1 Johdanto

Idea Karl Marxin (1818-1883) ekologisen ajattelun tutkimiselle syntyi luettuani Kari Väyrysen kirjaa Ympäristöfilosofian historia. Kirjan loppupuolella käsiteltiin Karl Marxin ja Friedrich Engelsin (1820-1895) ajattelun ympäristöfilosofisia näkökulmia. Olin melko yllättynyt, että Marxin ja Engelsin ajattelu sisälsi niin paljon ekologisia kannanottoja ja paikoin ne olivat helposti nykyaikaan sovellettavissa. Silloin asia jäi kytemään mieleeni ja ajattelin, että aihetta olisi syytä tutkia joskus lisää. Tämän vuoksi päätin tarttua aiheeseen tällä kurssilla ja aloin perehtyä siihen lisää. 

Vaikka Engels on selvästikin tarkastellut ekologisia kysymyksiä enemmän ja seikkaperäisemmin kuin Marx, päätin syventyä Marxin tuotannosta löytyviin ekologisiin viitteisiin. Usein Marxista tulee mieleen sosialismi ja kommunismi, niin myös itselleni, mutta luettuani aiheesta lisää tulin vakuuttuneeksi siitä, että Marxin ajattelun ja kommunismin välille ei voi vetää selkeää yhtäläisyysmerkkiä. Marxin ajattelun tunnetuin teos Pääoma on lähinnä kapitalismin kriittinen analyysi. Teos on ajankohtainen myös tänä päivänä, jolloin kapitalismin lieveilmiöt, kuten sosioekonomisen eriarvioisuuden lisääntyminen, vallan keskittyminen ja ympäristöongelmien lisääntyminen, tulevat yhä selvemmin esille. Pääoman kapitalismin kritiikki ja ihmisen työn merkityksen korostaminen sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen esiin nostaminen ovat virkistävää luettavaa. 

En kuitenkaan keskity tässä tutkielmassa Pääoman analysointiin, vaikka se onkin Marxin merkittävin teos. Viitteitä ekologiseen ajatteluun kyllä löytyy myös Pääomasta, mutta parhaiten hänen ajattelunsa luonnosta ja ympäristöongelmista tulee esille Marxin varhaistuotannosta, kuten hänen väitöskirjansa Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero (1841) sekä 1844 ilmestynyt tutkimus Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset. Varhaistuotannon luonnonfilosofisiin suuriin linjoihin tutustumisen jälkeen on helpompi nähdä ekologisia viitteitä myös Pääomassa. En viittaa suoraan näihin teoksiin vaan käytän toisen käden lähteitä, kuten Jukka Heiskasen kirjoja (2001, 2010) sekä Väyrysen edellä mainittua kirjaa. Marxin Pääomaan viittaan muutamassa kohdassa suoraan. Päädyin tähän ratkaisuun luonnollisesti siitä syystä, että kyseisten Marxin teosten lukeminen olisi vienyt kohtuuttoman paljon aikaa ja koska tutkimusta Marxin luonnonfilosofiasta on jo tehty, niin tukeudun näiden tulosten esille nostamiseen ja arvioimiseen. 

Esittelen aluksi Marxin ajattelun keskeisimmät luonnonfilosofiset ja ekologiset näkökohdat ja tämän jälkeen analysoin kriittisesti niiden sisältöjä ja ajankohtaisuutta. Lopuksi luon yhteenvedon Marxin luonnonfilosofisista näkökulmista. 

2 Marxin luonnonfilosofisen ajattelun esittelyä

Karl Marxin (1818-1883) luonnonfilosofinen ajattelu palautuu saksalaiseen idealismiin, varsinkin G.W.F. Hegelin (1770-1831) ajatteluun, jota luonnehtivat mm. eettiset ja esteettiset arvot vastakohtana tuolloin vallalla olleelle utilitarismille. Utilitarismi on etiikan muoto, jossa teon hyvyys määräytyy sen tekijälle aiheutuvan hyödyn perusteella. Utilitarismi oli vallalla klassisessa talousteoriassa ja tätä vastaan myös Marx kritisoi. Saksalaisessa idealismissa esteettisillä arvoilla ei nähty hyötyarvoa, jonka vuoksi esimerkiksi luonnon kauneus on luonnon sisäinen ominaisuus eikä se palaudu esimerkiksi ihmiskeskeiseen ajatukseen täydellisestä tai hyödyllisestä. Saksalainen idealismi ja romantiikka väittivätkin, että kaikki eettinen ja esteettinen perustuvat ihmisestä riippumattomaan itseisarvoon (Väyrynen, 2006, 340.)

