Maailma huutaa

Silmät katsoo tyhjistä päistään,
Näkevätkö oikeasti?
Eivät koskaan pääse totuuden siemenet sulamaan jäistään,
Jos niitetään maailman pelloilta toisen vilja jatkuvasti.

Metsässä olevien puiden kaarnaan,
Jälki kaipuusta jätettiin,
Muistoksi ihmisyydestä,
Joka lailla varkaan heiltä vietiin.
Sipuli oli kerran kokonainen,
Vain kitkerä tuoksu jäljellä enää onnesta.
On kultainen keskitie unelmaa,
Ja rakkaus elää ainoastaan menneessä saa.

Pohjattomaksi muuttuu ymmärryksen hauta,
Se kaivettiin piittamattomuuden lapiolla,
Tulikuumana hehkuu
Kärsineen rauta,
Niin surkea ja masentava kaiken lähellä olla.

Keijut levittivät ennen kultaista pölyä,
Riemuiten miten onkaan
Kaunista.
Lähtivät kun eivät kestäneet tyhjänä
Jauhavan suun mölyä.
Siellä jossain hyvän ja pahan rajalla
Nähdään yksi kauneimmista unista.

Maailman miljoonat apinat

Maailman miljoonat apinat,
Eivät banaaninsa kuorien sisään nää,
Eniten kiehtoo toisten hedelmäpussien rapinat.
Onhan helppo viidakonlakia vain ymmärtää.

Luotiin tähän meille todelliseen luomakuntaan,
Vähän apinoiden ymmärrystä suuremmat palmut.
Nämä poloiset kai nukkuvat ikuisesti tyytyväisenä itsestään kylläisenä untaan.
Roskiin heitetään almut.

Tyhmyyden sademetsiin ei koskaan voisi viisaus päästä asumaan.
Aivan porsaiden tavoin tyydytään,
Ja näkemään asiat,
Jotka mahtuu vain omaan pieneen karsinaan.

Elämä mahdollisimman helppo,
On heille mahdollisuus ainoa järkevä sekä looginen,
Lailla kissan lähimmäisen edessä kehrätään,
Jotta saadaan lankaa itsetunnon kerään.