Etnografisen kenttätyön tekeminen, aineiston analysointi, tiedon tuottaminen tai ilmiöiden kuvailu eivät ole neutraaleja tai viattomia toimia. Michael Agar (1980) kuvailee etnografista tutkimusta tekevää tutkijaa vieraana, joka saapuu paikkaan, jossa muut jo tuntevat toisensa. Agarin mukaan etnografian perusajatus on itseasiassa melko röyhkeä: tutkija liikkuu tutkittavan ryhmän sisällä ymmärtääkseen ja kuvaillakseen heidän sosiaalista elämäänsä, uskomuksiaan tai erilaisia tapojaan selviytyä (Agar 1980; ks. myös Ahmed 2000, 59).

Tämän puheenvuoron tarkoituksena on pohtia tutkijan rooleja vieraana, emäntänä ja isäntänä.  Minkälaista vieraanvaraisuutta tutkija odottaa paikallisilta yhteisöltä? Millä tavoin tutkija toivottaa paikallisen yhteisön tervetulleeksi tutkimukseensa? Minkälaista avoimuutta odotamme muilta, ja miten avoimesti otamme vastaan toisen?

Olen päätynyt näiden kysymysten äärelle miettiessäni omaa rooliani tutkijana, matkailijana ja vieraana nicaragualaisissa kahvikylissä (Höckert 2009; 2014; 2015). Matkan varrella innostuin tarkastelemaan erityisesti sitä, miten ajatus vieraanvaraisuudesta voi auttaa meitä ymmärtämään ja visioimaan erilaisia tapoja kohdata toinen (Levinas 1969; Derrida 1999; Länsman 2004; Germann Molz & Gibson 2007; Kuokkanen 2007; Baker 2011).

’Tervetuloa nicaragualaisiin kahvikyliin’

Aloitin tutkimukseni maisteriopiskelijana vuosina 2007–2008 ollessani työharjoittelussa Suomen Managuan suurlähetystössä Nicaraguassa. Aikaisemmat opintoni matkailututkimuksen ja kehitysmaatutkimuksen parissa suuntasivat tuolloin mielenkiintoni erityisesti maaseudun matkailuhankkeisiin. Pääsin mukaan Managuan ilmastoituihin kokoustiloihin, joissa Nicaraguan matkailuministeriön ja kehitysyhteistyöjärjestöjen edustajat keskustelivat maaseudun yhteisöjen mahdollisuuksista hyötyä maan kasvavasta matkailusektorista (Butcher 2007; Perez et al. 2010). Keskusteluissa ja hankedokumenttien luonnoksissa painotettiin paikallisten osallistumista matkailun suunnitteluun ja matkailusta saatavien hyötyjen reiluun jakamiseen. Pienimuotoisia matkailuhankkeita kuvailtiin ennen kaikkea oivana mahdollisuutena ehkäistä maaseudun kylien syrjäytymistä luomalla uusia työpaikkoja, lisätuloja ja näkyvyyttä. (Ks. myös George, Mair & Reid 2009; Zapata et al. 2011; Höckert, Hakkarainen & Jänis 2013.)

2016-2-3

Nicaragualaisen maalarin José Luis Alvarado Namoyorin kuvaus Nicaraguan kahviylängöistä, ’The Joys of Coffee’.

Työjaksoni loputtua päätin seurata muiden kehitystyöntekijöiden, tutkijoiden, opiskelijoiden, vapaaehtoistyöntekijöiden ja matkailijoiden jalanjälkiä San Ramónin kahvikyliin, joita pidettiin nicaragualaisen maaseutumatkailun pioneereina. Tässä vaiheessa pidin paikallisyhteisöjen vieraanvaraisuutta lähes itsestään selvänä – olihan tutkimukseni tarkoitus tuottaa tietoa vastuullisesta matkailukehityksestä. Pakkasin reppuuni peruskirjallisuutta etnografisesta tutkimuksesta, jossa korostettiin tutkijoiden ja tutkimukseen osallistuvien ihmisten välistä avoimuutta ja luottamusta (ks. Kvale 1996). Bussissa tavailin Mats Fribergin (1999, 148) esittämiä kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli ottaa etäisyyttä omaan kulttuuriseen taustaan. Pohdin muun muassa, olenko valmis näkemään muiden ihmisten ideat ja arvot yhtä oikeina ja tärkeinä kuin omani.

