Johdantoa

Työni lähtökohtana ja keskiönä on tarkastella filosofisen ajattelun tuomaa lohtua ihmiselle. Kuinka voimme, etenkin rajatilanteessa, auttaa itseämme selviämään ja parhaimmassa tapauksessa ymmärtämään elämää paremmin. Filosofian keinoin voimme oppia tuntemaan itseämme paremmin. Tunne itsesi, niin kuin olemme oppineet antiikin vanhoilta filosofeilta.

Saksalainen filosofi Karl Jaspers (1883 –1969) toi rajatilan käsitteen laajempaan tietoisuuteen. Rajatilassa ihminen kokee elämässään jotain yllättävää ja ahdistavaa. Tämä uusi tilanne saa ihmisen kohtaamaan oman olemassaolonsa suhteessa ympäröivään maailmaan. Mikä on ihmisen osa? Jaspers katsoi, että rajatilan mukanaan tuomaa ahdistusta ei tullut torjua, vaan tämä pitää tunnustaa. Esimerkiksi kuoleman tiedostaminen ja tunnustaminen tulevaksi auttaa ihmistä arvostamaan elämää ja elämän mahdollistamia hetkiä. Ihminen voi myös kuolemanpelossaan pyrkiä unohtamaan kuolevaisuutensa ja keskittyä jatkuviin nautintoihin, joita elämä meille tarjoaa. Nämä jatkuvat nautinnot estävät ihmistä kohtaamasta omaa olemistaan tässä maailmassa. Hän jättää nautintojen pyörteissä kohtaamatta itsensä.

Inspiraation lähteenäni ja tarkastelun kohteenani on lähinnä teos Filosofian lohdutus, jonka Anicius Manlius Severinus Boëthius (480-524 tai 525) kirjoitti vankilassa odottaessaan kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. En puutu syihin, miksi Boëthius oli vankilaan tuomittu, se on sivuseikka, tärkeintä ovat ne ajatukset, jotka noissa oloissa syntyivät. Lähestyvän kuoleman tiedostaminen jos mikä on rajatilanne tai rajakokemus. Elämässä tapahtuu jotain arjesta ja sen rutiinista poikkeavaa, joka mahdollistaa uusien ajatuksien syntymistä. Parhaimmassa tapauksessa järkyttävät kokemukset jalostavat ihmistä, huonoimmassa tapauksessa ihminen murtuu ja seurauksena on vain jatkuva kärsimyksen kokemus.

Rajakokemuksia ei mielestäni saa romantisoida, ainakaan liikaa. Kuolemantuomiota en kannata, vaikka ihminen siinä mahdollisesti sisäisesti kehittyisi. Kehittymisellä tarkoitan lähinnä mahdollisuutta oivaltaa ja ymmärtää asioita uudessa valossa, koska olosuhteet ovat muuttuneet. Ihmiselämän rajallisuus tulee konkreettisesti esiin, kun kuoleman läsnäolo todellistuu. Kysymykset elämän tärkeimmistä asioista voivat nousta esiin ja samalla ymmärtää, mitkä asiat ihmiselämässä ovat lähinnä turhia. Kuoleman läheisyys voi näin tuoda jotain arvokasta ihmisen ulottuville, tullakseen kuitenkin kuoleman saapuessa pois tempaistuksi. Ihmiselämän osa tässä tuntemassamme maailmassa jäänee lopullista vastausta vaille, mutta juuri elämän rajallisuuden tiedostaminen antaa sysäyksen etsiä elämän merkitystä ja tarkoituksenmukaisuutta. Elämän rajallisuudesta tulisi ihmisen tulla tietoiseksi toisella tavalla kuin joutumalla kuolemantuomion kohteeksi.

Sodat aiheuttavat valtavasti kärsimystä ja elämien tuhoutumista, joten hinta ihmisen oivaltamista asioista, itsessään ja elämässään maailmassa, nousee liian suureksi. Ymmärryksen kehittymisen etuoikeus on vain elämään jääneillä, sodassa kuolleet jäävät näistä paitsi. Toisaalta kuten Filosofian lohdutuksen suomentaja Juhani Sarsila osuvasti toteaa kirjan alkusanoissa: ”Elämä on oikeastaan sairaus. Ennuste on huono, toivoton suorastaan. Sillä elämä päättyy kuolemaan.” (2001, vii). Olemme tavallaan kaikki kuolemaantuomittuja. Elämässämme emme sitä tavallisesti ajattele, kunnes jonkinlainen mullistus arjessa tapahtuu.

Boëthiuksen ajatteluun tutustuessamme huomaamme olevamme kosketuksissa stoalaisuuden kanssa. Stoalainen ajattelu, kun sitä ei viedä kärjistetä, mahdollistaa tunteiden hallintaa ja näin ihmisen toimintakyvyn säilyttämistä. Päässämme liikkuvat ajatukset ja voimakkaat tunteet voivat pahimmillaan lamauttaa ihmisen, kuten pelko, viha, suru. Nämä ovat tunteita, joita mielestäni ihmisellä, ollessaan myös biologinen olio, kuuluukin tietyissä tilanteissa olla. Emme saa kuitenkaan antaa näille tunteille ylivaltaa, sillä silloin lakkaamme elämästä.

