Roy Anderssonin elokuvassa Kyyhkynen istui oksalla olevaista miettien (2015) on loppupuoliskolla kohtaus, jossa jonkinlaiset siirtomaasotilaat paimentavat afrikkalaisia kahleissa olevia orjia massiiviseen, kupariseen tynnyriin.

Ruoskat viuhuvat, lapsi itkee ja epätoivo hyökyy katsojan yli. Kun kaikki kahleissa olevat henkilöt ovat päässeet sisään, alkaa tynnyri pyöriä ja sen alle sytytetään tuli. Tynnyrin pyöriessä sen kyljissä olevista torvista alkaa kuulua eräänlaista musiikkia. Ihmisten tuskanhuudot ja parkaisut, elämän paetessa heidän kehoistaan, muuntuvat kammottavan gramofonin välityksellä soinnuiksi ja säveliksi.

Julmaa. Ja kaunista?

”Gramofonin” oltua käynnissä jonkin aikaa ja siirtomaasotilaiden koirineen edelleen seisoessa vahdissa sen molemmin puolin, avautuvat vastapäisen kartanon ovet. Ovista astuu terassille varakkaan ja juhlavan oloinen seurue, joka on selvästi tullut kuulemaan konserttia. Kohtauksesta välittyy näiden henkilöiden vauraus ja se, että gramofoni on selvästi osa joidenkin juhlallisuuksien ohjelmaa. He eivät lähesty soitinta, vaan pysyvät pramean rakennuksen turvassa. Heidän silmilleen tai mielelleen ei (tietenkään) ole sopivaa todistaa, miten kaunis äänien sinfonia oikeastaan saa alkunsa.

Muusta elokuvasta irrallisen tuntuinen kohtaus korostuu sitäkin enemmän outoudessaan ja kammottavuudessaan. Se on näynomainen, mutta silti kovin todellinen. Kohtaus voisi olla mahdollinen myös nykypäivänä. Näky, joka kertoo ihmisuhreja soidakseen vaativan gramofonin kauneudesta, ei jätä rauhaan. Kohtauksesta on vaikeaa olla vaikuttumatta. Vaikeaksi muodostuu myös eron tekeminen sen välille, syntyykö kohtauksen vaikuttavuus sen kauneudesta vai sen kammottavuudesta. Teoriassa voisi olla mahdollista pitää kauniina sitä, että kuolevien ihmisten äännähdykset muuttuvat soinnuiksi ja musiikiksi. Käytännössä ja erityisesti elokuvan esittämässä yhteydessä tapahtuma kuitenkin näyttäytyy täysin käsittämättömänä ja mahdottomana. Elokuvakohtauksen kammottavuuden teho onkin siinä, että kauneus ja juhlavuus syntyvät julmuudesta ja moraalittomuudesta.

Kohtaus herättää yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä taiteen roolista, taiteeseen kohdistuvista moraalisista ja eettisistä vaatimuksista sekä taiteen tekemisen hinnasta. Anderssonin elokuva on täynnä mystisiä ja surrealistisia kohtauksia, jotka ovat elokuvan todellisuudessa totta ja joissa on viitteitä meidän todellisuuteemme ja historiaan. Esimerkiksi kolonialismiin viittaava tapaus on elokuvan protagonistin unessa näkemä visio, jossa hän itse on sivuosassa. Eräänlainen hiljainen hyväksyjä, vahvistaja. Muistuttaako Kyyhkynen istui oksalla olevaista miettien -elokuva, että ihmiskunnan historia ei ole fiktiota. Kertooko elokuva, että historia on kaikessa rumuudessaan totta ja läsnä myös tänä päivänä?

Taiteen oletetusta hyvyydestä

Taiteen totuus, eettisyys, hyvyys ja moraali ovat olleet antiikin ajoista saakka sidoksissa sen kauneuteen. Taidetta on myös pidetty ylimpänä mahdollisena tiedon hankkimisen ja tietämisen keinona jo romantiikan ajattelijoiden toimesta. Jonakin sellaisena, mikä vie yhteiskuntaa kohti jotakin hyvää. Taiteen ja sen kokemisen oletettu kauneus on kuitenkin asettanut taiteen ristiriitaan esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen kanssa. ((Hegel, 2009, 398)) Anderssonin elokuvan kohtauksessa taideteos esitetään kuitenkin yhtä aikaa sekä hyvänä ja ylevänä että moraalittomana ja kuvottavana. Tarkemmin sanottuna elokuvan todellisuudessa tapahtuvassa unessa kauniina, mutta elokuvan katsojalle hirvittävänä.