Saapuessani San Ramóniin paikallinen opas oli minua vastassa bussipysäkillä. Hän toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Kun kävelimme hänen kotikyläänsä, opas kertoi minulle matkailijoiden ja matkailun saapumisesta alueelle alkaen Sandinistien vallankumouksesta vuonna 1979. Kansainvälinen solidaarisuusliike oli tuonut ulkomaalaisia vapaaehtoisia alueelle jo 1980-luvulla, mutta oppaan mukaan nämä vieraat vastaanotettiin tuolloin ennen kaikkea ”ystävinä, ei turisteina”. Näitä vieraita yhdisti halu auttaa isäntäperheitä sekä kiinnostus Nicaraguan sosialistista vallankumousta ja uutta osuuskuntaliikettä kohtaan.

Opas kuvaili, miten ajatus järjestäytyneemmästä matkailuhankkeesta syntyi vasta 2000-luvun alussa vaikean kahvikriisin jälkimainingeissa (Valkila 2009). Tuolloin odotettiin, että matkailijoiden majoittaminen paikallisten perheiden luona toisi kaivattuja lisätuloja ja vähentäisi kylien riippuvuutta kahvinviljelystä (UCA San Ramón 2008). Kansainväliset kansalaisjärjestöt ja paikalliset osuuskuntaunionit olivat osallistuneet matkailun kehittämiseen aivan alusta asti. Olin iloinen kuullessani, miten oppaani ja muut kylän nuoret olivat osallistuneet erilaisiin koulutuksiin ja kursseihin, jotka olivat auttaneet heitä työskentelemään matkailijoiden kanssa. Monet naiset taas olivat opiskelleet taitoja, jotka nähtiin matkailutyössä tärkeinä. (Zapata et al. 2011.)

Kuva: Emily Höckert

Kuva: Emily Höckert

Oppaan kotikylä toivotti meidät tervetulleeksi kyltillä – bienvenidos. Kylään oli pystytetty myös muita viittoja ja opasteita, jotka kertoivat vierailijalle mitkä kodeista tarjosivat majoitusta, missä päin oli vesiputous, kahviviljelmät, vanha kultakaivos, näköalapaikat, kioski tai jalkapallokenttä. Osa kylteistä muistutti kehitysapujärjestöjen antamista avokätisistä lahjoituksista.

Ensimmäisen vierailuni jälkeen olin vakuuttunut siitä, että näissä kylissä tosiaan kehitettiin vastuullista matkailua, jonka ensisijaisena tarkoituksena oli edistää paikallisten asukkaiden hyvinvointia. Vaikka tutkimukseni käsitteli paikallisten osallistumista matkailukehitykseen, minun on tunnustettava, että en ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan kiinnostunut itse tutkimusmenetelmien osallistavuudesta. Sen sijaan keskityin kysymyksiin matkailun sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä – kysymyksiin, jotka minä koin tärkeiksi ja kiinnostaviksi.

Kuukauden ajan tein haastatteluja tässä ja kahdessa naapurikylässä. Pyysin ihmisiä kertomaan, miten matkailukehitys oli muuttanut heidän elämäänsä. Kuuntelin tarinoita siitä, miten ihmiset olivat mikrolainojen avulla rakentaneet vierailijoille omat huoneet ja pesutilat ja käyttäneet paljon aikaa erilaisissa koulutuksissa. Graduni loppuraportissa kuvailin paikallista matkailukehitystä kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävänä. Kirjoitin siitä miten uudet kontaktit, sekä kokemukset ja tiedot matkailusta olivat parantaneet matkailuun aktiivisesti osallistuneiden ihmisten itsetuntoa ja yhteishenkeä (Höckert 2009; ks. myös Scheyvens 1999, 2002; Cole 2006). Olin iloinen voidessani kertoa, että matkailijoiden kiinnostus kahvikyliä kohtaan oli lisännyt paikallisten arvostusta oman alueen kulttuuria, luontoa ja elinkeinoja kohtaan. Yhteenvedossani totesin, että tämän tyyppisen yhteisöpohjaisen matkailun tärkein kontribuutio on ihmisten itsetunnon, valinnanvapauden ja oman elämän hallinnan – tai niin sanotun voimaantumisen – lisääntyminen. Toisin sanoen löysin maaseudun matkailuhankkeista sen positiivisen sanoman, jota olin lähtenyt kenttätöideni kautta hakemaankin.

