Aloitin hiljattain taiteellisen tutkimuksen työnimellä Luonnonvarat. Pyrkimyksenä on luonnon ja kulttuurin välisen suhteen ja käsitteellisen eron syvempi ja laajempi ymmärtäminen yleisesti (ihmisenä ja kansalaisena) ja erityisesti suhteessa praktiikkaani taiteilijana. Kulttuuri ja luonto ovat käsitteitä, joita käytämme paljon ja eri yhteyksissä, mutta usein epätarkasti ja myös ristiriitaisesti. Tutkimus kiertyy erityisesti luonnonvara -käsitteen ympärille. Lähden liikkeelle ajatuksesta, että luonnonvarojen käsite voidaan määritellä uudelleen ymmärtämällä toisin se suhde, jossa käsitteen sisältö ja merkitys muodostuu, eli ihmisen suhde luontoon. Luontosuhde on kolmikantainen, siihen sisältyy ihmisen suhde itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Ympäristöömme kuuluu sekä eloton että elollinen luonto. Oma kokemukseni on, että tanssi voi muuttaa ihmisen suhdetta itseen ja ympäristöön perustavalla tavalla. Siksi ajattelen, että se voi myös tarjota mahdollisuuden määritellä uudelleen luonnonvaran käsitteen.

Pyrin yhdistämään taidetanssin ja koreografian praktiikoita luonnossa liikkumisen ja selviytymisen praktiikoihin. Keskeisenä lähtökohtana työlle on ihmisen ruumiillisuus. Ruumis rakentuu luonnosta ja toisaalta ruumiillisuus on suhde ympäröivään luontoon. Itseni, työn tekijänä, paikannan näiden kahden väliselle rajalle: vartalon sisäisen ja sitä ympäröivän ulkoisen luonnon rajapinnalle. Olen näiden välisen vuorovaikutuksen summa ja vuorovaikutusta koskevan havainnon tarkkailija – luontokappale, joka on välittömässä yhteydessä muuhun luontoon. Yksinkertaisena lähtökohtana on sen ymmärtäminen, että luonto on sekä ihmisen sisällä että ympäröi ihmistä. Tietoisuuteni, on ohut ja hauras raja sisäisen ja ympäröivän luonnon välillä. Siitä käsin teen havaintoja ja valintoja. Voisi sanoa, että tietoisuus asuu ihmisen sisäisen ja ympäröivän luonnon välistä suhdetta ja suhteessa.

2016-1-veli-figure1

Taiteellisen työn lähtökohtana on siirtymä näyttämön ja teatterin ulkopuolelle. Ympäristöiksi, jossa työ tapahtuu olen valinnut kaksi hyvin erilaista paikkaa, erämaan ja suurkaupungin, joista ensimmäisessä ihmisen ja kulttuurin läsnäolo on lähes olematonta ja toisessa välitöntä ja hallitsevaa. Kesäkuun 2016 työskentelen Mustarinda –taidekeskuksen residenssissä, joka sijaitsee Paljakan luonnonpuistossa Kainuussa. Lokakuussa kasvukauden loppuun ajoittuva toinen residenssijakso sijoittuu, joko Manhattanille New Yorkiin tai jonkin eurooppalaisen metropolin ydinkeskustaan. Näiden kahden ympäristön välisen eron kautta pyrin ymmärtämään koskemattoman luonnon ja ihmisen kultivoiman luonnon välistä suhdetta.

Tutkimuksen tavoitteenani on artikuloida suhde luontoon, joka ei kulu eikä kuluta. Pyrin soveltamaan taidetanssin käsitteistöä ekologiseen ajatteluun ja toisin päin, ekologian käsitteistöä taidetanssin praktiikkaan. Ajatuksena on kehittää koreografinen sovellus, joka toimii erilaisissa ympäristöissä, erämaasta aina tiheästi asuttuun suurkaupungin ydinkeskustaan. Tällainen olisi esimerkiksi tanssivaellus tai vaellustanssi, jonka kesto on varioitavissa muutamasta kymmenestä minuutista useisiin päiviin. Osallistujat ovat tässä kehyksessä aktiivisia toimijoita ja praktiikoiden harjoittajia. Järjestäjät vastaavat toimintakehyksen luomisesta ja ylläpitämisestä sekä ohjaavat osallistujia ja vastaavat turvallisuudesta. Muita mahdollisia työn tulemia ovat painettu tai sähköinen julkaisu, luento ja työpaja kokonaisuus, sekä pidemmällä aikavälillä teatteriin tai muuhun julkiseen tilaan sijoittuva esitys.

