Teen väitöstutkimusta kulttuurisensitiivisestä matkailusta saamelaisalueella, mikä on tapaustutkimus saamelaisten harjoittamasta luontomatkailusta Utsjoella (Ohcejohka). Tutkimukseni käsittelee alkuperäiskansan omista käytännöistä, ehdoista ja tavoitteista lähtevää matkailua: Voiko alkuperäiskansan perinnetiedon ja luontokulttuurin kaupallistaminen matkailullisesti olla tekijä, joka parantaa alkuperäiskansan kulttuurin sisäistä jatkuvuutta ja kasvattaa heidän omaa kulttuuritietoisuuttaan? Etnografisten menetelmien kautta pyrin löytämään tietoa ja hahmottamaan, mitä kulttuurisensitiivinen matkailu on alkuperäiskansan näkökulmasta.

Muutin 2015 syksyllä Inariin opiskelemaan pohjoissaamen kieltä ja kulttuuria. Opinnot Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa (Anár) olivat antoisat niin tutkimuksen kuin oman henkisen kehittymisen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa (henkilökohtaisia) kokemuksiani tutkimukseen liittyvän kielen oppimisesta.

Maisterin opintoja suorittaessani opiskelin hiukan pohjoissaamea, koska olin perehtynyt saamelaisuuteen ja saamelaiseen kulttuuriin sivuaineopintojen ja Karigasniemellä asumisen kautta. Saamenkielen oppiminen alkoi entistä enemmän kiinnostaa, kun sitä kuuli omassa arjessaan luonnollisissa tilanteissa, kun olin kesätöissä Karigasniemessä.  Lisäksi kun päätyy istumaan kahvipöytään, jossa Suomen ja Norjan puolen saamelaiset keskustelevat yhteisellä kielellään – saameksi – alkoi saamen kielen oppiminen entistä enemmän kiinnostaa.  Sittemmin kävin Oulun yliopistossa saamen kielen kursseilla ja opin perusasioita kielestä ja kulttuurista. Kielitaito jäi kuitenkin hyvin vajavaiseksi, mikä harmitti minua, koska tein pro gradu-tutkielman Utsjoen kirkonkylän matkailusta ja muutoinkin liikuin saamelaisalueella.

Aloitin väitöskirjan tekemisen vuoden 2015 alussa. Tutkimusta suunnitellessani olin päättänyt toimia niin eettisesti kuin mahdollista. Pohjoissaamen kielen opinnot tuntuivat siten hyvin luontevilta. Pystyisin kommunikoimaan tutkimuskumppaneiden kanssa heidän omalla äidinkielellään tai heidän sukunsa kielellä. Kieli on myös yksi avain kulttuurin ja ajatusmaailman ymmärtämiseen. Esimerkiksi saamen kielissä ei ole erämaa-sanaa, jolla suomeksi tarkoitetaan laajoja luontoalueita. Sitä vastoin saamessa on eri sanoja kuvaamaan alueita käyttötarkoituksen ja ihmisen oman toiminnan ja liikkeen suhteen. Kielen taitamisen kautta on myös mahdollista hahmottaa tapaa puhua, ja siten kokemusmaailman ymmärtämistä. Koen myös, että kielen osaamisen kautta pystyn osoittamaan kunnioitusta tutkimuskohdetta ja ihmisiä kohtaan.

Erään saamelais- ja alkuperäiskansan tutkimukseen liittyvän vitsin mukaan ”jokaisessa saamelaisperheessä on kaksi vanhempaa, lapset ja antropologi”. Pidän kohteen tuntemusta ja mahdollisimman laajaa oman tekemisen kautta syntyvää tuntemista ja ymmärtämistä tärkeänä. Siksi sovelsin tätä perinteisen antropologian menetelmää muuttaessani Inariin vuodeksi ja opetellessani kielen Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Inari ei ole tietenkään sama kuin se, että olisin asunut varsinaisessa tutkimuskohteessani Utsjoella, mutta paikkakunnat ovat kuitenkin monessa suhteessa samankaltaisia ja sijaitsevat vierekkäin. Ovathan pelkkä ilmapiiri ja elämänasenne erilaisia kuin Rovaniemellä. Saamen kielen intensiiviseen opiskeluun motivoivat siis laaja kiinnostukseni ja toisaalta vahva halu toimia aineisto- ja yhteisölähtöisesti.

