Markku Kailaheimo: Kirjoituksia stoalaisuudesta. Epätieteellisiä tarkasteluja. Kirjokansi 2015.
Stoalaiset äänenpainot ja stoalaisuuden analyysit eivät ole olleet suomalaisessa julkisessa keskustelussa sanottavasti esillä. Tilanne samalla kuvastaa aikakautemme henkeä ja ajallemme suotaviksi koettuja asennoitumisia. Omaehtoisuus, itsenäisyys, omapäisyys ja änkyrämäisyys ovat useimmille kauhistuksia, kaikissa muodoissaan.
Aikamme ideologia tuottaa kuuliaisia media- ja muotipalvelujen kuluttajia, jotka hintatietoisina tyytyvät luksuksen statusmerkittyihin kopioihin. Kemianteollisuuden valmisteet korvaavat luonnonmateriaaleja niin asusteissa, käyttöesineissä kuin ruuassa. Kuvaavasti aikamme elämäntapa jalostaa media-, viihde- ja peliriippuvaisia, siksipä monilla ei ole aikaa mihinkään elämisen perustoja koskettavaan. Aikamme ihminen vaihtaa tykkäämisiään tuhannen ihmisen kanssa, löpisee tai pelailee sadan ihmisen ryhmässä sekä muuten vain seurustelee kymmenien ystävien kanssa sydämensä kyllyydestä. Hyve latistuu kaverillisuudeksi ilman velvoitteita. Sankaruus kuuluu menneisyyteen, elokuviin ja mediatapahtumiin, ei ohjelmoituun arkeen. Itsenäisen tahdon ilmeneminen on useimmille suoranainen kauhistus. Silti voittosuuntautunutta tahtoa ynnä uskoa menestykseen lietsotaan esiin joukkuepeleissä, sitkeyttä vaativissa yksilölajeissa ja yritysten valtausoperaatioissa. Luonnonmukaisuus elämäntapana ja sosiaalisena hyveenä on kuihtunut, sen sijaan luonnonmukaisuus loistaa iskusanana mediassa ja markkinoinnissa.
Esittämääni taustaa vasten on jo sinänsä huomiota herättävää, että stoalaisuutta käsittelevä kirja tulee julkisuuteen. Toinen asia on, miten stoalaisuus näyttäytyy teoksessa, tai miten nykyelämäntapa on vesittänyt teoksen puhuttelevuutta. Lisäksi on tähdellistä todeta, että antiikissa stoalaisuus on kukoistanut yli puolituhatta vuotta kreikan- ja latinankielisissä keskuksissa sekä levinnyt moniin sosiaalisiin kerrostumiin. Stoalaisuudesta tulee vääjäämättömästi kokoava nimitys erilaisista vivahteista, äänenpainoista ja suuntauksista. Esimerkiksi ydinkäsitettä ”Logos” on hellenismissä tulkittu materialistisesti sekä ajatukseen sielun kuolemattomuudesta on suhtauduttu vastakkaisesti. Moninaisuus takaa sen, että kirjoittajan näkemykset saavat vastakaikua stoalaisuuden historiasta.
Paikallaan on tiivistää joitakin stoalaisuuden lähtökohtia ja ajatuksia. Elämänfilosofiana sitä luonnehtii kosmopoliittisuus, kotimaa on koko maailma. Sen etiikan viestinä on ajatus samanarvoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Stoalaisuus ilmentää radikaalia ja universaalista moraalia nostamalla hyveen sivistyvän ihmisen ehdoksi. Tosin hyve ilmenee yllättävästi: tietoisena mukautumisena maailmanjärjestykseen ja kasvavana vapautumisena yksilöllisistä intresseistä. Ideana on vaatimattomasti, että oma pikku järki sulautuu Logokseen, maailmanjärkeen. Logos on ehdoton ohjaava periaate, jonka ”puhetta” itseään kasvattava ja sivistävä ihminen voi vähitellen oppia kuuntelemaan. Aavistus Logoksesta synnyttää hyveen, sytyttää tahdon. Stoalaiselle hyve on sama kuin todellinen tieto, pahe taas tietämättömyyttä. Hyve ilmenee järjenmukaisena elämänä, järkkymättömänä mielenrauhana, aistimattomuuden tilana, siis riippumattomuutena ulkoisista ärsykkeistä eli sisäisesti aktiivisena apatiana. Kun näin käy, ihminen on tiellä viisauteen. Apatia onkin viisauden edellytys, keskenkasvuisen ihmisen toivo vapautumisesta. Sellaiset seikat, jotka eivät kosketa hyvettä, ovat yhdentekeviä. Niistä käytetään nimitystä adiafora, tuo kreikankielinen sana kuvastaa ehdonvallan alaisia asioita ja tekoja, jotka ovat luonteeltaan välineellisiä. Ihmisenä todellistumisessa välineellistäminen pitää ylittää.
Stoalainen koulu tuottaa päässä olevaa omaehtoista logosta, mikä johtaa itsenäiseen järkevään toimintaan riippumatta tuntemuksista ja muiden ihmisten käsityksistä. Stoalaisuus on ankaraa ja karua elämänfilosofiaa. Stoalainen filosofia on ytimeltään tahdon herättämistä ja tahdon harjoittelua tavoitteena järjen, logoksen sisäinen hehku välttämättömästi ilmentyvine seuraamuksineen, jopa piittaamattomuutena, siis suoranaisena reagoimattomuutena ulkoisiin vaikutteisiin, apatiana.
