Analysoin tässä artikkelissa tutkijan paikkaa, joka sijaitsee sisä- ja ulkopuolisuuden välissä reunalla. Tutkijan paikan avaamisen olen liittänyt osaksi tutkimusetiikkaa. Artikkeli liittyy pro graduuni, jossa tarkastelin sosiaalityön tutkimuksen ja alkuperäiskansatutkimuksen painotuseroja ja yhtäläisyyksiä. Teoriakirjallisuuteni käsitteli pääasiassa kansainvälistä alkuperäiskansatutkimusta. Aineistoni keräsin haastattelemalla sellaisia henkilöitä, jotka ovat tehneet Suomessa saamelaisia koskettavaa tutkimusta, joka liittyy läheisesti sosiaalityöhön. Tutkimukseni nojautui hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan, joista erityisesti hermeneuttinen kehä ja siihen liittyvä esiymmärrys ohjasivat tutkimusprosessiani.

Yksi tuloksistani kahden tutkimusalan välillä oli tutkijan paikan painottuminen alkuperäiskansatutkimuksessa sosiaalityön tutkimusta vahvemmin. Painotus näkyi sekä teoriakirjallisuudessa että aineistossani. Aineistoni vastaajien tutkijan paikka sijoittui sisäpuolelle ja reunalle suhteessa tutkittavaan yhteisöön. Sijoitin myös oman tutkijan paikkani reunalle, jota kuvailen ja pohdin tässä tekstissä sisä- ja ulkopuolisuuden välissä olevana tilana. Sisä- ja ulkopuolisuus suhteessa yhteisöön viittaa tässä artikkelissa tutkijan paikkaan ja esimerkiksi tutkijan erilaisiin rooleihin.

Aineistoni analyysissä tutkin vastaajien kokemuksia sosiaalityötä ja saamelaisuutta käsittelevän tutkimuksen tekemisestä. Oman tutkijan paikan avaamisen vastaajat liittivät kysymyksiin siitä, kuka tutkimusta tekee ja miksi. Samat asiat korostuivat teoriakirjallisuudessa. Tulosteni mukaan eettisesti kestävässä alkuperäiskansaa koskettavassa tutkimuksessa tutkija on avannut sitä, kuka hän on, mitä hänen tekemänsä valinnat ovat ja mitkä ovat syyt tehtyjen valintojen takana. Halusin omassa tutkimuksessani noudattaa tätä tulosta, joten avasin oman tutkijan paikkani heti alussa. Valintani seurauksena lukija voi alusta asti tehdä omaa tulkintaansa ymmärtäen ne lähtökohdat ja sen näkökulman, josta olen kirjoittanut ja omaa tulkintaani tehnyt.

Sosiaalityön tutkimuksessa tutkijan paikkaan liitetään esimerkiksi käsitteet tutkijasubjektius ja tutkijan positio (Ronkainen ym. 2013, 70–74). Alkuperäiskansatutkimukseen kuuluu olennaisesti tutkijan asettuminen sisäpuolelle tai ulkopuolelle suhteessa tutkittavaan aiheeseen ja yhteisöön. Tapoja olla sekä sisä- ja ulkopuolella on tunnistettu useita. (Smith 2005, 173.) Käytin sisä- ja ulkopuolella olemisen rinnalla oman pohdintani tuloksena termiä reunalla oleminen, joka kuvaa sitä paikkaa, jossa liikutaan reunan molemmin puolin, päätymättä kuitenkaan täysin kummallekaan puolelle. Tuula Helne (2002) on kuvaillut sosiaalityötä koskevassa tutkimuksessaan marginalisaatiota reunalla olemisena, paikkana joka on suhteellinen, kaksijakoinen ja riippuvainen tarkastelukulmasta. Luokittelun määrittely häilyy tällöin kahden luokan tai kategorian rajalla edestakaisin. (Mt., 170–172, 174–175.) Sosiaalityön tutkimuksessa reunalla olemisen käsite on liitetty tutkittavaan ilmiöön ja ihmisiin, jotka ovat ilmiöön kosketuksissa. Oma pohdintani koskettaa tutkijan paikkaa reunalla, joka on samalla tavalla suhteellinen ja tarkastelukulmasta riippuvainen.

