Ekomatkailusta puhutaan usein kriittisesti muun muassa siksi, että matkailu toimintana ei ole ekologista, jolloin ekomatkailu-termiä on jopa harhaanjohtavaa käyttää(Ks. Jonasson 2006). Ekomatkailu-käsite ei välttämättä parhaalla tavalla kuvaa sitä, mitä sillä halutaan tarkoittaa. Vaikka matkailutuotteilta ja -palveluilta vaaditaankin yhä enenemässä määrin ekologisuuden huomioon ottamista, ekomatkailijoiden määrän arvioidaan lisääntyvän, ekologinen matkailu voi edistää luonnonsuojelua ja vaikuttaa positiivisesti matkailualueiden elinvoimaisuuteen, ei ekomatkailun kehittäminen välttämättä ole tie menestykseen. Ekomatkailun kehittämisessä on epäonnistuttu hyvin usein hyvistä visioista huolimatta, kun käytännön toteutus ei ole onnistunut tavoitteiden mukaisesti (Das & Chatterjee 2015, 3).

Artikkeli on kirjoitettu Sallan kunnan EcoSalla -matkailuhankkeessa (1.1.2015-31.8.2016), jossa tavoitteena on ollut nostaa markkinoinnissa Sallan matkailutuotteiden ja -palveluiden ympäristöystävällisyys entistä paremmin esille sekä kehittää matkailua aiempaa ekologisempaan suuntaan. Tällä artikkelilla halutaan sekä edesauttaa ekologisen matkailun kehittämistä että avata keskustelua ekomatkailun käsitteen nykyisestä käytöstä.

Ekomatkailun määritelmä

Ekomatkailun on arvioitu olevan nopeimmin kasvava matkailutyyppi.  Matkailijat ovat entistä ympäristötietoisempia ja vaativat ympäristöystävällisiä matkailupalveluita ja -tuotteita. (Das & Chatterjee 2015, 5-6.) Ekomatkailun lisäksi puhutaan monesti ”kestävästä matkailusta” ja ”reilusta matkailusta”. Kestävässä matkailussa noudatetaan kestävän kehityksen mukaisia periaatteita ja käytäntöjä, joita sovelletaan kaikkeen matkustamiseen. Reilulla matkailulla tarkoitetaan kestävän kehityksen mukaisten toimintatapojen lisäksi sitä, että matkailussa noudatetaan oikeudenmukaisia käytäntöjä alan toimijoiden ja työntekijöiden keskuudessa ja sitä että matkailijalle annetaan totuudenmukaista tietoa kohteesta. (Reilun matkailun yhdistyksen kotisivut.) Ekomatkailuun ei ole yhteisesti hyväksyttyä määritelmää, mutta määritelmänä on usein käytetty: ”vastuullista matkailua luonnonalueille, mikä suojelee luontoa ja parantaa paikallisten hyvinvointia”. Ekomatkailun erottaa luontomatkailusta, joka on luonnossa matkailua virkistystarkoituksessa, matkailun aiotut vaikutukset; pyrkimys suojella luontoa ja varjella paikalliskulttuurin säilymistä. (Hunt et al 2014; Weaver 2005, 440.)

Ekomatkailun, kuten muidenkin matkailutyyppien, tulee olla paikallisten hyvinvoinnin lisäämiseksi taloudellisesti kestävää ja kannattavaa paikallisille (Weaver 2005, 444). Ekologisten tavoitteiden lisäksi ekomatkailulla tavoitellaan siis sosio-kulttuurisia ja taloudellisia hyötyjä, jotka usein limittyvät yhteen; paikalliset saavat taloudellista hyötyä ja parantavat elinolosuhteitaan. Sosio-kulttuurinen kestävyys voidaan jakaa Mettiäisen ja Sarkkin (2007, 10) mukaan kolmeen osaan: 1) mahdollisuuteen osallistua omaa elämää koskeviin päätöksiin, 2) hyötyjen ja haittojen tasa-arvoiseen jakautumiseen eri intressiryhmien kesken ja 3) kulttuuriseen kestävyyteen niin, että kehitys on hyväksyttävää niiden ihmisten taholta, joihin kehitys jollain tavalla vaikuttaa.