Alaotsikko ”Epätieteellisiä tarkasteluja” ärsyttää minua. En ole ymmärtänyt ollenkaan, miksi moinen ilmaus ja mihin se viittaa:
Epätieteellisyys tarkoittaa julkisessa keskustelussa kuin myös yliopistomaailmassa sellaista, mitä ei tarvitse ottaa vakavasti. Olisiko kyseessä sitten mainoskikka, yritys herättää uteliaisuutta? Valitettavasti otsikko osoittaa ymmärtämättömyyttä kirjoittamisen ja tutkimisen luonteesta. Tässä suhteessa takakannen selitys alaotsikolle pikemminkin hämärtää tehtyä valintaa kuin sitä valaisee. Kirjoittaja ei viittaa teoksessaan lainkaan epätieteellisiin menettelyihin eikä tukeudu arveluttaviin lähtökohtiin. Alaotsikon vastakohdaksi ei kuitenkaan sovellu ”Tieteellisiä tarkasteluja”, sillä filosofia ei palaudu tieteisiin, se kohtaa kysymyksiä, joihin tieteellisin keinoin ei ole vastausta. Itse asiassa ilmauksella ”epätieteellisiä tarkasteluja” kirjoittaja toteuttaa väistöliikkeen, mikä jo sinänsä ilmentää väsähtänyttä stoalaista asennetta. Kaikesta huolimatta kirjoittajaa tuntuu ohjaavan elämänfilosofian tieteellistämisyritys. Ajatellen toteutetut erittelyt poistavat paikoin stoalaisuudesta sytyttävyyttä.
Alaotsikko ja viittaukset akateemisiin toimijoihin tuottavat tilanteen, jossa kirjoittaja haluaa olla samanaikaisesti sekä epätieteellisen villin ratsun että akateemisesti ohjeistetun hevosen selässä.
Jos valinta kallistuisi selkeästi elämänfilosofian ”epätieteellisyyteen”, silloin ”hyvän kirjoitustavan käytännöt” eivät olisi ohjaamassa tekstiä hengettömään suuntaan. Teoksen ilmentäessä tunnollista kokoamista, taitavaa tekstien erittelyä sekä ilmausten erottelua tarkoitukset jäävät avoimiksi. Teksti soljuu luontevasti viitaten odotettavaan täyttymykseen tai tarkoitukseen. Lukemisen ohessa kysymykseen kirjoittajan omista valinnoista kukin lukija saa rakentaa oman vastauksensa lähinnä takakannen tekstin ja alkusanojen ”Lukijalle” perustalta. Ehkä niin on hyvä.
Erityisesti Epiktetoksella keskustelut kuin myös kirjalliset esitykset ovat filosofian harjoitusta eikä loputtomia tieteellisiä erittelyjä. Päämääränä on selkeän ajattelun ja askeettisen elämisen taito eikä menestys erilaisten yhteisöjen avainasemien tavoittelussa.
Kieltämättä stoalaisuudesta on seurannut ja seuraa edelleen tieteellisiä ihmisen hahmotuksia ja esimerkiksi psykologista, kasvatustieteellistä ja sosiaalipsykologista ymmärrystä. Onhan mahdotonta kehittää järkähtämätöntä tahtoa ilman käsitystä ihmistajunnan luonteesta ja sen tuottamista toiminnallisista seurauksista. Oleellista on, että stoalaisuus on tahdon rakentamisen ja tahdon käytön filosofiaa eikä erityistieteellisesti painottunutta tutkimusta tahi kasaantuvan tiedon tavoittelemista. Stoalaisuus on vapautumisen ohjelma. Tältä pohjalta kirjoittajalle tekisi hyvää ylittää gradujen hyväntahtoiset erittelyt sekä irrottautuminen akateemisten neuvojien auktoritaarisista ohjeista, toisin sanoen siirtyä epikurolaisesta pehmeästä inhimillisyydestä stoalaisuuteen.
Teos on tutkielma stoalaisuudesta. Tutkielmarakenne ”rikkoutuu” mainiosti lopussa, jolloin teos koskettaa suoraan nykyistä arkea; teos päättyy ajatuskokeisiin lumikenkäilijän vapaudesta, jalkapallon peluusta ja maratonin juoksusta.
Kirja huipentuu pohditaan: Onko halutessa juostava maraton? En malta olla hieman täydentämättä tarkoituksella avoimeksi jätettyä vastaamista: Maraton on juostava silloin, kun on sisäistä poltetta, silloin kun se ilmentää itsensä kasvatusta, Logosta, järjen ja ruumiin ykseyttä. Maratonille ei pidä lähteä ulkoisista syistä, kunnian tai voittamisen takia vaan sisäisestä välttämättömyydestä tai järjellisen yhteisen hyvän niin vaatiessa. Jos kuitenkin sattuu menestymään juoksemisessa, jopa voittamaan, asiaa ei voi auttaa ja niin on hyvä.