Johdanto

Olen kiinnostunut kansanvallasta (kreikaksi demokratia). Kannatan sitä. En siksi, että pitäisin kansanvaltaa parhaana mahdollisena poliittisena järjestelmänä. Se voisi ollakin paras, mutta tietämykseni ei riitä arvioimaan asiaa kaikista näkökulmista. Kannatan kansanvaltaa, koska ajattelen kaikkien ihmisten olevan samanarvoisia[1]. Ajattelen, että kansanvalta voisi toimia paremmin, jos kansa tietäisi siitä enemmän. Tuskin enemmistä tiedoista on ainakaan haittaa. Aiheessa kuin aiheessa perehtyminen on hyvä alkaa varhaisesta klassikosta, kansanvallan tapauksessa esimerkiksi erilaisten valtiomuotojen pohdintaa sisältävästä Aristoteleen Politiikka-teoksesta.

1. luvussa esittelen, miten Aristoteles jakoi eri valtiomuodot, joista yksi oli siis kansanvalta. 2. luku paneutuu tarkemmin kansanvaltaan, sen eri lajeihin. Yksi valtiomuodoista oli nimeltään kansalaisvalta, jonka suhdetta kansanvaltaan pohdin 3. luvussa. Aristoteleen mukaan valtiomuodot vain harvoin jos koskaan ilmenivät todellisuudessa niin sanotusti puhtaina, vaan käytännössä aina sekoittuneina toisiinsa. Eli polisten hallinnossa oli eri valtiomuotojen piirteitä. 4. luvun aihe on kansanvaltaiset piirteet. 5. luvussa vertailen vähän Aristoteleen ajatuksia kansanvallasta nykyisiin näkemyksiin.

1. Kuusi valtiomuotoa

Politiikka-teoksessa Aristoteles jakoi valtiomuodot ensin karkeasti kolmeen hallitsijoiden määrän mukaan. Periaatteessa paras valtiomuoto oli hyveellinen yksinvalta eli kuninkuus. Teoriassa toiseksi paras oli aristokratia, jossa suurin valta oli jaloimpien ja parhaimpien joukolla. Käytännössä aina tuo joukko valikoitui rikkaista. Kolmas valtiomuoto oli kansalaisvalta (kreikaksi politeia), jossa oikeudenmukaiseen hallitsemiseen osallistui poliksen koko kansa tai kansan enemmistö. Hyve sekä hyveellisyys olivat Aristoteleen ajattelussa aivan keskeisiä asioita, mikä selittää kuninkuuden ja aristokratian ihanteiden paremmuutta kansalaisvaltaan nähden. Hyveen täydellinen ymmärtäminen ja hallitsemiseen sopivan hyveellisyyden saavuttaminen nimittäin olivat mahdollisia ainoastaan aikuiselle miehelle, jonka elämän aikana huolet ja rasitukset (esimerkiksi päivittäisestä toimeentulosta) eivät olleet haitanneet ajattelua. Vain harvojen oli siten mahdollista tulla kyllin hyveellisiksi hallitsemaan. Oli oikein, että hyveellinen eli parempi hallitsi huonompaa, ja väärin, jos huonompi hallitsi parempaa.[2]

Ihanteellisten valtiomuotojen lisäksi Politiikassa käsitellään myös ei-ihanteellisia valtiomuotoja. Aristoteles jakoikin valtiomuodot vielä varsinaisiin ja vääristyneihin sen mukaan keskittyivätkö hallitsijat yhteiseen hyvään vai omaan etuun. Varsinaiset, yhteistä hyvää tavoittelevat valtiomuodot olivat edellä mainitut ja niillä kullakin oli omat vääristymänsä. Tyrannia oli vääristynyttä kuninkuutta ja harvainvalta (kreikaksi oligarkia) vääristynyttä aristokratiaa. Vääristynyttä kansalaisvaltaa Aristoteles kutsui kansanvallaksi. Se tarkoitti tilannetta, jossa vapaiden ja köyhien muodostamalla enemmistöllä oli suurin valta, ja enemmistö hallitsi omaksi edukseen rikkaan vähemmistön kustannuksella. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa ei ollut tavatonta, että valtaan päässyt kansa päätti esimerkiksi takavarikoida suuria omaisuuksia. Aristoteles vaati kaikkien kansalaisten oikeuksien kunnioittamista ja tuomitsi hallitsijoiden oman edun ajamisen. Itse asiassa oman edun ajaminen oli omia etuja vastaan, koska epäoikeudenmukainen valta ei ollut vakaa. Mikäli rikkaat vihasivat kansanvaltaa, he todennäköisesti halusivat vallan vaihtuvan ja mahdollisesti juonittelivat kansaa vastaan odottaen oikeaa hetkeä kaapata valta itselleen.[3]