Marx oli lukenut huolella Kantin (1724-1804), Hegelin ja Fichen (1762-1814) idealistisen tuotannon ja se näkyi varsinkin Marxin varhaisvuosien kirjoituksissa. Marxin kapitalismin kritiikissä tulee esille myös luonnon arvojen kunnioittaminen. Marxin ajattelussa on havaittavissa ajatus luonnon ja ihmisen yhteydestä ja se näkyy myös hänen kuuluisimmassa teoksessaan Pääomassa. Marxin varhaistuotannosta taas käy ilmi hänen huolensa ihmisen vieraantumisesta luonnosta. Varhaistuotannossa hän käy läpi luontosuhteen eri puolia, joka sitten myöhemmässä tuotannossa muuttuu osaksi kapitalismikritiikkiä (Väyrynen, 2006, 341.)

Marxin luonnonfilosofia tulee esille myös hänen pohdinnoissaan maan kestävästä tuottokyvystä. Hän yhdistelee ajatteluun sen aikaista uutta luonnontiedettä ja varsinkin maatalouskemian ja kasvitieteen uusimpia tuloksia. Näihin pohdintoihin liittyi kysymys luonnon ja yhteiskunnan välisestä aineiden kierrosta. Hän näki, että tämä luonnollinen aineiden kierto häiriintyy kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Marxin mielestä yksi keskeisiä ongelmia kapitalistisessa järjestelmässä on se, ettei se palauta kulutuksen tuottamia jätteitä takaisin maahan. Kapitalistinen tehomaatalous riistää luontoa antamatta sille mitään takaisin. Marxin mielestä toimivassa talousjärjestelmässä pystytään hyödyntämään jätteiden ravintoaineet. Tällainen ajattelu on esimerkiksi nykyajan luomuviljelyssä ominaista. Marx myös ehdottaa, että jätteiden tuottaminen pitää laskea niin alas kuin mahdollista esimerkiksi paremman tuotantoteknologian avulla. Marx toisin sanoen peräänkuuluttaa sellaista talousjärjestelmää, joka sekä ehkäisee jätteiden syntymistä että vaatii ravinteiden kierrätystä (Väyrynen, 2006, 347) (Marx 1894/1976, 108.)

Marxin mielestä kapitalisti ei pelkästään riistä työläisiä vaan myös maata. Hän näkee kapitalismin johtavan kaupungin ja maaseudun vastakohtaistumiseen. Ihmisen ja maan ikiaikainen aineenvaihdunta häiriintyy, koska ihminen joutuu kauemmaksi ravinnon ja muiden hyödykkeiden alkulähteestä. Kaupungeissa syntyvät jätteet eivät enää palaudukaan takaisin maahan vaan kaatopaikalle. Ennen pellossa kasvanut ruoka palautui lantana takaisin samoille viljelysmaille, mistä ne olivat tulleetkin, ja näin osa ravinteista palautui ja pellon kasvukunto säilyi sukupolvelta toiselle viljelykelpoisena. Marx kritisoikin Pääomassa kapitalismin häiritsevän luontaista ihmisen ja maan välistä suhdetta seuraavasti: ”…häiritsee ainesten vaihtoa ihmisen ja maan välillä, ts. niiden maan aineosien palaamista takaisin maahan, joita ihminen ravinnossaan ja vaatetuksessaan on kuluttanut, siis rikkoo maan pysyvän hedelmällisyyden ikuista ja luonnollista edellytystä. Se tärvelee kaupunkilaistyöläisen ruumiillista terveyttä ja maatyöläisen henkistä elämää” (Marx, 1867/1974, 453). 

Maatalouden tehostuminen on johtanut siihen, että maalta ryöstetään ravinteet ja takaisin palautetaan keinotekoisten lannoitteiden muodossa ravinteet, joiden vaikutus maan kasvukyvylle on vain hetkellinen. Marx huomasi jo tuolloin, mihin maatalous voi kapitalistisessa talousjärjestelmässä johtaa, ihmisen ja maan itseisarvon unohtamiseen (Väyrynen, 2006, 348-350.)