Boëthiuksen Filosofian lohdutus koostuu viidestä kirjasta. Sen muoto on kaunokirjallinen ja tyyli keskusteleva. Osa tekstistä on runomuodossa.

Stoalaisen filosofian juuria

Mitä tiedämme tai oletamme tietävän stoalaisuuden kehittymisen vaiheista, saamme kiittää suureksi osaksi Diogenes Laertiosta, joka kirjoitti 200-luvulla merkittävistä filosofeista ja heidän teoistaan. Stoalaisen filosofisen koulukunnan perustaja tunnetaan Zenon Kitionilaisena (n.335-n.263). Zenon Kitionilainen kiinnostui Ateenassa useista filosofisista suuntauksista, joista suurimman vaikutuksen häneen tekivät Sokrateen ajattelu sekä kyynikoiden koulukunta. Kyynikko Krates toimi Zenonin opettajana. Kyynikot tunnettiin askeettisista elämäntavoista, johon saattoi liittyä halu hätkähdyttää yhteisön ihmisiä liikkumalla niukasti pukeutuneina pelkkään viittaan ja jopa harrastamalla seksiä julkisilla paikoilla. Zenon ei innostunut tämänkaltaisesta käytöksestä, vaan hänen käyttäytymisensä oli huomattavasti hillitympää.

Zenon alkoi aikanaan opettamaan itse filosofiaa ja etenkin hänen luentonsa saavuttivat arvostusta. Hänen kirjallinen tuotantonsa ei saavuttanut samanlaista suosiota, mutta huomattakoon hänen kirjoittaneen utooppisen yhteiskuntateoksen Valtio, samannimisen tunnetumman teoksen oli aikaisemmin kirjoittanut Platon. Omassa Valtiossaan Zenon ehdotti muun muassa rahasta luopumista, avioliiton lakkauttamista, insestin hyväksymistä sekä kannibalismin sallimista. Kyynikoiden ei kuitenkaan tiedetä syöneen ihmislihaa.

Zenonin elinaikana stoalainen suuntaus oli vielä organisoimatonta, eikä filosofinen oppijärjestelmä ollut kunnolla muotoutunut. Stoalaisuuden kolmannen johtohahmon katsotaan luoneen stoalaisen koulukunnan filosofisen järjestelmän. Tämän johtohahmon nimi oli Khrysippos (n. 280-205). Stoalainen filosofia jakautuu logiikkaan, fysiikkaan ja etiikkaan. Näistä osista etiikka nousee mielenkiintomme kohteeksi.

Stoalaisen etiikan jäljillä

Stoalaisuudessa korostuu äärimmäinen tunteiden hallinta. Stoalaiset päättelivät tunteiden olevan taustaltaan vääriä uskomuksia. Nämä väärät uskomukset uhkasivat ihmisen mielenrauhaa. Pelko, halu, tuska ja nautinto olivat stoalaisen järjestelmän mukaan tunteiden pääluokat. Pelkäämme tuskaa, haluamme nautintoa. Oppi äärimmäisestä tunteiden hallinnasta, jopa tunteettomuudesta, mahdollisti ihmisen kyvyn toimia hyveellisesti ja saavuttaa sisäinen tasapainonsa. Stoalaisilla hyveet jaettiin neljään hyveeseen, joita olivat oikeudenmukaisuus, järkevyys, kohtuullisuus ja urhoollisuus. Järkevyyden on mahdollista kääntää myös viisaudeksi ja urhoollisuuden rohkeudeksi. Lisäksi oikeudenmukaisuuden voi ymmärtää viisauden, rohkeuden ja kohtuuden yhdessä muodostamaksi lopputulokseksi. Yksikään hyveistä ei esiinny yksinään, vaan hyveellisesti toimiessa ovat kaikki hyveet läsnä.

Stoalaisuus erosi kyynikoiden koulukunnasta esimerkiksi siinä, miten he suhtautuivat ihmisen velvollisuuksiin yhteiskuntaa kohtaan. Ihmisen syntyperä saattoi sitoa ihmistä velvollisuuksiin, samoin valtion vaatimukset. Myöskään suhtautuminen omaisuuteen ei ollut yhtä ehdotonta stoalaisilla kuin kyynikoilla. Omaisuudesta luopumista ei vaadittu, vaikka muuten suosittiin askeettista elämäntapaa. Tässä voisi ajatella stoalaisilla olevan arkipäivän käytännöllisyyttä kyynikoita enemmän. Omistaa jonkin verran, mahdollistaa asioita jonkin verran. Lisäksi mahdolliset yhteiskunnan velvoitteet tai perheen olemassaolo toivat mukanaan käytännön tarpeita, joita piti täyttää. Ajatelkaamme tunnettuja stoalaisia, jotka vaikuttivat Rooman valtakunnassa. Monet heistä toimivat vaikutusvaltaisissa poliittisissa asemissa, esimerkiksi Marcus Aurelius toimi Rooman keisarina. Tuossa toimessa on vaikea toimia täysin askeettisesti. Silti on tärkeä oivaltaa, että vaikka stoalaisuuteen kuului velvollisuudentunto, se ei saanut vaikuttaa ihmiseen liikaa. Tällä tarkoitan jatkuvaa ymmärrystä siitä, kuinka oman aseman voi hetkessä menettää. Statukseen tai omaisuuteen ei saanut kiintyä, koska näiden asioiden olemassaolo ei ole pelkästään itsestä riippuvaisia asioita. Ulkoiset tekijät vaikuttavat muiden ihmisten, vallitsevien olosuhteiden sekä kohtalon muodossa. Nämä asiat sisäistäessä mahdolliset menetykset eivät horjuta ihmistä, ainakaan liikaa, ja elämän jatkaminen lamaantumatta on mahdollista.

