Lapin yliopiston entinen rehtori Mauri Ylä-Kotola lausui muutamia vuosia sitten Lapin ylioppilaslehdessä seuraavasti: Kapitalismin ehdot ovat astuneet mukaan yliopistoihin. Kun törmäsin aikoinaan ensikerran tuohon sitaattiin, se oli minulle valaiseva hetki. Yliopiston rehtori pystyi irtisanoutumaan yhdellä lauseella yliopiston kehityssuunnasta pääomaloogisten tarkoitusperien edessä. Pääomien kasautumisen on jatkuttava.

Lapin yliopisto irtisanoo 39 ihmistä. Rehtori Antti Syväjärven mukaan näistä lähtökohdista on mahdollista lähteä rakentamaan hyvää tulevaisuutta. Jos työn määrä pysyy samana, mutta tekijöitä on vähemmän, niin opetuksen ja ohjauksen laatu kärsivät. Kenelle hyvää tulevaisuutta on tarkoitus rakentaa ja ketä nuo sanat lohduttavat? Millä mielellä työnsä säilyttäneet ihmiset katsoivat kollegoidensa katoavan? Miettivätkö he, että seuraavissa yt-neuvotteluissa saattaa olla heidän vuoronsa, jos luvut eivät näytä hyviltä?

Yliopiston opiskelijana osaan kuvailla meidän tilannettamme paremmin kuin yliopiston työntekijöiden. Annan esimerkin. Opiskelijana olen suorittanut opintoihini pakollisena kuuluvan viestintäkurssin. Kahteen opintopisteeseen oli ympätty paljon opinkappaleita ja tavoitteita. Kurssin piti myöhästelevä ja väsynyt opettaja, asiaa oli annettuihin tunteihin nähden liikaa. Opettaja hyppäsi asiakokonaisuudesta toiseen n. 15 – 30 min välein ja perusteli tätä sillä, että joskus työelämässäkin tulee tämän kaltaisia yllätyksiä, joihin pitää nopeasti valmistua. Koin tuolloin syvältä kouraisevalla eksistentiaalisella tasolla olevani mukana näytelmässä: Opettaja esitti opettavansa meille kurssisisällön perusteellisesti ja me opiskelijat esitimme mukana, että me nyt opimme tämän kurssin sisällön. Näytelmälavasteena toimi yliopistokoneisto. En opiskelijana ollut tuolloin virittäytynyt oppimaan tai kasvattamaan itseäni kuten yliopistossa kuuluisi, vaan olemaan odotetulla tavalla osa koneistoa. Mietin tuolloin ja mietin edelleenkin, että eikö olisi ollut ihan sama vain antaa meille ne kaksi opintopistettä eikä tuhlata kenenkään aikaa.

Olen myös suorittanut pääainettani sosiaalityötä pääasiassa esseesuorituksin ja kirjatentein, koska näin opetus on järjestetty. Olen palauttanut lukuisia töitä ja tenttejä opettajille, joiden kasvoja ja pedagogista persoonaa en koskaan oppinut tuntemaan. Palautetta opiskelusta ei ole juurikaan tullut, ei ajatuksellista vastakaikua tai oivalluksien antamista.

Tätä koetta jokainen voi kokeilla yliopistossa: Kuinka usein kohtaat opiskelijan, opettajan tai kurssin, jonka olemus huokuu omistautuneisuutta asiaan itseensä, eikä vain asiasta seuraaviin teknisrationaalisiin lukukorotuksiin tai mitattaviin suureisiin (opintopisteet, julkaisut, arvosana, rahallinen korvaus). Jälkimmäinen toiminta kuvaa sellaista yliopistoa, jolle voisi heideggerilaisittain keksiä termin Muka-Yliopisto. Muka-Yliopisto lörpöttelee sivistyksestä, tieteestä, etiikasta, opetuksen tasosta ja teoreettisuudesta, mutta lörpöttelylle tunnuksenomaisesti kyseiset käsitteet eivät ole suhteessa mihinkään reaaliseen tai ideaaliseen viittauskohteeseen, vaan ne häviävät ilmaan. Lörpöttelyyn kuuluu asioista puhuminen näennäistasolla, mutta sanojen sisältöjä ei jäädä pohtimaan. Lörpöttelylle ominaista on myös se, että ei huomioida muodostaako puhe koherentin kokonaisuuden – esimerkkinä vaikka yliopiston työyhteisöjen hajottaminen samalla kun halutaan rakentaa hyvää tulevaisuutta yliopistolle.