Hämmentäviä kohtaamisia vieraiden ja paikallisten välillä

Palasin San Ramóniin vuonna 2012 – tällä kertaa keräämään aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Ennen matkaa olin kahlannut läpi lisää matkailun kulttuuritutkimuksen kirjallisuutta ja kiinnostunut erityisesti käsitteestä ’paikallistietous’ (Pritchard, Morgan & Ateljevich 2011, 14; Zapata et al. 2011, 23) sekä etsinyt moraalista tukea osallistavista tutkimusmenetelmistä (McIntyre 2008; Hergenrather, Rodes & Bardhoshi 2010). Tällä kertaa repussani oli muun muassa Linda Tuhiwai-Smithin (2012) teos Decolonizing methodologies, joka haastaa etsimään vaihtoehtoisia tietämisen tapoja yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa.

Vierailuni alussa kutsuin matkailuyrittäjät yhteiseen työpajaan, jonka tarkoituksena oli keskustella aikaisemmasta tutkimuksestani (2009) sekä matkailuhankkeen senhetkisestä tilanteesta. Huomasin kuitenkin pian, että ilmapiiri matkailuhankkeen ympärillä oli muuttunut. Matkailijoiden määrä oli yllättäen pudonnut ja paikalliset matkailuyrittäjät olivat lopulta maksaneet matkailukehitystä varten ottamansa lainat – ja niiden korot – kahvipavuilla. Monet yrittäjistä olivat pettyneitä avustustyöntekijöihin, jotka olivat kannustaneet heitä ottamaan lainaa matkailun materiaalisten puitteiden parantamiseksi. Kuunnellessani ihmisten turhautuneita kertomuksia muistin, että ihmiset olivat olleet huolissaan lainoista jo edellisen vierailuni aikana. Oliko kyse siis sittenkään vain ilmapiirin muutoksesta? Vai kenties siitä, että olin korvannut osan aikaisemmasta kehitysoptimistani annoksella akateemista varovaisuutta ja skeptisyyttä? Olinko aikaisemmin jättänyt perheiden huolen huomioimatta, koska se oli ristiriidassa toivomieni tuloksien kanssa?

Vaikka turistien määrät olivat laskeneet, konsultit, opiskelijat, tutkijat ja vapaaehtoismatkailijat eivät toki olleet unohtaneet San Ramónia. Monet heistä – tai paremminkin meistä – saapuivat vierailulle auttaakseen paikallisia osallistumaan matkailukehitykseen ”oikealla” tavalla. Yksi räikeimmistä esimerkeistä oli matkailukehityshanke ’Modernizan’ konsultti, joka oli vierailunsa aikana läpikäynyt kaikki kyläläisten kodeista puuttuvat mukavuudet sekä suositellut perheitä ottamaan lisää lainaa vieraanvaraisuuden parantamiseksi. Keskustelujemme yhteydessä matkailuyrittäjät kertoivat, etteivät tämän tyyppiset konsultit enää olleet tervetulleita heidän kotiinsa tai kotikyläänsä. Monet lisäsivät kyllästyneensä myös vapaaehtoismatkailijoihin, opiskelijoihin ja tutkijoihin, jotka saapuivat San Ramóniin toteuttamaan erilaisia projektejaan ja käyttivät paikallisia matkailupalveluja ilmaiseksi.

Olin matkustanut San Ramóniin toiveenani löytää muita matkailumaailmoja reilumpia ja tasa-arvoisempia kohtaamisia paikallisten ja vieraiden välillä (ks. Cole & Morgan 2010, xv; Scheyvens 2011). Nyt minun oli myönnettävä, että jopa pienimuotoinen maaseudun kylien matkailu näytti toisintavan eriarvoisia ja epämukavia valtasuhteita pohjoisen ja etelän sekä kaupunkien ja syrjäseutujen välillä. Vaikka oletettiin, että tämän tyyppinen matkailu perustuisi paikallisiin tarpeisiin ja osallistumiseen, monet vieraista olivat sitä mieltä, että kyläläiset osallistuivat ”väärin” paikalliseen kehitykseen. Ratkaisun avaimet tuntuivat löytyvän sittenkin vieraiden käsistä. Näin ollen oli epäselvää kenen hankkeista ja kenen osallistumisesta oli kyse. (Ks. esim. Li 2007; Seppälä 2013, 11.) Hyväksyin, että periaatteet paikallisen äänen ja paikallistietouden kunnioittamisesta eivät yksin riittäneet muuttamaan valtasuhteita vieraiden ja paikallisten välillä (Mowforth et al. 2008, 71; Saarinen 2010). Samalla huomasin myös sen, miten matkailututkimuksesta puuttui avoin keskustelu osallistumisen idean takana vaikuttavista arvoista, ideologioista ja olemisen tavoista (Singh 2012).

