Lyhyesti

Tarkastelen esseessäni lyhyesti Immanuel Kantin kasvatusfilosofian keskeisimpiä teemoja. Tavoitteenani on tuoda esille Kantin kasvatusfilosofian alaan lukeutuvien ja pedagogiikan kirjoitusten pohjalta keskeisimmät teemat. Aloitan tarkastelun lähtemällä liikkeelle lyhyellä katsauksella Kantin puhtaan järjen kritiikkiin ja sen vaikutuksista hänen pedagogiikkaansa. Toiseksi pyrin tarkastelemaan hänen moraalisten ja eettisten kirjoitusten vaikutuksia hänen kasvatusteoriaansa. Hänen näkemyksensä tietoteoriasta ja etiikasta ovat vaikuttaneet varsin suuresti hänen kasvatusteoriansa syntyyn.

Puhtaan järjen kritiikki pedagogiikassa

Kantin pedagogiikan kantavana ajatuksena voidaan pitää oppijan henkilökohtaisen vapauden ehdottomuutta. Kantin näkemyksen mukaan pedagogisen toiminnan ja opetuksen tulisi olla kasvattajan näkökulmasta toimintaa, joka kannustaa oppivaa subjektia oman älyllisen vapauden löytämiseen ja sen käyttöön. Kantin pedagogiikkaa onkin osuvasti kuvattu vapauden pedagogiikaksi. Asiasta kirjoittaa Buchner: ”in fact, his educational theory is pre-emitently a pedagogy of the will” (Buchner 2009, 54.) Kant pyrki itsekin rohkaisemaan oppilaitaan ajattelemaan, käyttämään omaa vapaata tahtoaan oppimisen ja ymmärryksen aikaansaamiseksi. Kantin tiedetään luennoineen pedagogiikasta Königsbergin yliopistossa kahtena lukuvuotena, minkä vuoksi hänen kirjoituksistaan on säilynyt vain noin 100 sivuinen laitos. Kuitenkin hänen pedagogiikkansa taustalla on nähtävissä kriittisenkauden filosofian neljän pääteoksen1 vaikutukset. Oppimiskäsityksiin subjektin oppimisesta on vaikuttanut suuresti hänen puhtaan järjen kritiikkinsä loppupuolella esitelty rationaalisen psykologian käsitys.

Rationaalisessa psykologiassaan Kant esittelee käsityksensä rationaalisesta sielusta, ihmisen tahdon vapaudesta, absoluutin käsitteeseen liittyvistä paralogismeista ja maailmanrajoja koskevista antinomeista. Voidaan siis sanoa puhtaan järjen kritiikin ja ennen kaikkea rationaalisen psykologian toimivan kulmakivenä hänen käsityksiinsä oppivan subjektin vapaudesta ja oppimistavoista. Siitä, kuinka hänen epistemologiansa toimii psykologisena pohjana yksilön vapaantahdon koulimisen oikeanlaisessa suuntaamisessa. Kantin epistemologia ja ennen kaikkea rationaalinen psykologia luovat hänen mukaansa pohjan inhimillisen ymmärryksen toiminalle sekä maailmankatsomukselle.2

Kantin eettisten kirjoitusten vaikutuksista pedagogiikkaan?