Myöhemmin Marx lisää: ”Sitä paitsi jokainen edistysaskel kapitalistisessa maanviljelyksessä on sekä edistysaskel taidossa riistää työmiestä että taidossa riistää maata, jokainen edistysaskel sen hedelmällisyyden lisäämisessä tiettynä aikana on samalla edistysaskel tämän hedelmällisyyden vakinaisten lähteiden hävittämisessä. Kuta enemmän jokin maa… kehittyy suurteollisuuden pohjalla, sitä nopeampi on tämä hävitysprosessi” (Marx, 1867/1974, 454).

Marxin ajattelu näyttäytyy hyvin ajankohtaisena, kun sitä vertaa tämän ajan ilmastokeskusteluun. Jatkuvan kasvun talousihanne johtaa luonnon riistämisen maksiimiin. Marxin mukaan kapitalismi huomaa vasta siinä vaiheessa luonnon merkityksen taloudelle, kun se on tyhjentänyt maan tyhjiin kaikista luonnonvaroista. Marx peräänkuuluttaa todellisen talousjärjestelmän ottavan tämän huomioon ja toimivan siten, että tasapaino säilyy ja kehitys on tasapainossa ihmisen ja luonnon välisen aineenvaihdunnan kanssa. Marx näkee kapitalismin johtavan ennen pitkää sekä työläisten että maan terveyden heikkenemiseen, koska työläiset ja maa ei kestä jatkuvaa ylirasitustilaa. Marxille on tärkeää sekä maan että työläisten kestävän tuottokyvyn ylläpitäminen. Marxin ekologinen luontosuhde on vastakkainen kapitalismin luonnon hallinnalle. Marxin ajattelussa luontosuhde nähdään elämän laadun tärkeänä tekijänä, se on sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin lähde (Väyrynen, 2006, 348-350.)

Seuraavaksi tarkastelen hieman yksityiskohtaisemmin Marxin varhaistuotannossa ilmeneviä käsityksiä luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta. 

2.1 Luonnonfilosofia Marxin varhaistuotannossa

Marxin väitöskirjassa ja sen jälkeen tulleissa käsikirjoituksissa, kuten taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa, tulee esille näkemys luonnon luonnosta, luonnon ontologiasta. Hän esimerkiksi nostaa esille eläintein lajiominaisuudet, pohtii luonnon olioiden olemusvoimia sekä luonnon kykyä kehittyä ihmiseksi. 

Väitöskirjavaiheen jälkeen Marxin ajattelu keskittyi pääosin poliittiseen taloustieteeseen ja filosofiset pohdinnat luonnosta jäivät lähes kokonaan pois. Silti on nähtävissä hänen varhaisajattelunsa pohjavireen vaikutus myös taloustieteellisissä pohdinnoissa, jos tuntee hänen varhaisajattelunsa luonnonfilosofian. Painopiste siirtyi luonnosta käsittelemään ihmisen ja luonnon suhdetta. On hyvin todennäköistä, että Marxin käsitykset ihmisen ja luonnon suhteesta on seurausta varhaisajattelun luonnonfilosofisista pohdinnoista. Marxin luontokuva on antimekanistinen ja siinä luonto nähdään ihmistä vahvempana ja luonto kehittyy ja kehittää yhä hienompia ja ”korkeampia” olioita kuten ihmisen. Luonto on hänelle myös olioiden tuki ja turva heidän pyrkimyksissään ja kehityksessään, mutta ei siinä mielessä, että sitä voisi riistää (Heiskanen, 2010, 224-225.)

Marxin pohdinnoissa olioiden kehittymisestä on merkille pantavaa se, että tuohon aikaan Charles Darwinin (1809-1882) Lajien synty -kirjaa ei vielä ollut julkaistu. Se julkaistiin vuonna 1859, kun taas Marxin varhaisvuosien luontopohdinnat ajoittuvat lähinnä 1840 -luvulle. Myöhemmin hän vaikuttui Darwinin Lajien synnystä ja sovelsi sitä omissa taloustieteellisissä pohdinnoissaan. 