Tämä oli käänteentekevä hetki tutkimuksessani. Olin ymmärtänyt, että haastattelemiani matkailuyrittäjiä ja kahvinviljelijöitä ei kiinnostanut etnografinen tutkimukseni matkailun kehityshankkeista. Heidän kutsuminen mukaan uuteen osallistavaan tutkimukseen, joka perustuisi yhä minun akateemisiin kiinnostuksen kohteisiin olisi ollut ristiriidassa osallistavan tutkimuksen periaatteiden kanssa (ks. Caton 2014). En ollut kuitenkaan valmis tekemään matkailumarkkinointiin liittyvää tutkimusta, kuten paikalliset matkailukoordinaattorit minulta toivoivat. Mietin hetken jättäisinkö tutkimukseni kesken. Päätin kuitenkin etsiä uutta matkalukemista, joka auttaisi minua ymmärtämään miksi hyvätkin auttamisaikeet saattoivat epäonnistua, ja joka haastaisi kriittiseen pohdintaan omasta kiinnostuksestani tutkia ja auttaa yhteisöjä kaukana kotoa.

Episteeminen väkivalta

Erityistesti jälkikolonialismin kriitikot (Spivak 1988; Mignolo 2005; Kuokkanen 2007; ks. myös Vrasti 2013) auttoivat minua ymmärtämään, miten tutkijoiden ja kehitystyöntekijöiden into tutkia ja auttaa saattoi johtaa turhautumiseen vieraiden ja paikallisten välillä. Jälkikolonialismin kritiikillä viittaan tässä yhteydessä teoreettiseen näkökulmaan, jossa tutkija kyseenalaistaa ajatuksen länsimaalaisen kehityksen, tieteen ja filosofian neutraalista tai universaalista luonteesta (Spivak 1988; Hall & Tucker 2004, 2-3; Eriksson Baaz 2005, 32-5; McEwan 2009, 22-3). Erityisesti Gayatri Spivak (1988; Sharpe & Spivak 2002) kiinnittää huomiota tutkijoiden ja kehittäjien etuoikeutettuun asemaan, joka vaikeuttaa tapaamme kuulla ihmisiä ja yhteisöjä, joita haluaisimme tutkia ja auttaa. Sen sijaan autettavien puhe on jo valmiiksi tulkittua. Seurauksena syntyy ”episteemistä väkivaltaa”: sellaisten tietämisen tapojen huomiotta jättämistä, jotka ovat ristiriidassa tutkijan tai kehittäjän omien esiolettamusten, käsitysten, kielen tai tieteenfilosofian kanssa (Sharpe & Spivak 2002, 613; Kuokkanen 2007, 66). Matkailualan asiantuntijoiden kohdalla tämä tarkoittaa, että koemme tietävämme mitä matkailu on, ja miten maaseudun kylien asukkaiden tulisi kehittää matkailua. Tämä johtaa paradoksaalisesti siihen, että myös paikallista osallistumista tukevat tutkimus- ja kehityshankkeet saattavat hiljentää paikallisyhteisön osallistujat. Näin päädymme vastoin tahtoamme vahvistamaan vastakkainasetteluja itsen ja toisen, toimijan ja objektin, antajan ja ottajan.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tahto kuulla ja kuunnella paikallistietoutta näyttäytyy riittämättömänä. Voimmeko tosiaan olettaa, että toinen alkaa välittömästi puhumaan, jos vain osoitan olevani valmis kuuntelemaan (Kapoor 2004)? Entä olenko varma siitä, että pystyn kuulemaan mitä toinen minulle todella kertoo (Spivak 1988)? Olenko valmis yllättymään? Kuulemaan sellaista mikä on ristiriidassa omien esiolettamuksieni kanssa (Derrida 1999)? Nämä kysymykset ovat olennaisia osallistavien kehityshankkeiden ja tutkimusmenetelmien kohdalla, joissa aloite tulee paikallisyhteisön ulkopuolelta. Mitä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun paikallisille jää päätettäväksi osallistuvatko he vieraiden suunnittelemiin osallistaviin hankkeisiin? Kenen hankkeista tuolloin oikeastaan on kyse? Onko paikallisyhteisö sittenkin vain vieras, jonka tutkija toivottaa tervetulleeksi omaan tutkimus- tai kehityshankkeeseensa?