Yliopiston ydinolemus on tieteellisyys. Tämän takia Muka-Yliopiston ehkä härskein tunnusmerkki se, että tieteen perusteita – esim. tiedon ja ymmärtämisen mahdollisuutta, tutkimuksen ja tutkijan ennakko-oletuksia, praksiksen ja empirian suhdetta – käydään läpi rutiininomaisilla massaluennoilla ja massaesseepalautuksilla, jossa yhden opettajan kontolla voi olla satoja töitä. Muka-Yliopiston rutiininomaiseen teknisrationaaliseen rakenteeseen sitoutuva opiskelija saattaa jää vaille tieteellistä sivistystä, ajattelun rohkeutta ja eettistä asiayhteyksien hahmottamista. Tutkinnon jälkeisiin tehtäviinsä hän on muodollisesti pätevä, mutta ei välttämättä sovelias. Muka-Yliopiston tuottaman korkeakoulutetun ihmisen ero muihin ihmisiin on nimittäin vain se, että korkeakoulutettu ihminen jaksoi sitoutua teknisrationaaliseksi välineeksi 300 opintopisteen verran – esim. kykyä lausua tieteenteoreettisia kommentteja ei välttämättä vain ole. Yliopistokokemus näivettyi nihilistiseksi rutiiniksi. Se ei ole opiskelijan vika. Kela ja yliopisto vaativat häntä valmistumaan nopeasti ja luultavasti hän käy myös töissä samaan aikaan. Vaatii myös nuorelta ihmiseltä paljon rohkeutta kulkea yliopistossa omia polkujaan, eikä mennä Muka-Yliopiston trendien tahdissa. Monet saattavat myöhemmin huomata, että he eivät käsitä yhtään mitä yliopistovuosien aikana oikein tapahtui.

Mistä tietää olevansa Muka-Yliopistossa? Muka-Yliopiston havaitsemista voi harjoitella seuraavasti: Seuraavan kerran kun menet kurssille, katso ensin kyseisen kurssin sisällön kuvaus esim. WebOodista. Sitten vertaa sisällön käsitteitä ja niiden herättämiä mielikuvia itse kurssin tosiasialliseen sisältöön kurssilla ollessasi. Kuinka paljon esim. keskustelet kurssin aikana kurssisisällöstä kaverin tai opettajan kanssa, kuinka energisesti käyt kiinni kurssimateriaaliin, minkälaisen esityksen haluat tehdä tai minkä verran opettaja herättelee sinua henkisesti. Jos huomaat, että kurssin tosiasiallinen suoritus ei herätä em. virittyneisyyden tiloja sinussa, reflektoi tätä WebOodissa esitettyihin kurssisisältöihin- ja tavoitteisiin. Saatat tiedostaa Muka-Yliopiston absurdin rakenteen ja oman osasi siinä. Et ole itseohjautuva opiskelija, vaan väline, jonka tehtävä on toimeenpanna lukuja ja tekstejä oikeisiin paikkoihin Muka-Yliopiston rakenteessa. Tiukan paikan tullen saatat joutua pitämään puheenvuoron. Ei kuitenkaan hätää, sillä se on luonteeltaan performanssi, eikä esim. konsensusta rikkova, omia tai toisen perusteita kyseenalaistavia ja stressiä aiheuttava akti.

***

Tämä Agonin julkaisu on ensimmäinen laatuaan, jossa minä olen ainoana päätoimittajana. Luvassa on väitöskirjatutkija Tomi Luomin tieteellinen artikkeli kidutusta sisältävistä kauhuelokuvista, filosofi Juha Himangan pohdintaa brittiläisen BBC-podcastin esittämistä suurista suomalaisista elämistä, väitöskirjatutkija Hanna Huhtisen essee koskien teatterin merkitystä keskellä koronapandemiaa, sosiaalitieteiden opettaja Robert FitzSimmonsin essee koskien koronaa, empatiaa ja yliopiston toimintaa, filosofian opiskelija Tuomas Kääriäisen kirjoitus Aristoteleen ajatuksista koskien kansanvaltaa, filosofi Toivo Salosen pohdinta varhaisen filosofian hämärään painuneista ideoista sekä allekirjoittaneen kirja-arvostelu filosofi Kari Väyrysen uudesta filosofian johdatusteoksesta.

Agonin kevätkokous pidettiin 30.5.2020 nykyhetken hengen mukaisesti etänä. Kokouksessa puitiin mm. yhdistyksen toiminnan tulevaisuutta. Agon on nyt suvantovaiheessa. Se on normaalia, että kulttuurisen tuotoksen liike välissä hidastuu. Tärkeää on nyt varmistaa, että yhdistys ei lakastu ja häviä pois. Minimaalinen toiminta (muutaman lehden julkaisu per vuosi) pyörii nykyisillä resursseilla, mutta toiminnan kehittäminen vaatii enemmän. Jos haluat tukea Agonia ja filosofian harrastusta pohjoisessa Suomessa, harkitse jäseneksi liittymistä – ohjeet löytyvät yhdistyksemme sivuilta.

Aki Kolu
Päätoimittaja