Väitöstutkimukseni käsittelee Ivan Illichin koululaitokseen ja kulutusyhteiskuntaan kohdistamaa kritiikkiä. Tutkimus sijoittuu kriittisen kasvatustieteen, kasvatusfilosofian ja kasvatussosiologian alueille.1

Kiinnostukseni Illichin ajatuksiin heräsi tarpeesta ymmärtää hänen kritiikkinsä perimmäinen tarkoitus. Erityisesti Illichin vaatimus oppivelvollisuuden poistamisesta ja koululaitoksen purkamisesta vaikuttivat käsittämättömiltä. Voikin tiivistää, että Illichin ajatusten kritisoiminen on helpompaa kuin niiden ymmärtäminen. Hänen tekstejä ei tule tulkita sellaisenaan, vaan on pyrittävä selvittämään niiden syvempi merkitys.2 Illichin esittämää oppivelvollisuuden arvostelua tuleekin arvioida osana laajempaa yhteiskunnallista kritiikkiä. Tutkimuksessani selkeytin Illichin kritiikin laajempaa merkitystä ja siihen sisältyvää toisin tekemisen ajatusta. Illichin tuotannossa korostuvat koululaitoksen ja länsimaisen yhteiskuntamallin arvostelun ohella termit asiantuntijavalta, modernisoitu köyhyys ja koulutettu mielikuvitus. Tutkimuksessa analysoin Illichin esittämää koululaitoksen kritiikkiä ja selvitin asiantuntijavallan, modernisoidun köyhyyden ja koulutetun mielikuvituksen suhdetta kritiikkiin.

Illich on yksi 1900-luvun kriittisimmistä ja laaja-alaisimmista kasvatusteoreetikoista, jonka kasvatusajatukset eivät ole jääneet vain utopiaksi, sillä hän toteutti kasvatusajatteluaan käytännössä Meksikossa CIDOC–instituutissa, joka toimi hänen ajatustensa mukaisena vapaana tiedon ja taidon oppimiskeskuksena.3

Illich on työssään ja tuotannossaan halunnut avata harhakuvia, jotka ruumiillistuvat teollistuneen yhteiskunnan instituutioissa. Hän on lisäksi huomauttanut, että emme voi vain ajatella tietämme kohti inhimillisyyttä, sillä tie humanismiin kulkee tekojen kautta. Illichin poleemisen tuotannon tavoitteeksi mainittakoon, että hän on toivonut, että hänen mielipiteensä – vihaiset tai intohimoiset, viekkaat tai vilpittömät – provosoivat lukijoissa hymyn ja uuden vapauden – vaikka vapaudella onkin hintansa.4

Koululaitoksen kritiikki

Illichin pääteosten ja tutkimukseen valitun aineiston kirjoitusajankohta, 1970-luku, oli koululaitosten kritiikin aikaa, jolloin luettiin myös Illichin kirjoituksia, eli hänen tuotannolla on kyllä ollut lukijoita, mutta ei varsinaisesti tulkitsijoita. Hänen tuotanto voidaan määrittää aikalaisdiagnoosiksi, jossa hän arvioi ajalleen ominaisia ilmiöitä. Illich on valinnut koulun paradigmaksi, jonka avulla hän on halunnut kuvata laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Valintaansa hän on perustellut sillä että koulu on kaikille tuttu laitos, joka samalla kuvaa länsimaisen kulutusyhteiskunnan rakennetta. Koululaitoksen kritiikissä hän on nähnyt tärkeäksi määritellä sanan koulu, koska sen merkitys on muuttunut itsestään selväksi. Koulun määritelmän Illich kuvaa sen fenomenologian kautta, jossa koulua määrittäviä tekijöitä ovat opettajat, oppilaat, oppilaiden ikä ja läsnäolovelvollisuus.5

Illichin mukaan koulun luonteeseen kuuluu asettaa opettajalle kolme asiantuntijan roolia – terapeutti, moralisoija ja valvoja – jonka seurauksena opettajalta saadulla palautteella tai rangaistuksella on monenkertaiset vaikutuskertoimet. Tämän lisäksi koulun fenomenologia tuottaa myös rakenteen, jossa koulu on instituutio, opettajat asiantuntijoita ja oppilaat asiakkaita. Illich arvioi, että tällaisessa rakenteessa murtuvat autonomiset pyrkimykset tiedon äärelle ja keskeiseksi tehtäväksi tulee rituaalin toteuttaminen kuluttaja-asiakkaan -roolin omaksuminen. Koulun fenomenologiaan liittyvä keskeinen kritiikin aihe on asiantuntijavallan alaisuuteen antautuminen, Illichin mukaan tämän jälkeen ihmiset hyväksyvät ammattimaisen palvelun ystävän palvelun sijaan.6