Ekomatkailun tieteellinen tutkimus

Ekomatkailun tieteellistä tutkimusta on tehty 1980-luvun loppupuolelta alkaen ja tutkimuksessa on keskitytty markkinasegmentointiin, ympäristövaikutuksiin sekä yhteisöllisyyteen perustuvan ekomatkailun tutkimukseen. Lisäksi ekomatkailun tapaustutkimukset ovat keskittyneet suojelualueisiin ja kehittyvien maiden, esimerkiksi Latinalaisen Amerikan ja Afrikan alueiden, tutkimuksiin ja niissä ekomatkailun mahdollisesti tuomiin taloudellisiin hyötyihin. (Weaver & Lawton 2007, 1168, 1170.) Tieteellistä tutkimusta ekomatkailun osalta on kritisoitu hajautuneesta tutkimuksesta ja puutteista tutkimuksessa sellaisilla osa-alueilla, joiden tulokset olisivat tärkeitä ekomatkailun käytännön toteutuksen kannalta. Ekomatkailun tieteellisestä tutkimuksesta puuttuu usein monitieteellinen lähestymistapa, josta olisi hyötyä matkailua kehitettäessä. (Weaver & Lawton 2007, 1168, 1176.)

Eri tutkimuksissa esimerkiksi ekomatkailija määritellään usealla eri tavalla, jolloin on vaikea saada tutkimustietoa ekomatkailijoiden mahdollisesta määrästä ja sitä kautta edistyä muussa ekomatkailun tutkimuksessa (ks. Dolnicar 2015). Nykyisellään ekomatkailu rajoittuu luontomatkailuun, mutta onko ekomatkailun oltava matkailua luonnonalueille, vai voisiko se myös yltää myös muuhun matkailuun, jos matkailu edesauttaa luonnonsuojelua ja sitä toteutetaan ekologisin vaihtoehdoin? Matkailun järjestäminen alueelle kuin alueelle kun vaatii aina jotain luonnon resurssien hyödyntämistä, mutta mikä ihmisen toiminta ei vaatisi.  Ekomatkailun määritelmää on helppoa pitää ristiriitaisena ja sekä vaikeasti ymmärrettävänä että hyväksyttävänä, koska matkustaminen ei itsessään ole ekologista toimintaa ja se on monesti matkailua luonnonalueille, joita halutaan suojella.

Luonnonsuojelun edistäminen ekomatkailun tavoitteena

On arvioitu, että useimpia luonnonsuojelualueita ja luonnon- ja kansallispuistoja ei olisi ilman matkailijoita, jotka niissä haluavat vierailla. Matkailijoiden arvellaan olevan myös kiinnostuneimpia luonnonsuojelusta. (LT & C Linking Tourism and Conservation -kotisivut.) Vaikka monesti myös ekomatkailun muiden matkailutyyppien lisäksi ajatellaan olevan ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa, matkailu voi käytännössä myös edesauttaa suojelua ja jopa mahdollistaa sen. Ekomatkailua on alettu kehittää luontokohteiden suojelun rahoittamiseen ja paikallisen toimeentulon turvaamiseen muun muassa perimällä luonnonsuojelukohteiden kävijöiltä pääsymaksua. Suomessa ekomatkailun termiä ei ole käytetty muun muassa sillä perusteella, että kansallispuistoissa kävijöiltä ei ole peritty pääsymaksuja. (Hemmi 2005, 352, 356.) Ekomatkailun määritelmä myös vaihtelee maittain: se mikä toisessa maassa luokitellaan ekomatkailuksi, on toisessa maassa luontomatkailua. Tämä vaikeuttaa muun muassa ekomatkailun todellisen kysynnän ja tarjonnan mittaamista (Hemmi 2005, 353). Eri maissa on käytössä sekä valtakunnallisia että kansainvälisiä ekomerkkejä ja -sertifikaatteja eri kriteerein, joten ne eivät välttämättä ole vertailtavissa keskenään.

Ekomatkailua voidaan kehittää holistisen ja globaalin suuntauksen mukaisesti tavoitteena maailmanlaajuinen ympäristönsuojelu ja ihmisten elämäntyylin muuttaminen tai pienemmällä mittakaavalla pyrkimyksenä suojella luontoa paikallisesti ja tehdä ympäristökasvatusta, joka johtaa ainakin matkan aikana matkailijoiden toimintamallien muutoksiin. Ekomatkailun kehittämisessä tulisi päättää, halutaanko tuloksia paikallisesti, alueellisesti vai globaalisti. (Weaver 2005, 439, 443.) Usein vaarallisena pidetään kohteiden kehittämistä suuren volyymin ekomatkakohteiksi, joissa tavoitellaan matkailijoiden lyhytaikaisia kulutuskäyttäytymisen ja toimintatapojen muutoksia sekä pienimuotoista paikallista luonnonsuojelua, mikä ei välttämättä tue parhaalla mahdollisella tavalla globaalia kestävyyttä (Weaver 2005, 439, 450).