Kansanvalta ei kuitenkaan ollut Aristoteleen ajattelussa asia, joka olisi välttämättömästi huono tai ainakaan kaikkein huonoin tilanne. Oikein säädettyjen lakien mukaan ja oikeanlaisen kansan hallitsemana se saattoi menetellä, kunhan korkeimpiin virkoihin valikoitui rikkaita. Aristoteles oli sitä mieltä, että yksittäinen köyhä tai keskiluokan edustaja ei voinut olla erityisen hyveellinen. Rikkaus oli hyveellisyyden edellytys, muttei tae. Aristoteleen mielestä rikkaistakaan useimmat eivät olleet erityisen hyveellisiä. Siten oli mahdollista, että kansa yhdessä oli joskus jopa parempi hyveessä kuin poliksen rikkaat miehet. Vaikka valtiomuotojen paremmuusjärjestyksessä kuninkuus ja aristokratia olivat kansalaisvaltaa edellä, vääristymien kohdalla järjestys oli päinvastainen. Tyrannioista ja harvainvalloista muodostui todennäköisemmin orjuuttavampia ja pakottavampia kuin kansanvalloista. Lisäksi ne olivat epävakaampia, koska niitä nakersi kaksi vastustavaa voimaa. Siinä missä huonoa kansanvaltaa vastusti vain rikkaat, huonoja tyranneja sekä harvainvaltoja heikensi kansan vastustuksen lisäksi rikkaiden keskinäinen kilpailu.[4]

2. Neljä kansanvallan lajia

Politiikka-teoksessa niin varsinaiset kuin vääristyneetkin valtiomuodot jakautuivat edelleen useisiin eri lajeihin. Kansanvallan lajeja oli kaikkiaan neljä[5]. Ensimmäinen ja paras kansanvallan laji oli sellainen, jossa virkojen vastaanottamiseen oli säädetty matala omaisuusraja. Toisessa ja kolmannessa ei ollut omaisuusrajaa, mutta toisessa oli säädetty, että valtionhallintoon eivät saaneet osallistua sellaiset kansalaiset, jotka oli todettu kelpaamattomiksi eli sellaiset, joilla ei ollut riittävästi aikaa. Siis jos oli köyhä ja teki taukoamatta töitä, oli suljettu ulkopuolelle. Kolmannessa kansanvallan lajissa liian kiireisiä ihmisiä ei oltu kielletty osallistumasta, mutta käytännössä sellaiset eivät voinet osallistua. Kolmea ensimmäistä kansanvallan lajia yhdisti se, että laeilla oli korkein valta. Sitä vastoin neljäs ja huonoin kansanvallan laji oli sellainen, jossa enemmistön mielipide eli kansankokousten äänestyspäätökset olivat vahvempia kuin lait. Kaiken äänestämällä päättävä kansa muistutti yksinvaltaista tyrannia, joka orjuutti hyveellisimpiä kansalaisiaan. Tätä huonointa kansanvallan lajia, ”äärimmäistä kansanvaltaa” Aristoteles ei olisi halunnut edes kutsua valtiomuodoksi, koska ilman voimassa olevia lakeja ei voinut olla valtiomuotoakaan.[6]