Marxin varhaisvuosien luontopohdinnoista voidaan nostaa esille muutamia teemoja. Näitä ovat: luonnon satunnaisten tapahtumien merkitys eli sattumat, eläinkäsitys, luonnon pirstoutuminen, ihmisen ja luonnon välinen ainesten vaihdunta, luonnon sisäinen aktiivisuus ja produktiivisuus sekä ihmisen vieraantuminen luonnosta. Esittelen seuraavaksi joitakin niistä tarkemmin. 

Yksi Marxin luonnonfilosofian piirteistä on luonnon satunnaisten tapahtumien merkitysten korostaminen, eli ns. sattumien merkitys. Hän nostaa esille luonnonilmiöiden satunnaisuuden vaikutuksen esimerkiksi maatalouden satoihin. Vaikka viljelijä tai puutarhuri hoitaisi maata ja kasvejaan oikein, voi silti luonnon satunnaiset tapahtumat tuhota sadon. Tässä korostuu myös Marxin ajatus luonnon ylivoimasta ihmiseen nähden. Tässä voidaan nähdä Marxin ajatus siitä, että viime kädessä luonto vaikuttaa myös talouselämään. Marx vertaa nykyihmisen tilannetta primitiivisen ihmisen tilanteeseen ja ei näe tässä paljoakaan eroa. Nykyihminenkin joutuu jatkuvasti kamppailemaan luonnon kanssa selviytyäkseen, ja ihmisen kehityksen myötä uudet tavat kuluttaa, tuo myös mukanaan yhä erilaisia muotoja ja haasteita tähän kamppailuun. Marx myöntää ihmisen kehityksen johtavan lisääntyvään vapauteen luonnon hallinnan kustannuksella, mutta huomauttaa ettei ihminen koskaan saavuta täydellistä hallintaa luonnon arvaamattomuudesta. Marx nostaa esimerkiksi tästä luonnonkatastrofit, jotka voivat syntyä sekä luonnostaan, kuten tulivuorenpurkaukset, että ihmisen ajattelemattoman toiminnan seurauksena, kuten vääränlainen maanviljely tai liiallinen laidunnus, joka, johtaa aavikoitumiseen (Heiskanen 2010, 226-227.)

Marxin ajattelussa työ ei ole ihmisen luontoon vaikuttamista, vaan hän näkee sen ihmisen ja luonnon välisenä vuorovaikutuksena. Hänen mielestään työn tuottavuuden kasvu heikentää luonnon tuotantokykyä, produktiivisuutta. Tämän vuoksi vuoropuhelua tulee käydä luonnon kanssa, jotta luonnon tuotantokyky säilyisi ihmisen tuottavuuden kasvun myötä. Marx on sanonutkin, että maa tulee jättää paranneltuna jälkipolville. Mielestäni tämä ajatus on myös modernin kestävän kehityksen -periaatteen keskeisin sisältö. Merkittävää Marxin luontofilosofiassa on se, että hän myöntää ihmisen edistysuskon ja luontosuhteen välisen ristiriidan (Heiskanen 2010, 229-232.)

Marxin eläinkäsitys muistuttaa pitkälti hänen ihmiskäsitystään. Eläin- ja ihmiskäsityksen keskiössä on ajatus lajinmukaisesta ”elämäntoiminnasta”. Jokainen laji toteuttaa toimissaan ja elämällä omaa elämäntoimintaansa eli tavallaan lajinmukaista sisäistä periaatetta. Esimerkiksi orava toteuttaa elämäntoimintaa elämällä niin kuin oravat elävät, eli syömällä, pariutumalla ja keräämällä talvivarastoja.  Eläimen elämäntoiminta on ei-tietoista verrattuna ihmisen elämäntoimintaan. Ihmisen elämäntoiminnassa on lisäaspektina tietoisuus, joka ilmenee ja toteutuu työn kautta. Ihminen toteuttaa omaa ihmislajin periaatetta työllä, joka on vuorovaikutusta ympäristön kanssa ja uuden luomista. Vain ihminen eläinlajina kykeni ylittämään elämäntoiminnan.