Tiivistäen taiteellisen tutkimuksen tavoitteet ovat seuraavat. (1) Määritellä uudelleen luonnonvaran –käsite, jota kapitalistinen ja teollinen diskurssi ja kielipeli dominoi. (2) Vahvistaa ihmisen suhdetta itseen luontokappaleena sekä ympäröivään luontoon huomion antamisen kautta – kuluttamisen sijaan. (3) Luonnon ja kulttuurin välisen suhteen ja käsitteellisen eron syvempi ja laajempi ymmärtäminen. (4) Tarjota vaihtoehtoisia käytäntöjä ja näkökulmia vallitsevaan poliittiseen diskurssiin, jossa hallitsevat ajatukset luonnosta ensisijaisesti raaka-aine ja energiavarantona, ihminen mielletään kuluttajana tai resurssina ja vallitsee vaihtoehdottomuus jatkuvan taloudellisen kasvun mallille. (5) Tarkastella luontoa sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta koreografian ja tanssin kautta, huomion antamisen ja vastaanottamisen ekologiana. Katson että huomion ekologiassa informaation ja energian liike ihmisen ja muun luonnon välillä ei ole alisteinen markkinataloudelle eetokselle tai käytännöille.

Esittelen tässä kirjoituksessa työn yleisiä lähtökohtia ja erityispiirteitä, mutta ensin kirjoitan lyhyesti siitä mitä taidetanssi on ja mikä siinä on oleellista itselleni.

Taidetanssi

Länsimaisessa traditiossa taidetanssi juontaa juurensa Euroopan hoveihin ja hovitansseihin, jotka puolestaan perustuivat merkittäviltä osin kansanperinteistä nouseviin tansseihin ja musiikkiin. Hovitansseista kehittyi baletin esimuodot ja baletista erkaantui 1800- ja 1900 lukujen vaihteessa moderni tanssi, jota seurasi post-moderni tanssi ja viimein nykytanssi. Nykytanssista on kehittynyt vähitellen hybriditaidemuoto, joka yhdistää useita esittävän taiteen, mutta myös muiden taiteiden muotoja ja praktiikoita. Sen rajoja taidemuotona on hyvin vaikea enää hahmottaa yksiselitteisesti. Viime vuosina nykytanssi on ottanut yhä enenevissä määrin myös muut tanssimuodot, tyylit ja perinteet koreografiseksi materiaaliksi. Suurin ero hovitansseihin ja muihin sosiaalisen tanssin muotoihin on se, että tanssista on tullut esittävää taidetta, sitä katsotaan tanssiin osallistumisen sijasta. Esitys vaati esiintyjän ja yleisön. Ihmisiä kutsutaan julkisesti kokoontumaan samaan aikaan ja paikkaan. Tässä on myös demokratian ja esittävän taiteen yhteinen juuri.

Perinteisesti taidetanssi sijoittuu teattereissa sijaitseville näyttämöille. Näyttämö on paikka, joka on lähtökohtaisesti tyhjä. Näin ollen, mitä tahansa sinne tuodaan se merkitsee jotain. Usein näyttämö on itsessään musta ja pimeä, jotta sinne voidaan tuoda myös valo. Toisaalta näyttämö historiallisena asiana on täynnä jaettuja ja yksityisiä muistoja, merkityksiä ja tunteita siitä mitä siellä on esitetty aiemmin. Teatterin, tanssin ja musiikin historia on läsnä näyttämöllä tapahtuvassa esityksessä sekä tekijöidensä että yleisön kautta.