Stoalaisuuden voi nähdä eräänlaisena itsensä kovettamisena, joka auttaa kestämään elämän eteen tuomia vaikeuksia. Stoalaiset eivät samalla kaihda mahdollisia vaikeita tilanteita, vaan tällaiset tilanteet toimivat testeinä kuinka stoalainen elämänasenne ihmisessä toteutuu. Kyynikot saattoivat ”tunteettomuuden” tavoittelussaan mennä stoalaisia syvemmälle. He eivät välttämättä edes pitäneet vaikeuksina tilanteita, joita stoalaiset pitivät. Epikurolaisen koulukunnan edustajat eivät puolestaan erityisesti hakeutuneet vaikeisiin tilanteisiin tunteiden hallintaa osoittaakseen. Varovainen tulkintani on, että epikurolaiset ymmärsivät elämän väistämättä tuovan ihmisille vaikeita hetkiä, joten niitä ei tarvitse erikseen etsiä. Tärkeintä on toimia oikein vaikeuksien hetkellä, ja tässä auttaa järkevä ajattelu sekä ihmisen oloa helpottavat nautinnot, jotka eivät saa olla liiallisia. Epikurolaiseen ajatteluun ja sen kiistanalaisuuteen palaamme vielä Boëthiuksen Filosofian lohdutuksessa.

Schopenhauer ja pessimismin mahdollistama lohtu

Menkäämme tässä vaiheessa ajanjaksoja eteenpäin ja uuteen aikaan. Saksalaisen filosofin Arthur Schopenhauerin (1788-1860) ajattelussa huomaamme paljon yhteistä stoalaisuuden kanssa. Schopenhauer käsittelee teoksessaan Pessimistin elämänviisaus (Schopenhauer 1991) ihmisen elämää viiltävällä, mutta samalla lohduttavalla otteella. Schopenhauer tunnistaa ihmisellä  olevan toiveita ja halua nautintoihin. Toiveet jäävät usein vain toiveiksi ja saavutetut nautinnot eivät tyydytäkään meitä, vaan haluamme lisää.

”Pienessä niin kuin suuressakin elämä esittäytyy jatkuvana petoksena. Lupaustaan se ei pidä – paitsi  ehkä näyttääkseen, miten vähän toivottavaa toivottu oli; niin meidät siis pettää milloin toive, milloin toivottu. Elämä antaa vain ottaakseen. Etäisyyden taika kangastelee meille paratiiseja, jotka katoavat kuin näköharhat, jos olemme uskoneet ilveeseen.”

Schopenhauer ei kuitenkaan koe ihmisen pahaa oloa pelkästään huonona asiantilana. Paha olo auttaa meitä ymmärtämään ilon merkitystä. Jatkuvaa iloa ja hyvää oloa emme koe hyvänä, kun se on jatkuvaa. Tällöin nautintoa tai hyvää oloa tuo vain entistä suurempi nautinto tai muu hyvää oloa tuottava asia. Liika nautinto on pahasta, koska silloin paradoksaalisesti lakkaamme tuntemasta nautintoa.

Ihminen tavoittelee nautintoja, mutta vaikka näitä saavuttaisikin, olo jää tyhjäksi. Tavoitteita voi olla vaikea saavuttaa, jolloin pettymyksen tunteet, jopa masennus, voivat vaivata ja lamauttaa. Ymmärrys siitä, että tavoitteet usein eivät toteudu, eivätkä nautinnot ole kuin hetkellisiä, jos ne ovat luonteeltaan lihallisia, auttaa meitä hallitsemaan itsemme kovan paikan edessä. Kykenemme hallitsemaan liian voimakkaat tunnemyrskyt, joita pettymyksen hetkellä voimme kokea.

