eläinasenteisiin vaikuttava moraalipsykologia. Tällä hetkellä hän toimii yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistossa.

 

2018-1-3

 

Mielenkiintoisessa esityksessään Aaltola käsitteli eläimiä ympäristöfilosofian kautta ajattelevina ja kyvykkäinä toimijoina, jotka pystyvät tekemään enemmän kuin mitä yleisesti ottaen ajatellaan. Hänen mukaansa ihmiset ja eläimet ovat samankaltaisia niin rationaalisella kuin myös emotionaalisella tasolla. Aaltola johdatteli kuulijat ihmisten suhtautumiseen eläimiä kohtaan ympäristöfilosofi Iris Murdochin sitaatilla: “Tunteet saavat meidät havaitsemaan todellisuuden moraalisessa valossa.” Aaltolan mielestä empatiaa tarvitaan yksilön eläinsuhteen kehittämisessä dualistisen eläinnäkemyksen vastapainoksi.

Ludwig Wittgensteinin ajatus: “Ikuisuuden kategorian (sub specie aeternitasis) alaisuudessa, hämmennys ja ihmetys maailman edessä.” Aaltonen näkee eläinten kuuluvan ‘Ikuisuuden kategorian alaisuuteen’, ja saaden näin ollen itseisarvon mm. taiteen tavoin.

Tunteita opetetaan yhteiskunnan taholta poliittisesti”. Tällä Aaltola tarkoittaa sitä, että yhteiskunta määrittää pitkälti yksilön suhdetta eläimiin ja samalla missä valossa yksilö näkee eläimet. Hänen mielestään eläinten syöminen on kulttuurillinen ilmiö, ja että “talousjärjestelmä määrittää mitä ihmiset ajattelevat muista ja etäännyttää yksilön yhteisestä, koko kansan vastuusta”. Aaltola näkee ristiriitaisena toimintana seuraavan lauseen: “Meitä opetetaan paljon vaatimaan oikeuksia, mutta ei ottamaan vastuuta.” Ihminen on auktoriteetista vapaa sosiaalisen olento, jolla on vastuu niin kanssaihmisistä kuin myös eläimistä. Ympäristöfilosofialla on suuri rooli uusien yhteiskunnallisten ja yksilöllisten toimintamallien kehittämisessä eläimiä kohtaan: ”Ympäristöfilosofia saa meidät ajattelemaan kasvottomia ja kaukaisia entiteettejä.

Luovuus on yksi mahdollisuus astua totuttujen tapojen ja käytänteiden ulkopuolelle. Myöskin näiden tapojen ja käytänteiden kyseenalaistaminen eri konteksteissa ja epäsuoran vaikuttamisen keinoin auttaa muutoksen tapahtumisessa.  Kaiken kaikkiaan ympäristöfilosofia mahdollistaa niin eläinten kuin muidenkin yhteiskunnallisten ja ympäristöllisten entiteettien nykytilan sekä ihmisen ja eläimen suhteen pohdinnan.

Sokrates- väittelykilpailu

Väittelykilpailuun osallistui tällä kertaa 27 joukkuetta, yhtä monesta lukiosta.  Lyseonpuiston lukion väittelyryhmän väittelyt sijoittuivat lauantaihin. Lyskan edustajat väittelivät yhteensä kahdessa väittelyssä: ensimmäinen aiheesta Todellisuus on todennäköisimmin simulaatio ja toinen aiheesta Autiolla saarella olet aina moraalisesti oikeassa. Molemmat päättyivät tulokseen 2-1, ensimmäinen Lyskan voittoon ja toinen Lyskan vastustajana olleen Luostarivuoren lukion voittoon.

Ensimmäinen lukiomme väittelyistä oli erittäin korkeatasoinen, mikä huomioitiin tuomareiden puolelta. Toinen väittelyistä oli erittäin tasainen, joka loppujen lopuksi päättyi lyskalaisten tappioksi. Molemmat väittelyistä olivat väitteidensä puolesta monipuolisia ja jännitys oli erittäin korkealla.

Lauantai-iltana klo. 20:30 alkoi väittelykilpailun finaali. Vastakkain olivat Joensuun lukion ja Turun klassillisen lukion joukkueet ja aiheena Mahdottoman vaatiminen on hyvä keino saada muutoksia aikaan. Joensuun joukkueelle arpa antoi tehtäväksi puoltaa kyseistä väitettä, turkulaisten haasteena oli kumota väite. Kilpailun voitto meni erittäin viihdyttävän väittelyn jälkeen Turkuun.

Kaksipäiväisestä tapahtumasta jäi käteen uutta filosofista kirjallisuutta, monia ajatuksia ja uudenlaisia näkökulmia eri aiheista. Kokemuksena matka oli todella arvokas, ja kannatti todellakin lähteä retkelle, josta oli kuullut lukuvuosien aikana paljon. Suosittelen lämpimästi tapahtumaa kaikille niille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneet filosofiasta ja kaikenlaisten asioiden ajattelusta ylipäätään. Palasin kotiin paljon rikkaampana niin ajatusten, kirjallisuuden kuin myös kokemusten osalta.

Aatu Ylisuvanto

kirjallisuudesta, erityisesti runoudesta sekä filosofiasta kiinnostunut kirjoittaja valmistui ylioppilaaksi Lyseonpuiston lukiosta joulukuussa 2017