Ekomatkailun kehittämisessä haasteellista on muun muassa se, että voi olla mahdotonta tietää, mikä on todella kestävää ja se, ettei ole yhteistä konsensusta siitä, mikä tulisi säilyttää. Kestävyyden mittaaminen ja seuranta sekä indikaattoreiden valinta on vaikeaa. Kaikki kohteet ovat omalla tavallaan uniikkeja, joten mitään yhteisiä ja yleisiä indikaattoreita ei voida kestävyyden mittaamiseen käyttää. (Weaver 2005, 442.) Kehittämistyössä voidaan myös pelätä arvokonflikteja, kun monet hyödyntävät luontoa resurssina, etenkin alueilla, joissa tärkeimmät elinkeinot hyödyntävät samaa resurssia. Kestävää kehitystä ei voida objektiivisesti määritellä, vaan se on aina tietyn ryhmän subjektiivinen tulkinta tulevaisuuden turvaamasta kehityksestä, siten sen määrittäminen on aina tapauskohtaista ja riippuu näkökulmasta (Mettiäinen & Sarkki 2007, 11). Hyödyt ja haitat valituista kehityssuunnista ja tehdyistä toimenpiteistä eivät välttämättä aina jakaudu tasapuolisesti, koska päätös on aina poliittinen siitä, kenen kehitystä halutaan tukea (Sarkki 2007, 12). Ympäristö & kehitys ry:ssä luonnonsuojelun ja elinkeinotoiminnan yhteys nähdään seuraavasti: ”Ympäristönsuojelu tavalla, joka vie ihmisiltä elinkeinon, ei ole kestävällä pohjalla. Toisaalta myöskään ympäristöä rajusti tuhoavat taloudellisen toiminnan muodot eivät voi luoda kenellekään kestäviä työpaikkoja.” (Ympäristö & kehitys ry:n kotisivut). Ekologisella kestävyydellä kestävässä kehityksessä tarkoitetaankin taloudellisen toiminnan sopeuttamista luonnonvaroihin ja luonnon sietokykyyn luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen lisäksi (Jokimäki & Kaisanlahti-Jokimäki 2007, 8).

Sen lisäksi, että kestävyyden tulisi olla yleisesti kantavana teemana kaikessa kehittämisessä nykyisin, arktinen alue asettaa kehitystyölle omat vaatimuksensa (ks. Hall, Gössling & Scott, 2015). Arktisen alueen luonto on hitaammin uusiutuvaa ja siten haavoittuvampaa kuin muualla, mikä tulee ottaa huomioon pohjoisten alueiden ekomatkailun kehityksessä. Ekomatkailua yleensä kehitetään juuri sellaisille alueille, joissa luonto on erityistä. Pohjoisen erämaa-alueet ovat arvokkaita ja suuri vetovoimatekijä matkailullisesti. (Principles of Arctic Tourism.) Paikallisten tuotteiden ja palveluiden nähdään hillitsevän ilmastonmuutosta, mistä hyvänä esimerkkinä ovat maatila- ja porotilavierailut ja paikallinen ruoka matkakohteen matkailutarjonnassa (Tuulentie & Kietäväinen 2012, 20). Paikallisuuden lisäämisellä matkailutarjonnassa voidaan osallistua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja ympäristövaikutusten vähentämiseen, mikä tukee globaalia kestävyyttä paikallisen kestävyyden lisäksi.

 

