Nykyteatteria, nykytanssia, nykysirkusta, kuva- ja videotaidetta, lasten sirkusleiri, festivaaliklubi, stand-upia, suuria kantaesityksiä ja makupaloja vielä työn alla olevista residenssiprojekteista. Siinä se, Lapin sydämessä, Kittilässä tänä kesänä jo kahdeksatta kertaa järjestetty Hiljaisuus-festivaali pähkinänkuoressa. Tai pikemminkin: Siinä pieni pintaraapaisu siitä, mitä Ounasjoen ja Kantatie 79:n varrella sijaitsevassa, noin 350 ihmisen asuttamassa Kaukosen kylässä kesäkuun ensimmäisellä viikolla oikein tapahtui.
Alun perin nykysirkukseen kulminoitunut Hiljaisuus on kasvanut monipuoliseksi nykytaiteen festivaaliksi, joka vetää kävijöitä ympäri Suomen ja maailman. ”Tämä on kenties Suomen ainoa monitaiteellinen ja kansainvälinen kulttuuri- ja taidefestivaali. Ohjelmakattauksemme on paljon laajempi kuin monissa muissa vastaavissa tapahtumissa Suomessa,” festivaalin järjestäjä, Rovaniemellä tukikohtaansa pitävä Joonas Martikainen summaa. Arvio ei ole vain villi arvaus: Tänä vuonna sekä esitys-, talkoolais- että kävijämäärät ylittivät edellisvuosien tilastot. Väkeä oli paikalla niin Pohjoismaista, Italiasta, Englannista, Ranskasta, Brasiliasta, Latviasta, Virosta, Saksasta kuin Hongkongistakin asti.
Kuva: Tanssitaiteilija Marjo Selin (vas.) on aiemmin esiintynyt Hiljaisuus-festivaaleilla ja piipahti tänä vuonna paikalla vain osallistujana. Manchesterista Suomeen kolmen viikon työmatkalle tullut Catherine Taylor päätti reissunsa Hiljaisuuteen. «Nyt voin vain huilata ja nauttia,» nainen huoahti Reidar Särestöniemi -museon aurinkoisella pihalla. Särestöniemen museo ja taiteilijakoti toimii yhtenä esityspaikkana Hiljaisuus-festivaaleilla.
”Talkoolaisia oli tänä vuonna viitisenkymmentä, eli enemmän kuin ikinä ennen. Ilman heitä koko festivaalia ei olisi,” Martikainen korostaa. Ruoka- ja majoituspalkalla työskentelevät talkoolaiset matkustavat Kittilään ruuhka-Suomesta asti paitsi kokkaamaan, siivoamaan, keittämään kahvia, paistamaan pullaa, myymään lippuja, hoitamaan lapsia, jakamaan esitteitä, pystyttämään kulisseja, hot dog -grilliä ja DJ-pöytää, myös ja ehkä ennen kaikkea verkostoitumaan, inspiroitumaan ja kehittelemään uusia projekteja samanhenkisten ihmisten kanssa. Martikainen arvelee Hiljaisuuden vetovoiman piilevän ihmisissä, monipuolisessa ohjelmassa ja Lapin uniikissa miljöössä. ”Uskon, että monille tämä on aito ja henkilökohtainen kokemus. Ohjelmakattaus pitää mielenkiinnon yllä ja ihmiset tulevat tutuiksi keskenään,” festivaalin sydämeksi ja sieluksikin tituleerattu mies miettii.
Esitysten, kävijöiden ja talkoolaisten määrät ovat olleet tasaisessa nousussa. Kasvu ei kuitenkaan ole tullut itsestään, eikä varsinkaan ilmaiseksi. Vaikka Hiljaisuus on saavuttanut jalansijaa ja niittänyt mainetta yli Suomen rajojen, hakee se yhä paikkaansa ja identiteettiään Suomen kesäfestivaalien kimarassa. ”Konsepti toimii hyvin. Mutta menee noin kymmenen vuotta, että tapahtuma on valmis ja löytää identiteettinsä,” Martikainen laskelmoi. Valmiiksi tuleminen vaatii paitsi inspiraatiota, intoa, hullua luovuutta ja luovaa hulluutta, myös ehtoja euroja. Juuri rahoitus on Hiljaisuus-festivaalin suurin kynnyskysymys. Martikainen suhtautuu tulevaisuuteen optimistisen realistisesti. ”Ensi vuoden festivaaliohjelma on jo lyöty lukkoon. Mutta jos rahoitus ei muutu nykyisestä, emme pian voi enää jatkaa,” hän myöntää.
Kuva: Kittilässä, Kaukosen kylässä kahdeksatta kertaa järjestetyn Hiljaisuus-festivaalin ohjelmisto oli tänä vuonna entistä kansainvälisempi ja monipuolisempi. Esiintyjiä oli useista eri maista ja tarjolla oli laaja kattaus nykytaidetta sen kaikissa muodoissaan ja väreissään.
Taloudelliset haasteet syntyvät eritoten monipuolisesta ja monitaiteellisesta konseptista, sekä astetta syrjäisemmästä sijainnista. Esityksille oli tänä vuonna varattu seitsemän eri tilaa, joista neljä sijaitsi festivaalin ytimessä eli Kaukosen kylässä, yksi Kittilän lukiossa, yksi Kittilän kirkossa ja viimeinen parin kivenheiton päässä Kaukosen kylästä sijaitsevalla Reidar Särestöniemen museolla. ”Kärjistäen voidaan sanoa, että meillä on yksi esitystila per esitys festivaaliviikon aikana. Eri taidealoja edustavat esiintyjät vaativat omanlaisensa tilat, valaistukset, äänet ja logistiikan,” Martikainen havainnoi. Ja sitten, kaiken kukkuraksi, koko tapahtuman ytimessä, hulinassa ja melskeessä on vielä Kaukosen kyläyhteisö.
Sen suhteen ei kuitenkaan ole hätä päivää. Suhteet Kaukosen kyläyhteisöön ovat lämmenneet, hioutuneet ja oienneet vuosien aikana. Tänä vuonna festivaalivieraiden joukossa näkyi jo kosolti kylänväkeä nauttimassa hyvästä musiikista, juomasta, ruoasta ja seurasta. ”Tämä on ollut tällaista ystävystymistä ja luottamuksen rakentamista molemmin puolin. Tällaisen tapahtuman tiimoilta on oltava aikaa ja halua kohdata ihmisiä,” Martikainen kiteyttää.
Kuva: Ben Hopper. Hiljaisuus-festivaali järjestettiin tänä vuonna järjestyksessään kahdeksannen kerran. ”Mitkään kestävät asiat eivät tapahdu kannulla kaatamalla. Tätä rakennetaan pala palalta,” totesi Hiljaisuus-festivaalin järjestäjä, sydän ja sielu Joonas Martikainen.