Itselleni oleellisinta mitä näyttämölle tuodaan on ihminen. Ihminen, joka kysyy omaa olemistaan ja sen merkityksiä. Merkitysten leikki, niiden muodostaminen ja purkaminen on näyttämöllä tapahtuvan toiminnan keskiössä. Merkitykset eivät väistämättä ole kielellisiä. Etenkin tanssissa, ne ovat usein esikielellisiä: intentioon, energiaan, muotoon ja liikkeeseen perustuvia suhteita ja niiden muutoksia. Tunteet ovat keskeinen osa tätä merkityksen leikkiä ja peliä.

Luontokäsitys

Kaikki on luontoa, myös ihminen ja kulttuurit. Kulttuuri on kultivoitua luontoa. Käytännöt kultivoida luontoa syntyvät yhteisöissä. Kulttuurin keskeinen edellytys on yhteisö, joka harjoittaa tiettyjä käytäntöjä suhteessa ympäristöön ja itseensä. Harjoittaminen tarkoittaa käytäntöjen luomista, ylläpitämistä, soveltamista ja kehittämistä. Erilaiset välineet, tekniikat ja teknologiat ovat osa näitä käytäntöjä. Ne sekä välittävät että muuttavat suhdettamme ympäristöön ja itseemme.

Ranskalainen filosofi ja kirjailija Tristan Garcia ei näe kulttuurin ja luonnon käsitteitä vastakkaisina vaan sijoittaa kulttuurin luonnon ja universaalin käsitteiden väliin. Hän kirjoittaa seuraavasti: ”Culture, more precisely, is not particularly opposed to nature, but it is what holds some sets of living animals together between nature and universality.” Kulttuuri kuuluu erityisesti, mutta ei ainoastaan, ihmiseen. Voidaan ajatella, että osa eläimien toiminnasta on myös kulttuuria. Luonto puolestaan on kaikessa, se on perusta, ensimmäinen asia. Tällöin mikään ei ole luonnollista, koska luonto on se mistä kaikki rakentuu. Universumi on puolestaan kaikista suurin asia, siihen kuulu kaikki. Kosmos on käsite, joka ilmaisee pyrkimyksen nähdä universumissa järjestystä kaaoksen sijaan.

Taidetanssin käytännöt ja luontosuhde

Praktiikkani, josta käsin lähestyn ihmisen ja luonnon välistä suhdetta on taide ja tarkemmin tanssi ja koreografia. Taidetanssin praktiikat sisältävät erilaisia tekniikoita, joista voidaan puhua eri tavoin, esimerkiksi tanssi-, keho- ja liiketekniikkoina. Koreografisista tekniikoista puhutaan ja kirjoitetaan harvemmin, mutta niitäkin toki on. Tanssitekniikoihin liittyy usein esteettisiä arvoja, jotka nousevat sekä perinteestä että tulevat tekniikan kehittäneeltä koreografilta, tanssijalta tai pedagogilta. Keho- ja liiketekniikoita voisi puolestaan kutsua liikkuvan vartalon perustutkimukseksi, jossa esteettisten arvojen sijasta keskiössä on usein toiminnallisuus – eli vartalon liikkeen perustan ymmärtäminen, hallitseminen ja kehittäminen. Liiketekniikat kattavat laajasti myös muita kuin tanssin perinteestä nousevia tekniikoita, joita tanssi hyödyntää.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen työskennellyt erityisesti katseen ja vartalon painonsiirron parissa. Painovoima on asia, jonka kautta ihminen on välittömässä suhteessa maapallon kanssa. Kun liikun, liikun aina suhteessa tähän voimaan, joka muodostuu vartaloni massan ja maapallon massan välisessä vuorovaikutussuhteessa. Eikö se ole ihmeellistä? Tanssiessani tanssin aina tämän taivaankappaleen kanssa, joka on niin paljon itseäni kookkaampi. Jokaista vartalon liikettä voi ajatella painonsiirtona, askeleesta hengitykseen. Vaikka en liikkuisi tilassa paikasta toiseen vaan nostan vain käteni ylös, niin tapahtuu painon siirto. Ja tähän liittyy aina vartalossa tapahtuvan työn uudelleen järjestäytyminen. Se miten vartaloni paino jakautuu tilassa, eli asento vaikuttaa välittömästi siihen minkä verran joudun tekemään työtä milläkin lihaksella. Vartalon rakenne, kunto ja taidot asettavat fyysiset reunaehdot sille minkälaiset asennot, liikkeet ja liikejatkumot (fraasit) ovat mahdollisia. Toinen merkittävä reunaehtoihin vaikuttava asia on kulttuuriset ja psykologiset tekijät. Reunaehtoihin vaikuttaa myös ympäristö, vedessä ihminen liikkuu eri tavoin kuin maalla, metsässä eri tavoin kuin hiekkarannalla. Viimeiseksi mainittakoon vielä välineet, kuten kengät tai polkupyörä, jotka vaikuttavat ihmisen liikkeen eli painonsiirron koordinaation. Liikkuminen on vartalon painon hallintaa, keskustelua maapallon ja ympäristön kanssa.