Schopenhauer kritisoi voimakkaasti optimismia. Se on harhauttava oppi, joka saa luulemaan ihmisonnen olevan elämän tarkoitus. Optimistinen ihminen olettaa nautintojen ja onnen olevan hänelle kuuluvia. Mikäli nautintoja ja onnea ei ilmesty, ajattelee hän tämän vääryydeksi. Schopenhauer kuvailee, kuinka optimisti voi kehottaa häntä katselemaan luonnon kauneutta, sen ihanuutta kaikessa komeudessaan. Luonnon ilmiöitä maisemineen, sen eläimine ja kasveineen, on Schopenhauerin mukaan miellyttävä katsella, mutta se ei vaikuta ihmisen olemiseen. Tässä Schopenhauer ilmeisesti tarkoittaa olemista laajemmin kuin pelkkää olotilaa. Olotila voi hyvinkin virkistyä luonnossa liikkuessa ja sen ilmiöitä havainnoidessa. Schopenhauerin ajattelu tuo esille Karl Marxin analyysin, jossa tämä ymmärtää ihmisen olemisen määrittävän hänen tajuntansa, ei tajunnan määrittävän olemista. Voimme ihastua luonnonilmiöiden edessä ja keskellä, mutta yhteiskunnallinen olemisemme sen mukaan tuomine tuskineen säilyy olemassa. Ihmiselle metsässä tai vesistöjen äärellä liikkuessa voi kuitenkin olla kokonaisvaltainen kokemus. Antaessamme metsässä itsellemme aikaa rauhoittua, pysähtyä paikallemme, voimme aistia kaikilla aisteillamme. Vaikutus on helposti voimallisempi kuin ulkopuolisen tarkkailijan, joka asfalttitieltä katsoo metsänreunaa tai ihmisellä, joka ihailee seinälle ripustettua maisemataulua.

Boëthius ja Filosofia

Boëthius on kuolemaantuomittuna vankisellissään. Hän on masentunut ja epätoivoinen. Maine ja korkea yhteiskunnallinen asema on mennyttä. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ja lähestyvä kuolema kalvavat mieltä. Boëthius purkaa ahdistustaan runouteen, kunnes tapahtuu jotain, mistä hänellä on kokemusta jo lapsuudestaan: hän kohtaa Rouva Filosofian ja hänen oppinsa. Filosofia on ottanut Boëthiuksen silmissä jonkinlaisen naisen ja enkelin hahmon. Rouva Filosofian ilmestyminen osaltaan kertoo antiikin Kreikan tavasta personoida jumalansa. Jumalat saattoivat ilmestyä ihmisen hahmossa ja jumalat toivat Kreikan kulttuurissa ihmisen hyveitä ja luonteenpiirteitä esiin. Oliko Boëthiukselle ilmestynyt Rouva Filosofia todellinen, näkyvä hahmo?  Sillä ei mielestäni ole edes väliä. Filosofiset ajatukset ovat ratkaisevia.

Saamme heti oppia Rouva Filosofialta, että meitä auttaa elämässämme järki, myös elämämme vaikeina hetkinä. Esimerkiksi runous ei kykene ihmistä auttamaan, vaan se pitää ihmisen vahvasti tunteissa kiinni, estäen järkevän ajattelun. Tässä voi huomata Boëthiuksella tietynlaista stoalaisuutta, sillä hän pyrkii saamaan tunteensa hallintaan. Uhkaava tilanne on stoalaisille mahdollisuus osoittaa lujuutta ja kuolemantuomio on uhkaavista tilanteista lopullisin. Boëthius ei silti vaikuta arvostavan stoalaisuutta, vaikka näitä piirteitä hänessä voidaan havaita. Hän arvostaa Sokratesta ja Platonia ja antaa ymmärtää stoalaisten ja epikurolaisten epäonnistuneen heidän filosofioidensa ymmärtämisessä. Ikään kuin he olisivat saaneet vain osan Filosofiasta haltuunsa, mutta eivät olisi ymmärtäneet kokonaisuutta.

Sokrateen toimintaa kuolemantuomion alla  Boëthius tuntuu arvostavan. Mielentyyneys ja lopulta päättäminen omasta kohtalostaan ottamalla myrkkymaljan on tehnyt vaikutuksen. Filosofit ovat joutuneet kärsimään tinkimättömän moraalinsa vuoksi. Vallitsevien asioiden kyseenalaistaminen aiheuttaa epämukavuutta hallitsevien piirissä. Hyveiksi katsottujen ominaisuuksien toteuttaminen ei miellytä kaikkia, eli lähinnä niitä, jotka ovat kiinnostuneita oman maallisen ”hyvän” haalimisesta. Hyveellä tarkoitan tässä klassisia hyveitä: viisaus, rohkeus ja mielenmaltti.

Boëthius näkee samoin kuin Platon, että filosofin olisi hyvä toimia maan hallitsijana, tai vastaavasti hallitsijan tulisi perehtyä syvällisesti filosofiaan. Parasta olisi viisaiden ihmisten pyrkiä hallitsijoiksi, sillä muuten vain huonot, omaa etuaan ajavat ihmiset ovat vallan kahvassa. Tästä seuraa ihmisille vain huonoa.

Kirjan alussa Boëthius on katkera saamastaan kohtelusta. Hän kokee tehneensä vain hyvää ja kohdanneensa epäoikeudenmukaisuutta ja huonoa onnea. Arvostettu yhteiskunnallinen asema on mennyt, samoin maine ja omaisuus. Hän vaikuttaa katkeralta, mikä on ymmärrettävää. Keskustelussaan Rouva Filosofian kanssa käy ilmi, että Boëthius uskoo Jumalaan, joka on kaiken alku. Voiko tuon Jumalan tilalle sijoittaa esimerkiksi Luonnon tai maailmankaikkeuden ja siinä esiintyvät fysiikan lait. Mielestäni voi. Luonto ja maailmankaikkeus on yläpuolellamme, se on kaikkialla, vaikutuspiirimme ulottumattomissa, niin kuin mahdollinen Jumalakin on.