Asetin tavoitteet korkealle – halusin oppia kielen niin hyvin, että arkipäiväisen kommunikoinnin lisäksi pystyisin lukemaan ja tuottamaan saamenkielistä tieteellistä tekstiä. Opintojen alussa olin hyvin innoissani – meillä oli 12 hengen ryhmä ja sattumalta opintojen alussa oli myös helleaalto. Aloitimme opinnot hyvin rennolla otteella opiskellen välillä ulkosalla ja käymällä kenkäheinien, pajujen ja juurien keruumatkalla Inarijoen varressa Kuolnassa (Guoldná). Syksyn edetessä kuitenkin opintojen intensiivisyys tuli esille, niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä oli pitkiä viikkoja istuen vain luokassa uusien kielioppiasioiden yrittäessä jäädä muistiin. Meidän pienryhmän porukkahenki muodostui hyväksi – ja tuimme toisiamme vaikeina aikoina ja tuskailimme yhdessä vaikeiden kielioppiasioiden ja lausumisen kanssa.

Kuitenkin vaihtelua pänttäämiseen toivat opintomatkat Karasjoelle (Kárášjohka) ja koulun ”mökille” Kotkaniemeen. Karasjoella perehdyimme saamelaiskulttuuriin museoiden, saamelaiskäräjien ja saamelaismedian kautta. Kotkaniemessä puolestaan valmistimme pororuokia perinteisillä menetelmillä. Kyllä eteläntyttö pistetään koville, kun pihalla roikkuu poro paloittelua odottamassa ja seuraavaksi aletaan tehdä ohutsuolesta makkaroita. Kuitenkin jo poron paloittelun aikana opin uutta ja sain nähdä kuinka jokainen osa porosta käytettiin ja itse eläimeen suhtauduttiin suurella kunnioituksella. Keväällä kävimme opintomatkalla Norjan Varanginvuonolla tutustumassa merisaamelaiseen kulttuuriin ja Sevettijärvellä kolttasaamelaiseen kulttuuriin ja koulutukseen.

Toinen kieliopintoja tukeva ja saamelaiskulttuurin laajempaan ymmärrykseen johdatteleva asia oli käsityökurssit. Menin jo syksyllä vapaaehtoisesti karvakenkien ompelukurssille. Ompelu oli vaikeaa ja ennen kaikkea hidasta. Siinä kuitenkin näki ja oppi hyvin, miten kaikki osat porosta (ja koivista) käytetään ja kaavojen sijasta tulee seurata myös itse nahkaa. Vapaa-ajalla sain myös osallistua poron nylkemiseen ja koipinahkojen kuivattamisprosessiin.

Opintoihin sisältyi myös muita käsityökursseja, joista luovana ihmisenä olin innoissani. Itse opin tekemään sisnanahasta käsilaukun ja kahvipusseja. Samoin saamenkieliset hopea- ja luukurssit olivat mieleenpainuvia. Kuitenkin eniten minut yllätti mediakurssi, jolla saimme tehdä omia lyhytelokuvia. Päädyin tekemään omani inarinsaamelaisesta ystävästäni, joka jätti varman elämän balettitanssijana Helsingissä muuttaessaan Inariin opiskelemaan inarinsaamea. Kuvaaminen ja leikkaaminen olivat haastavia uusia asioita, mutta taitoni kehittyivät kahden viikon aikana huimasti. Ja lopputuloksena on 6 minuutin lyhytdokumentti.

Opinnot olivat hyvin kokonaisvaltaiset ja monipuoliset, ne imaisivat minut mukanaan ja tekivät minusta kokonaisemman. Opin taitoja, joita en pitänyt mahdollisena aikaisempien oppimiskokemusten perusteella – opin uuden kielen, opin tekemään käsitöitä, opin tekemään elokuvia. Vuoden mittaan törmäsin usein eettisiin pohdintoihin, jotka nousivat eri tilanteissa ja keskusteluissa, vaatteiden käytöstä tutkimuksen tekemiseen. Aivan opintojen alussa keskustelimme luokassa, voiko suomalainen käyttää karvakenkiä. Huomasin, että usein saamelaiset ovat hyvin suvaitsevaisia. Pohdin myös sitä, kuinka pitkälle voin oman kiinnostukseni viedä. Milloin kyse ei ole enää yleisestä saamelaisten hyödystä vaan tutkijan omasta kiinnostuksesta ja subjektiivisista toiveista? Tutkimuseettiset pohdinnat eivät ole ohi vielä pitkään aikaan, mutta vuoden aikana sain korvaamattomia mahdollisuuksia keskustella ja mietiskellä niitä enemmän kuin aikaisemmin.