Aristoteleen mukaan kansanvallan hyvyyteen ja huonouteen vaikuttivat erityisesti esimerkiksi kansan enemmistön ammatit sekä lait ja hallitsemisen käytännöt. Oli valtiolle onneksi, jos kansan enemmistö koostui maanviljelijöistä (myös paimenet). Mitä suurempi osa kansasta harjoitti näitä ammatteja, sitä todennäköisemmin kansanvalta oli parempaa lajia. Maanviljelijöillä oli paljon työtä, jossa tarvittiin jonkin verran hyvettä, ja he asuivat mahdollisesti poliksen reunamilla. Maanviljelijöiden ei ollut mahdollista viettää liikaa aikaa kansankokouksissa ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa, joten heille todennäköisesti riitti välttämätön osallisuus vallasta, mikä tarkoitti mahdollisuutta osallistua virkamiesten valitsemiseen, virkamiesten valvontaan sekä oikeusistuimiin. Maanviljelijät olivat kiinnostuneempia omista asioistaan kuin hallitsemisesta, jolloin heille sopi, että rikkaiden edustajia valittaisiin ainakin korkeimpiin virkoihin. VI, 4. luku s. 166: ”Tällainen valtionhallinto on välttämättä hyvää hallintoa, sillä virkoja hoitavat parhaat kansan suostumuksella eikä arvostettuja henkilöitä kadehdita. Tämä järjestys tyydyttää myös arvostettuja henkilöitä ja ylimystöä, sillä he eivät joudu huonompiensa hallitsemiksi. He myös itse hallitsevat oikeudenmukaisesti, koska muilla on valta valvoa heidän virkatoimiaan.”[7]

Valtiolle oli epäonneksi tai ainakaan kansanvalta ei ollut toivottava valtiomuoto, jos kansan enemmistö harjoitti muita elinkeinoja kuin maanviljelyä ja karjanhoitoa. Ruumiillisen työn tekeminen ja kaupankäynti sekä näiden alojen palkkatyö ei vaatinut hyvettä. Kaupungissa ja sen lähellä asuvalla, vähemmän hyveellisellä kansalla oli paremmat mahdollisuudet osallistua kansankokouksiin kuin maanviljelijöillä. Aristoteleen mukaan ”kaupunkilaisrahvas” todennäköisesti myös sääti lain, että viranhoidosta ja/tai kokouksista maksettiin palkkio ainakin köyhille, mikä edelleen lisäsi kansan mahdollisuuksia ja kiinnostusta osallistua hallintoon. Mitä suurempi osuus kansasta oli hyveettömien töiden tekijöitä, sen varmemmin muodostui huonointa kansanvaltaa.[8]

Palkkiolaeissa piili vaaroja. Kaupunkivaltion varoista maksettavien menojen lisääntyminen olisi lisännyt painetta lisätä rikkaiden verotusta tai keksiä syitä omaisuuksien takavarikoinneille. Ne puolestaan olisivat herättäneet vastustusta rikkaissa, joten palkkioiden määrittämisessä oli pysyttävä kohtuudessa, mikäli niitä tarvitsi maksaa ollenkaan. Yleensäkin Aristoteles suositteli kansanvalloille lainsäädäntöä ja hallisemistapaa, joka kunnioitti kaupunkivaltion rikkaidenkin oikeuksia, sillä se oli oikeudenmukaista ja lisäsi vakautta.[9]

3. Onko kansalaisvaltakin kansanvaltaa?

Politiikka-teoksessa on maininta[10], että jotkut pitävät kansalaisvaltaa ja kansanvaltaa samana asiana. Aristoteles kuitenkin piti totuudellisempana erottaa ne toisistaan. Kansanvalta merkitsi kansalaisvallan vääristymää, enemmistön etujen ajamista. Kansanvalta ei ollut välttämättömästi paha, mutta se oli negatiivisesti latautunut käsite.[11] Nykyään demokratian eli kansanvallan käsitteen merkitys on erilainen kuin Aristoteleella. Luultavasti moni mieltäisi, että kansalaisvalta eli kaikkien yhteiseen hyvään pyrkivä hallitseminen voisi olla demokratiaa tai vastata nykyisiä demokratian ihanteita. Mielestäni on siten perusteltua liittää Aristoteleen käsityksiä kansalaisvallasta osaksi tätä tutkielmaa, joka pohtii hänen käsityksiään kansanvallasta.