Väitöskirjassaan Marx nostaa esille ihmisen vieraantumisen luonnosta. Sama teema Heiskasen (2010, 241) mukaan kulkee läpi Marxin tuotannon ja muodostuu näin ollen luontoajattelun keskeisimmäksi teemaksi. Marx käyttää vieraantumisen käsitettä taloudellisella, uskonnollisella ja poliittisella tasolla ja ne tunnetaan paremmin, mutta myös vieraantuminen luonnosta on osa hänen vieraantumisteoriaansa. Kun ihminen ottaa työn avulla luontoa omakseen, tapahtuu tässä vieraantumista luonnosta. Esimerkiksi metsänomistaja ei näe enää metsän kauneutta vaan sen rahallisen arvon. Marx painottaa, että ihmisen ja luonnon välinen suhde tulee asettua sellaisella tasolle, että molempien kehittyminen on mahdollinen. Hän maalaakin kuvan, että tulevaisuudessa ihmisen olemus on saavuttanut täydellisen yhteyden luonnon kanssa (Heiskanen, 2010, 242-245.) 

On mielestäni merkillepantavaa, että yhteydellä hän tarkoittaa naturalistista yhteyttä eikä esimerkiksi henkistä yhteyttä. Marxille luonto oli naturalistinen ja esteettinen, eikä sisältänyt mitään transsendenttia olemusta tai henkeä. Tosin hän kuitenkin näki luonnon ja jokaisen eliön taustalla vaikuttavan jonkinlaisen kehityksen, joka pyrki kohti täydellistymistä. Marx ajatteli, että kun ihminen tarkastelee luontoa ei-egoistisesti, silloin hän näkee luonnon ilman tarvetta (yksityisomistusta) nähdä sen hyöty. Marxin koevolutiivinen näkemys, jossa antroposentrinen ja biosentrinen näkemys sulautuvat, tavoittelee tilannetta, jossa ihminen sekä edistää luonnon kehitystä että sopeutuu sen vaatimuksiin (Heiskanen, 2010, 245.)

3 Yhteenvetoa ja pohdintaa

Pohdin seuraavaksi Marxin keskeisimpiä käsityksiä ja niiden merkitystä nykyajassa. Otan ensin tarkasteltavaksi Marxin käsityksen ihmisen ja luonnon välisestä ainesten vaihdunnasta sen jälkeen Marxin eläinkäsitykset, sattumanvaraisuus ja lopuksi ihmisen vieraantumisen luonnosta.

3.1. Ihmisen ja luonnon välinen aineisten vaihdunta

Marx ajattelee, että ihminen ottaa työllä haltuunsa luontoa tai maata. Maatyöläinen on lähellä viljelemäänsä maata ja saa työn avulla aikaiseksi sadon, joka on työn synnyttämä arvo ja hyöty. Jotta maa pysyisi tuottokykyisenä on sinne palautettava jätteet mitä sadonkorjuu, sen käsittely ja ruokana nauttiminen synnyttävät. Toisin sanoen sadonkorjuutähteet, ruuantähteet sekä lanta. Kun ihminen muuttaa kaupunkiin hän vieraantuu maasta eikä näe enää selkeästi syytä sille miksi tähteet ja lanta pitäisi palauttaa maahan. Tällöin ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde häiriintyy. Marx ei tosin ole kehitystä vastaan, vaan hän peräänkuuluttaa jätteiden oikeanlaista käsittelyä. Lisäksi hän haluaa muistuttaa, että kaikenlainen kehitys on pohjimmiltaan maan- tai luonnonantimien hyödyntämistä. Vaikka jalostusaste olisi korkea, on ne loppujen lopuksi peräisin maasta. 