Rouva Filosofia ja onnen häilyvyys

Me ihmiset puhumme usein onnesta, joko hyvästä tai huonosta. Monet uskovat onnen olemassaoloon, joka toisille suo enemmän, toisten jäädessä paitsi onnen suomasta maallisesta hyvästä. Jotkut samaistuvat Aku Ankkaan, joka saa katsoa vierestä Hannu Hanhea, jolla onni tuntuu olevan aina puolellaan. Samaistun usein Aku Ankkaan. Onneen luottaminen on Boëthiuksen mielestä virhe. Boëthiukselle ilmestynyt Rouva Filosofia muistuttaa onnen oikullisuudesta, se tulee ja menee, emmekä voi siihen vaikuttaa.

”Eikä kukaan voi koskaan laskea sen varaan, että Onnetar pysyisi hänen rinnallaan. Vai pidätkö arvokkaana sellaista menestystä, joka sitten lähtee omille teilleen? Ja onko Onnetar sinulle rakas seuralaisena vaikka sellaisena arvaamaton ja lähtiessään surua tuova?”

Edellisestä tekstinkappaleesta huomaamme, että Filosofian ohella myös Onni on ottanut naisen hahmon.

Mitä onni on? Onnen käsitys itse asiassa ulkoistaa ihmisen oman ajattelun ja toiminnan. Uskoessamme sokeasti onneen loitonnumme vahvasti todellisesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistamme. Samaa on mielestäni kohtaloajattelussa, mikä taas tuntuu olevan Boëthiuksen ajattelussa läsnä. Voi esittää kysymyksen: Voimmeko vaikuttaa vapaasti elämämme polkuihin vai olemmeko tuomitut elämään elämäämme onnen tai kohtalon sätkynukkeina?

Kysymys onnesta on meidän aikanammekin vahvasti esillä, joko vakavasti tai vähemmän vakavasti esitettynä. Monet uskovat myös kohtalon olemassaoloon. Tästä huomaamme filosofisten kysymysten elävän ajasta ja paikasta riippumatta. Vastauksia pitäisi löytää järkevän ajattelun ja tieteen avulla. Tunteet vievät kuitenkin usein tilaa järkevältä ajattelulta, sillä järki ei aina vastaa toiveisiimme, miten haluaisimme asioiden olevan. Ajatus onnesta olevaisena on tavallaan mutkien vetämistä suoriksi elämässämme, silloin voimme heittäytyä sen vietäväksi ja olla näkemättä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.

Boëthius huomaa onnen häilyväisen luonteen ja ymmärtää, että sen varaan ei ihminen voi elämäänsä rakentaa. Tarvitaan jotain pysyvämpää. Tämä pysyvä voi kehittyä järkiperäisen ajattelun avulla. Toisaalta Boëthius ymmärtää omaistensa säilyneen hengissä Jumalan tahdosta ja rukoilee näin myös jatkuvan.

Rouva Filosofia kuvailee Boëthiukselle, kuinka juuri kukaan ei aina koe itseään onnelliseksi. Ihminen löytää elämästään lähes aina asioita, joiden haluaisi olevan paremmalla tolalla. Ne ihmiset, jotka ovat saaneet todella paljon maallista menestystä, pelkäävät usein menettävänsä tämän menestyksen tuomat hedelmät. Ihminen ei tällöin ole vapaa. Toisaalta toinen ihminen voisi kokea itsensä valtavan onnellisena, jos saisi murto-osankin onnesta, joka jollain toisella on.  Asettuminen toisen ihmisen asemaan voi laajentaa ymmärrystämme. Ainakin se tuo laajempia näkökulmia asioihin, että asiat ovat suhteellisia ja riippuvaisia omasta olemisestamme. Meillä on historiamme, johon peilaamme nykytilannettamme. Voimme jäädä myös historiamme vangiksi, jos jäämme miettimään vain mennyttä, emmekä näe olevaa, joka on tässä ja nyt.

Rouva Filosofia kertoo Boëthiukselle onnessa olevan jotain hyvää, nimittäin huonossa sellaisessa. Ihmistä kohdatessa huono onni, hänellä on vaikeampi jakso elämässään. Tämä vaikeampi jakso voi olla esimerkiksi itseään tai läheistä ihmistä kohdannut sairaus tai jokin menetys, joka tuntuu kipeältä. Kivulias jakso elämässä mahdollistaa erottamaan todelliset ystävät muista lähellä olevista ihmisistä. Filosofian mukaan mukaan ystävyys on puhtain hyvän laji. Ystävyys ei kumpua onnesta, vaan se kuuluu hyveen alueelle. Ystävälle olet arvokas ja tärkeä sellaisenaan, sillä ei ole merkitystä mikä asemasi yhteisössäsi on tai mikä on maallisen omaisuutesi määrä. Ystävällesi et ole väline, jos käytämme Immanuel Kantin käytännöllistä imperatiivia. Kant määritteli käytännöllisessä imperatiivissaan, kuinka toista ihmistä ei tule koskaan kohdella pelkkänä välineenä. Ihminen ei saa hyväksikäyttää muita päästäkseen itse tavoitteissaan eteenpäin. Toisen ihmisen itseisarvo tulee aina tunnustaa.