Tämän valinnan tehdessäni yritän olla tarkkana, etten tulkitse antiikinaikaista teosta liiaksi nykyisyydestä käsin. Myönnän tietysti, että saatan hyvinkin tulla tehneeksi vääryyttä alkuperäistekstin tarkoituksille. Varsinkin, kun suomentajan sanavalinnat ovat saaneet kritiikkiä juuri siitä, ovatko nykyaikana käytössä olevat termit toimivia välittämään kahdentuhannen vuoden takaisia merkityksiä. niin&näin lehden kritiiikkiä[12] voisi tiivistää seuraavasti: Jo käännöksen nimi ”Politiikka” (alunperin kreikaksi Politika) sekä useat yhteiskunnalliset käsitteet ovat kyseenalaisia. Esimerkiksi ”Oppi poliksesta” olisi ollut sopivampi, sillä politiikan käsitteellä on ollut nykyinen merkitys vasta reilut sata vuotta. Aristoteles käsitteli nimenomaan hallintoa kreikkalaisessa poliksessa, joka oli erityinen, omaleimainen ilmiö historiassa.

Politiikka-teoksessa kansalaisvalta sai vähemmän huomion kuin toiset valtiomuodot. Aristoteles määritteli sitä ensiksi aseita kantavan kansan vallaksi[13], toisaalla taasen vahvan keskiluokan tasapainottamaksi vallaksi[14]. Laveimmissa määritelmissä kansalaisvalta oli harvainvallan ja kansanvallan sekoitus[15] sekä vielä se, että se oli lähellä aristokratiaa mutta painottui kuitenkin enemmän enemmistön tahtoon kuin korkeimpien virkamiesten hyveeseen[16]. Aristoteles eritteli kolme[17] kansalaisvallan lajia eli erilaisia tapoja yhdistellä kansanvallan ja harvainvallan piirteitä. ”Aristokraattista ja kansalaisvaltaan sopivaa on se, että otetaan yksi piirre kummastakin vaihtoehdosta: virkamiesten valinta vaaleilla harvainvallasta ja omaisuusrajojen puuttuminen kansanvallasta.”[18] Ei ole tarpeen luetella kaikkia kansanvaltaisia ja harvainvaltaisia piirteitä ja tapoja yhdistellä niitä, koska luettelosta tulisi pitkä ja kansalaisvallan merkitys on ymmärrettävissä ilmankin.

Samoin ja samoista syistä kuin Aristoteles ajatteli kansanvallan olevan vakaampi kuin tyrannian ja harvainvallan, hän ajatteli kansalaisvallan olevan vakaampi kuin kuninkuuden ja aristokratian. Itse asiassa se oli valtiomuodoista kaikkein vakain. Kansalaisvalta ei ollut Aristoteleelle kaikista kuviteltavissa olevista mahdollisuuksista ihanteellisin valtiomuoto, koska kansalla eli parhaimmillaankin vain keskinkertaisesti hyveellisillä oli arveluttavan paljon valtaa, olkoonkin että rikkaiden edustajat tulivat valituiksi korkeimpiin virkoihin. Kansalaisvalta oli kuitenkin paras valtiomuoto, jonka useimmat ihmiset ja polikset pystyivät saavuttamaan.[19]

