2018-2-2
Suuntaan askeleeni Lapin maakuntakirjastoon ja sen Lapponica-saliin. Paikalle on kertynyt sakeasti kulttuuriväkeä. Kuvataiteilijoita, taiteen kriitikoita, paikallisia kulttuurivaikuttajia ja kirjaston asiakkaita. Tilaisuus avataan lämpimän koruttomasti. Galleristi Vele Varjo, taiteilijaryhmän jäsen hänkin, toivottaa paikalle kokoontuneet tervetulleiksi. Maljoja kohotellaan, mutta puheita ei pidetä. Taideteoksista käydään keskusteluja teosten tehneineiden taiteilijoiden kanssa. Kysellään vaikuttimia. Haetaan omaa tuntumaa esilleripustettuun.

Näyttely, kuin sen nimikin, on omintakeinen. Taiteilija-aktivistien ryhmittymä “Paavin äpärät” on perustettu jo 4.4.2004. Kyse on vapaista taiteilijoista, jotka harvakseltaan, nyt kolmannen kerran, ovat aktivoituneet pystyttämään yhteisen näyttelyn. Kokonaisuus on luotu Taiteen ehdoilla teoksia nimeämättä. Myös taiteilijat itse pysyttelevät anonyymeinä, joskin avajaisiin osallistuvat esittelevät ilmeisen mielellään omia hengentuotteittaan. Taideteoksia ei ole signeerattu eikä niille ei ole määritelty hintaa. Näyttelyn esitteestä kuitenkin selviää, että ryhmään lukeutuvat: J.Erkkilä, M.Laitila, L.Lindholm, K.Niemi, N.Oravainen, J.Peltoniemi, H.Puro, P.Ranta, S.Sirkka, J.Tynkkynen, V.Varjo ja M.Ylikoski.

 

2018-2-3

 

Tapahtuma on sarjassaan kolmas. Taiteen ehdoilla on liikuttu aina silloin, kun maailman tilanne on edellyttänyt suoraa  taiteellista toimintaa. Ensimmäinen näyttely Äpärät-ryhmittymän perustamisen jälkeen pidettiin Helsingissä, toinen “Externo” Tampereella ja Kemissä. Ryhmän jäsenet ovat osin vaihtuneet. Nyt he tulevat Kemistä, Kemijärveltä, Rovaniemeltä, Oulusta, Tampereelta, Turusta, Helsingistä ja joiltakin pienemmiltä paikkakunnilta, mikä sinällään korostaa taiteellisen toiminnan ja tapahtuman globaalia teemaa. Kulloinkin ratkaistaviin asioihin on haluttu vaikuttaa puhtaan taiteen keinoin.

“Paavi”, “äpärät” ja “kiirastuli” ryhmän ja tapahtuman nimessä herättävät huomiota. Aivan heti ei juolahda mieleen, mikä yhteys niillä on kuvataidenäyttelyyn 500 vuotta reformin jälkeen kaukana sekulaarissa Pohjolassa. Kysyessäni asiaa selviää, että uutta reformia kaivataan globaalin yhteisön ongelmien ratkaisemiseksi. Päättelen, että taiteilijoiden näkemyksen mukaan varsinainen armonaika on jo ohitse ja nyt elämme kollektiivisessa kiirastulessa, josta pelastautuminen on haasteellista.

Taiteilijoita on kaksitoista, mutta näyttely on silti hallittavan pieni. Jokaiselta tekijältä on tilattu yksi työ kirjaston tapahtumaan. Menetelmien kirjo on suuri:  öljyväri-, akryyli- ja temperamaalauksia, veistoksia, mobiileja, videota, montaaseja, sekatekniikkaa.

Myös teosten aiheet varioivat, mutta jokaiseen liittyy omintakeista pohdittavaa. Tietoisuus siitä, että kukin teos on argumentti maailman tämän hetken tilaan, ohjaa tulkintojani. Näyttelytilaan tullessani ensimmäisen vihjeen antaa keskeiselle paikalle sijoitettu avattu pää. Aivokuoren reunan yli kurkistaa ilkikurinen simpanssi, lähin lajisukulaisemme. Pään sisään voi kurkistaa ja todeta, että sen sisältönä on rahaa. Assosiaatiot ovat vahvoja ja teema kehittyy mielessäni muita töitä tarkastellessani.