Kuva: NATURE Sommitelma El Hierron saaren (Kanarian saaret, Espanja) rannalta löytyneistä muoviesineiden kappaleista. Ne asettavat värikkyydessään kontrastin suhteessa orgaanisiin aineisiin, jotka eivät ole ihmiskulttuurin luomia. Tämän voi nähdä esteettisenä arvona. Saarta pidettiin maailman läntisenä reunana vielä 1400-luvulla ennen kuin Kolumbus seurueineen kompastui Amerikan mantereeseen.

Kuva: NATURE
Sommitelma El Hierron saaren (Kanarian saaret, Espanja) rannalta löytyneistä muoviesineiden kappaleista. Ne asettavat värikkyydessään kontrastin suhteessa orgaanisiin aineisiin, jotka eivät ole ihmiskulttuurin luomia. Tämän voi nähdä esteettisenä arvona. Saarta pidettiin maailman läntisenä reunana vielä 1400-luvulla ennen kuin Kolumbus seurueineen kompastui Amerikan mantereeseen.

Toinen asia, jonka parissa olen työskennellyt on näköaisti ja sen suhde liikkumiseen. Kehitän ja etsin harjoitteita, jotka tarkentuvat liikkeen ja katseen suhteeseen. Jos yksinkertaistan, niin harjoitteissa valon välittämä informaatio yhdistyy painovoiman välittämään informaatioon. Tavoitteena on aistiherkkyyden kasvattaminen ja tietoisuuden lisääminen siitä miten nämä kaksi eri kautta tulevaa informaatiota yhdistyvät havainnossa ympäristöstä ja vartalon liikkeestä. Näköaistilla on keskeinen osa tehdessämme havaintoja ympäristöstä. Tasapainoaisti on puolestaan hallitun liikkumisen edellytys. Terveellä ihmisellä nämä aistit toimivat yhdessä niin hyvin, että suurimman osan aikaa emme tiedosta tätä yhteistyötä. Harjoitteet tarjoavat mahdollisuuden tulla tietoiseksi katseen ja liikkeen suhteesta kokemuksen kautta. Tietoisuus puolestaan vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja liikkeemme suhteessa ympäristöön.

Tilan hahmottaminen rakentuu katseen ja kosketuksen välisessä suhteessa hyvin varhaisessa vaiheessa lapsen kehitystä. Ymmärrys objektien ulottuvuudesta sekä niiden rajaamasta ”tyhjästä” tilasta muodostuu näkö- ja tuntoaistin välittämän informaation yhdistyessä. Herkistyminen tälle yhteydelle ja siitä uudelleen tietoiseksi tuleminen on ollut itselleni mullistava kokemus. Tilasta ja sitä rajaavista objekteista on tullut katseella kosketettavia, siis kokemuksellisesti ei kirjaimellisesti. Tanssiessa, tilasta ja tilassa olevista asioista tulee materiaalia, johon voi olla suhteessa liikkeen kautta. Kun tätä periaatetta soveltaa ulkona liikkumiseen, niin metsäretki tai kävely korttelin ympäri voi muuttua koreografiseksi tapahtumaksi, pieneksi tanssiksi, joka rakentuu liikkeeni suhteesta ympäristöön. Mikä tahansa ulkotila on materiaalisesti kiinnostavampi kuin laboratoriomainen tanssistudio tai musta tyhjä teatteri tila. Esimerkiksi mäntymetsässä liikkuminen tarjoaa oivan mahdollisuuden havaita objektien, tässä tapauksessa puiden, eri etäisyydet suhteessa sijaintiini, mikä puolestaan antaa mahdollisuuden herkistyä tilan kolmiulotteisuudelle ja sen ymmärtämiselle kuinka objektit rakentavat tilaa.