4. Kansanvallan piirteitä

Valtiomuotojen kuusijako oli Aristoteleelle enemmän teoreettinen apuväline, vähemmän todellisten kaupunkivaltioiden tarkastelua. Kaupunkivaltioita hallittiin useimmiten niin, että oli sekoitettu piirteitä useammasta valtiomuodosta. Sekoittaminen oli myös suositeltavaa, kunhan se tehtiin oikein. Kansanvaltaan ja kansalaisvaltaan painottuvat kaupunkivaltiot olivat vakaampia, kun niissä oli harvanvaltaisia/aristokraattisia piirteitä. Samoin yksinvaltiaiden vallat ja harvainvallat/aristokratiat olivat vakaampia, kun niissä oli kansanvaltaisia piirteitä. Tässä luvussa käsittelen kansanvaltaisia piirteitä, jotka siis saattoivat esiintyä mihin tahansa valtiomuotoon painottuvissa hallinnoissa, mutta joista välttämättä jokainen ei esiintynyt edes kaikissa kansanvalloissa. Erikseen kansalaisvallan piirteitä ei ollut, kun kansalaisvalta oli kansanvaltaisten ja harvainvaltaisten/aristokraattisten piirteiden sekoitus.[20]

Kansanvaltaista oli, että kaikki osallistuivat yhteisten asioiden hoitoon, joita olivat esimerkiksi virkamiesten valinta, oikeusistuimien kokoonpanon valinta, valmistelevan neuvoston kokoonpanon valinta ja kansankokoukseen osallistuminen. Jälkimmäisellä tuli tietenkin olla sanottavaa valtaa; vähintään mahdollisuus hylätä sille esitelty päätös ja saattaa se uudelleen valmisteltavaksi. Kansanvaltaista oli valita eri tehtäviin henkilöitä kaikkien joukosta. Kuten edellisen luvun sitaatti ilmaisi, Aristoteleelle vaaleilla valitseminen ei ollut kansanvaltaista vaan harvainvaltaista. Toki jos vaali oli valintatapana käytössä, edellä mainitut piirteet lisäsivät sen kansanvaltaisuutta, mutta itsessään vaali oli harvainvaltainen tapa. Sen sijaan arvonta oli kansanvaltainen valintatapa. Kansanvaltaisena pidettiin sitä, että kaikki hallitsivat vuorotellen ja ettei samaa virkaa hoitanut sama henkilö kuin kerran.[21]

Edellisen luvun sitaatissa tuli mainituksi kansanvaltaisista piirteistä myös se, ettei virkoihin ollut omaisuusrajaa, jolloin useammalle köyhälle tuli mahdolliseksi tulla valituksi. Samaten kansanvaltaista oli, että viranhoidosta sai palkkion. Korvaus kannusti ja mahdollisti köyhien osallistumista. Rikkaita puolestaan kannusti olla osallistumatta, mikäli heidän poisjäännistään ei oltu säädetty sakkoa, mikä sen takia laskettiin kansanvaltaiseksi piirteeksi. Harvainvaltaan/aristokratiaan painottuvissa kaupunkivaltioissa rikkaiden osallistumista näet pyrittiin varmistamaan määräämällä poisjäämisestä heille sakot.[22] Osa kansanvaltaisista piirteistä oli sellaisia, jotka eivät suoraan liittyneet päätöksentekoon. Esimerkiksi poliksissa järjestettiin yhteisaterioita. Ilmeisesti se lujitti kansanvaltaa, että ihmiset tapasivat toisiaan, ja vielä parempi kansanvallalle oli, jos yhteisateriat olivat ainakin köyhille ilmaisia. Lisäksi kansanvaltaista oli järjestää rikkaiden ja köyhien jälkeläisille samanlaista kasvatusta.[23]

5. Yhteenvetoa ja pohdintaa

Aristoteleen ajatuksia kansanvallasta/kansalaisvallasta voisi luonnehtia tasapainoisiksi tai tasapainoon pyrkiviksi sekoituksiksi, keskiväliksi. Politiikka-teoksessa keskiväli tuli esiin usealla tavalla. Se sisältää niin teoriaa kuin empiriaa. Siinä myös käsiteltiin ihanteellisinta päämäärää sekä kenties varoituksena huonointa mahdollista unohtamatta sitä, miten asiat useimmiten olivat todellisuudessa. Kansanvalta/kansalaisvalta olivat epätäydellisiä valtiomuotoja, mutta epätäydellisessä todellisuudessa kansalaisvalta ja parhaat kansanvallan piirteet olivat hyviä tavoitteita. Aristotelesta lukiessa pystyy välillä ikään kuin aistimaan sen, ettei hän arvostanut tavallista kansaa.[24] Filosofin mukaan suurin osa rikkaistakaan ei kuitenkaan ollut hyveellisiä: ”rikkaiden ahneus tuhoaa valtiota enemmän kuin köyhien.[25]” Ehkä tavallista kansaa siten tarvittiin hillitsemään epätäydellisten mahtimiesten himoa suurempiin rikkauksiin ja valtaan.