Tämän Illich näkee laajana sosiaalisena haittana, jonka seurauksena ihmiset eivät enää luota omaan osaamiseensa. Osa haittaa on myös se, ihmiset luottavat enemmän asiantuntijoiden palveluihin kuin lähimmäisen apuun. Tästä ilmiöstä Illich on käyttänyt myös termiä vastatuottavuus. Vastatuottavuutta tapahtuu siis silloin, kun palvelu ylittää tarjonnassaan sellaisen tason, jonka jälkeen palvelun kohteen autonomia alkaa olla uhattuna.((Illich 1973))

Näiden lisäksi hän on lisäksi arvioinut, että koulu johdattaa loputtoman kulutuksen myyttiin. Loputtoman kulutuksen myytti puolestaan perustuu ajatukseen, jonka mukaan kehitys väistämättä tuottaa jotain arvokasta. Illich onkin moittinut sitä kuinka olemme oppineet arvostamaan vain mitattavaa oppimista. On tärkeää huomata, että tämä malli kouluttaa myös opettajien mielikuvituksen, eli kahlitsee opettajat arvostamaan vain opetussuunnitelman tuottamaa oppimista ja samalla se ohjaa opettajat näkemään oppilaat yksipuolisesti. Näin opettajat ajautuvat asiantuntijan rooliin suhteessa oppilaisiin ja oppilaat antautuvat asiakkaiksi.

Kouluissa tarjottavan kasvatuksen ongelman Illich arvioi olevan, että oppilaat koulutetaan sekoittamaan opetus oppimiseen, arvosanat kasvatukseen, todistukset pätevyyteen ja sujuvuus kykyyn sanoa jotain uutta.7 Kritiikin perusteella voikin todeta, että koulun muuttaminen sen rakenteiden sisällä ei tuota muutosta siihen suurempaan rakenteeseen, joka on koulujen olemassa olon perusta. Illichin koulutusyhteiskunnan kritiikki ja kuvaus kasvattavasta yhteiskunnasta voidaan määrittää toivon ja tasa-arvon pedagogiikaksi. Hän onkin uskonut, että taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvo voisi toteutua, jos kasvaminen olisi luokatonta ja kehitys kulkisi kohti kasvattavaa yhteiskuntaa.

Koululaitoksen kritiikin ytimessä on kulutusyhteiskunnan kritiikki, jonka mukaan kulutuskeskeinen teollistunut voimattomuus kohtaa meitä kaikkia, kun elämä tulee riippuvaiseksi kulutushyödykkeistä. Tämän seurauksena on kansalaisen voimattomuus ja modernisoidun köyhyyden kokemus. Tutkimusaineiston tulkinnan perusteella voikin sanoa, että teollistuneessa yhteiskunnassa yksilön vapautta rajoittaa palveluiden teollinen tuotanto, joka kouluttaa asiakkaiden mielikuvituksen. Tällä Illich tarkoittaa prosessia, jossa ihmisen autonomian perustukset murtuvat kulutusprosessiin antautumisen seurauksena. Autonomian murenemisen ohessa ihmisten luonnolliset tarpeet muuttuvat vastaamaan teollisesti tuotettujen hyödykkeiden kulutusta, joiden välttämättömyyttä tuetaan illuusiolla, jonka mukaa ihminen on syntynyt kuluttajaksi. Modernisoidun köyhyyden -käsitteessä yhdistyy henkilökohtaisen vaikutusvallan – autonomian – menettäminen ja tilanteiden hallinnan kyvyttömyys. Osa modernisoidun köyhyyden ilmiötä on myös yhteisöllisyyden katoaminen, kun alamme luottaa asiantuntijapalveluihin enemmän kuin ihmisten väliseen luonnolliseen kanssakäymiseen ja välittämiseen. Yksilön autonomian kannalta merkittävä ongelma on kuluttaja-asiakkaan rooliin mukautuminen, koulutettu mielikuvitus ja siitä seuraava modernisoidun köyhyyden kokemus.