Taide on yhtä lailla väline, jota on mahdollista käyttää pahaan, kuten tuntemamme historian ja tämän päivän hirmuvallat ja totalitaariset yhteiskuntajärjestelmät ovat osoittaneet. Jos mainittu vastakkainasettelu otetaan huomioon, mitä meidän tulisi ajatella taiteen asemasta tänä päivänä? Onko toisaalta mielekästä käsitellä kysymystä taiteen mahdollisuuksista hyvään tai pahaan nykypäivänä? Ja kuitenkin; olemmeko koskaan ihmiskuntana valmiita jättämään taaksemme hyvän ja pahan välisen tasapainon kontemploimista?

Ihmisenä oleminen ja taide

Roy Anderssonin elokuva Kyyhkynen istui oksalla olevaista miettien on kolmas osa trilogiaa, jonka teemana on ”ihmisenä oleminen”. Andersson käsittelee taiteen avulla monia sellaisia aiheita, joiden käsitteiksi pilkkominen ja esineellistäminen voidaan nähdä ongelmallisena. Kärsimystä tai surua on lähes mahdotonta ilmaista muuten kuin kokemuksellisella tasolla, sitä esineellistämättä. ((Reiners 2001, 174)) Kuten visuaalinen niin usein, myös kärsimys pakenee sanallistamista.

Andersson pureutuu suuriin kysymyksiin elokuvan kautta. Hänelle pienet kysymykset ovat suuria ja suuret kysymykset pieniä. Yksityinen on universaalia ja universaali yksityistä. Andersson ei kuitenkaan tuo mainitun kohtauksen kautta esille varsinaista surua tai kärsimystä, vaan surua ja kärsimystä aiheuttavan teon sekä välinpitämättömyyden, joka mahdollistaa teon toteuttamisen. Ihmisen luomiin asioihin uskominen vaatii uskoa ihmisiin ja ihmiskuntaan. Eikö lakeihin, taiteisiin tai vaikkapa matematiikan sääntöihin uskominen vaadi myös uskoa ihmiskuntaan, sen moraaliin ja hyvyyteen? Kykyyn tuottaa yksilöllistä hyötyä tavoittelematonta ja ”oikeaa” tietoa? Usko taiteen mahdolliseen hyvyyteen vaatii uskoa myös ihmisen kykyyn olla hyvä ja tuottaa hyvää. Taidefilosofisten ihanteiden kannalta taiteen typistäminen hyvän ja pahan käsittelemisen keinoksi ei liene mielekästä.

Huolimatta taiteen autonomiseksikin määritellystä asemasta, taidetta kuitenkin tarkastellaan useimmiten suhteessa ”johonkin”. Ei käy kiistäminen, etteikö taidetta ja taiteelle ominaisia ja ainutlaatuisia keinoja käytettäisi välineenä monien erilaisten asioiden tavoittelussa. Kuitenkin myös meidän aikanamme on ollut ihanteena se, ettei taide palvelisi mitään tai ketään. Moraalin, hyvyyden tai kauneuden tavoitteet yhdessä eivät kuitenkaan ole olleet varteenotettavia tavoitteita taiteelle vuosikymmeniin ellei -satoihin. Taiteen moraalisuus tai hyvyys ei enää sitoudu romanttisen kauneuden sakramentteihin tai siihen, että jokin taiteen muodoista olisi muita täydellisempi. ((Saarinen, 2011, 53.)) Modernismin aikainen ja sen jälkeinen taide eivät myöskään sulje pois toiseuksia, kuten rumuutta, pahuutta tai moraalittomuutta. ((Reiners 2001, 137.))

Taide on julistettu useampaankin kertaan sekä kuolleeksi että hyödyttömäksi. Modernin käsityksen mukaan taideteos on omaehtoinen, mikä tarkoittaa, että se löytää itse itselleen tarkoituksen. ((Todorov 2010, 74.)) Tästä huolimatta monet toimijat löytävät taiteelle tehtäviä ja tarkoituksia.

Taiteen tekeminen on poliittista. Se, että valitsee tehdä taidetta, on poliittinen valinta. Sen lisäksi, että taiteen tekeminen itsessään on poliittista, taide toimii myös monesti poliittisten tavoitteiden välineenä. Taidetta käytetään nykypolitiikassa välineenä ajankohdasta riippuen lähes mihin tahansa. Taide poliittisena välineenä on muuttunut kriittisestä anarkiasta utilitaristiseksi markkinapolitiikaksi. Politiikan mukana puheeseen tulee myös valtio. Taiteen tekemisen lähtökohtainen poliittisuus on tietyllä tapaa toisin tekemistä. Valitsemalla tehdä taidetta valitsee myös olla markkinatalouden määrittämässä yhteiskunnassa mitä todennäköisimmin vähätuloinen sekä tehokkuus-tuottavuusajatteluun istumaton yksilö. Toiseus liittyy siis taiteessa tänä päivänä mahdollisten sisältöjen lisäksi myös olennaisesti taiteen tekemiseen.