On mielenkiintoista verrata Aristoteleen ajatuksia nykyisiin näkemyksiin demokratiasta eli kansanvallasta. Perusteellinen vertailu vaatisi aivan oman tekstinsä. Tähän tutkielmaan valitsin vertailtavaksi vain muutaman merkittävimmän eroavaisuuden. Peilaan myös lyhyesti suomalaista parlamentarismia Aristoteleen parhaan kansanvallan valossa.

Meidän on helppoa havaita todella merkittäviä eroja nykyisen demokratian ja Aristoteleen ajan välillä. Esimerkiksi parissa vuosituhannessa on kehitys mennyt kansanvaltaisempaan suuntaan ainakin siinä mielessä, että avointa orjuutta ei ole, ja naisilla on samat oikeudet kuin miehillä. Aristoteles piti orjuutta luonnollisena ja välttämättömänä. Lisäksi oli hänelle itsestäänselvyys, ettei naisilla voinut olla kansalaisen oikeuksia.[26] Voinee sanoa, että on kansanvaltaisempaa, kun suurinta osaa asukkaista ei ole suljettu kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle. Selviä eroja on muitakin, mutta yhtä helppoa ei ole löytää enempää havaintoja siitä, että nykyinen demokratia olisi oleellisesti kansanvaltaisempaa. Muista kansanvallan selkeistä eroista mainittakoon se, että antiikin aikana poliittisia puolueorganisaatioita ei esiintynyt eikä vallan kolmijakoperiaatetta oltu vielä keksitty. Lisäksi verrattain pienissä poliksissa kansanvalta saattoi olla suorempaa[27] kuin nykyään suurissa kaupungeissa, kansallisvaltioista puhumattakaan.

Aristoteleen mukaan parhaassa kansanvallassa kansalla oli välttämätön valta. Välttämättömän vallan ehdot olivat oikeus valita ja valvoa virkamiehiä sekä osallistuminen oikeudenjakamiseen tuomioistuimissa. Onko Suomen kansalla sitä määrää valtaa, joka Aristoteleen mukaan oli välttämätön vähimmäismäärä? Valvonnan osalta ehto täyttyy ainakin laissa. Virkamiesten valinnan osalta ehto täyttyy mielestäni puolittain. Politiikka-teoksessa virkamies[28] saattoi valmistelutyön lisäksi hoitaa tehtäviä, joita nykyään tekevät poliitikot eli päätöksiä. Saamme äänestää poliitikkoja, mutta virkamiehiä emme pääse valitsemaan. Toki parlamentarismissa voi ajatella, että kyllä kansalla on valta virkamiestenkin valinnassa: poliitikot edustavat kansaa päättäessään virkojen täyttämisestä. Aristotelesta edustuksellisuus ei välttämättä tyydyttäisi[29], sillä esimerkiksi poliksessa ei pitänyt olla liikaa kansalaisia, jotta kaikki olisivat tunteneet toisensa sen verran, että olisivat tienneet valita oikeat henkilöt oikeisiin virkoihin. Tuomioistuinten osalta välttämättömän vallan ehto ei mielestäni täyty. Tietenkin voisi sanoa, että kansaa edustava Eduskunta on säätänyt lait, ja sitä kautta kansa olisi mukana tuomioistuimissa, mutta se ei tunnu samalta kuin kansanvaltainen tuomioistuin. Aristoteleen kantaa nykyisen oikeuslaitoksemme kansanvaltaisuudesta on mahdoton selvittää. Siitä ja monista muistakin parlamentarismin ilmentymistä Politiikka-teoksen avulla olisi mahdollista kuitenkin löytää harvainvaltaisia piirteitä. Voisiko niitä sitten sanoa epädemokraattisiksi, on mielenkiintoinen kysymys, joka jää vaille vastausta.