Reunalla olemista kuvailin seuraavalla tavalla: kuvitellaan 10 metrin matka, jonka toisessa päässä on sisä- ja toisessa ulkopuoli. Paikkani liikkuu edestakaisin neljän ja kuuden metrin välillä kummasta tahansa suunnasta katsottuna. Kymmenen vuotta sitten paikkani olisi ollut tiukasti ulkopuolisuutta kuvaavassa päässä. Elämänkokemus, ihmiset, asiat ja tapahtumat ovat siirtäneet minut ulkopuolisuudesta kohti reunaa. Koen reunalla olemisen paikkana, johon jään lopullisesti. Minun ei ole enää mahdollista palata täysin ulkopuoliseksi, mutta en koskaan muutu sisäpuolella olevaksi.  Yksi pro graduni haastateltavista asemoi itsensä myös reunalle. Hänen vastauksessaan näkyy samankaltainen pohdinta reunalla olemisen suhteellisuudesta ja näkökulman riippuvuudesta kuin mitä itse pohdin. Hän on omassa tutkimuksessaan antanut haastateltaviensa päättää kummalle puolelle reunaa he haluavat hänet sijoittaa:

Asemoin itseni reunalle ja sitten se haastateltava sai päättää kummalle puolelle reunaa se minut sitten laittaa.

Linda Tuhiwai Smithin (2005, 139, 173) mukaan sisäpuolella olevan tutkijan on elettävä tutkimuksensa seurauksien kanssa, jotka koskettavat myös hänen perhettään ja yhteisöään. Sisäpuolella olevan tutkijan on kyseenalaistettava itsestään selvinä pitämiään asioita. Tutkimusta tehtäessä on sisäpuolelta käsin katsottuna kiinnitettävä erityistä huomiota yhteisöön liittyviin suhteisiin ja yhteisön tukemiseen. Ulkopuolelta tulevan tutkijan saatetaan nähdä hakevan ensisijaista hyväksyntää tutkimukselleen omasta tutkimusyhteisöstään tai joltain yhteiskunnalliselta toimijalta. Hyväksynnän hakeminen ensisijaisesti muualta kuin alkuperäiskansalta itseltään voi johtaa tilanteeseen, jossa alkuperäiskansojen jäsenistä tehdään meistä erillään olevia muita. (mt., 139, 173.) Reunalla sijaitseminen ei sulje pois sisä- tai ulkopuolisuuteen liitettyjä eettisiä velvollisuuksia. Päinvastoin, reunalla on otettava huomioon molemmat. On mietittävä, millä tavalla tutkimus vaikuttaa omiin ja läheisteni suhteisiin alkuperäiskansaan, minkälaisia seurauksia tutkimuksella voi olla ja tutkijana on varmistettava, että ei vaimenna alkuperäiskansan omaa ääntä.

Aineistossani tutkijan sisäpuolisuuteen liitettiin sekä tutkimusta edesauttavia, että sitä rajaavia tekijöitä. Tutkimusta edesauttavia asioita olivat yhteinen arvo-, ajatus- ja käsitemaailma sekä yhteinen kieli.  Haastateltavat kokivat, että sisäpuolella olevalle tutkijalle, joka jakaa tutkittavien kanssa saman yhteisön ja kulttuurin, mahdollisesti kerrottiin avoimemmin tutkittavaan ilmiöön liittyvistä asioita. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä haastateltava saattaa paikantaa tutkijan johonkin tiettyyn paikkaan tai sukuun ja jättää sen vuoksi kertomatta jotain. Sisäpuolisuutta pohdittiin lisäksi sen kannalta, tuleeko aihe tutkijalle liian lähelle, etenkin silloin, kun hän tutkii sitä yhteisöä, jossa elää mukana. Haastateltavat pohtivat, osaavatko he etäännyttää itsensä tarpeeksi kauas, jotta näkisivät lähelle. Olivatko he ”oikeita” henkilöitä tutkimaan valittua ilmiötä?

Olin asemoinut itseni osana sitä alkuperäiskansan tutkimusjoukkoa, jonka parissa tein sitä tutkimusta. Se oli jollakin lailla helppoakin, koska meillä oli sitten yhteinen arvomaailma näitten tutkittavien kanssa ja samanlainen ajatusmaailma ja yhteinen kieli ja käsitemaailma niin… — Me selkeästi niin kuin ymmärsimme.