Korkein hyvä?

Filosofian lohdutuksen kolmannessa kirjassa saamme lukea, hieman ristiriitaisesti edelliseen, että ihmiset kulkevat kaikki kohti onnea. Täydellinen onni on täydellinen tila, joka ei täyttyessään jätä mitään halua jäljelle. Toteutuessaan täydellinen onni on korkein hyvä, joka sisältää kaiken hyvän. Ihmismielessä on luonnostaan pyrkimys hyvään, kuitenkin ihminen erehtyy siinä, mikä on oikeaa ja mikä väärää.

Täydellistä onnea emme kuitenkaan voi koskaan saavuttaa, sillä onni on häilyväinen. Lisäksi ihmiset hakevat onnen tunnetta maallisesta menestyksestä, kuten rahasta, statuksesta tai jopa perheestä.  Boëthiukselle ilmestynyt Rouva Filosofia painottaa jälleen vaurauden tuomaa riippuvaisuutta. Rikas pelkää omaisuutensa menettämistä, köyhällä tätä pelkoa ei tietystikään ole. Rikastumiseen liittyy usein ahneus ja ahneus ei koe Filosofian mukaan rajoja, vaan se on kyltymätön.

Rouva Filosofian mukaan Epikuros piti nautintoa korkeimpana hyvänä ja näki kaiken muun tuovan iloa vain sielulle.

”Olet siis saanut varsin havainnollisen käsityksen inhimillisen menestyksen muodoista: rikkaudesta, asemasta, vallasta, kunniasta ja intohimosta. Epikuros katsoi, ettei muunlaista onnea olekaan. Itselleen johdonmukaisesti Epikuros asetti nautinnon korkeimmaksi hyväksi, koska kaikki muu tuntui hänestä antavan ilontunnetta vain sielulle.”

Tämä kuvaus Epikuroksesta ei välttämättä pidä yhtä todellisuuden kanssa. Esimerkiksi ihmisen tunteet eivät Epikuroksen mielestä ole vääriä, mutta liialliset tunteet voivat aiheuttaa enemmän tuskaa kuin nautintoa. Stoalaisuudessa ei kaihdeta kärsimyksen kohtaamista, epikurolaisuudessa pyritään keskittymään nautintoa ihmiselle tuoviin asioihin, sillä nautinto mahdollistaa kärsimyksen ohittamisen. Epikuros (341 – 270) piti tärkeänä ymmärtää, että vaikka ruumis saattaisi janota nautintoja lopettaakseen tai peittääkseen tuskallisen olotilansa, eivät ylelliset nautinnot sitä kykene tekemään. Tämän kun ihminen oivaltaa, kykenee hän tyytymään vähempään ja voimaan paremmin.  Parhain nautinnon muoto on pysyvä nautinto. Toisin kuin hetkittäiset lihalliset nautinnot, pysyvä nautinto on nimensä mukaisesti kestävämpää ja antoisampaa. Pysyvä nautinto on syvällistä mietiskelyä, uusien asioiden oppimista ja ystävyyden merkityksen ymmärtämistä. Pysyvän nautinnon saavuttamisessa auttaa, kun ihminen kykenee hillitsemään pelkonsa, tuskansa ja turhat halunsa. Turhat halut ovat niitä, jotka eivät ole elämälle välttämättömiä. Epikuroksen kerrotaan sanoneen kuolemansa hetkellä, että hän pyrkii karkottamaan ruumiin tuskansa ajattelemalla ystävyyteen ja filosofiaan liittyviä muistoja.

Boëthiuksen keskustelusta Rouva Filosofian kanssa saamme epikurolaisuudesta hedonistisen kuvan, joka pyrki vain nautinnonhalun täyttämiseen. Tämä kuva on yksipuoleinen, jopa väärä. Tässä saattaa näkyä kristillisen liikkeen halua mustamaalata sellaisia filosofisia liikkeitä, jotka eivät sopineet sen omaan vallitsevaan maailmankuvaansa.

Boëthiuksen Filosofian lohdutuksessa kohtaamme ajatuksia, jotka ovat vieraita nykypäivän arkitodellisuudelle. Tämä ajattelu ei sovi kapitalistiseen talousjärjestelmään, joka perustuu jatkuvalle halulle. Ihmisten on pakko haluta jatkuvasti lisää tai nykyisenkaltainen talousjärjestelmä kaatuisi. Saamme kuulla ja lukea ihmisistä, jotka ovat kuluttajia. Kuluttaja on välineellinen käsite, jossa ihminen nähdään puhtaasti markkinoiden osasena.