Samaan aikaan oma suhteeni saamelaisuuteen selkeytyi. Koen asemani ulkopuolisena suhteessa saamelaiseen yhteisöön suomalaisuuteni vuoksi, vaikka olenkin osa saamelaista kieliyhteisöä uuden kielitaidon kautta. Saamelainen identiteetti ja siihen liittyvät itsetutkiskelut jäävät oman kokemuspiirini ulkopuolelle. Kuitenkin sain kulkea vuoden aikana monen hienon ihmisen rinnalla, jotka saivat palan identiteettiään ja saamelaisuuttaan takaisin, kun he oppivat sukunsa äidinkielen. He oppivat kielen, jota voivat siirtää edelleen uusille sukupolville. Me opimme kielen, joka tarvitsee jokaisen puhujansa jatkaakseen pitkälle tulevaisuuteen. Uskon, että moni muukin palasi kotiin kokonaisempana kuin Inariin tullessaan.

Samaan aikaan opin perustavanlaatuisesti, kuinka erilaisia ja toisaalta samanlaisia saamelaiset ovat. Monet asiat ovat yhdistäviä, mutta silti jokainen on aina yksilö. Jokaisella on oma kokemusmaailmaansa, josta ponnistaa eteenpäin. Tämän opin ystävyyssuhteiden kautta, joissa ei ole rooleja eikä ennakkoluuloja, vaan tasa-arvoista kumppanuutta. Tämän jälkeen saamelaisuuden epärealistisella romantisoinnilla tai eksoottisuuden korostamiselle ei jää sydämessä tai ajatuksissa tilaa.

Myös paikalle muodostui erityislaatuinen merkitys. Inari on tutkimuskohteeni Utsjoen rajakunta, ja siellä on muun muassa opinahjoni Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaismuseo SIIDA, saamelaiskulttuurikeskus Sajos, minkä lisäksi Inari toimi monien kulttuuritapahtumien (esimerkiksi Skábmagovat) paikkana. Utsjoella enemmistö saamelaisista puhuu pohjoissaamea, kun taas Inarissa yhdistyy kolme saamelaiskulttuuria ja -kieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltansaame. Inari on siten pienuudesta huolimatta tapahtumarikas ja moninainen, mikä kaiken kaikkiaan vahvisti alueen ja ilmiöiden tuntemista ja ymmärrystä. Lisäksi lämmin ja avoin ilmapiiri antoivat pohjan uuden oppimiselle ja eri näkökulmiin tutustumiselle.

Yhteenvetona voin todeta, että monien rinnalla kulkiessa löysin myös oman paikkani. Myös oma identiteettini peruspilarit vahvistuivat, kun sain oppia uutta ja olla oma itseni. Tunsin olevani kotona Ylä-Lapissa ja jään kaipaamaan sitä elämäntapaa ja ilmapiiriä. Lisäksi sain aivan uutta kosketuspintaa tutkimusaiheeseeni ja siihen liittyvään problematiikkaan. Kliseisesti sanottuna, ymmärrykseni laajeni ja sain omalta osaltani kokea elämää ja arkea pohjoisessa, siellä missä tutkimuskohteenikin on. Kieli on kuin ikkuna kulttuuriin ja sain avata tämän ikkunan ja kurkistaa sisään. Koin läsnäolon alueella antropologisen otteen kannalta hyvin tärkeäksi, joten osallistuva havainnointi tuntuu entistä vahvemmin oleelliselta tutkimusmetodilta tutkiessani kulttuurisensitiivistä matkailua.

Matkailu saatetaan kokea toimeentulon takaajana, jatkuvuuden luojana, mutta samaan aikaan kulttuurielementtien hyväksikäyttävänä luonnon tuhoajana. Kaikki riippuu siitä, mihin alueen matkailu pohjautuu ja miten sitä toteutetaan. Kulttuurisensitiivisyydelle on Lapin matkailussa tilausta – ja Utsjoen matkailu voi mahdollisesti toimia esimerkkinä.

Opinnot muuttivat minua ihmisenä samalla kun opin kielen, jota pystyn nykyisin käyttämään arkipäiväisissä tilanteissa. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että pystyisin haastattelemaan täysin kaiken ymmärtäen ja kirjoittamaan tieteellistä tekstiä sujuvasti. Näitä pääsen testaamaan lähitulevaisuudessa, ja matkani pohjoissaamen kielen kanssa on vasta alussa.