Kieli, joka olisi voinut olla äidinkieleni, on yhdeksäs kieli, jota olen elämäni aikana opiskellut. Miten niin pääsi käymään? En tykkää jossitella, mutta “jos”-sanalla on iso osa tässä tarinassa.

Jos isä ja äiti olisivat vastanneet ennen ristiäisiäni eri tavalla papin kysymykseen “Eikö kannattaisi laittaa tytön äidinkieleksi inarinsaame?”, voihan olla, että se olisi toinen äidinkieleni. Äiti oli kuitenkin sitä mieltä, että eihän tyttö varmaan koskaan kuule koko kieltä, ja isä puolestaan on asuntolasukupuolven kasvatti. Eihän hän ollut oppinut, että inarinsaame olisi tärkeä kieli.

Niin kävi, että rekisterissä lukee nimeni perässä äidinkielenä suomi. Muistan hyvin, kun ymmärsin isälläni olevan eri äidinkieli kuin minulla. Yritin kyllä pyytää häntä opettamaan sitä minulle, mutta se taisi tuntua hänestä oudolta, kun ei hän ollut oppinut kirjoittamaan sitä eikä 80-luvulla enää paljon puhunutkaan.

Olin kai jo oppinut vähän englantia, kun onnistuin kerran saamaan pienen inarinsaamen oppitunnin isältäni. Harjoittelimme numeroita. Ainoa, mikä minulle jäi mieleen, oli numero kymmenen (love), koska se oli englanniksi minulle jo tuttu sana “rakkaus”. Niin rakkauteni inarinsaameen pääsi syntymään kauan ennen kuin vielä osasin kieltä.

Kuva2

Kuva: Henna Aikio, mummo Maria Aikio (os. Kangasniemi) ja Sanna Aikio syyskuussa 85 Ivalossa mummon 75-vuotisjuhlissa.

Vuodet kuluivat. Opin koulussa englantia ja ruotsia. Olin niin kiinnostunut kielistä, että valitsin yläasteella valinnaisena kielenä saksan ja lukiossa ranskan. Lukiossa kirjoitin esseen inarinsaamen tilasta. Olin sitä mieltä, että inarinsaamelaisten tulee puhua kieltä, ettei se kuole. Melkein 10 vuotta sen jälkeen vasta tajusin, että olenhan itsekin sellainen inarinsaamelainen, joka on vastuussa sen puhumisesta.

Lukion jälkeen pärjäsin suomen lisäksi saksalla, englannilla ja ruotsilla – ja, no, ranskan opiskelu jäi kesken, koska sen puhuminen tuntui liian vaikealta. Pääsin Oulun yliopistoon opiskelemaan saksaa. Kun lukee vierasta kieltä pääaineenaan, täytyy osata vähän latinaakin. Kurssilta jäi mieleeni “in vino veritas” ja “tabula rasa”. Kun olin ollut kaksi vuotta Itävallassa vaihdossa, tulin takaisin Suomeen ja aloin opiskella sivuaineena suomea. Silloin huomasin, että minulla on mahdollisuus lukea suomen kielen sivuaineopiskelijana pohjoissaamea. Minähän menin alkeiskurssille ja huomasin, että ensimmäistä kertaa elämässäni en opi jotain kieltä nopeasti. Jatkokurssi jäi kesken, kun tuntui, ettei se ole oikeaa saamea minulle. Joululomalla luin kotona Anarâš-lehtiä ja olin iloinen, että ymmärsin muutamia sanoja.

Kun opiskelee suomea, täytyy opiskella myös vähän viroa. Niin minä ehdin vielä opiskella alkeiskurssin viroa yliopistossa. Vaikka ranskaksi osaan vain kertoa nimeni, viroksi kiittää, latinaksi lausua muutamia sananlaskuja ja pohjoissaameksi vain ymmärrän sanoja, jotka ovat inarinsaamen kanssa samankaltaisia, niin uskon, että kaikista opiskelemistani kielistä on ollut suuri apu, kun viimein aloin opiskella inarinsaamea.

Kuva1

Kuva: Sanna ja Henna Aikio Inarissa SAKKin kevätjuhlassa (4.6.2014)

Miten se sitten tapahtui? Seisoin tuiskussa Oulun torilla Poroferia-tapahtumassa helmikuussa 2009 kuuntelemassa Somby-orkesteria ja päätin, että jos bändinkin nuorista osa on opiskellut pohjoissaamea, miksen minä voisi opiskella inarinsaamea. Onneksi oli Lainan nimipäivä ja kirjasto oli auki sunnuntainakin. Kävelin suoraan sinne ja etsin kaikki inarinsaamenkieliset kirjat. Ne olivat vanha koulusanakirja, Sammallahti–Morottaja -sanakirja ja jokin lastenkirja vanhalla ortografialla. Muutaman vuoden itseopiskelun ja yhden yliopiston alkeiskurssin jälkeen päätin lähteä Inariin vuodeksi opiskelemaan kieltä. Se oli elämäni paras päätös.

Enää minun ei tarvitse jossitella. Vaikka ymmärrän, ettei inarinsaamesta koskaan tule minulle niin rikasta kieltä kuin suomesta, se on kuitenkin jo nyt isäni, sisareni ja minun yhteinen kieli. Se on enemmän kuin olisin uskaltanut lumipyryssä toivoa. Inarinsaame on ehkä yhdeksäs kieli, jota olen koskaan opetellut, mutta se on loppuelämäni kieli ja kaikista rakkain kieli minulle. Kiitos isä, kun puhut sitä minulle nyt.