Kaavio suunnitellun koulutuksen asettamista rajoitteista

Illichin näkemys suunnitellun koulutuksen asettamista rajoitteista (Sauren 2008, 123)

Illichin ajattelun sovellettavuuden osalta voi todeta, että hänen esittämä kulutusyhteiskunnan ja koululaitoksen kritiikki tarjoavat vaihtoehtoisen mallin, jonka tavoitteena on uudella tavalla ohjata ja tukea ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista. Illichin utopiassa oppiminen on vapaata ja mahdollisuus oppimiseen ei ole sidottu aiempiin opintosuoritteisiin. Utopiassa korostuu satunnainen oppiminen. Hänen mukaansa satunnaisten oppimistilanteiden ja -mahdollisuuksien tulee olla kaikkien ulottuvilla niin, että oppiminen perustuu ihmisten oma-aloitteisuuteen. Uuden kasvattavan yhteiskunnan toteuttamiseksi tarvitaankin uutta tutkimussuuntausta, jonka tavoitteena on luoda yksilöllisiä, luovia ja autonomisia toimintoja palvelevia laitoksia. Uuden tutkimussuuntauksen avaajaksi Illich on mallintanut oppimisverkot, joissa oppiminen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Tällainen uusi kasvatustieteellinen tutkimus olisi todellinen tieteen vallankumous.

Oppimisverkoilla8 Illich on halunnut esittää mallin kasvattavasta yhteiskunnasta, jossa oppiminen ja keskinäinen kohtaaminen ovat autonomisia tapahtumia. Hän on siis halunnut osoittaa, että koulun vastakohta on mahdollinen ja että voimme luottaa omatoimiseen oppimiseen. Ongelmana kuitenkin on, että eivät ainoastaan kasvatus ja koulutus ole koulutettuja, vaan koko sosiaalinen todellisuus on koulutettu. Uuden kasvatussuhteen luominen tavoittelee siis muutosta, jossa keskeiset arvostuksen painopisteet ja kouluun liittyvät itsestäänselvyydet muuttuvat.

Oppimisverkkomallia tulkittaessa on lisäksi huomattava, että se on samalla vastalause vallitsevalle asiantuntijavaltaiselle rakenteelle, josta koulu on Illichin käyttämä ja meidän kaikkien tuntema esimerkki. Koulun lisäksi hän on käyttänyt esimerkkinään terveydenhuoltoteollisuutta ja kuljetusteollisuutta.9 On korostettava, että Illichin esittämää oppimisverkkomallia ei voi tulkita sellaisenaan – sitä tulee tukita laajemmassa kontekstissa osana kulutusyhteiskuntakritiikkiä. Samalla tulee muistaa, että Illich on kritiikkinsä ohessa kuvannut utopiaa yhteiskunnasta jota ei ole, mutta hän on toivonut kuvauksensa rakentavan siltaa kohti mielekästä yhteiskuntaa.10

Usko ihmiseen on Illichin keskeinen sanoma. Tämä näkyy Illichin luoman teorian avoimuutena ja vapautena. Voikin tiivistää, että Illichin tuotanto on kutsu vapauteen ja vastuuseen omista teoista. Tähän kutsuun liittyen yksi koululaitoksen tuottamista ongelmista on Illichin mukaan se, että ihmiset eivät pyri paremmiksi ihmisiksi, vaan tavoittelevat ulkoisia elementtejä ja esiintyvät odotetun kulutus- ja oppimisihanteen mukaisesti. Illichin keskeinen tavoite on täysin vastakkainen. Hänen mukaan oppijoilla tulee olla vapaus valita itse omat opintopolkunsa ja opettajansa.

Tutkimusaineiston tulkinnan perusteella voi siis sanoa, että uutta luovan kasvatustieteellisen tutkimuksen on lähdettävä ympäröivien arvojen tiedostamisesta ja sen oivaltamisesta, että arvot vaikuttavat aina tutkittavaan kohteeseen – kouluun. Siksi on tärkeää ymmärtää koulun rooli yhteiskunnan ylläpitäjänä ja kehittäjänä.