 

2018-2-42018-2-62018-2-92018-2-72018-2-9

2018-2-11

2018-2-13

 

Elämyksellisten teosten tarkasteluun kuluu aikaa. Ihmisen rooli vaikuttavana tekijänä ja syyllisyys maailmaa vaivaaviin ongelmiin tulee selväksi. Poistuessani salista huomaan vielä alussa tapaamani kädellisen pystin takaraivoon tatuoidun maailman kartan. Ahneuden lopputulema, syyt ja seuraukset ovat samassa paketissa. Voisiko sitä selvemmin sanoa?

Lapponica-salin näyttelystä vaikuttuneena pohdin elämän ja taiteen kestoa vertailevaa tuttua sanontaa, joka väittää taidetta elämää pitkäkestoisemmaksi. Globaalissa katsannossa nyt vaikuttaa siltä, että ainakin  ihmiskunnan ja taiteen mittaaminen päättyy samanaikaisesti ellei mitään tehdä. Vai kävisikö niin, että taiteen nimissä aurinkoa kiertämään ammuttu sähköauto, saa joskus jonkun meitä kehittyneemmän ajattelemaan planeettamme menneisyyttä, ja niin muodoin vahvistaa väittämän todeksi.

Näissä mietteissä tulen Varjo Galleriaan, jonne Kiirastuli III:n osateos “Camera Obscura” on pystytetty.   Joudun odottamaan piskuisessa tuulikaapissa, että galleristi itse tulee avaan oven näyttelysaliin ja niin käykin. Siirtyminen kirkkaasta maaliskuun auringonvalosta täysin pimennetyltä vaikuttavaan huoneeseen vaatii hieman ohjaavaa kättä. Hakeudun ikkunaseinän penkille.

Kokemuksesta tiedän, että Camera Obscura, pimeä huone, innoittaa aika ajoin taiteentekijöitä. Yleensä huolella tehdyt tilateokset johdattavat tutustumaan vain newtonilaisen fysiikan valo-opin alkeisiin, mutta nyt nurin käännetyllä maisemalla, on syvempi yhteiskunnallinen merkitys. Ateljeen katonrajaan heijastuvalla vilkaslikenteisellä kadulla ihmiset ja autot kiirehtivät liikennevalojen tahdittamana ja näennäisen päämääröttämästi jonnekin. Ambienttina taustamusiikkina soiva Älärm- yhtyeen psykedeelinen jammailu ja ikkunan takaa kuuluva liikenteen tauoton äänimaisema mesmeroivat katsojan pitkäksi ajaksi paikalleen.

 

2018-2-12

 

Mutta Kiirastuli ei vielä pääty tähänkään. Varjo Gallerian perimmäisessä huoneessa odottaa vielä yllätys.

Hämärästi valasitussa kammiossa, kaatuneen tuolin yläpuolelle on hirttäytynyt haltijahahmo. Kaulakiikussa, puukengät jalassa ja piippalakki päässä. Sitä tarkastellessa olen tunnistavinani joulutontun hahmon, vaikka hirttäytyneen ulkonäkö ja vaatetus viittaa läheisemmin puutarharonttuun. Mieleeni juolahtaa myös suomalaiseen mytologiaan kuuluva kotoisa Perkeleemme, alunperin liettualainen ukkosenjumala, joka itäsuomalaiseen joviaaliin tapaan on aikojen saatossa vähätelty kotitontuksemme. Ystävällinen ja vaatimaton jumalhahmo, joka pienempien ongelmien ilmetessä ja huomaamatta, mutta toisinaan toki myös kutsustamme, ryhtyy laittamaan asioita kuntoon ja paikkoja järjestykseen. Mutta Perkele, miksi nyt?! Juuri kun Agricolan väärä valinta sielunvihollisen synonyymiksi on rehabilioitu ja käännösvirhe pyhiin kirjoihimme on korjattu.

Paavin äpärien Kiirastuli III näyttely on tarkoituksellisen ajankohtainen. Se “kommentoi ihmiskunnan loppuliukua”. Jokainen taitelija kuvaa kriittisesti maailman tilaa, mutta kukin omasta tulokulmastaan. Erilliset teokset avaavat näkökulmia ja käynnistävät syviäkin pohdintoja. Valmiita vastauksia ei anneta. Moniongelmainen kokonaisuus vetoaa katsojan kykyyn yhdistellä asioita.

 

2018-2-5

 

Näyttelyn viesti jää jokaiselle oman tulkinnan varaan. Monelle se voi olla yllätys, mutta kiireiselle taiteen kuluttajalle se saattaa jäädä avautumatta.

Kaila, Erkki

  • FL, Lapin Kirjallisuusseuran pj,
  • Lapillinen lehden pt.,
  • SARVin jäsen.

Valokuvat: Vele Varjo, Näyttelyistä ”Kiirastuli III” – Paavin äpärät ja “Camera Obscura