Boëthius kirjoitti teoksensa vankilassa odottaessaan kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Ymmärrettävää on, että teksti on osin vaikeasti ymmärrettävää ja samat asiat toistuvat siinä useasti. Teksti on paikoitellen vaikeasti tulkittavaa. Filosofia kertoo aikovansa johdattaa Boëthiuksen todelliseen autuuteen.  Onnen tiet eivät sinne kuitenkaan vie, eivätkä maallinen vauraus, arvostettu asema tai vaikkapa syntyperä.

Ruumiinpalvonnan Boëthius kokee turhana. Ruumis on rapistuva ja aina löytyy nopeampi ja voimakkaampi otus kuin itse on. Tässä Boëthius on ymmärtääkseni eri linjoilla kuin Platon, joka arvosti myös ruumiinkuntoa. Platon ajatteli hyvän ruumiinkunnon tukevan pään terävää ajattelua ja toisaalta terävä pää ymmärtää ruumiinkunnosta huolehtimisen tärkeyden. Platonin näkemys on ymmärrettävä, mutta huomaan silti olevani tässä enemmän Boëthiuksen kannalla.  Järkeily tapahtuu aivoissa, ei lihaksissa. Kuvitelkaamme ihmistä, joka on liikuntakyvytön, mutta jolla on terävä aivojen toiminta. Onko hänellä vajavainen mahdollisuus filosofointiin? Nähdäkseni ei, päinvastoin hänelle ajattelu vaikuttaisi olevan koko elämä. Fyysisen liikuntakyvyn puuttuessa ajattelu on jopa voimakkaammin läsnä elämän jokaisena hetkenä.

Mikä sitten vie todelliseen autuuteen? Vahvasti teoksessa annetaan ymmärtää sen olevan Jumala, oletettavasti kristinuskon Jumala, jota meidän tulee rukoilla. Korkein hyvä on Boëthiuksen mukaan sama asia kuin autuus. Jumala ja tosi autuus ovat sama asia. Tässä esitän oman pohdintani; voiko Jumalan tilalle sijoittaa Luonnon tai maailmankaikkeuden ja siinä olevat lait? Vesittääkö tällainen tulkinta Filosofian lohdutuksen? Varova tulkintani on, että ei vesitä. Ajatukset hyvyydestä ja maailmassa kantavista asioista ovat edelleen tärkeitä ja osuvia. Tarvitaanko siinä Jumalaa, jääköön itse kunkin pohdittavaksi. Filosofiaan kuuluu kyseenalaistava ajattelu, joka pystyy irrottautumaan vallitsevista dogmeista.

Filosofian lohdutus on kaunokirjallista filosofiaa, vuoropuhelun muodossa, joka tekee siitä miellyttävää luettavaa. Iso osuus teoksen luettavuudesta on varmasti sen suomentajalla, Juhani Sarsilalla. Teksti on rauhallista ja pehmeää. Muistaessamme vielä kirjoittajan olleen kuolemantuomitun, antaa se teokselle aivan omanlaisensa painon pohdinnoissamme siitä, mikä elämässämme on oikeasti tärkeää.

Pohdintaa

Olen pyrkinyt tässä esityksessäni tuomaan esille filosofian tarjoamia mahdollisuuksia ihmiselämään väistämättä liittyvissä vaikeissa tilanteissa. Olemme nykyaikana tottuneet psykologialla olevan mahdollisia vastauksia, kun koemme ahdistusta tai masennusta. Näin voi olla, mutta psykologia keskittyy ihmiseen, yksilöön. Filosofia pyrkii näkemään maailman ja sijoittamaan ihmisen tähän kaikkeuteen.

Elämässä koetaan kärsimystä. Tämä on pohdituttanut ihmistä, miksi näin on ja mistä kärsimys koostuu. Buddha pohdiskeli samaa kuin antiikissa vaikuttaneet filosofit. ”Elämä on kärsimystä”, on tunnettu buddhalaisilta opittu sanonta. Buddhalaisessa ajattelussa on paljon samaa kuin stoalaisessa. Kärsimyksen katsotaan juontavan juurensa halusta, ihmisen janosta haluta. Tämä tuottaa lopulta kärsimyksen, vaikka halun kohteen saavuttaisikin. Halun täyttymys on vain hetkellistä. Ihmisen tulee oppia sammuttamaan janonsa, jolloin olo paranee.

Sokrateen perinteestä ja kyynisestä koulukunnasta kehittynyt stoalaisuus pyrkii vastaamaan elämäntuskaan ymmärtämällä tunteiden vahvan vaikutuksen ihmisen olotilaan. Tunteiden taustalla on stoalaisten mukaan, kuten muistamme, vääriä uskomuksia. Monet murehtimamme asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että emme voi niihin vaikuttaa. Murehtiminen on tällöin turhaa, suorastaan yhdentekevää.

