Baseballissa laillisen syötön on ylitettävä kotipesä strike zonen rajoissa. Strike zone sijaitsee lyöjän polvien sekä lyöjän vyön ja hartioiden puoliväliin sijoittuvan midpointin välissä. Baseball on Yhdysvalloissa valtavan suosittu tv-laji ja katsojat voivat seurata päivittäin kuinka jokaisen pelaajan henkilökohtainen strike zone piirtyy millintarkasti laskettuna kotivastaanottimien näytöille ja ruuduille. Lyöjän takana kykkivä tuomari, joka tekee päätöksen syötön laillisuudesta, ei tätä tieteellisesti laskettua strike zonea kuitenkaan näe, eikä hänellä ole oikeutta tarkistaa syöttöä videolta. Tuomari nimittäin määrittelee jokaisen pelaajan strike zonen omilla silmillään. Jokaisen syöttäjän on puolestaan etsittävä tuon näkymättömänä ilmassa häilyvän alueen rajat heittämällä lehmännahalla päällystettyä palloa 150 kilometrin tuntinopeudella mahdollisimman lähelle alueen oletettuja reunoja. Kun tuomari tuomitsee vääräksi syötön, joka tv-ruudun mukaan osuu strike zonen sisälle, ei selostajien leppoisa jutustelu muutu kiihkeäksi pohdinnaksi siitä pitäisikö tuomarit korvata kameroilla, eivätkä tv-katsojat ala sättiä tuomaria puusilmäksi edes mielessään. Baseballissa kaikki hyväksyvät tuomarin päätöksen ja ovat samaa mieltä siitä, että vaikka kone on ihmistä tarkempi, on tuomari aina oikeassa.

Euroopassa baseball ei kiinnosta ketään, jalkapallo kiinnostaa. Eurooppalaisen katsojan suhtautuminen sattumanvaraisuuteen ja tuomarin inhimillisyyteen poikkeaa kuitenkin suuresti yhdysvaltalaisen katsojan tyynestä asioiden tilan hyväksymisestä. Baseballin katsoja tuntuu ajattelevan, että oikeudenmukaisuutta on olemassa vain teoriassa, eikä sitä pysty ihmisvoimin säännöstelemään. Itsensä epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tunteva eurooppalaiskatsoja taas lähtee kadulle ja pistää naapuruston citymaasturit ja näyteikkunat paskaksi. Ranskassa ei ole vuoden 1998 maailmanmestaruudesta huolimatta vieläkään toivuttu vuoden 1982 jalkapallon MM-kisojen semi-finaalissa Länsi-Saksalle kärsitystä tappiosta. Erityisesti ranskalaisia kaivelee se, kuinka Länsi-Saksan maalivahti Toni Schumacher ei edes yrittänyt pysäyttää vauhtiaan pallontavoittelutilanteessa Ranskan Patrick Battistonin kanssa, vaan tyrmäsi tämän kylmästi kentän pintaan. (Kyseessä todellakin oli tyrmäys, sillä Battiston kannettiin kentältä kaksi hammasta ja kolme kylkiluuta murtuneena.) Hollantilaistuomari Charles Corver ei nähnyt tilanteessa minkäänlaista rikettä, mutta nykykatsoja voi tarkistaa tilanteen helposti YouTubesta. Päivä oli toisellakin tapaa huono oikeudenmukaisuuden utopialle, sillä ottelun voittaja päädyttiin ratkaisemaan ensimmäistä kertaa MM-kisojen historiassa rangaistuspotkukilpailulla, jonka Länsi-Saksa voitti maalein 5-4. Sittemmin jopa MM-kisojen loppuottelun tulos on päätetty rangaistuspotkukilpailun avulla, vaikka oikeudenmukaisemmalta ja armollisemmalta tuntuisi heittää asiasta entiseen tapaan kolikkoa. Yksi tuon ottelun pelaajista tuntuu kuitenkin oppineen, että sekä jalkapalloilu että elämä ovat epäoikeudenmukaisia. Hävinneen joukkueen kapteeni, sittemmin Kansainvälisen jalkapalloliiton lahjusskandaalissa ryvettynyt ja jalkapalloperheestä ulos suljettu Michel Platini kertoi nimittäin pelaajauransa lopetettuaan pitävänsä tuota Länsi-Saksalle kärsittyä tappiota uransa kauneimpana otteluna.

Neljä vuotta myöhemmin Meksikossa pelatuissa jalkapalloilun MM-kisoissa Jumala viimein puuttui peliin. Herra esitti näkemyksensä oikeudenmukaisuudesta tekemällä Argentiinan 1-0 johtomaalin Englantia vastaan pelatussa puolivälierässä. Omassa hahmossaan Jahve ei Estadio Aztecan nurmella luonnollisestikaan esiintynyt, vaan laittoi palvelijansa Diego Armando Maradonan tökkäämään pallon maaliin kädellään ottelun 51. minuutilla. Aivan kuin Jumala olisi halunnut sanoa: Minä olen kyllä kaikkivaltias, mutta en missään nimessä oikeudenmukainen. Oikeudenmukaisempaa suuntaa, johon Kansainvälinen jalkapalloliitto on peliä videotarkastuksineen viemässä, voidaan siis hyvällä syyllä pitää jumalattomana. Kahteen asiaan voi kuitenkin luottaa; baseballin strike zone tulee aina ja ikuisesti häilymään näkymättömänä ilmassa ja ennen jokaista baseball-ottelua lauletaan Yhdysvaltain kansallislaulu, jossa vannotaan, että In God is our trust. Yhdysvalloissa selvästi ymmärrettään Eurooppaa paremmin, että Jumalan päätösten tarkistaminen videolta tappaa sekä pelin että Jumalan.