Mielestäni Marxin ajattelu on tältä osin ajankohtaista. Tänä päivänä puhutaan kiertotaloudesta yhtenä ratkaisuna lisääntyviin ympäristöongelmiin. Kiertotaloudessa pyritään siihen, että tuotteiden ravinteet kiertäisivät, joko tuotantovaiheiden sisällä tai tuotannon ja maan välillä. Kiertotalous pyrkii palauttamaan ravinteet tai aineet takaisin kiertoon ja lopulta loppuun hyödynnetty ja kierrätetty aine voidaan palauttaa maahan puhtaana ja ympäristölle sopivassa muodossa. Marx näki jo tuolloin, että jalostusasteen nosto lisää jätteenkäsittelyn haasteita. Mitä pitemmälle jalostettu tuote sitä kompleksisimpia jätteet ovat käsitellä ja sitä enemmän energiaa kuluu saattaa ne luontoon palautettavaan muotoon. Tämä ongelma on arkipäivää nykyään ja siihen kiertotaloudella pyritään löytämään ratkaisuja. Mitä pidemmälle jalostettu tuota sitä suuremmat väärät työtä ja energiaa vaaditaan sen kierrättämiseen ja maahan palauttamiseen. Marx kritisoi paljon kaupunkeja ja etsi jonkinlaista välimuotoa urbaanin ympäristön ja maalaisympäristön välille. Ennen kaikkea hän esitti, että kehityksen tuli tapahtua sellaista tahtia, että luonnon ja ihmisen välinen aineiden kierto pitäisi pystyä toteuttamaan tavalla, joka ei häiritse ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Ajatus on rohkea ja jopa utooppinen. Jonkinlainen luontokaupunki oli hänen visionsa. Tänään puhutaan paljon cityviljelystä ja kerrostalojen katoille perustettavista puutarhoista, olisikohan tämä ollut sellaista kehitystä mitä seuratessa Marx olisi myhäillyt partaansa?

3.2. Eläinkäsitys

Marxin eläinkäsitys muistuttaa hänen ihmiskäsitystään. Marx sanoo, että jokaisella eläinlajilla on tälle tyypillinen ”elämäntoiminta”, myös ihmisellä. Ihminen tekee työn kautta oman elämäntoiminnan nähtäväksi, tietoisuutensa esineeksi. Eläin toteuttaa myös omaa elämäntoimintaansa, mutta ei tietoiseksi. Esimerkiksi kun mehiläinen rakentaa pesää hän toteuttaa elämäntoimintaansa tai elämäntoiminta toteutuu lajille tyypillisellä tavalla. Ihminen poikkeaa eläimestä siinä, että hän ihmislajin elämäntoiminnan lisäksi toteuttaa, reprodusoi, työn tai tekemisen kautta luonnon uudelleen.  Tämän perusteella Marx ajatteli, että ei ole eläimen lajityypillisen elämäntoiminnan mukaista käyttää eläimiä esimerkiksi vaativissa mekaanisissa töissä. Vetojuhtana toimiva härkä toteuttaa elämäntoimintaansa liikkuessaan eteenpäin, mutta jos se laitettiin esimerkiksi pyörittämään myllynkiveä silmät sidottuna ympyrän muotoista kehää, tämä oli jo luonnonvastaista. Vain ihminen kykeni ylittämään elämäntoiminnan ja tekemään työtä.

Mielestäni Marxin näkemys on mielenkiintoinen ja on lähellä idealistien subjektiviteetin käsitettä. Esimerkiksi Kant ja Fichte ajattelivat ihmisessä olevan subjektin pyrkivän toteuttamaan omaa transsendenttiutta. Subjektin maailmaan suuntautunut toiminta oli subjektiviteettia eli subjektin aktiivisuutta. Subjektiviteetin pyrkimys oli tulla täydelliseksi ja kohota koko ajan kohti absoluuttista sitä kuitenkaan koskaan saavuttamatta. Ihmisen elämän tarkoitus oli toteuttaa subjektin pyrkimystä. Tämä kuulostaa Marxin lajin elämäntoiminnalta. Tosin Marx tässä, kuten muissakin filosofian piirteissään toi saksalaisten idealistien, varsinkin Hegelin, ajattelun naturalistiselle tasolle. Mielestäni Marxin argumentti eläinten elämäntoiminnasta on johdonmukainen ja rohkea tuon ajan argumentiksi. Näkemyksestä paljastuu idealistien subjektiviteetti, kun ihmislajin elämäntoimintaa verrataan eläinlajien elämäntoimintaan. Marxille vain ihminen pystyi tietoisesti ikään kuin ylittämään pelkän elämäntoiminnan ja luomaan jotain uutta. Eläimet eivät tähän pystyneet. Näin ollen juuri tuo tietoinen pyrkimys luonnon tai maailman muokkaamiseen on samaa kuin idealistien subjektin pyrkimys kohti absoluuttia. Marxin naturalismin takana häämöttää ripaus idealismien henkeä. 

On merkittävää huomata myös, että Marxin ajattelu on tältä osin biosentristä, jolloin eläimelläkin nähdään olevan itseisarvo vastapainoksi yleisen antroposentriselle ajattelulle länsimaissa. Eläimen itseisarvo on sen elämäntoiminnan toteutumisen oikeutuksessa. 