Mielekäs elämä vai modernisoitu köyhyys

Illichin esittämä koululaitoksen ja asiantuntijavallan kritiikki on modernisoidun köyhyyden ilmiön nimeämistä ja paljastamista. Hänen ajattelussa asiantuntijavallan paljastaminen on ehdoton edellytys mielekkään elämän toteutumiselle. Malli oppimisverkoista puolestaan edustaa kuvaa toisin tekemisestä, uudesta tutkimussuuntauksesta ja uudesta tavasta ajatella. Vaikka Illichin ajattelun sovellettavuus nousee nimenomaan uuden tutkimussuuntauksen mahdollisuudesta.11 Tarvitaan uusi tietoisuus siitä, että asioiden ei tarvitse olla vallan painopisteiden muutosta, sillä ihmisille sopivin elämisen malli voi löytyä kahden vastakkaisen suuntauksen vapaasta yhdistelmästä. Näistä yhdistelmistä esimerkkinä toimii Illichin paljastama modernisoidun köyhyyden ilmiö ja sen vastapari malli mielekkäästä yhteiskunnasta.

Keskeisen tuotantonsa julkaisuajankohtana 1970-luvulla Illich on nähnyt yhteiskunnallisen liikehdinnän ja uskonut, että ihmiset haluavat muutosta. Hän on tarjonnut työvälineet radikaalille kasvatukselle, jotta yhteiskunnallinen muutos toteutuisi. Hän on halunnut tukea kulttuuria, joka perustuu ihmisten keskinäiseen lojaalisuuteen ja palvelee vapaiden kansalaisten etuja. Hän on taistellut yhteiskunnan keskeisiä instituutioita vastaan ja vastarinnan taustalla on ollut yksilön vapauden, autonomian ja mielekkään elämän puolustaminen. Hän on toivonut, että tulevaisuudessa toiminnallinen elämä asettuu kuluttajaelämän edelle ja mahdollistaa spontaanin sekä riippumattoman yhteistoiminnallisen elämänmuodon.

Rakenteellisella muutoksella Illich on tavoitellut yhteiskuntaa, jossa työvälineet12 ovat mielekkäitä, eli palvelevat käyttäjänsä todellisia tarpeita. Ihmisten on siis tiedostettava moderniin talouteen liittyvät illuusiot ja ymmärrettävä, että markkinavoimat eivät lopultakaan tuota vapautta, koska ne pakottavat ihmiset maksamaan sellaisista välineistä, joita he eivät todellisuudessa tarvitse. Tällaisilla välineillä hän tarkoittaa teollisia palveluita ja erityisesti sellaisia laitoksia, jotka muokkaavat asiakkaidensa omakuvaa. Illichin mukaan ihminen ei tarvitse koneita orjakseen, vaan työvälineitä, jotka edesauttavat inhimillisen ja mielekkään elämän toteutumista. Modernisoidun köyhyyden ydin piilee siis hyvinvointipalvelumonopolissa. Tämä monopoli määrittää kansalaisten sosiaalisen mielikuvituksen, eli käsityksen siitä, mikä on hyödyllistä ja tavoiteltavaa.13

Illich on kritiikissään keskittynyt myös siihen, millaista hyötyä tai haittaa tarpeiden tyydyttäminen käyttö- tai vaihtoarvoilla aiheuttaa. Hän on todennut, että talousteoriat kyllä auttavat selkeyttämään teollisen tuotannon aiheuttamia ristiriitoja, mutta ne eivät tuota sellaista todellisuuteen perustuvaa kehystä, jonka avulla voitaisiin analysoida teollisen tuotantotavan aiheuttamia kriisejä. Tällaista kehystä Illich on mallintanut asiantuntija- ja laitosvallan kritiikissään toivoen sen olevan alku uudelle ihmisläheiselle lähestymistavalle, jossa keskiössä on autonominen ihminen ja hänen käytössään olevat työvälineet ja laitokset. Toisin sanoen mielekkäiden työvälineiden – laitosten – tuottamisessa tulee luoda palveluita ihmisten hyväksi sen sijaan, että pyrittäisiin sitomaan ihmisiä palveluihin niiden ylläpitämiseksi. Illich onkin pyrkinyt luomaan uutta ajattelua, jossa poliittisessa päätöksenteossa sitoudutaan kehityksen ja kasvun rajoihin. Hän on paljastanut modernisoidun köyhyyden, jotta voisimme nähdä, että köyhyydellä on muitakin ilmenemismuotoja kuin perinteinen aineellinen köyhyys.14

Modernisoitu köyhyys ei siis ole mitattavissa oleva suure. Se on aineetonta ja ilmenee autonomian tasossa, arkipäiväisen elämän laadussa, eli siinä miten hyvin ihminen kykenee hallitsemaan itseään ja ympäristöään. Uskallan väittää, että Illichin ja muiden toisin tekemistä etsivien ajatusten tulkinta on erityisen tervetullutta ajassa, jossa ihmisten tulee entistä enemmän olla tietoisia oman persoonansa vahvuuksista ja heikkouksista. Ajassa, jossa ihmisten tulee muokata itseään yhteisölle sopivaksi ja toteuttaa massayksilöllisyyden vaatimuksia. Tällainen muokattu samanlaistuminen johtaa lopulta koulutettuun mielikuvitukseen – tilanteeseen, jossa kaikki kuljemme ennalta arvattavaa reittiä kohti modernisoidun köyhyyden kokemusta.