Harjoittamisesta seurannutta itsen ja ympäristön välisen suhteen muutosta on vaikea kuvailla. Se on kuin laittaisi 4D-lasit silmille ensimmäistä kertaa elämässään. Asioiden väliset tilalliset suhteet, ulottuvuudet, tilavuudet ja etäisyydet korostuvat, jonka seurauksena pienikin liike tekee suuren eron. Ruumiillinen läsnäolo tulee merkitykselliseksi. Luulen tämän seuraavan katseen ja liikkeen välisen suhteen herkistymisestä tavalla, joka joskus on ollut ihmisen selviytymiselle välttämätön asia. Uskon, että olemme kadottaneet osan tuosta herkkyydestä siirtyessämme metsästys- ja keräilykulttuurista pysyvämpään asutukseen, viljelyyn ja sitä seuraaviin toisenlaisiin luontosuhteisiin.

Tanssissa liike ei ole pelkästään väline vaan itsessään merkityksellistä. Liikkeen kautta muodostuva suhde luontoon on kokemuksellinen ja ruumiillinen. Voimme olla siitä enemmän tai vähemmän tietoisia. Erilaiset havainnon tekniikat ja havaitsemisen harjoittaminen ovat osa tanssijan työtä, tanssi- liike- ja kehotekniikoiden rinnalla. Tanssin harjoittamiseen kuuluu tietoisuuden kasvattaminen ja ylläpitäminen tällä alueella. Tietoisuutta voi kuitenkin soveltaa myös muissa yhteyksissä ja eri kulttuurin kerroksissa, se ei rajoitu tanssiin. Luonnonvarat –projektissa pyrin soveltamaan itselleni jo tuttuja harjoitteita erilaisiin ympäristöihin sekä kehittämään uusia. Keskeistä on pystyä artikuloimaan harjoitteet niin, että ne ovat mielekkäitä myös ihmisille, joilla ei ole lainkaan tai vain vähän kokemusta tanssista.

Ehdotukset suhteelle itseen, toisiin ja muuhun luontoon, joita tutkin ja kehitän eri ympäristöissä hyödyntävät näitä ruumiillisia, havaintoon ja liikkeeseen perustuvia tekniikoita, jotka nousevat taidetanssin praktiikoista, mutta ovat sovellettavissa myös muihin kulttuurin- ja elämänalueisiin. Hyvin yksinkertainen arkirutiinien keskelle sopiva harjoite voisi olla esimerkiksi seuraava, se sisältää yhdeksän ehdotusta:

  • Anna itsesi pysähtyä aurinkoon, käänny kohti valoa.
  • Sulje silmäsi.
  • Anna painon kulkea vartalon läpi kohti maata.
  • Kuuntele vartalon painon pientä huojuntaa seisoessasi.
  • Jos huomaat ylimääräistä jännitystä vartalossa, anna sille huomiosi ja katso voitko päästää jännityksestä irti.
  • Hengitä sisään ja ulos.
  • Kuuntele hengityksen liikettä ja ympäristön ääniä.
  • Jos olet kiireisessä ympäristössä, anna sen alleviivata pysähtyneisyyttäsi.
  • Avaa silmäsi ennen kuin lähdet taas liikkeelle.

