Tämä on hyvä levy. Se alkaa ja loppuu vakuuttavasti eikä väliin jää yhtäkään notkahdusta. Heti kättelyssä todettakoon, että vaikka kyseessä on debyyttialbumi, artisti on kokenut ammattilainen ja levyllä soittavat muusikot ovat todella taitavia. Levyn yhdeksän kappaletta ovat ensikuuntelun perusteella keskenään jopa yllättävänkin erilaisia ja omine vahvuuksineen tavallaan myös itsenäisiä pieniä teoksia. Tästä huolimatta nämä laulut yhdessä ja peräkkäin kuulostavat tarkkaan harkitulta kokonaisuudelta. Tällaiseen vaikutelmaan ei moni pysty. Jos joitakin musiikillisia vertailukohtia on välttämättä keksittävä, mieleen tulee nimiä kuten Liekki, John McGregor ja Ultramariini sekä jollakin hyvin etäisellä mutta kutkuttavalla tavalla Egotrippi sekä Scandinavian Music Group. Ensin mainitut putkahtavat mieleen lähinnä raikkaan rehellisen, syksyisen mielenmaiseman takia, jälkimmäiset tiukkojen mutta ihailtavan ilmavien ja vilpittömien sovitusten takia.
Allekirjoittanut erehtyi lukemaan sanoitukset levyn kansivihkosta ennen ensimmäistä kuuntelua, mikä pullautti ensivaikutelman sisälle saippuakuplaan, joka puhkesi välittömästi play -napin painamisen jälkeen. Levyn sanoitukset ovat todella suoria, intiimejä ja katu-uskottavan rehellisiä. Tämäntyyppisten tekstien tueksi on levytetty valjua, onttoa, nolouteen asti pateettista musiikkia maailman sivu. Dimi Salon debyyttialbumi ei jatka tätä perinnettä, ei todellakaan. Levyn musiikki, sanat ja niiden tulkinta sopivat yhteen ja kokonaisuus on aito. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä sillä, kertovatko Lauluja uskaltamisesta -levyn kappaleet esittäjänsä omasta elämästä vai ovatko ne kylillä kuultua väritettyä fiktiota. Nämä laulut kuulostavat rehellisiltä ja niiden kanssa tekee mieli tehdä sinun kaupat välittömästi. Kokonaisuus onnistuu koskettamaan ja se riittää.
Saatetekstissä kerrotaan, että syksy on artistille inspiroiva vuodenaika. Sen huomaa oikeastaan ihan kaikesta tällä levyllä ja pelkästään hyvällä tavalla. Dimi Salon maailmassa maaliskuun auringossa uskalletaan varovasti haaveilla ihastumisen muuttumisesta joksikin kestäväksi. Kuitenkin enemmän kotona ollaan syyskuun kuulaassa hämärässä, lätäköistä heijastuvissa katuvaloissa, onnen altavastaajana siinä eteenpäin vievässä voimantunteessa mikä kaipuusta kumpuaa.