Merkittävin ja helpoiten huomattava, mutta vaikea tyhjentävästi jäsennettävä ero Aristoteleen ja nykyajan välillä, on konteksti. Antiikin aikaiset polikset olivat monella tavalla erilaisia kuin vaikkapa nykyinen Suomi. Kansanvalta-käsitysten vertailu ei siten mitenkään voi onnistua täydellisesti, mutta se ei poista pohdinnan filosofista kiinnostavuutta. Vertailun ja koko tutkielman tärkeimmäksi opetukseksi koenkin sen, että tiedän kansanvallan olleen joskus toisenlaista, välillä tuhoutuneenkin. Eli kansanvalta voi muuttua vastakin paremmaksi, huonommaksi, erilaiseksi, tai se voi tuhoutuakin ja herätä uudelleen.

Lähteet

• Politiikka (Suomentanut A. M. Anttila, Selitykset laatinut Juha Sihvola, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 1991.)
• niin&näin 2/98 (http://netn.fi/node/1381)
• Encyclopedia Britannica (britannica.com/topic/democracy#ref233826)

[1] Minulla ei ole esittää ihmisten samanarvoisuuden puolesta yleispäteviä perusteluita. Olen tainnut omaksua sen yleisistä asenteista, kasvatuksesta, julkisesta keskustelusta yms. Ihmisten samanarvoisena pitäminen on käytännöllisessä mielessä järkevää, jos ei pysty perustelemaan uskottavasti, miksi ihmiset eivät olisi samanarvoisia.

[2] Esim. Politiikan III kirjan luvut 6, 7, 17 ja 18; IV, 2.; V, 1. ja 8.

[3] Esim. III, 7. ja 8.; V, 5., 8. ja 9.

[4] Esim. III, 11.; IV, 2.; V, 1.

[5] Aristoteles tosin ensin (IV, 4.) luetteli viisi eri kansanvallan lajia, mutta myöhemmin (IV, 6. ja V, 4.) käsitteli vain neljää. IV, 4:n ensimmäinen kansanvallan laji, jota ei enää myöhemmin käsitelty määritelmä oli: ”Tällaisen kansanvallan laki sanoo tasa-arvon olevan sitä, että köyhille ei kuulu mitään enempää kuin rikkaille, eikä valta ole yksinomaisesti kummallakaan osapuolella vaan yhtä lailla molemmilla. Jos vapaus ja tasa-arvo toteutuvat kansanvallassa, kuten eräät olettavat, tämä merkitsee erityisesti sitä, että kaikki osallistuvat samalla lailla valtiolliseen elämään. Koska kansa muodostaa enemmistön ja koska enemmistön mielipiteellä on valta, tässä on välttämättä kyse kansanvallasta.”

[6] IV, 4 ja 6.

[7] Välttämättömän vallan määrittely esim. II, 12. Kansanvallan laadun arviointia IV, 6.; VI, 4.

[8] IV, 6.; VI, 4.

[9] Esim. V, 2.-5. ja 9.; VI, 5.

[10] IV, 3.

[11] Esim. III, 7.

[12] niin&näin 2/98.

[13] III, 7.

[14] IV, 8.

[15] IV, 11.

[16] V, 7.

[17] Harvainvallan ja kansanvallan piirteitä oli useita. Luulisin, että niitä periaatteessa pystyisi sekoittelemaan useammallakin kuin kolmella tavalla.

[18] IV, 9.

[19] III, 11.; IV, 2., 8. ja 11.

[20] V, 8.

[21] IV, 13.-16.

[22] Sama.

[23] II, 10.; IV, 9.

[24] Katso esim. lainaus tutkielman 2. luvusta s. 5.

[25] IV, 12.

[26] I, 3.-6.

[27] britannica.com/topic/democracy#ref233826

[28] Selitykset s. 269.

[29] VII, 4.

Tuomas Kääriäinen, opiskelija
Filosofian tutkimusseminaari
Kevät 2019