Tutkimusmenetelmien avoimuus

Viimeisellä kerralla matkustaessani San Ramóniin, matkalukemiseni oli vaihtunut metodologisesta kirjallisuudesta Emmanuel Levinasin ja Jacques Derridan keskusteluihin etiikasta, avoimuudesta ja vieraanvaraisuudesta toista kohtaan. Erityisesti Levinasin (1969) kritiikki länsimaalaista yksilökeskeisyyttä kohtaan auttoi minua ymmärtämään, miten osallistumiseen perustuva tutkimus ja kehittäminen voivat sisältää epistemologisen konfliktin lisäksi myös ontologisen ristiriidan. Toisin sanoen osallistumiseen vaikuttavat eri tavat tietää, mutta myös eri tavat olla yhdessä toisen ja toisten kanssa (ks. myös Veijola et al. 2014). Levinasin filosofiassa oleminen ja eettinen toimijuus ovat mahdollista vain suhteessa muihin ihmisiin. Näin ollen hän kiistää mahdollisuuden kohdella vastuullisuutta spontaanin ja vapaan yksilön projektina. Levinasin ajatukseen pohjautuen väitän, että suuressa osassa osallistumiseen liittyvissä teoreettisissa ja käytännöllisissä keskusteluissa huomio kiinnittyy vapaaseen yksilöön ihmisten välisten suhteiden sijaan. Siirtyminen kohti avoimempia ja vastuullisempia kohtaamisia itsen ja muiden välillä edellyttäisi kuitenkin valmiutta keskeyttää omat tavat ajatella, toimia ja olla. Toisin sanoen etsiessämme reilumpia ja eettisempiä tutkimusmetodologioita ei riitä, että toivotamme paikallisyhteisöt tervetulleiksi osallistumaan projekteihin, jonka tarkoituksen ja ehdot olemme jo itse etukäteen määritelleet.

Tutkimukseni alkupuolella näin tutkimukseni tehtäväksi kertoa San Ramónin matkailukehityksestä ja näin ollen antaa ääni paikallisyhteisöille. Matkan edetessä päädyin pohtimaan ennen kaikkea sitä, miksi olin vakuuttunut, että San Ramónin perheet avaisivat ovensa ja haluaisivat minun kertovan heidän tarinansa. Tutkimukseni ehdottaa, että toisten vieraanvaraisuuden pitäminen itsestään selvänä voidaan nähdä merkkinä jälkikoloniaalisesta ja itsekeskeisestä ajatusmaailmasta. Ensimmäinen askel kohti tämänlaisen mentaliteetin purkamista on tunnistaa, miten tätä asetelmaa toisinnetaan.

Susanna Hast kirjoittaa Agonin tämän vuoden ensimmäisessä numerossa (2016/1) tieteestä tarinankerrontana, joka on aina henkilökohtaista. Uskon, että yksi tutkimukseni tärkeimpiä tuloksia on kannustus varovaisuuteen, kun lähdemme kertomaan tarinoita toisista ja kuvaamaan sitä, miten asiat mielestämme ovat. Reiluuden nimissä näihin tarinoihin olisi jätettävä tilaa muutoksille, epävarmuudelle ja yllätyksille: sille miten asiat saattavat sittenkin olla, tai miten ne voisivat olla. Toivon, että oma tutkimustarinani Nicaraguan ylängöiltä rohkaisisi pohtimaan, miten suhtaudumme toisiin – ja myös itseemme.