Tulevaisuuden ekomatkailija

Ekomatkailijoiden määrää on vaikea tietää, koska eri tutkimuksissa ekomatkailija on määritelty eri tavoin. Lisäksi tutkimustietoa puuttuu ympäristöystävällisyyttä suosivien matkailijoiden tosiasiallisesta käyttäytymisestä matkoilla, eikä matkakohteessa välttämättä haluta edes noudattaa samoja ympäristöystävällisiä rutiineja kuin kotona ollessa. Matkailijan voi olla myös liian vaikea arvioida tuotteiden ja palveluiden ekologisuutta ja luottaa annettuun tietoon. Näitä syistä ekomatkailijoita voi olla vaikea tavoittaa matkailun kohderyhmänä. (Dolnicar 2015, 140-143.) Reppumatkailijat ja pyöräilyharrastajat ovat esimerkkejä ekologisia toimintatapoja matkoillaan suosivista matkailijatyypeistä. Reppumatkailijat suosivat usein tarkoittamattaankin ekologisia toimintatapoja säästösyistä. Reppumatkailijat suosivat usein paikallisia yrityksiä ja arvostavat vieraita kulttuureja, luonnonsuojelu ei ole tärkeä motiivi. (Iaquito 2014.) Pyöräily on hyvä esimerkki ekologisesta ja kestävän kehityksen mukaisesta matkailusta. Esimerkiksi EuroVelo 13 -pyöräilyreitin osalta on tehty selvitystä, jossa ilmenee, että pyöräily on kestävän kehityksen mukaista eli sosio-kulttuurisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Pyöräilijät mm. käyttävät paljon paikallisia ja matkan varrella olevia palveluita ja haluavat tutustua paikalliseen kulttuuriin ja historiaan. Lisäksi pyöräily ei vaadi paljoa infrastruktuuria, kun muun muassa hyödynnetään vanhoja teitä.  Pyöräilijöitä ei motivoi ympäristöystävällisyys niinkään, vaan liikunnallisuus, luonnonläheisyys, joustavuus ja terveyssyyt.  Reppumatkailijan tärkeimpiä motiiveja matkailussa ovat säästösyyt, kun taas pyöräilijälle ne kuuluvat vähiten tärkeisiin. Pyöräilymatkailun osalta Ranska ja Itävalta ovat vielä kasvussa ja Saksa, Hollanti, Sveitsi, Tanska ja Iso-Britannia vahvoja. (The European Cycle Route Network  EuroVelo –study 2012.)

Ekologisuuden arvioidaan kiinnostavan tulevaisuudessa kuluttajaryhmiä etenkin maaseudulla. Tulevaisuuden asiakkaat maaseudulla vaativat luonnon huomioonottamista sekä itseltään että kuluttamiltaan palveluilta. Maaseudusta innostuneita kohderyhmiä kävijöinä ovat ”Luomu-urbaanit”, ”Ekoturistit” ja ”Maalla harrastajat”.  ”Luomu-urbaanit” ovat vastuullisia ja aktiivisia kuluttajia tehden lähilomia ulkomaanmatkojen sijaan, ”Ekoturistit” vaativat matkakohteiltaan palveluita ja paikalliskulttuuria vastuullisen ympäristön resurssien käytön lisäksi ja ”Maalla harrastajat” näkevät maaseudussa mahdollisuuden latautumiseen ja henkiseen hyvinvointiin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksien muodossa. (Kasvunvara – työkaluja parempaan palveluun 2012, 18-19.) Ekomatkailusta kiinnostuneita löytyy myös eri matkailijaheimoista, joita on luokiteltu Amadeuksen matkailutrendeissä. On arvioitu, että tulevaisuuden eettinen matkailija arvostaa paikalliskulttuuria ja haluaa vaikuttaa paikallistalouteen kulutusvalinnoillaan. Lisäksi yleisenä trendinä matkailussa pidetään ”vihreän vastuullisuuden” lisääntymistä, mikä johtaa matkailukäyttäytymiseen, jossa on vähemmän kysyntää luksustuotteille ja -palveluille sekä tuhlaavalle kulutukselle. (Future Traveller Tribes 2030. Understanding Tomorrow’s Traveller.)

Kehittämisen haasteet

Ekomatkailu voi onnistuessaan hyödyttää paikallistaloutta, parantaa paikallisten hyvinvointia ja suojella luontoa. Ekomatkailu tarkoittaa kuitenkin myös matkailua luonnonalueille, jolloin resurssina hyödynnetään luontoa, paikallisväestöä ei välttämättä oteta tarpeeksi huomioon matkailua kehitettäessä ja taloudelliset hyödyt eivät jakaudu kohdealueelle ainakaan riittävästi. Ekomatkailun onnistumiseen liiketoiminnan tulee hyödyttää paikallistaloutta ja työllistää paikallisia. Päätöksentekoa ja suunnittelua tulee tehdä paikallisesti.  Luontoa tulee osata hyödyntää vahingoittamatta sitä. Matkaan tai matkailutuotteisiin tulee sisältyä luonnonsuojeluun tähtäävää tai luonnonsuojelua tukevaa toimintaa muun muassa veden- ja energiankulutusta, jätteen tuottoa ja päästöjä minimoimalla. Käytännössä ekomatkailu on monesti huonosti ymmärretty ja johdettu sekä epäonnistunut tavoitteissaan. Erityistä suojelua vaativat luontokohteet eivät ole kestäneet kuormitusta, hyödyt ja tulot ovat jakautuneet epätasaisesti, eivätkä paikalliset ole kokeneet ekomatkailun kehittämisen hyödyttäneen heitä tai paikallistaloutta vaan päinvastoin. (Das & Chatterjee 2015.) Osalle matkailijoista ekomatkailu herättää mielikuvia kohteesta, jossa ei ole tarjolla kuin alkeellisia matkailutuotteita ja -palveluita, mikä on hyvä ottaa huomioon ekomatkailua kehitettäessä (Hakala 2014). Oleellista ekomatkailun kehittämisen ja kestävyyden kannalta on se, missä määrin ekomatkailu todellisuudessa parantaa sitä ympäristöä missä se toimii (Weaver 2005, 443).