Toisena vaikutukseltaan merkittävänä kriittisen kauden kirjoituksena voidaan pitää Kantin eettisiä kirjoituksia: Tapojen metafysiikan perustus ja Käytännöllisen järjen kritiikki. Edellä mainitut kirjoitukset tunnetaan suomeksi myös siveysopillisina pääteosina. Kantin käsitys etiikasta ja moraalista perustuvat tapojen metafysiikkaan ja huipentuu käytännöllisen järjen kritiikissä. Tapojen metafysiikassa Kant pyrkii luomaan perustan metafyysiselle moraalilaille. Moraali ja eettisyys on jotain, joka on kirjoitettuna ihmisen omaan järkeen eräänlaisena eettisenä ja moraalisena lakina. Tätä lakia hän ryhtyy kutsumaan kategoriseksi imperatiiviksi. Kategorisella imperatiivilla Kant käsittää välttämättömiä moraalisia lakeja. Ihmisen tulisi toimia velvollisuudesta kategorisen imperatiivin mukaisesti, mikäli subjektin maksimi voidaan hyväksyä ehdottomaksi universaaliksi laiksi käytännössä. Tällaisia lakeja ovat Kantin mukaan esim. kaikkien kohteleminen saman arvoisesti tai ihmisten esineellistämisen kielto. Koska Kant ajattelee edellä mainitun tapaisen moraalilain olevan sisällytettynä inhimillisen järjen omaavien olentojen järjessä vaikuttaa tämä käsitys myös hänen pedagogiikkaansa.

Kasvattajan yksi tehtävä on opettaa yksilöt seuraamaan moraalilakia. Kantin mukaan ihmisen erottaa eläimistä kyky rationaaliseen ajatteluun, mikä tarkoittaa myös vaistomaisten ja erilaisten himojen ohjaamien toimintojen järkiperäistä hillitsemistä. Tätä hillitsemistä Kantin mukaan voidaan oppia harjoituksen sekä kurinharjoituksen kautta. Moraalilaki, joka on kirjoitettu järkeen ohjaa lain omaisesti vapaata tahtoa, joka on ohjenuora moraaliselle toiminnalle.

Kantin mukaan subjektin vapaatahto täytyy ohjata moraalisesti oikean toiminnan suuntaan. Tahto on funktio, jonka kautta moraalilaki pyritään tuomaan subjektin toiminnalle regulatiiviseksi. Buchner kirjoittaa edellisestä osuvasti: ”Morality becomes herein the highest aim of life. Will is the function and duty is the aim which are to become regulative in the whole proces of education from its begining to its end” (Buchner 2009, 41.) Kantin pedagogiikan yhtenä lähtökohtana on kulttuurin, tapojen ja ennen kaikkea tiedon siirtäminen eteenpäin koulutuksessa. Kuten ihmisten moraalisena tavoitteena on pyrkiä kohti täydellistymistä moraalisesti. Samalla tavoin on myös pedagogiikan laita. Koulutuksen tehtävä on pyrkiä koulimaan ja suuntaamaan ihmisen tahtoa kohti moraalisesti parasta mahdollista lopputulosta yli vaistojenvaraisen toiminnan.

Kasvatuksen tehtävänä on luoda mahdollisuuden yksilöiden autonomiselle vapaalle järjen käytölle. Koska tahto on funktio, jonka kautta subjektin järjen käyttö voidaan koulia vapaaseen käyttöön on kasvatuksen tehtävä Kantin mukaan vapauteen kasvattaminen. Ihminen on riippuvainen omasta järjenkäytöstään mihin hänet on myös kasvatettava. Yksilöstä tulee inhimillisen järjen käyttäjä ja yhteisönjäsen yksin kasvatuksen kautta. Moraalinen, tiedollinen ja kulttuurinen kasvatus tapahtuu käyttämällä kasvatusta välineenä yksilön kehityksessä matkalla kohti täydellistä ihmisyyttä.3