Minä ainakin mietin sitä omaa roolia siinä (tutkimuksessa), että kun on saamelainen niin siitä voi olla joko hyötyä tai haittaa. Että ne joko kertovat minulle avoimemmin tai sitten ne ei, pimittävät minulta asioita siinä pelossa, että minä jakelen niitä eteenpäin niitä tietoja. Ja sitten minä mietin myös sitä, että paikantavatko ne minut johonkin tiettyyn sukuun, että sen takia eivät sitten halua kertoa minulle asioita.

Joo minä sitä paljonkin mietin sitten, että onko se aihe jotenkin semmoinen liian, liian läheinen minulle, että olenko minä oikea henkilö tutkimaan, jos minä olen itse siinä matkassa koko ajan siinä yhteisön elämässä.

Jokainen haastateltava koki tutkijan paikan moniulotteiseksi ja monta eri roolia sisältäväksi. Omaa roolia pohdittiin sukulaisena, tuttuna, kaverina, tutkijana, opiskelijana, eri elämänvaiheen edustajana ja tutkimusyhteisön edustajana.  Vastauksissa korostuivat pieneen yhteisön tutkimiseen liittyvät eettiset asiat. Tutkijan rooli muovaantui ja vaihteli tutkimusprosessin aikana ja sen jälkeen. Tutkija saattoi esimerkiksi haastateltaviensa silmissä olla välillä tuttu, välillä taas tutkija. Samoin kieli saattoi vaihdella, kuulumisia vaihdettiin totutusti saameksi, mutta haastattelu tehtiin suomeksi. Kun kieli vaihtui, vaihtui jollain tasolla myös rooli tutusta tutkijaksi tai toisinpäin. Sukulaisuus ja tuttuus toimivat parhaimmillaan tutkittavien turvallisuuden tunnetta lisäävänä asiana.  Ne olivat haastateltavien kokemusten mukaan myös sensitiivisyyttä lisäävä asia. Sensitiivisyyden koettiin tulevan luonnostaan sen seurauksena, että jaettiin sama yhteisö.

Sehän tietenkin oli se, että minulla oli monta roolia, oli sukulaisia ja oli tuttuja ja oli sitten, piti olla tutkijanakin ja toisaalta oli sitten vielä opiskelijakin, — Että kyllähän siinä monta roolia oli. Toisaalta sitten taas se tuttuus ja semmoinen yhteinen arvo- ja käsitemaailma niin sehän toi semmoista turvallisuutta, en kokenut sitä mitenkään hankalana.

Se, että kuuluu tutkittavien kanssa samaan kulttuuriin, niin se varmaan lisää sitä sensitiivisyyttä sillä lailla, että minä en edes muista, että olisin pohtinut tämmöistä asiaa.

Kun tulee sieltä tutkimusyhteisön sisältä tai tekee tutkimusta, niin sensitiivisyydestä ei nouse niin merkittävää, vaan se on osa sitä tutkimusta jo luonnostaan.

Roolien vaihtumista voidaan pohtia myös sisä- ja ulkopuolisuuden välillä liikkumisena. Sisäpuolella tutkija nähdään tuttuna ja hänen kanssaan käytetään esimerkiksi saamen kieltä. Teoriakirjallisuudessa esimerkiksi Linda Tuhiwai Smith (2005, 138–139) kertoo siitä, kuinka hänen oman yhteisönsä suhtautuminen häneen muuttui siksi aikaa, kun hän oli tutkija. Hän koki, kuinka häntä siirrettiin sisäpuolisesta kohti ulkopuolista. Tilanne palasi ennalleen vasta tutkimuksen tekemisen jälkeen. Samaan aikaan yliopistosta päin katsottuna häntä pidettiin täysin yhteisön sisäpuolisena tutkijana koko prosessin ajan. Koen, että tutkijan paikka voi muuttua sen mukaan, tarkastellaanko sitä subjektiivisena kokemuksena, ulkopuolelta tulevana määrittelynä vai pohditaanko sitä, mihin ja millä tavalla tutkittavat tutkijaa sijoittavat. Tutkija voi sijoittua tarkastelukulmasta riippuen sisäpuolelle, ulkopuolelle, reunalle tai useampaan kuin yhteen paikkaan yhtä aikaa.