Johtopäätökset

Yhtäältä ekomatkailun tarkan määritelmän puuttuminen voidaan kokea helpoksi matkailun kehittämisen kannalta, koska silloin ei myöskään voida vaatia tiettyjen kriteerien täyttymistä. Toisaalta määritelmän epämääräisyys voi tehdä ekomatkailusta epäuskottavaa ja ei-haluttua. Samoin voivat vaikuttaa myös ekomatkailun sertifikaattien suuri lukumäärä ja se, etteivät matkailijat niitä välttämättä tunnista. Lisäksi ekomatkailun imago on kärsinyt siitä, että merkkejä on käytetty myös harhaanjohtavasti ilman ekologisia toimintatapoja ”vihreän leiman” saamiseksi. Ratkaisevaa asiakkaan kannalta on, missä määrin ekologisuus näkyy konkreettisesti yrityksen toimintatavoissa ja tarjottavissa tuotteissa ja palveluissa, ei pelkästään yrityksen imagossa. Ekologisen matkailun määritelmistä puuttuva yhteneväisyys vaikeuttaa ekomatkailun vaikuttavuuden mittaamista ja ennustettavuutta.

Käytännössä matkailua kehitettäessä olisi hyvä ottaa ekologisuus huomioon aina; kyse on jatkuvasti niukkenevien resurssien käytöstä.  Etenkin arktisella alueella tämä on vielä tärkeämpää luonnon ollessa haavoittuvaisempi kuin muualla. Tarkoituksena ekomatkailussa ei ole väittää toiminnan olevan ekologista, se ei pärjäisi vertailussa ja tarkastelussa. Tarkoituksena on pikemminkin kuvastaa sitä, että tässä matkailutyypissä on otettu erityisesti ympäristöasiat huomioon matkailua kehitettäessä kestävän kehityksen mukaisesti samalla parantaen alueen elinvoimaisuutta. Lisäksi ekomatkailu halutaan erottaa luontomatkailusta sen aiottujen vaikutusten perusteella; tavoitteena on herättää myös matkailijat omaan vastuuseensa ympäristöasioissa. Tämä on kestävän kehityksen näkökulmasta jo edistysaskel verrattuna sellaisen matkailun kehittämiseen, missä etuliitettä ”eko” ei käytetä lainkaan.

Sallassa EcoSalla-hankkeen myötä matkailutarjonnassa ja -palveluissa otetaan entistä enemmän ekologiset asiat huomioon ja ne tuodaan esille matkailijoille konkreettisesti tuotteen ja palvelun yhteydessä. Viimeisimpänä esimerkkinä hankkeen tuloksista on Sallan Hiihtokeskuksen ilmoittautuminen mukaan POW (Protect Our Winters) -ilmastoliikkeeseen ja hiihtokeskuksen siirtyminen täysin ekosähkön käyttäjäksi. Kehitystyötä ekologisesti kestävämmän matkailun eteen jatketaan kunnan ja yrittäjien kanssa yhteistyössä myös jatkossa, koska tavoitteenamme on luonnonarvojen vaalimisen lisäksi elinvoimaisen kunnan säilyttäminen.