Amerikkalainen ajattelija Henry David Thoreau (1817-62) muutti vuonna 1845 asumaan useaksi vuodeksi metsään, Walden lammen rannalle, jonne hän rakensi mökkinsä. Thoreau piti päiväkirjaa, jonka pohjalta hän julkaisi kirjan Walden (1854) Se käsittelee yksilön, luonnon ja yhteiskunnan välisiä suhteita aikana, jolloin teollistuminen ja kaupallisuus alkoi edetä nopeasti Pohjois-Amerikassa. Suhteellisen eristyksissä muusta maailmasta Thoreau kirjoitti päiväkirjaansa tarkkoja havaintoja ympäristöstä ja olemisesta. “Musiikki on jatkuvaa, kuunteleminen ajoittaista.” oli yksi hänen havainnoistaan suhteessa ympäröivään luontoon. Säveltäjä John Cage (1912-1992), joka toimi aktiivisesti myös tanssin ja esitystaiteen parissa, poimi ajatuksen ja sovelsi sitä taiteellisessa työssään 1900-luvun jälkipuoliskolla. Ajatuksen voi kääntää myös tanssiin: Tanssi on jatkuvaa, tanssiminen ajoittaista. Tämä pitää etenkin paikkansa, jos koreografian käsitettä ajatellaan laajasti koskemaan kaikkea liikettä ajassa ja tilassa.

Koreografian käsitettä on alettu hiljattain soveltaa myös tieteellisissä diskursseissa. Sitä ovat käyttäneet muun muassa kristallirakenteita tutkivat fyysikot. Teorian mukaan tietyt symmetriset rakenteet voidaan hahmottaa dynaamisen järjestyksen kautta, jossa peruselementit liikkuvat tarkkaa koreografiaa noudattaen. Taiteellisen työni kannalta tämänkaltaiset käsitteelliset ylimenot ovat kiinnostavia. Ne muodostavat kielellisiä siltoja hyvin erilaisten praktiikoiden ja kulttuurin alueiden välille. Joskus myös käsitteiden kantamat merkitykset muuttuvat, mikä tulee ottaa huomioon. Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää energian käsitettä, jonka merkityssisältö on eri luonnontieteellisessä diskurssissa ja itämaisista holistisista maailmankatsomuksista nousevissa liiketraditioissa. Länsimaisessa taidetanssissa nämä kaksi erilaista tapaa ymmärtää energia sekoittuvat kiinnostavalla ja usein hämmentävälläkin tavalla.

Aamuvarhaisella, juuri ennen auringon nousua voimme kuulla lintujen laulavan kaikkein äänekkäimmin. Päivänsarastus kiertää katkeamatta maapalloa ja niinpä myös lintujen aamukonsertti. Laulun liikettä planeetan ympäri voi ajatella myös koreografiana, jonka muodostaa maan ja auringon tanssi toistensa ympäri ja lintujen vastaus siitä seuraavaan vuorokauden kiertoon. Maapallon ympäri tanssii laulu, jos sen niin haluamme nähdä.

Kirjallisuus

  • Henry David Thoreau: Walden (1854)
  • Tristan Garcia: Form and Object – A Treatise on Things (2014), s. 280
  • http://phys.org/news/2016-01-animated-crystal.html

Tekstikirjasto

Henry David Thoreau: Walden (1854) ja Civil Disobedience (1849), Karen Michelle Barad: Meeting the Universe Halfway: Quantum Physics and the Entanglement of Matter and Meaning (2007), Tristan Garcia: Form and Object – A Treatise on Things (2014), Martin Heidegger: Rakentaa, asua, ajatella (Bauen Wohnen Denken 1951), Kirsi Monni: Olemisen poeettinen liike (2004), Juha Varto: Tanssi maailman kanssa (2008), Deborah Hay: Moving Trough the Universe in Bare Feet: ten Circle Dances for Everybody (1975), Timo Klemola: Zen ja fenomenologian harjoittamisen taito (2003); Taiji. Liikettä hiljaisuudessa – hiljaisuutta liikkeessä (1990), Janne Eklund: Ammattina eräopas (2003).


Tutkimushanketta tukee Koneen Säätiö

koneensaatio-logo