Illichin ajattelu tulee nähdä kehityksen kritiikkinä, jonka keskeinen tavoite on etsiä mielekkäitä perusarvoja ja ihmisille sopivaa elämänmallia sekä vaalia autonomiaa ja tarkoituksenmukaista elämää. Hän on ollut poikkeus modernien oppineiden joukossa väittäessään, että sydämentavat ovat aivan yhtä tärkeitä oppineisuudelle kuin pääntavat ja että tie kohti ihmisyyttä toteutuu tekojen kautta.15 Sanoman perusteella voikin lopulta todeta, että mitä voimallisemmin ihmiset pakotetaan ennalta määrättyihin keinotekoisiin järjestelmiin, sitä arvaamattomampia ja tuhoisampia tuloksia ne voivat lopulta tuottaa. Samalla tulee muistaa, että koulu ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen instituutio – se on keskeinen yhteiskunnan rakentaja ja lahjomaton yhteiskunnan kuvaaja. Siksi uusia polkuja avaavassa kriittisessä kasvatustieteellisessä tutkimuksessa on tarpeen arvioida, millaista yhteiskuntaa koulu rakentaa ja ketä se palvelee.

Lähteet

  • Cayley, D. 1992. Ivan Illich in Conversation. Toronto: House of Anansi Press Ltd.
  • Finger, M. & Asún, J. M. 2001. Adults Education at Crossroads – Learning Our Way Out. Leicester UK: NIACE, The National Organisation of Adult Learning. London: Zed Books.
  • Illich, I. 1970. Celebration of Awareness. A Call for Institutional Revolution. 1. painos New York: Doubleday & Company, Inc.
  • Illich, I. 1971/2004. Deschooling Society. 9. painos London: Marion Boyars.
  • Illich, I. 1973. Tools for Conviviality. 1. painos. New York: Harper & Row Publishers.
  • Illich, I. 1974/1979. Energy and Equity. 4. painos. London: Marian Boyars.
  • Illich, I. 1976/1981. Political Inversion. Teoksessa Illich, Ivan & Verne, Etienne 1981. Imprisoned in the Global Classroom. 2. painos. Toronto: Writers and Readers Publishing Cooperative Ltd. The Hunter Rose Co. Ltd, 25-56.
  • Illich, I. 1977/2005. Disabling Professions. Teoksessa Illich, Ivan & Zola, Irving Kenneth & McKnight, John & Caplan, Jonathan & Shaiken, Harley 2005. Disabling Professions. 6. painos. London: Marion Boyars.
  • Illich, I. 1977/1978a. Toward a History of Needs. 2. painos. Berkelely, CA: Heyday Books.
  • Illich, I. 1978/1978b. The Right to Useful Unemployment and its Professional Enemies. 2.painos London: Marion Boyars.
  • Illich, I. 1995/2002. Limits to Medicine. Medical Nemesis: The Expropriation of Health (Viimestelty versio vuonna 1975 julkaistusta teoksesta Medical Nemesis: The Expropriation of Health) 3. painos. London: Marion Boyars.
  • Saurén, K-M. 2008. Asiantuntijavalta – koulutettu mielikuvitus. Systemaattinen analyysi Ivan Illichin tuotannossa esitetystä köyhyyden modernisoitumisesta kulutusyhteiskunnassa. Acta Universitatis Lapponiensis 147. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino.

Viitteet

  1. Saurén 2008 

  2. Cayley 1992 

  3. Finger & Asún 2001, 8 

  4. Illich 1970 

  5. Illich 2004 

  6. Illich 2004 

  7. Illich 2004, 1 

  8. Learning Web (Illich 2004)  

  9. Illich 1979; 2002 

  10. Illich 2004 

  11. Counterintuitive Research (ks. Saurén 2008, 168–173)  

  12. Convivial Tools (Illich 1973)  

  13. Illich 1973; 1979; 2002 

  14. Illich 1973; 1978a; 1978b; 1981; 2004 

  15. Cayley 1992, 4