Kantin mukaan ihmisestä tulee ihminen kasvatuksen kautta, niinpä kasvatukseen kuuluvat käsitteet pakko ja kuri. Pakon käsitteellä Kant viittaa yhteiskunnallisiin ja historiallisiin tapahtumiin, jotka vaikuttavat vääjäämättä kasvatettavaan. Kasvatettava tulee tietyn kasvatusympäristön tekijöiden vaikuttamiksi tahtoi tai ei. Kulttuuri ja yhteiskunta vaikuttavat pedagogisen toiminnan, kasvattajan ja kasvatettavan väliseen toimintaan vääjäämättä. Kurin käsitteellä Kant viittaa vastaavasti varsinaisen pedagogisen toiminnan metodiin (filosofiseen käytäntöön, kasvatukselliseen funktioon). Kurilla yksilöiden luonnonmukaiset ja eläimelliset piirteet saadaan hillittyä matkalla kohti ideaalista ihmisyyttä. Kantin johtavana ajatuksena onkin, että vain pakon ja kurin kautta ihminen voi tulla autonomiseksi järjen käyttäjäksi. Kasvatuksen kautta ihminen tulee eläimestä ihmiseksi. Yksi Kantin pedagogiikan perusongelma, jonka Kant itsekin tiedosti, on kahdesta edellisestä nouseva pedagoginen paradoksi. Pedagoginen paradoksi koskee pakon ja vapaan subjektin välistä jännitettä. Kuinka yksilö voidaan olettaa kasvavan autonomiseksi järjen käyttäjäksi jos hänet kasvatetaan kurin kautta pakonomaisesti vapaaksi?

Pedagoginen paradoksi – esille nousevat ongelmat?

Kuten aikaisemmin tuotiin esille, pedagoginen paradoksi nousee esille kurin ja pakon käsitteiden suhteesta vapauteen. Kun Kantin ajattelua seuraten ihminen pakotetaan kasvamaan pois luonnontilasta kohti järkevää ja autonomista järjen käyttöä syntyy ristiriita vapauden ja kurin välille. Ihminen on pakotettava pois luonnontilasta. Vastaavasti ongelmia nousee Kantin moraalikäsityksen pohjalta. Siinä missä kasvatus ja moraalinen toiminta kulkevat käsikädessä on myös moraalilaille ”vapautuminen” alistumista. Koulittava alistuu moraalilain alaisuuteen velvollisuuden regulatiivisuuden perusteella. Toisin sanoen, yksilöt kasvatetaan tuntemaan moraalista, eettistä ja poliittista vapautta yhteiskunnassa pakonomaisesti jotta yksilöt tuntisivat velvollisuudekseen toimia moraalilain vaatimalla tavalla. Edellä mainitun tapaisen kasvatuksen ja moraalilain regulatiivisuuden periaatteen pohjalta Kant perustaa pedagogisen ajattelunsa selvästi siveysoppiinsa. Moraalilain metafyysinen luonne ideaalina ja ihanteena järjessä yhtyy spontaanin ymmärryksen käytön (järjen vapauden) ja sinänsä olevien tekijöiden vaikuttimiin. Oman näkemykseni mukaan sinänsä tuntemattomat vaikuttimet voidaan tulkita Kantin pedagogiikan kohdalla yhteiskunnallisiksi ja kulttuurisiksi tekijöiksi, jotka vaikuttavat kasvatusympäristössä kasvatettavan maailmankatsomuksen rakentumisen periaatteisiin. Kasvatettavan yksilön maailmankatsomuksen periaatteet saavat sisältönsä sinänsä vaikuttavista yhteiskunnallisista traditioista ja kasvuympäristöstä.

Vaikka pedagoginen paradoksi Kantin ajattelun kohdalla tarkoittaa kurillisen kasvatuksen ja autonomisen järjen käytön välistä ongelmaa voidaan siihen lisätä myös sinänsä olevat epäsuorat vaikuttimet kasvatusympäristön taholta. Tietyt traditiot ja tavat eri kulttuureissa vaikuttavat varsin varhain ennen kaikkea pienten lasten kehitykseen. Kuinka nämä traditiot ja tavat ovat kytköksissä vapaaseen ajatteluun ja vapaaseen järjen käyttöön? Kasvatettava omaksuu tiettyjä tapoja ja traditioita tahtomattaan kasvuympäristöstään. Jos tarkastelemme lisää Kantin ajattelua, huomaamme hänen puhuvan kurista, joka mahdollistaa yksilön kasvamisen vapaaksi moraaliseksi yksilöksi. Kysymys kuuluukin: Missä vaiheessa kasvattava kuri tulee mukaan kasvatukseen? Missä vaiheessa tällaista historianfilosofista kasvattavaa kuria voidaan soveltaa kasvatettavaan? Lisäksi mieleen tulee kysymys perusolettamuksesta, jonka mukaan kaikki kasvatettavat yksilöt oletetaan järjellisesti varsin älykkäiksi. Onko kurillinen kasvattaminen omaan vapaaseen järjen käyttöön mahdollista kaikkien yksilöiden kohdalla. Monet kasvatettavat, varsinkin lapset tapaavat reagoida asioihin enemmän emotionaalisesti, kuin kylmän rationaalisesti.