Kirjallisuus

  • Agar, Michael H. (1980) The Professional Stranger: An Informal Introduction to Ethnography. New York: Academic Press.
  • Ahmed, Sara (2000) Strange Encounters. Embodied Others in Post-Coloniality. Lontoo: Routledge.
  • Baker, Gideon (2011) Politicizing Ethics in International Relations: Cosmopolitanism as Hospitality. Lontoo: Routledge.
  • Butcher, Jim (2012) The Mantra of ‘Community participation’ in Context. Teoksessa: Singh, Tej Vir (toim.) Critical Debates in Tourism. Bristol: Channel View Publications, 102–108.
  • Butcher, Jim (2007) Ecotourism, NGOs and Development. Lontoo: Routledge.
  • Caton, Kellee (2013) The Risky Business of Understanding: Philosophical Hermeneutics and the Knowing Subject in Worldmaking. Tourism Analysis 18:3, 341–351.
  • Cole, Stroma (2006) Cultural Tourism, Community Participation and Empowerment. Teoksessa: Smith, Melanie K. ja Robinson, Mike (toim.) Cultural Tourism in a Changing World, Politics, Participation and (re)presentation. Lontoo: Channel View Publications, 87–103.
  • Derrida, Jacques (1999) Adíeu to Emmanuel Levinas. Käännös Brault, Pascale-Anne ja Naas, Michael. Stanford, CA: Stanford University Press.
  • Dicks, Bella (2003) Culture on Display: The Production of Contemporary Visitability. Maidenhead: McGraw Hill.
  • Dredge, Dianne ja Hales, Rob (2012) Community Case Study Research. Teoksessa Dwyer, Larry, Gill, Alison ja Seetaram, Neelu (toim.) Research Methods in Tourism: Quantitative and Qualitative Approaches. Cheltenham MA: Edward Elgar, 417– 437.
  • Eriksson Baaz, Maria (2005) The Paternalism of Partnership. A Postcolonial Reading of Identity in Development Aid. Lontoo: Zed Books Ltd.
  • Friberg, Mats (1999) Schumpeter’s principle-cultural continuity in a changing world. Teoksessa Schulz, Michael (toim.) Peace and development: Their interrelationship in the Global System, Padigru Papers Series, University of Gothenburg.
  • George, E. Wanda, Mair, Heather ja Reid, Donald G. (2009) Rural Tourism Development. Localism and Cultural Change. Bristol: Channel View Publications.
  • Germann Molz, Jennie ja Gibson, Sarah (2007) Introduction: Mobilizing and Mooring Hospitality. Teoksessa Germann Molz, Jennie ja Gibson, Sarah (toim.) Mobilizing Hospitality, The Ethics of Social Relations in a Mobile World. Aldershot: Ashgate, 1–26.
  • Hergenrather, Kenneth C., Rhodes, Scott G., Bardhoshi, G. (2010) ‘Photovoice as Community –based Participatory Research: A Qualitative Review’, American Journal of Health Behavior, 33:6, 686-698.
  • Higgins-Desbiolles, Freya (2006) More Than an ”Industry”: The Forgotten Power of Tourism as a Social Force. Tourism Management, 27, 1192–1208.
  • Hall, Michael C. ja Tucker, Hazel (2004) Tourism and Postcolonialism: Contested Discourses, Identities and Representations. Lontoo: Routledge.
  • Höckert, Emily (2009) Sociocultural Sustainability of Rural Community-based Tourism. Case Study of Local Participation in Fair Trade Coffee Trail, Nicaragua. Pro-gradu, Lapin yliopisto.
  • Höckert, Emily (2011) Community-based Tourism in Nicaragua: A Socio-Cultural Perspective. Matkailututkimus 7:2, 7–25.
  • Höckert, Emily (2014) Unlearning through Hospitality. Teoksessa Veijola, Soile, Germann Molz, Jennie, Pyyhtinen, Olli, Höckert, Emily ja Grit, Alexander (toim.) Disruptive Tourism and its Untidy Guests. Alternative Ontologies for Future Hospitalities. New York: Palgrave MacMillan, 96–121.
  • Höckert, Emily, Hakkarainen, Maria ja Jänis, Julia (2013) Matkailun paikallinen kehittäminen maaseudulla. Teoksessa Veijola, Soile (toim.) Matkailututkimuksen lukukirja. Rovaniemi: Lapin Yliopistokustannus, 160–172.