3.3. Sattumanvaraisuus

Marxille luonnonilmiöiden arvaamattomuus ja sattumanvaraisuus oli merkki luonnon mahdista. Hänen mukaansa viime kädessä olemme riippuvaisia luonnonilmiöistä ja vaikka kuinka teknologian avulla otamme sitä haltuumme, on luonnolla aina etulyöntiasema ihmiseen nähden. Maataloudessa tämän näkyy selvimmin, mutta Marxin mukaan luonnon sattumat vaikuttavat myös talouselämään. Marxin ajatus on suoraviivainen ja haiskahtaa kehäpäätelmälle: ”luonnon sattumanvaraiset ja arvaamattomat luonnonilmiöt vaikuttavat ihmisen elämään, koska ne ovat sattumanvaraisia ja arvaamattomia.” Tästä huolimatta tätä on vaikea kiistääkään. Marxin argumentti siitä, että luonnonilmiöt vaikuttavat myös talouden suhdanteisiin vaatii tarkempaa pohtimista. Mielestäni jossakin määrin olemme tuudittautuneet valheelliseen turvallisuuden tunteeseen ja uskomme, että jatkuvasti kehittyvän teknologian avulla voimme vapautua luonnonilmiöiden vaikutuksilta. Ilmastonmuutoksen myötä syntyneiden haasteiden ansiosta olemme alkaneet huomata tämän. Luonto on edelleen niskan päällä ja voi useiden harmillisten sattumusten vuoksi johtaa ihmiskunnan tuhoon. Mielestäni Marx ikään kuin näkee ihmisen teknisen kehityksen tuovan mukanaan sen, että ihmisellä on vielä enemmän menetettävää harmillisten sattumusten kohdatessa. Tämän tarkoittaa myös sitä, että sattuminen merkitys on vieläkin merkittävämpää nykyaikana kuin primitiivisen ihmisen aikana. Marxin ajatus on tältäkin osin virkistävä ja ajankohtainen. Missä määrin olemme ”turvassa” luonnonilmiöiltä ja missä määrin omalla teknisellä kehityksellämme itseasiassa vähennämme omaa turvallisuuden tunnetta, vaikka luulemme sitä lisäävämme. 

3.4. Ihmisen vieraantuminen luonnosta

Marxin teoriaa ihmisen vieraantumisesta pidetään ajatuksena, joka on nähtävissä läpi hänen tuotantonsa. Marx tarkoittaa vieraantumisella tapahtumaa jossa ihminen työn tai tekemisen kautta kadottaa kosketuksen luonnolliseen suhteeseen kohteen kanssa. Esimerkiksi ihmisen muokatessa maata tehdäkseen siitä pellon hän vieraantuu alkuperäisestä ja luonnollisesta suhteestaan maahan. Maasta tulee objekti, käyttöesine, hyödyn tavoittelun väline. Hän ei enää näe maata maana vaan sadon tuottamisen välineenä ja samalla maalle tulee arvo sen mukaan, mikä on sato-odotus. Ihminen on menettänyt kyvyn nähdä maa kauniina ja itsessään arvokkaana. 

Vieraantumisen käsite on myös tuttu J.J. Rousseaun (1712-1778) ja Hegelin tuotannossa. Rousseaulle vieraantuminen on ihmisen vieraantumista pois omasta itsestään ja omasta itsetietoisuudesta. Vieraantunut ihminen on omaksunut toisten mielipiteet ja yhteiskunnan normit kyseenalaistamatta tai miettimättä niitä tietoisesti. Vieraantunut ihminen ei Rousseaun mukaan ajattele autonomisesti ja hän ennakoi toimissaan muiden mielipiteitä. Marxin ja Rousseaun näkemyksissä on paljon samaa. Siinä missä Rousseau näkee vieraantumisen lähinnä kulttuurillisessa ja historiallisessa konseptissa, niin Marx näkee vieraantumisen taloudellisen, uskonnollisen ja poliittisen vieraantumisen lisäksi myös luonnosta vieraantumisena. Myös Rousseaun ajattelussa on paljon viittauksia primitiivisen ihmisen luonnollisen elämänmuodon ihailusta. Olisiko tässä kohden viitteitä siitä, että Marxin ajattelu on saksalaisten idealistien lisäksi heidän esikuvansa Rousseaun ajattelun inspiroimaa? 