Lähteet

• Das, Madhumita & Chatterjee, Bani (2015) Ecotourism: A panacea or a predicament? Tourism Management Perspectives 2015, 14, 3-16.
• Dolnicar, Sara (2015) Environmentally sustainable tourists? Teoksessa Hall, Michael C, Gössling, Stefan & Scott, Daniel (toim.) The Routledge Handbook of Tourism and Sustanability. Routledge, Oxon, 140-150.
• Hall, Michael C, Gössling, Stefan & Scott, Daniel (2015) Tourism and sustainability: towards a green(er) tourism economy? Teoksessa Hall, Michael C, Gössling, Stefan & Scott, Daniel (toim.) The Routledge Handbook of Tourism and Sustanability. Routledge, Oxon, 490-519.
• Hemmi, Jorma (2005) Matkailu, ympäristö, luonto. Osa 1. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Hunt, Carter A. et al. (2014) Can ecotourism deliver real economic, social, and environmental benefits? A study of the Osa Peninsula, Costa Rica. Journal of Sustainable Tourism. 2014 Vol. 23, No. 3, 339-357.
• Iaquito, Benjamin Lucca (2014) “I recycle, I turn of the lights”: understanding the everyday sustainability practices of backpackers. Journal of Sustainable Tourism 2014; Vol. 23, No. 4, 577-599.
• Jokimäki, Jukka & Kaisanlahti-Jokimäki, Marja-Liisa (2007) Ekologinen kestävyys. Teoksessa Jokimäki, Jukka & Kaisanlahti-Jokimäki, Marja-Liisa (toim.) Matkailualueiden kestävyyden indikaattorit. Arktisen keskuksen tiedotteita 52. Arktinen keskus, Lapin yliopisto. 8-10.
• Jonasson, Dan (2006) Foreword. Teoksessa Gössling, Stefan & Hultman, Johan (toim.) Ecotourism in Scandinavia. Lessons in Theory and Practice. CABI, Oxon, ix-x.
• Mettiäinen, Ilona & Sarkki, Simo (2007) Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Teoksessa Jokimäki, Jukka & Kaisanlahti-Jokimäki, Marja-Liisa (toim.) Matkailualueiden kestävyyden indikaattorit. Arktisen keskuksen tiedotteita 52. Arktinen keskus, Lapin yliopisto. 10-11.
• Sarkki, Simo (2007) Hyötyjen ja haittojen tasa-arvoinen jakautuminen eri intressiryhmien kesken. Teoksessa Jokimäki, Jukka & Kaisanlahti-Jokimäki, Marja-Liisa (toim.) Matkailualueiden kestävyyden indikaattorit. Arktisen keskuksen tiedotteita 52. Arktinen keskus, Lapin yliopisto. 12-13.
• Tuulentie Seija & Kietäväinen Asta (2012) Lapin matkailuelinkeinon sopeutuminen ilmastonmuutokseen.  Teoksessa Kaksonen Tiina, Ojuva, Jaana & Quallen, Päivi (toim.) Minne menet matkailu? Näkökulmia matkailun ennakointiin, osa 1. Erweko, Rovaniemi, 16-25.
• Weaver, David B. & Lawton Laura J. (2007) Twenty years on: The state of contemporary ecotourism research. Tourism Management 2007, 28, 1168-1179.
• Weaver, David B. (2005) Comprehensive and minimalist dimensions of Ecotourism. Annals of Tourism Research. 2005, Vol. 32, No. 2, 439-455.

Muut lähteet

• Future Traveller Tribes 2030. Understanding Tomorrow’s Traveller (2015) Future Foundation. Saatavilla internetistä: http://www.amadeus.com/documents/future-traveller-tribes-2030/travel-report-future-traveller-tribes-2030.pdf
• Hakala, Outi suom.(2014) Ekomatkailu, luonto, yritystoiminta ja yhteisölähtöinen matkailun kehittäminen. Saatavilla internetistä: http://docplayer.fi/499887-2-ekomatkailu-luonto-yritystoiminta-ja-yhteisolahtoinen-matkailun-kehittaminen-suom-outi-hakala.html
• Kasvunvara – työkaluja parempaan palveluun (2012) Sitra ja ProAgria Keskusten Liitto. Saatavilla internetistä: http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Kasvunvara.pdf
• LT & C Linking Tourism & Conservation -kotisivut. Saatavilla internetistä: http://www.ltandc.org/.
• Principles of Arctic Tourism. Linking Tourism and Conservation in the Arctic. Saatavilla internetistä: http://d2ouvy59p0dg6k.cloudfront.net/downloads/wwf_tourism_conservation.pdf.
• Reilun matkailun yhdistyksen kotisivut. Saatavilla internetistä: http://www.reilumatkailu.fi/reilun-matkailijan-ohjeet/mita-on-reilu-matkailu/
• The European Cycle Route Network EuroVelo -study (2012). Saatavilla internetistä: http://www.cstt.nl/userdata/documents/finalreport-eurovelo2012.pdf
• Ympäristö ja kehitys ry:n kotisivut. Saatavilla internetistä: http://www.ymparistojakehitys.fi/