Jos jostaki kielestä fatastaa sana jolleki asialle se oon merkki siittä, ettei sitä asiaa, kampetta, elläintä eli touhua ole olemassa sen kielen puhujilla elikkä ette net ei sitä tunne. Saattaa olla niinki, ette net tunteva sen niin hämärästi, ettei tiä sille nimeä.

Oonkhaan ummikoila mieltä, vain oonkos net mielettömiä ko niilä ei ole sannaa tälle asialle? Ihminen sai kerran tehtäväksi nimetä kaikki ja niinku ihminen nimesi, niin se piti olla. Näin ikivanhaa tarina kertoo. Ruottalaiset sanova mieltä ”sinneksi”. Se oon yhtä pörröä ko sanoa ”maksaa” (lever) ”orgaaniksi”. Ei kukhaan tietäs mistä oon kysymys jos kaikkia elimiä sanottas ”orgaaniksi”. ”Sinnejä” oon paljon. Mistäs sen tietää mitä ”sinneä” ruottalainen tarkottaa.

Meänkielen sana ”mieli” (synonyymi: ylinensielu) vastaa kreekkiskan ”nous-sannaa”. Sen kaksosveli ja samala vastapuoli oon ”dianoia”, joka tarkottaa analyyttistä järkeä ”förnuft”. Sitä ruottalaisila kyllä oon, enämpi ko pienessä Meänmaan pitäjässä, mutta ”nous”-sanan käänöstä ei taho löytyä. Latinalaiset oon kääntänheet sen kans vähäsen väärin. Net sanova sitä ”intellektukseksi”, mutta ”intellektus” taitaa olla päässä, missä ”nous” (miel, ylinen sielui) ei triivastu ollenkhaan. Ruottin sana ”sinne” oon yhtä paha käänös ko ”intellektus”. ”Sinne” oon vaikka mitä eikä mithään ja se viepi meän aatokset ”sinnlighethiin” (lihalisuus) ja se oon tietenki aivan muuta ko mieli, joka oon ihmisen tärkein elin ja ruottalainen ei taho sitä käsittää ko sillä ei ees ole sillä sannaa ja jos sannaa ei ole, ei ole sitä mitä sana tarkottaa.

Meänkieli oon tässä kohassa rikhaampi ko ruotti. Kieli oon minun mailma. Joka oon tietonen mielestä ja ylisestäsielusta, se saattaa sitä käyttää ja silloin siittä tullee poikkipuolinen. Meämaan tunnetuin poikkipuolinen oon Kassan Salkko (Salomon Salomonsson Fors (Horsi), s. 1819 Mataringissä, asunu Kassassa ja siirtyny Pessalompolhoon, jossa se kuoli 1909). Se oli ”dialokatiivinen” (samala aikaa kahessa eri paikassa) ja ”transtempporaali” (kulki taihvaankaaren kautta eri aikakaushiin) ja sen lisäksi paransi saihraita ja tiesi enämpi ko muut. Se oli mielen filosooffi kans.

Analyyttinen järki assuu päässä mutta mieli (ylinen sielu) assuu syämessä, eli syämen alapuolela, joskus se nouse syämen yläpuolele ko se halvaa korottaa sielun silmät kathoon sitä mitä analyyttisen järjen savisilmät ei näe.

Mieli oon ko saipua. Ko sie olet sen saanu piihoon ja puristat, se lentää käsistä ja katoaa paatikaaran alle. Mieli oon sau, joka nousee kovvaa vauhtia ja ylhäälä se hiastuu kattelheen pääskysten liikettä, sitte se laskee ja rauhottuu. Mieli oon vesi, joka äsken koskessa kiehu ja nyt oon sielun peilinä suanossa. Mieli oon tuttu ääni, joka tullee tuhanisen vuosien takkaa ja kyssyy: ”Missäs sie olet?” Mieli oon kukka, joka päiväksi puhkeaa ja yöksi mennee kiini. Aamula se juopi kastheen, jonka pisarat aurinkon sätheet puhkasevva ja päivän helle kuivaa.

Mieli kuulee kaukhaisen koiran haukunan ja jääpi kuuntelheen kunnes se saapi siihen kosketuksen jonku lapsuuen muiston kautta ja herättää mielen ikävän ja kaipuun johonki mitä ei ennää ole, ja jota ei mikhään korvaa.

Mieli saattaa sairastua, silloon ihminen alkaa näkheen ja kuuhleen vaikka mitä. Mieli näkkee kuuhasia ja kuulee kummituksia jos se oon sairas. Mutta terve mieli saattaa kans kuvitella ja fanttiseerata vaikka mitä, mielen fanttasiit oon rajattomia. Joila oon valtavat mielen fanttasiit, niitä sanothaan ”taihvaanrannan maalariksi”.

Meän tietäjillä oli herkkä mieli. Samoten lappalaisten noijat saatoit rummun kautta irrottaa mielen ruuhmiista ja panna sen reihsuun sillä aikaa ko ruumis oli ilman mieltä ja jähty jonku verran ja hengitys harveni.

Joskus mieli irtaantuu seku vain ihmisestä ja mennee kotia ennen ko itte oon perilä. Sitä sanothaan eeliäiseksi.

Meänmaan filosofii oon mielen filosofii. Ruottalaiset ei tunne mieltä, net räknäävä päässä ja luuleva, ette 1+1 oon 2. Mutta mieli tietää, ette 1+1 saattaa yhtä hyvin olla 3.

Meät Meänmaan lapset panthiin ruottalaisheen kouhluun, jossa ei ollenkhaan opittu mielen kautta kathoon toelisuutta. Meitä opetethiin vain räknäähmään ja punnitheen ja mittaahmaan.

Mie en koskhaan saanu räkinkissä oikein ko mie muka räknäsin väärin. Vaikka itte mie olin varma, ette opettaja oli väärässä ja mie oikeassa.

Opettaja räknäsi päässä ja pani paperille. Mie räknäsin mielessä enkä saanu sitä paperille, vaika mie tiersin, ette 1+1 oon 3.

Otun Pänktti