  • Jamal, Tazim ja Dredge, Dianne (2014) Tourism and Community Development Issues. Teoksessa Sharpley, Richard ja Telfer, David (toim.) Tourism and Development. Concepts and Issues, Second Edition. Lontoo: Channel View, 178–204.
  • Kapoor, Ian (2004) Hyper self-reflexive development? Spivak on representing the Third World ‘Other’. Third World Quarterly 25:4, 627–647.
  • Kuokkanen, Rauna (2007) Reshaping the University. Responsibilities, Indigenous Epistemes, and the Logic of the Gift. Vancouver: UBC Press.
  • Kvale, Steinar (1996) InterViews. An Introduction to Qualitative Research Interviewing. Lontoo: SAGE Publications.
  • Levinas, Emmanuel (1969) Totality and Infinity. An Essay of Exteriority. Pittsburgh: Duquesne University Press.
  • Länsman, Anni-Siiri (2004) Väärtisuhteet Lapin Matkailussa. Kulttuurianalyysi suomalaisten ja saamelaisten kohtaamisesta. Inari: Kustannus Puntsi.
  • McEwan, Cheryl (2009) Postcolonialism and Development. Lontoo: Routledge.
  • McIntyre, Alison (2008) Participatory action research. Thousand Oaks CA: Sage.
  • Mignolo, Walter D. ja Escobar, Arturo (2010) Globalization and the Decolonial Option. Lontoo: Routledge.
  • Mowforth, Martin, Charlton, Clive ja Munt, Ian (2008) Tourism and Responsibility. Perspectives form Latin America and the Caribbean. Lontoo: Routledge
  • Pérez, Fransisco P., Barrera, Oscar P., Peláez, Ana V., ja Lorío, Gema (2010) Turismo Rural Comunitario como Alternativa de reducción de la pobreza rural en Centroamérica. Managua: EDITASA.
  • Pritchard, Annette, Morgan, Nigel ja Ateljevich, Irena (2011) Hopeful Tourism, A New Transformative Perspective. Annals of Tourism Research 38:3, 941– 963.
  • Saarinen, Jarkko (2010) Local tourism awareness: Community views in Katutura and King Nehale Conservancy, Namibia. Development Southern Africa 27: 5, 713–724.
  • Seppälä, Tiina (2013) Hallintaa, vastarintaa ja uusliberaalia kehityspolitiikkaa Etelä-Aasiassa [Governance, Resistance and Neoliberal Development in South-Asia]. AGON, Northern Philosopher’s Association 39, 11–13.
  • Scheyvens, Regina (1999) Case Study. Ecotourism and the empowerment of local communities. Tourism Management 20, 245–249.
  • Scheyvens, Regina (2003) Local Involvement in Managing Tourism. Teoksessa Singh, Shalini, Dallen J. Timothy ja Dowling, Ross K. (toim.) Tourism in Destination Communities. Oxon: CABI Publishing, 229–252.
  • Singh, Shalini (2012) Community Participation – In Need of a Fresh Perspective. Teoksessa Singh, Tej Vir (toim.) Critical Debates in Tourism. Bristol: Channel View Publications, 113–117.
  • Spivak, Gayatri C. (1988) Can the Subaltern Speak?. Teoksessa Nelson Cary ja Grossberg, Larry (toim.) Marxism and Interpretation of Culture. Chicago IL: University of Illinois Press, 271–313.
  • UCA San Ramón (2008) Hankedokumentti, 13. toukokuuta 2008 ‘Convocatoria Especial 2008: Agencia Luxemburguesa de cooperación, Programa de las Naciones Unidas para el Desarrollo – Programa de Pequeñas Donaciones (PPD)’. San Ramón, Nicaragua.
  • Valkila, Joni (2009) Fair Trade organic coffee production in Nicaragua — Sustainable development or a poverty trap?. Ecological Economics 68:12, 3018–3025.
  • Veijola, Soile, Germann Molz, Jennie, Pyyhtinen, Olli, Höckert, Emily ja Grit, Alexander (2014) Disruptive Tourism and its Untidy Guests. Alternative Ontologies for Future Hospitalities. New York: Palgrave MacMillan.
  • Zapata, Maria-José, Hall, Michael C., Lindo, Patricia ja Vanderschaeghe, Mieke (2011) Can community-based tourism contribute to development and poverty alleviation? Lessons from Nicaragua. Current Issues in Tourism 14:8, 725–749.