Vieraantumisen käsite on ymmärrettävä, mutta asettaa nykyajan ihmisen kohtuuttoman suuren haasteen eteen. Ihminen on vieraannuttanut itsensä yhä kauemmaksi luonnosta objektina. Marxille tämä on ongelmallista, koska hän toisaalta painottaa ihmisen tarkoitusta toteuttaa tietoisuutta, joka on ihmisen elämäntoimintaa. Kuten edellisessä luvussa kuvailin elämäntoimintaa ihmislajin sisäisenä tarpeen, näyttäisi se muodostavan vieraantumisen syyn. Jotta ihminen voisi toteuttaa elämäntoimintaansa, joka on itsetietoinen ympäröivän todellisuuden haltuunotto, tarkoittaa tämä väistämättä työn tekemistä, joka johtaa vieraantumiseen. Marx mainitseekin, että ihmisen ja luonnon välinen suhde pitäisi kyetä vakiinnuttamaan tasolle, jossa molempien kehittymien ja elämäntoimintojen toteutuminen olisi mahdollista. Tämä kuulostaa mielestäni siltä, että kerran erottuaan luonnon harmoniasta hän joutuu kulkemaan pitkän kierroksen takaisin alkupisteeseen. Tällä kertaa tietoisena yhteydestään, joka kerran oli, menetettiin ja uudelleen löydettiin. 

Jälleen näen tässä viitteitä nykyajan ympäristöajatteluun. Yhä useammat ihmiset tulevat tietoiseksi tästä vieraantuneisuudesta ja alkavat etsiä keinoja päästä takaisin luonnollisempaan tilaan. 

3.5. Lopuksi

Olen edellä esitellyt ja tarkastellut Marxin luontofilosofian keskeisiä käsitteitä. Mielestäni hänen ajattelunsa on näiltä osin jäänyt pimentoon syistä, joita voi vain arvailla. Marxin luontofilosofian käsitteet ovat mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia argumentteja myös nykyajan ympäristöfilosofian keskustelussa. Toivoisin, että Marx nostettaisiin tutkimuksen kohteeksi, kun etsitään ratkaisuja yhdistää nykyajan markkinavetoisuus ja ympäristöongelmat. Marxin luontofilosofian voi tosin tulkita myös talousteoreettisesti, koska esimerkiksi luonnon produktiivisuus ja aineisten kierto kietoutuvat talousteoriaan. Luonnon tuottokykyvystä (produktiivisuus) huolehtiminen on kestävän talousjärjestelmän perusta samoin aineisten kierto. Ehkä Marx ei ajatellut luonnon kannalta (biosentrisesti) vaan oli ajatuksissaan loppujen lopuksi erittäin antroposentrinen. Luonto oli Marxillekin ihmisen temmellyskenttä, mutta jotta se säilyisi myös temmellyskenttänä tuleville sukupolville, oli sen produktiivisuudesta ja aineiden kierrosta huolehdittava. Myös vieraantuminen luonnosta on antroposentrinen, koska vieraantumisen suurin haitta oli se, että ihminen menetti oikeanlaisen yhteyden luontoon, ja tämän vuoksi hän menetti oikeanlaisen tavan hyödyntää luontoa. Tästä huolimatta Marxin luontofilosofiassa on paljon hyviä aineksia tähän päivään.

Lähteet

• Heiskanen Jukka. 2001. Marx ja ekologia. Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy. Demokraattinen sivistysliitto ry. Helsinki.
• Heiskanen Jukka. 2010. Nuoren Marxin luonnonfilosofia ja sen ekologiset seuraukset. Marxilainen foorumi -julkaisusarja 46. Demokraattinen sivistysliitto. Helsinki.
• Marx Karl. 1974. Pääoma – kansantaloustieteen arvostelua. 1.osa. Pääoman tuotantoprosessi. Progress. Moskova.
• Marx Karl. 1976. Pääoma – kansantaloustieteen arvostelua. 3.osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress. Moskova.
• Väyrynen Kari. 2006. Ympäristöfilosofian historia. Eurooppalaisen filosofian seura. Tampere.