Teoriakirjallisuudessa ulkopuolisuuteen liitettiin huoli siitä, edustaako tutkija ensisijaisesti omaa tutkimusyhteisöään ja saako alkuperäiskansan oma ääni tilaa tutkimuksessa (Smith 2005, 173). Aineistossani kukaan vastaajista ei sijoittanut itseään ulkopuolelle. Vastaajat neuvoivat ulkopuolelta tulevaa suhtautumaan nöyrästi ja avoimin mielin tutkimaansa yhteisöön ja sen kulttuuriin. Neuvon takana on ajatus siitä, että tutkija lähestyisi tutkimaansa yhteisöä, siirtyisi ulkopuolisuudesta kohti reunalla olemista. Ulkopuolelta tulevan tutkijan tulisi kunnioittaa ja arvostaa yhteisöä sekä tutustua alkuperäiskansatutkimuksen etiikkaan ja metodologiaan pohtien omia motiivejaan ja velvollisuuksiaan niitä vasten.

— Että lähtee semmoisella arvostavalla ja arvostavan kohtaamisen kautta, eikä lähde sillä lailla, että olisi niin kuin omalla tiedolla ja tietopohjalla siellä yläpuolella. —

Aineistossani sisäpuolisuus koettiin asiaksi, jonne ei ulkopuolinen koskaan pääse. Myöskään sisäpuolella oleva tutkija ei pysty koskaan asettumaan täysin ulkopuolelle. Ulkopuolisen tutkijan on mahdollista hankkia kulttuurisia perustietoja omaa tutkimusprosessiaan varten, mutta hänen on mahdotonta koskaan tehdä samanlaista tutkimusta kuin sisäpuolella olevan tutkijan. Vastaajat kokivat joidenkin aiheiden tutkimisen ulkopuolelta monella tavalla vaikeampana, kenties mahdottomanakin verrattuna siihen tilanteeseen, että sisäpuolella oleva tekisi kyseisen tutkimuksen.

Sehän on selkeä, että jos ihminen ei ole syntynyt ja kasvanut siihen kulttuuriin, niin ei siihen koskaan pääse. Ei se johdu siitä, että saamelaiset eivät hyväksy sinua semmoisena kuin sinä olet, vaan se johtuu siitä, että sinulla ei ole sitä kulttuuriymmärrystä samalla tavalla.

Niin en tiedä miten ihmiset olisivat tosiaan suhtautuneet, jos joku muu olisi tehnyt kuin saamelainen tämän tutkimuksen. Että olisi varmaan noussut karvat pystyyn.

Pro graduni haastateltavat kertoivat, että heitä oli jännittänyt ja huolestuttanut se, millä tavalla heidät otetaan tutkijoina vastaan. Jokainen oli kokenut sittemmin vastaanoton tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Sama asia jännitti minua, sillä omat vastaajani eivät tienneet minusta muuta, kuin että en ole sisäpuolinen ja edustan tutkimusyhteisöä. Kerroinkin jokaisen haastattelun alussa siitä, kuka olen, miksi teen tutkimusta ja kenelle teen sitä. Tämä loi luottamusta. Haastattelutilanteessa reunalla olemiseni tuli esille siinä, millä tavalla osasin keskustella ja miten ymmärsin sitä mistä puhuttiin. Minulle ei esimerkiksi tarvinnut selittää saamelaiseen kulttuuriin ja yhteisöön liittyviä asioita perusteellisesti, sillä minulla oli tutkijan paikkani mukana tuomaa olemassa olevaa kulttuurista perustietoa.

Kulttuuriset perustiedot (cultural grounding) tarkoittavat tutkijan suhdetta kulttuuriin. Kulttuuriset perustiedot ruokkivat tutkijan prosessia. Itsensä sijoittaminen (self-location) tutkijana on oman itsensä kulttuurista identifikaatiota. Itsensä sijoittamisen avulla on mahdollista nostaa esiin valtasuhteita, tuoda esiin tutkijan intuition ja kokemusten vaikutuksia muodostettuun tietoon sekä ymmärtää, kuinka kysymykset tiedosta palaavat aina meihin itseemme. Itsensä sijoittaminen liittää tutkijan tiedon hänen kokemuksiinsa. Kokemukset tuottavat tulkintoja. (Kovach 2009, 110–111, 116.) Jotta tutkijan paikkani voi sijaita reunalla, koen, että minun on pohdittava itseni sijoittamista perusteellisesti, jonka lisäksi minulla on oltava riittävästi kulttuurista perustietoa. Kulttuuriset perustiedot mahdollistavat ymmärtämisen erityisesti sellaisia kulttuurisia eroja kohtaan, jotka eivät ole selviä ja näkyviä, vaan sijaitsevat ajatusmaailmassa ja tavoissa katsoa maailmaa. Reunalla oleminen ja kokemusten tuottama ymmärrys ovat osa sitä esiymmärrystä, jota käytin tutkimukseni kaikissa vaiheissa.