Kantille pedagogiikka tarkoittaa hänen kirjoitustensa valossa filosofianhistoriallista prosessia, jossa kasvatetaan yksilöitä askel askeleelta kohti täydellisempää ihmisyyttä ihmisen luonteenomaisten piirteiden ja kykyjen kautta. Kohti eräänlaista inhimillistä täydellistymistä. Kasvatus on Kantille jatkuvaa liikettä pedagogisen prosessin kautta moraalisesti, eettisesti ja kulttuurisesti(tiedollisesti) kohti täydellistymistä.

Lähteet

  • Buchner, Edward Franklin. 2009: The Educational Theory of Immanuel Kant. Ams Press New York 2009. New York 2009.
  • Kant, Immanuel: Siveysopilliset pääteokset. (Tapojen metafysiikan perustus, Grundlegung zur Metaphysik der Sitten, 1785; Käytännöllisen järjen kritiikki, Kritik der praktischen Vernunft, 1788.) Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut J. E. Salomaa. 2. painos (1. painos 1931). Laatukirjat. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990.

Viitteet

  1. Kantin neljällä kritiikillä käsitetään tavallisesti, Puhtaan järjen kritiikki, Käytännöllisen järjen kritiikki, Tapojen metafysiikan perustus ja Arvostelukyvyn kritiikki. 

  2. Puhtaan järjen kritiikissä Kant asettaa tavoitteekseen vastata kysymyksiin: Mitä voimme tietää? Miten me voimme sen tiedon saavuttaa. Kuten huomataan hänen epistemologiansa rakentuu järjen kategorisille periaatteille ja ymmärryksen synteettiselle toiminnalla. Kognitiivinen toiminta perustuu Kantin mukaan vastaanottavan reseptiivisen aistimellisuuden ja aktiivisen havainnollisuutta muokkaavan ymmärryksen toimintaan. Sen perustava ovat puhtaan järjen ideaalit ja paralogismit, kuten edellä mainitsin rationaalinen psykologia, teleologiset ja teologiset näkemykset kuuluvat inhimillisen järjen rakenteen ja ymmärryksen toimintaan tiedostusta perustavina reunaehtoina. Näille reunaehdoille rakentuu Kantin mukaan subjektin maailmankatsomuksen periaatteet. Esim. subjektiiviset uskomukset sielun kuolemattomuuteen, materian jakamattomuuteen ja korkeamman absoluutin olemassaoloon. 

  3. Kant perustaa eettisen ajattelunsa selkeästi tässä kohtaa G.W Leibnizin ajatteluun. Leibnizin mukaan subjektin valintoihin vaikuttavat sekä tiedostamattomat, että tiedostetut tekijät. Subjektin vapaaseen tahtoon vaikutetaan jonkin objektiivisen kautta välttämättömästi, vapaatahto on kuitenkin näiden vaikuttumien perustalta toimijan vapaata toimintaa, joka johtaa kohti parasta mahdollista hyvää lopputulosta. Subjekti pyrkii valitsemaan parhaan mahdollisen vaihtoehdon kohti parasta mahdollista hyvää, mitä Leibniz nimittää metafyysiseksi hyväksi.