Taiteen poliittisuuteen liittyy myös se, että taiteen valtiollista tukemista oikeutetaan monien erilaisten taiteen kautta hyvinvointia tavoittelevien projektien kautta. Käsityksenä saattaa monesti olla myynnissä myös ajatus siitä, että taide tuottaa hyvinvointia. Tekemällä Google-haun sanoilla ”taide ja hyvinvointi”, voi löytää ”noin 365 000 tulosta (0,39 sekunnissa)”, kun taas ”taide ja pahoinvointi” haku tuottaa vain 25 500 tulosta ja kestääkin kauemmin (noin 0,43 sekuntia).

Taide ja kärsimys

Vaikka Roy Anderssonin elokuva ja käsillä oleva kohtaus muistuttavat meitä siitä, että asiat voisivat olla pahemminkin, myös pessimistisempi tulkintatapa tuntuu luontevalta. Kolonialismista sekä rotu- ja vähemmistösyrjinnästä muistuttava osa tuntuu varoittavan siitä, että meillä ei ole varaa antaa minkään vastaavan toistua ihmiskunnan historian aikana.

Elokuvassa on nimittäin tärkeä yksityiskohta. Kun kuparinen tynnyri alkaa pyöriä, sen kyljestä paljastuu sana ”BOLIDEN”. Boliden on pohjoismainen metallialan yhtiö, jolla on Suomen Harjavallassa Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Andersson on puhunut avoimesti Bolidenia vastaan myös elokuvan ulkopuolella ja ottanut kantaa yhtiön toimien vastuuttomuuteen esimerkiksi Chilessä. 1980-luvulla Boliden kuljetti 20 tonnia vaarallista jätettä chileläiseen pikkukaupunkiin, jossa erään paikallisen firman oli määrä loppusijoittaa jäte. Jätettä ei kuitenkaan hävitetty asianmukaisesti, mikä johti ympäristön saastumiseen ja satojen ihmisten myrkyttymiseen sekä sikiöiden vaurioitumiseen. Boliden pesi kätensä jutusta ja siirsi vastuun chileläisille tahoille. Asia on ajankohtainen edelleen, sillä vuonna 2013 yhteensä 707 chileläisen pikkukylän asukasta nosti joukkokanteen Bolidenia vastaan. ((http://www.dn.se/kultur-noje/film-tv/roy-andersson-boliden-ska-skammas/))

Dagens Nyheterin haastattelun mukaan Andersson pitääkin juuri kyseistä kohtausta metaforana ihmisten kunniattomalle kohtelulle sekä menneelle että nykyiselle kolonialismille. Bolidenin edustaja pahoittelee sitä, ettei Andersson koe Bolidenin hoitaneen asiaa tarkoituksenmukaisesti. Erikoista kyllä Bolidenin edustaja viittaa siihen, että elokuva on taidetta ja Anderssonin ilmaisun tulee olla vapaata. Hänen mukaansa Bolidenilla ei yhtiönä voi olla sanottavaa taiteilijan itseilmaisuun ja sen esille tuomiseen. ((http://www.dn.se/kultur-noje/film-tv/roy-andersson-boliden-ska-skammas/)) Suuryhtiöiden imagoille vahinkoa tekevä taide ei liene monestikaan tullut puolustetuksi taiteen ja ilmaisun vapauden nojalla yhtiöiden itsensä toimesta.

Kyyhkynen istui oksalla olevaista miettien -elokuvan kohtaus on fiktiota elokuvan sisäisessä fiktiossa. Elokuvan protagonistin unessa kolonialistit suorittavat moraalittoman teon ja tulevat samalla toteuttaneeksi jonkinlaisen taideteon siinä mielessä, että tietämätön (tai välinpitämätön) yleisö oletettavasti kokee teon esteettisenä ja ylevänä. Edelleen yhden uuden tason kohtaukseen tuo linkki Bolideniin. Sen myötä elokuvan metafiktiivinen kohtaus tulee väistämättä yhä vahvemmin osaksi meidän kokemusmaailmaamme ja todellisuuttamme.

Andersson itse pitää kohtausta metaforana. Houkutus tulkita kohtausta suoremmin on kuitenkin suuri. Entä jos tulkitsisimme kolonialistien joukkotuhogramofonia moraalittomaksi taideteokseksi, joka toteutuakseen vaatii tietyn ihmisryhmän kärsivän. Eikö Anderssonin elokuva nimenomaan ”hyödynnä” muiden ihmisten kärsimystä? Andersson näyttää elokuvassaan tummaihoisia orjia ja heidän tuhonsa ja kärsimyksensä. Tästä kyseenalaista tekee se, että tuhon ja kärsimyksen näyttäminen elokuvassa tuottaa väistämättä hyötyä myös todellisessa maailmassa, joka on antanut tuhon tapahtua. Yhtä kaikki hyötyä, oli se sitten rahallista, esteettistä nautintoa, mainetta tai mitä tahansa muuta. ((Reiners 2001, 179))

Tällainen yleistys tai yksinkertaistus ei välttämättä ole mielekäs tai hyödyllinen siinä mielessä, että se mitätöisi Anderssonin (ja monen muun) kantaaottavat ja hyvät tarkoitusperät. Kärjistäminen vie kuitenkin takaisin ajatukseen siitä, että taiteen ja kärsimyksen suhde ei ole ongelmaton ja että kärsimystä tai surua on lähes mahdotonta ilmaista muuten kuin kokemuksellisella tasolla, sitä esineellistämättä. ((Reiners 2001, 174.))