Hermeneuttisen kehän mukainen esiymmärryksen läsnäolo tutkimuksessa kietoutuu mielenkiintoisesti pohdintaan tutkijan sisä- ja ulkopuolisuudesta. Sisäpuolella ollessa ennakkokäsitykset voivat olla hyvin vahvoja ja niistä voi olla hyvin vaikeaa irtaantua tulkitsemista varten. Sisäpuolella olevalla tutkijalla voidaan sanoa olevan vahva esiymmärrys. Ulkopuolelta tulevan tutkijan esiymmärrys voi olla hyvin vaatimatonta ja perustua toisen käden tietoihin ja tulkintoihin. Toisaalta ulkopuolelta tuleva tutkija on voinut hankkia laajan esiymmärryksen, jolloin hän saattaa siirtyä kohti reunalla sijaitsemista. Molemmat sijainnit vaativat suhteessa hermeneuttiseen esiymmärrykseen pohdintaa siitä, vääristääkö esiymmärrys tulkintaa ohjaamalla sitä liian vahvasti tai liian vähän. Myös reunalla esiymmärryksen merkitystä tulkintaan tulee tarkastella huolellisesti. On tärkeää pohtia mitkä asiat, ajatukset ja kokemukset omaa tulkintaa ohjaavat ja mihin ne perustuvat.

Tutkijan paikan painottuminen alkuperäiskansatutkimuksessa on yksi pro graduni tulos. Tutkijan sijainti vaikutti koko tutkimuksen tekemiseen. Itsensä sijoittaminen ohjaa pohtimaan tutkijaa itseään, kuka hän on ja miksi hän tekee juuri tiettyä tutkimusta. Kysymysten pohtiminen avaa lukijalle ne motiivit, lähtökohdat, kokemukset ja valinnat, joiden läpi tuotettu tieto on tulkittu. Kulttuuriset perustiedot ohjaavat tutkijan ymmärrystä ja tutkijaa kohti reunaa, jossa hän sijaitsee sisä- ja ulkopuolisuuden välissä. Kulttuuriset perustiedot kietoutuvat hermeneuttiseen esiymmärrykseen, sillä ne ohjaavat vahvasti koko tutkimusprosessia.

Reunalla on tutkijan paikka, johon on mahdollista matkustaa ulkopuolelta käsin. Matkatavaroiksi tarvitaan avointa mieltä, kysymyksiä, kokemuksia, tiedon omaksumista, kulttuuriin oppimista ja ennen kaikkea halua ymmärtää. Kun on kerran tullut perille, ei omaksuttu ymmärrys katoa, eli lähtöpisteeseen ulkopuolelle ei voi mennä takaisin. Reunalla on omalla tavallaan myös päätepiste, sillä sieltä ei voi matkustaa myöskään sisäpuolelle. Voi pakata rinkan ja käydä päiväretken tulistelemassa jommallakummalla puolella, mutta illan tullen on palattava lähtöpaikkaan.

Lähteet

• Helne, Tuula 2002: Syrjäytymisen yhteiskunta. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia 123. Helsingin yliopisto.
• Jeminen, Maria 2016: Sosiaalityön tutkimus ja alkuperäiskansatutkimus -eettiset ja metodologiset painotuserot ja yhtäläisyydet. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityön laitos.
• Kovach, Margaret 2009: Indigenous Methologies. Characteristics, Conversations, and contexts. University of Toronto Press.
• Ronkainen, Suvi & Pehkonen, Leila & Lindblom-Ylänne, Sari & Paavilainen, Eija 2013: Tutkimuksen voimasanat. Sanoma Pro Oy. Helsinki.
• Smith, Linda Tuhiwai 2005: Decolonizing Methodologies. Research and Indigenous Peoples. University of Otago Press. New Zealand. Kahdeksas painos. Ensimmäinen painos 1999.