Elämä on arvaamatonta. Varmaa on vain lähestyvä kuolema. Kuolemaan on yhteiskunnassamme liitetty lähes aina sellaiset tunteet kuin suru, menetys, tuska. Nämä ovat ymmärrettäviä tunteita yksilötasolla, kun läheisemme on kuollut. Kuoleman ymmärtäminen luonnolliseksi, jokaista meistä kohtaavaksi lopulliseksi tapahtumaksi auttaa meitä elämämme jäsentämisessä. Turhuus jää sivuun, merkitsevät asiat jäävät. Boëthiuksen Filosofian lohdutuksesta huomaamme siellä olevan kestäviä ajatuksia, jotka ovat kantaneet meidän päiviimme asti. Muutoin teos olisi jo painunut unholaan.

Karl Jaspersin rajatilan käsite tuo esille hetken ihmisen elämässä, jota hän ei voi välttää. Tuskallinen tilanne esimerkiksi sairauden muodossa. Poikkeustilanne suhteuttaa asioita. Olemassaolon tiedostaminen tulee vahvemmaksi tunteeksi, jossa on läsnä ymmärrys elämän rajallisuudesta. Sotatilanteen tuottamat julmuudet, kuolemat ja silpoutumiset, tuskin voivat olla ajatteluun vaikuttamatta. Kysymys ihmisyydestä suorastaan huutaen nousee näkyville. Mikä on ihmiselämän arvo sodan todellisuudessa? Sotatilanteessa etiikalla olettaisi olevan vähän sijaa, mutta ehkäpä juuri tuollaisessa poikkeustilanteessa, rajatilanteessa, ihmisellä on mahdollisuus myös eettiseen toimintaan. ”Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat” sanoi vänrikki Koskela Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Tuossa lauseessa yhdistyvät velvollisuudentunto ja turhien asioiden tunnistaminen. Sodassa kuolee ihmisiä, mutta antautuneita ja haavoittuneita pitää kohdella eettisesti. Eettisesti toimiminen sodassa vaatinee ihmiseltä voimakasta vakaumusta siitä, mikä on oikein ja väärin. Tähän oikeudentuntoon ihmisen pitää olla kasvanut järkeilyn avulla, sillä pelkkä tunne oikeasta ei riitä. Pelkkä tunne on liian epävarma.

Stoalaisuus auttaa ihmistä kestämään kovia olosuhteita. Voimme kuitenkin miettiä, onko olemassa tilanteita, joissa stoalainen etiikka voi toimia yhteiskunnallisten uudistusten esteinä. Yksilötasolla on hyvä kyetä hallitsemaan tunteensa. Asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa, on turha kantaa murheita. Mihin raja vedetään, milloin voi vaikuttaa ja milloin ei? Tuleeko orjan tyytyä osaansa orjana, jos hän kokee mahdollisuutensa vaikuttaa asiaintilaan olemattomaksi? Aina emme voi tilannettamme saada ulkoisesti muutettua, joten sisäinen muutos jää jäljelle. Schopenhauer kirjoittaa Pessimistin elämänviisaudessa elämässä esiintyvästä kurjuudesta, kuten orjuudesta ja lapsityövoiman käytöstä. Viisas stoalainen osaa varmasti pohtia asioita ja huomata mikä on oikein, mikä väärin. On kuitenkin mahdollista, että itsensä ”tunteettomaksi” kehittäminen jättää huomaamatta omia vaikutusmahdollisuuksia, mahdollisuuksia muuttaa ympäröivän yhteisön olosuhteita.

Tämä työni sai alkuvoimansa Boëthiuksen Filosofian lohdutuksesta, laajentuen pohtimaan stoalaisuuden kehitystä ja stoalaisuuden näkymistä uuden ajan filosofien teksteissä. Stoalaisuuden koen yksilön kannalta pitkänä kehitysprosessina, jota ei sisäistetä hetkessä. Koen enemmän läheisyyttä epikurolaisuuteen, joka ei ajattelussaan ja ihmiskäsityksessään ollut yhtä ankara kuin koen stoalaiset. Epikurolaisuus on hieman anteeksiantavaisempi vajavaiselle ihmiselle, jota nautinnot voivat houkutella. Silti on syytä muistaa, että epikurolaiset korostivat kohtuuden tärkeyttä ja pitivät syvällisestä ajattelusta sekä ystävyydestä saatavaa nautintoa parhaana. Ystävyys ja filosofian harrastus on nautintona kestävää.

Kirjallisuus

  • A.M.S. Boëthius (2001) Filosofian lohdutus. Vastapaino, Jyväskylä.
  • Pierre Hadot (2010) Mitä on Antiikin Filosofia? Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tallinna
  • Torsti Lehtinen (2002) Eksistentialismi – Vapauden filosofia. Kirjapaja, Helsinki
  • Arthur Schopenhauer (1991) Pessimistin elämänviisaus. WSOY, Juva
  • Juha Sihvolan artikkeli Stoalainen koulu ja sen kehitys, Marke Ahosen artikkeli Koiria ja ihmisiä – stoalaisen etiikan kyyniset juuret ja Pauliina Remeksen artikkeli Riippumattomuus ja kuinka se saavutetaan teoksessa: Kaarakainen & Kaikua (Toim.) (2004) Stoalaisuus – Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia. Gaudeamus, Tampere