Toiseuden muodot

Mainittu kohtaus korostaa elokuvan roolia taideteoksena ja linkki Bolideniin tuo esiin myös elokuvan poliittisuuden, tässä tapauksessa erityisesti myös taiteilijan intention kautta tapahtuvana. Kuten Simone de Beauvoir toteaa, ”politiikkaan osallistuminen merkitsee irtautumista omasta yksilöllisestä tilanteesta, se merkitsee sekä itsensä ylittämistä kohti toisia että nykyhetken ylittämistä kohti tulevaisuutta”. ((de Beauvoir, 2007, 51.)) Poliittisuus tulee esille kantaaottavuuden kautta. Anderssonin voi tulkita rinnastavan Bolidenin ja sen johtajien toimet kolonialismiin, joka on toisen valtion ja sen alueiden sekä luonnonvarojen hallitsemista ulkopuolelta käsin.

Hallitseminen ulottuu tietysti myös valtion kansalaisiin ja sen syyt ovat poliittisia ja taloudellisia. Bolidenin toimet Chilessä ovat rinnastettavissa kolonialismiin erityisesti siinä mielessä, että suuryhtiönä Bolidenilla on pieneen chileläiseen yhtiöön ja kyläyhteisöön nähden ylivalta. Myrkyllisen jätteen siirtäminen toiselle maapallon puoliskolle mahdollistaa myös turman sattuessa tehokkaan käsien pesun asiasta, mikä voidaan nähdä kolonialismille ominaisena tekona. Chileläisen pienen kylän asukkaiden kärsimykset vaikuttivat myös heidän mahdollisuuksiinsa toimia tilanteessa.

de Beauvoirin mukaan ”ihminen ei pysty osallistumaan politiikkaan, jos hän joutuu keskittymään elossa pysymiseen”. Kuvaavaa onkin, että joukkokanne Bolidenia vastaan on nostettu chileläisten toimesta vasta vuonna 2013.

Mainitussa elokuvan kohtauksessa taide näyttäytyy itse toiseuden muotona, sen kommentoimisen muotona ja näiden yhdistelmänä. Anderssonin elokuvan kohtauksen voi myös ajatella käsittelevän toiseutta kahdella eri fiktion tasolla mutta myös meidän todellisuudessamme.

Todellisuuden eri tasoilla esiintyvät toiseudet näyttäytyvät moraalin ja politiikan toiseuksina, mutta metatasolla myös taiteen toiseutena.

Lähteet

• de Beauvoir, Simone (2007) Onko Sade poltettava? Ja muita esseitä. Helsinki: WSOY.
• Hegel, Georg Wilhelm Friedrich (2009) Luennot estetiikasta. Johdannon alku. Vorlesungen über die Ästhetik (1835-1838). Suom. Oiva Kuisma. Teoksessa: Reiners, Ilona, Seppä, Anita & Vuorinen, Jyri (toim.). Estetiikan  klassikot. Platonista Tolstoihin. Helsinki: Gaudeamus.
• Reiners, Ilona (2001) Taiteen muisti. Tutkielma Adornosta ja Shoahista. Tutkijaliitto.
• Saarinen, Veli-Matti (2011) Taiteen elämä ja kuolema. Kirjoituksia kahdesta modernista taidekäsityksestä. Helsinki: Kuvataideakatemia.
• Todorov, Tzvetan (2010) The Limits of Art: two essays. Chicago: Seagull Books.

Andersson  ja Boliden:

• http://www.theguardian.com/film/2014/aug/28/roy-andersson-pigeon-sat- branch-reflecting-existence (katsottu 6.3.2016)
• http://www.dn.se/kultur-noje/film-tv/roy-andersson-boliden-ska-skammas/ (katsottu 6.3.2016)
• http://www.boliden.fi/fi/Toimipaikat/Sulatot/Kokkola/ (katsottu 6.3.2016)
• Aiheesta tehty Blybarnen (Toxic Playground) dokumentti: https://www.youtube.com/watch?v=9lQcXplytHU  (katsottu 6.3.2016)

Nylén:

• http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/12/antti-nylen-jokainen-taiteilija- marttyyri-ja-kristus (katsottu 25.2.2016)